Siirry pääsisältöön

Terveisiä nuoruudesta!




Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen.

Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa.

Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt.

Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" eli Donnerin isä, Jörn Donner. Isä, 57 vuotta poikaansa vanhempi, on tosin tässä kirjassa jo vanha ja sairauden merkitsemä, epäileepä poika jossain vaiheessa isänsä kärsivän dementiastakin kun isä itsepintaisesti pitää kiinni omasta näkökannastaan. Myös äiti mainitaan muutaman kerran, tosin olisin mielelläni lukenut enemmänkin juuri äiti-poika-suhteesta.

Donnerin kirja vie ajatukseni monesti paljon lukemieni Merete Mazzarellan ja Jenny Diskin teoksiin. Jotain samaa näissä on ja itseäni kiehtoo lukea taitavien kirjoittajien pohdiskelua silloin kun he uskaltavat tarkastella elämää juuri oman elämänkohtalonsa pohjalta. Tämän kirjan perusteella lasken Donnerin ehdottomasti edellä mainitsemieni kirjailijoiden kastiin.

Kirjan huippukohtia ovat ne kertomukset, joita Donner kertoo omasta elämästään. Hän on matkustanut jo paljon, Yhdysvaltoja ja Australiaa myöten (anekdootti kukontappoyrityksestä on tuleva klassikko) mutta Donnerilla on kokemusta myös maaseudulla asumisesta.

Itseäni hätkähdytti eniten juuri se, minkä kontrastin Donner paljastaa olevan maaseudun ja kaupungin välillä. Aavistelen, että juuri nuoren miehen näkökulmasta katsottuna tuo ero on suurempi kuin olisin itse voinut kuvitellakaan ja miehisyyden rajat ahtaammat kuin mitä se nuorilla naisilla kenties on. Mikael Niemen teoksista olen aikoinaan oppinut meänkielisen termin "knapsu" ja Donner lienee ollut knapsun ilmentymä käydessään koulua läntisellä Uudellamaalla.

Nu för tiden vågar jag använda ett paraply i regnet utan att känna mig kvinnlig, jag vågar köpa mildare och bättre doftande kvinnodeodoranter, jag känner inte längre att jag måste äta kött för att vara en man och jag vågar lägga smileys i mina meddelanden trots att det avslöjar att jag också har känslor.

Nuoruus on henkilökohtaisella tasolla katoava luonnonvara ja kuinka pian sitä unohtaakaan sen epävarmuuden, uskalluksen ja luottamuksen tulevaan, jota vain nuori ihminen voi tuntea. Ja se ensirakastuminen! Tunnen sekä liikutusta että kateutta kun luen Donnerin kuvauksen kohtaamisestaan tulevan puolisonsa kanssa. Nuorelle miehelle se tuntuu tietysti ainutlaatuiselta ja suurelta kun täti-ihminen taas hokee omaa mantraansa "miehet ovat kuin raitiovaunu, aina tulee seuraava..."

Och något rubbas i min själ, jag tappar bort mig, i henne, i allt, rummet försvinner, musiken tystnar, jag försvinner, det finns bara hon.

Jos jotain kannan mukanani tästä kirjasta niin oivalluksen siitä, että kyynisyys saattaa olla tehokas suoja kolhuja vastaan mutta se ei tee elämästä niin käsittämättömän kaunista kuin se kuitenkin hetkittäin voi olla. Donnerin terveiset nuoruudesta iskevät syvälle.

**
Rafael Donner: Människan är ett känsligt djur. En självbiografisk essä.
(Ihminen on herkkä eläin)
Förlaget 2018

Helmet-lukuhaaste: 10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja

Kommentit

  1. Tähän teokseen haluaisin tutustua kyllä itsekin, hyvä kirja sinulle selkeästi on luettavaksi haastekohtaan valittu! Etenkin tuo viimeinen kappale mainitsemastasi kyynisyydestä pysäytti, ja nosti koko Donnerin kirjan korkeammalle lukulistalla. Kiitos siis tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdin tosiaan lukemaan vähän sillä asenteella, että luetaan kun on kerran luettavaksi määrätty (lukupiirini oli sen valinnut seuraavaksi kirjaksi) mutta sainpa nenilleni, kirja oli sekä viihdyttävä että liikuttava! /Mari

      Poista
  2. Minusta omaelämäkerroissa on kiinnostavaa ihmisen ajatukset, jotka saattavat muuttua elämän eri vaiheissa. Toisen ajatuksia on hauska pohtia ja verrata omiin ajatuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, ihana lukea taitavia kirjoittajia kuten Mazzarella tai Diski, kirjan lukemisesta tulee sisäistä dialogia kun joutuu miettimään omaa kantaa kuhunkin kysymykseen. /Mari

      Poista
  3. Olen tietysti tämänkin kirjan ilmestymisen huomannut, mutta en ole merkinnyt sitä (henkiselle) luettavien listalleni. Ehkä olisi pitänyt? Kuulostat vaikuttuneelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ennen kaikkea yllättynyt, lähdin lukemaan kirjaa kaikilla mahdollisilla ennakkoluuloilla varustautuneena :) / Mari

      Poista
  4. Kiitos kiinnostavasta esittelystä! En nyt ihan ensilukemalta syttynyt tälle, mutta tavallaan olisi kiinnostavaa verrata pojan ja isän kertojaääniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jonkin verran lukenut vanhempaa Donneria, nuoremman tyyli puhuttelee minua kyllä enemmän :) /Mari

      Poista
  5. Minä pidän tästä kirjasta ja kirjoittajan asenteesta kovasti. Vilpitön, viehättävä, vaatimaton kertojanääni; isoja asioita omasta näkökulmasta tarkasteltuna.
    Suomenruotsalaista "tunnustuskirjallisuutta", jossa ei nolostella tai kohoteta omia puutteita, vaan käytetään omaa elämää esseemateriaalina.

    Tuo knapsu-huomiosi on kiva oivallus, herkästi kyynelehtivä poika olisi meänkielen alueella aivan varmasti knapsu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilpitön kertojaääni on aina aseistariisuvaa, varsinkin kun tämä kirja nostattaa ennakkoluuloja jo pelkän kirjailijan sukunimen ansiosta. Jos olet lukenut Jenny Diskiä niin tämä oli mielestäni hyvin lähellä hänen tapaansa katsoa maailmaa, nimenomaan tuo vilpittömyys.

      Poista
    2. Jenny Disk on minulle tuntematon, mutta nytpä laitan sen muistilistalleni.

      Poista
    3. Ruotsissa häntä luetaan mutta käsittääkseni Diskin teoksia ei ole suomennettu. Mutta englanniksi ja ruotsiksi siis löytyy.

      Poista
  6. Hieno kirjoitus! Olen tästä kirjasta kuullut aina jotain pientä vähän sieltä sun täältä, mutta se ei ole riittänyt nostamaan sitä lukulistalleni. Haluaisin kyllä lukea enemmän esseitä, niitä tulee luettua niin vähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tyyppinen kirjallisuus haastaa kyllä ajattelemaan ihan toisella tavalla kuin perinteinen kaunokirjallisuus. En olisi tätä muuten ehkä lukenutkaan mutta lukupiirini "pakotti", onneksi :)

      Poista
  7. En ole ollut tästä kirjasta riittävän kiinnostunut lisätäkseni sen lukulistalleni. Kiitos valaisevasta tekstistä, joka vahvistaa uskoa, ettei teos tämän täti-ihmisen lukulistalle kuulu, vaikka uskonkin sen olevan omalla tavallaan kiehtova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjablogit ovat siitäkin käteviä, että toisinaan saa tietää myös mitä kirjoja EI kannata lukea :) /Mari

      Poista
  8. Olen tästä kirjasta jonkin verran lukenut blogeista ja toisaalta kiinnostaa, toisaalta ei. Itse toivon, ettei minusta koskaan tule "odotas kun tulet tähän ikään" -ihmistä :D Se ärsytti minua nuorempana (ja edelleen) ja ajattelen, että kaikki me käymme läpi tietyn kaaren, johon kuuluu samantyyppisiä oivalluksia. Ne täytyy vain elää ja myöhemmin tajuta, että jaahas :D

    Mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos siitä. Tämä kirja roikkuu edelleen ehkä-listalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se "odotas kun tulet tähän ikään" -ajatus livahtaa aina mieleen ennen kuin ehdin varoakaan mutta olen kieltämättä ehtinyt jo vähän tätiytyä. Puolustuksekseni täytyy sanoa, etten sano sitä koskaan ääneen ( blogipostausta ei lasketa!)/ Mari

      Poista
    2. Eläköön, kauan eläköön lukupiirit! Itsellenikin on lukupiiriissä tullut eteen kirjoja joita en muuten olisi lukenut. Harvoin olen pettynyt, eikä muistiin tule nyt yhtään. Parviäly tietää minua paremmin.

      Minuakin tämä kirja on kiinnostanut, se on jäänyt muiden jalkoihin. Ehkä olisi sen aika.

      Minna /Kirsin Book Club

      Poista
  9. Hmmm... tämä on jotenkin jäänyt minun huomioissani niin taka-alalle, etten ollenkaan ole ajatellut lukevani. Ehkä vähän hirvittää myös kirjoittajan nuoruus, kun itse jo lähentelen viittäkymppiä - tai no, rehellisemmin sanottuna ehkä se ei niinkään ole kirjoittajan ikä kuin oma iän myötä kasvanut kyynisyyteni. Jos vaikka tulisi paha mieli ja kadehtisin nuoruutta ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouduin antamaan omalle kyynisyydelleni vähän sapiskaa, se nosteli nimittäin päätään useastikin lukiessani tätä kirjaa. Mutta ihan hyvillä mielin luin kirjaan loppuun, "aika aikaansa kutakin"...

      Poista
  10. Tätä kirjaa lukiessa tunsin itseni vanhaksi ja minulla on kuitenkin "vain" noin kymmenen vuotta ikäeroa kirjailijan kanssa. Tunsin, että osa tekstistä oli suoraan sanoen etuoikeutetun kakaran kirjoittamaa, mutta pyrkimys rehellisyyteen vaikutti todella aidolta. Siitä iso plussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kyllä itseänikin hymyilytti esimerkiksi se kun luin, miten kirjailijaa ärsyttää se että yhdistetään kuuluisaan isään mutta kummasti se isä vaan siellä tekstissä vilahteli useampaankin otteeseen. Mutta luin tämän kirjan sellaisena mielen prosessina, jossa kirjoittaja avaa mielensä sopukat aika raa'asti näytille ja todennäköisesti hän tulee itsekin hymyilemään kirjalleen sitten kun on "tässä iässä" :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...

Täytän tänään kymmenen!

  Havahduin sattumalta siihen tosiasiaan , että blogini täyttää pyöreät 10 vuotta! Ihme kyllä, tämä henkiraasu on vielä voimissaan, vaikka jossain vaiheessa tekstejä alkoi syntyä harvemmin. Korona-aika elvytti blogia mukavasti, kiitos etätyön ja kotosalla kykkimisen.  Viime aikoina olen huomannut Instagramissa keskustelua siitä, miten kirjapostausten kaupallisuus ja algoritmien oikullisuus eivät enää innosta monia kirjagrammaajia. Onpa jopa toivottu paluuta pidempiin blogiteksteihin ja tilaa keskusteluille. Onko vanha kunnon blogiformaatti kenties tekemässä paluun sosiaaliseen mediaan?  En sulje siis vielä tätä ovea ja varsinkin kun huomaan, miten erityisesti klassikoita käsitteleviä postauksiani luetaan edelleen säännöllisesti.  Pieni juhlapostaus olkoon siis paikallaan. Katselin näitä menneitä vuosia ja valitsin jokaiselta vuodelta jonkun itselleni mieluisan tai muuten vaan mieleen painuneen postauksen.  Muistojen polku siis, olkaa hyvä! 2015 Koska blogini ava...