Lukupäiväkirja - Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Eräs lukupiiriläisistämme ehdotti seuraavaksi kirjaksemme Hanya Yanagiharan 'Pieni elämä' -romaania ja koska olin kuullut paljon kehuja siitä kannatin heti ehdotusta. Tunnelma latistui hieman kun hain varaukseni kirjastosta - kirjan englanninkielinen laitos kun on peräti 720 sivua. Lisäksi kuulin  myös kommentteja siitä kuinka järkyttävä kirjan tarina on mutta samalla kuitenkin todella koukuttava. Monet kertoivat lukeneensa kirjaa yöuniensa kustannuksella.

s. 0-88: Aloitan siis lukemisen hieman epäröiden. Alkusivut menevät henkilöhahmoihin tutuestessa ja yrittäessäni muodostaa heistä jokaisesta oman kuvansa. Tarinan keskiössä on neljä nuorta miestä, onneksi hyvin erilaisia keskenään joten tarinan kertojan pystyy aina päättelemään vaikka nimeä ei olisi suoraan sanottukaan.

Noin 50 sivun jälkeen tunnen miten tarina alkaa viedä mukanaan. Sivut ovat pitkiä ja tekstimassa tiheää mutta tarinassa tapahtuu ja henkilöt tuntuvat eläviltä. Lisäksi ilmassa on jo havaittavissa merkkejä siitä, että jotain - kenties ikävää - on tulossa.

Edellinen lukija on merkinnyt sivun laitaan kohdan, joka tuntuu minustakin merkitykselliseltä tässä vaiheessa tarinaa. Ystävien välit ovat läheiset vaikkakin tietty etäisyys on luonnollinen osa sitä.

You understood that proof of your friendship lay in keeping your distance, in accepting what was told you, in turning and walking away when the door was shut in your face instead of trying to force it open again.

Onkohan muita muuten hämmentänyt kirjassa esitelty Willemin tausta - Ruotsissa syntynyt, isä islantilainen, äiti tanskalainen ja nimenä hollantilainen WIllem skandinaavisen Wilhelmin sijaan. Kirjailija on vähän liiankin näppärästi niputtanut kaikki Skandinavian maat yhteen, ehkä sama ilmiö kun me eurooppalaiset puhumme "Afrikasta" useinkaan tajuamatta, että se pitää sisällään lukemattomia eri kulttuureita?

s. 89-340: Olen koukussa! Olen porskutellut runsaat 200 sivua ja tarina etenee jouhevasti. Kirjan päähenkilöksi on muodostunut Jude vaikka välillä piipahdetaan katsomassa myös mitä ystävänelikon muille jäsenille kuuluu. Tarina poukkoilee jonkun verran ja vaihtaa moodia synkästä toiveikkaaseen ja jälleen takaisin epätoivoon. Mutta keskiössä on koko ajan ystävyys ja ihmisen hyvyys. Ollaan suurten kysymysten äärellä...

Kovin miehinen on vain tämä maailma. Naisia vilahtelee siellä täällä mutta vain sivurooleissa äiteinä, tyttöystävinä ja työkavereina. Merkittävin naispuolinen henkilö lienee tähän mennessä ollut Ana, Juden nuoruusvuosien sosiaalityöntekijä.

Kirja muistuttaa muuten hyvin paljon Ferranten Loistava ystäväni -sarjaa, sekä tematiikaltaan että tyyliltään. Ferrante ei minuun iskenyt ensimmäistä osaa pidemmälle, mutta Yanagiharan teksti antaa enemmän tilaa hengittää. Kaikki eteen vyöryvät lukemattomat henkilöhahmot ja tapahtumat tarvitsevat hengähdystaukoja säännöllisin väliajoin ja mielestäni Yanagihara onnistuu tässä paremmin kuin Ferrante.

s. 341-403: Olen sanaton.... en tiedä uskallanko jatkaa lukemista sillä tarina on juuri saavuttanut traagistakin traagisemman huipentumansa. Toisaalta on pakko tietää miten tässä käy.

s. 403-616 Paikoin alkaa jo ärsyttää Juden kristusmainen kärsimystarina ja itsesäälissä vellominen. Mies ei edes ymmärrä millainen onni häntä on kohdannut kaikkien näiden ympärillä hääräävien ystävien ansiosta! Olen myös alkanut miettiä enemmän itse kirjailijaa ja hänen taustaansa. Mikä on ollut alkusysäys tälle tarinalle? Yanagiharasta on kirjan loppusivuilla vain lyhyt maininta, "asuu New York Cityssä". Päätän kuitenkin olla googlaamatta ennen kuin olen saanut kirjan luettua loppuun.

Enää sata sivua jäljellä, tarina alkaa jo selvästikin valmistautua loppuratkaisua varten mutta tuleeko se olemaan loppuräjähdys vai hiljalleen hiipuva hiillos?

s. 617-720: Sieltä tulikin molemmat, ensin käänne jota osasin ehkä odottaa mutta uskoin viimeiseen asti, että kirjailija malttaisi mielensä ja päättäisi tarinan "tyylikkäästi". No, elämähän harvoin päättyy tyylikkäästi joten annettakoon tämä kirjailijallekin anteeksi. Loppu vajosi kuitenkin sellaisiin tunnesyövereihin, jotka löytävät vertaisensa vain Humisevan harjun Heathcliffin epätoivoisessa yrityksessä löytää kuollut rakkaansa. Lopun hienovarainen kertojaääni sitoo tarinan kuitenkin hellävaraisesti yhteen ja antaa historian hiipua hiljalleen kohti päätöstään. Yksi pieni elämä, monen muun elämän rinnalla.

**
Hanya Yanagiharan "Pieni elämä" oli tämän lukuvuoteni 2018 ehdoton loppuhuipennus. Painavasta lukukokemuksesta kärsivät sekä yöuneni että käsivarteni mutta olen samaa mieltä monien muiden kirjaa hehkuttaneiden kanssa, että tämä tarina tulee todella ihon alle. Tulen elämään näiden henkilöiden kanssa vielä pitkään.

**
Hanya Yanagihara: A Little Life
Doubleday 2015
(Suomeksi julkaistu nimellä 'Pieni elämä', Tammi 2017)

Helmet-lukuhaaste: 24. Surullinen kirja