Siirry pääsisältöön

Terveisiä nuoruudesta!




Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen.

Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa.

Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt.

Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" eli Donnerin isä, Jörn Donner. Isä, 57 vuotta poikaansa vanhempi, on tosin tässä kirjassa jo vanha ja sairauden merkitsemä, epäileepä poika jossain vaiheessa isänsä kärsivän dementiastakin kun isä itsepintaisesti pitää kiinni omasta näkökannastaan. Myös äiti mainitaan muutaman kerran, tosin olisin mielelläni lukenut enemmänkin juuri äiti-poika-suhteesta.

Donnerin kirja vie ajatukseni monesti paljon lukemieni Merete Mazzarellan ja Jenny Diskin teoksiin. Jotain samaa näissä on ja itseäni kiehtoo lukea taitavien kirjoittajien pohdiskelua silloin kun he uskaltavat tarkastella elämää juuri oman elämänkohtalonsa pohjalta. Tämän kirjan perusteella lasken Donnerin ehdottomasti edellä mainitsemieni kirjailijoiden kastiin.

Kirjan huippukohtia ovat ne kertomukset, joita Donner kertoo omasta elämästään. Hän on matkustanut jo paljon, Yhdysvaltoja ja Australiaa myöten (anekdootti kukontappoyrityksestä on tuleva klassikko) mutta Donnerilla on kokemusta myös maaseudulla asumisesta.

Itseäni hätkähdytti eniten juuri se, minkä kontrastin Donner paljastaa olevan maaseudun ja kaupungin välillä. Aavistelen, että juuri nuoren miehen näkökulmasta katsottuna tuo ero on suurempi kuin olisin itse voinut kuvitellakaan ja miehisyyden rajat ahtaammat kuin mitä se nuorilla naisilla kenties on. Mikael Niemen teoksista olen aikoinaan oppinut meänkielisen termin "knapsu" ja Donner lienee ollut knapsun ilmentymä käydessään koulua läntisellä Uudellamaalla.

Nu för tiden vågar jag använda ett paraply i regnet utan att känna mig kvinnlig, jag vågar köpa mildare och bättre doftande kvinnodeodoranter, jag känner inte längre att jag måste äta kött för att vara en man och jag vågar lägga smileys i mina meddelanden trots att det avslöjar att jag också har känslor.

Nuoruus on henkilökohtaisella tasolla katoava luonnonvara ja kuinka pian sitä unohtaakaan sen epävarmuuden, uskalluksen ja luottamuksen tulevaan, jota vain nuori ihminen voi tuntea. Ja se ensirakastuminen! Tunnen sekä liikutusta että kateutta kun luen Donnerin kuvauksen kohtaamisestaan tulevan puolisonsa kanssa. Nuorelle miehelle se tuntuu tietysti ainutlaatuiselta ja suurelta kun täti-ihminen taas hokee omaa mantraansa "miehet ovat kuin raitiovaunu, aina tulee seuraava..."

Och något rubbas i min själ, jag tappar bort mig, i henne, i allt, rummet försvinner, musiken tystnar, jag försvinner, det finns bara hon.

Jos jotain kannan mukanani tästä kirjasta niin oivalluksen siitä, että kyynisyys saattaa olla tehokas suoja kolhuja vastaan mutta se ei tee elämästä niin käsittämättömän kaunista kuin se kuitenkin hetkittäin voi olla. Donnerin terveiset nuoruudesta iskevät syvälle.

**
Rafael Donner: Människan är ett känsligt djur. En självbiografisk essä.
(Ihminen on herkkä eläin)
Förlaget 2018

Helmet-lukuhaaste: 10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja

Kommentit

  1. Tähän teokseen haluaisin tutustua kyllä itsekin, hyvä kirja sinulle selkeästi on luettavaksi haastekohtaan valittu! Etenkin tuo viimeinen kappale mainitsemastasi kyynisyydestä pysäytti, ja nosti koko Donnerin kirjan korkeammalle lukulistalla. Kiitos siis tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdin tosiaan lukemaan vähän sillä asenteella, että luetaan kun on kerran luettavaksi määrätty (lukupiirini oli sen valinnut seuraavaksi kirjaksi) mutta sainpa nenilleni, kirja oli sekä viihdyttävä että liikuttava! /Mari

      Poista
  2. Minusta omaelämäkerroissa on kiinnostavaa ihmisen ajatukset, jotka saattavat muuttua elämän eri vaiheissa. Toisen ajatuksia on hauska pohtia ja verrata omiin ajatuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, ihana lukea taitavia kirjoittajia kuten Mazzarella tai Diski, kirjan lukemisesta tulee sisäistä dialogia kun joutuu miettimään omaa kantaa kuhunkin kysymykseen. /Mari

      Poista
  3. Olen tietysti tämänkin kirjan ilmestymisen huomannut, mutta en ole merkinnyt sitä (henkiselle) luettavien listalleni. Ehkä olisi pitänyt? Kuulostat vaikuttuneelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ennen kaikkea yllättynyt, lähdin lukemaan kirjaa kaikilla mahdollisilla ennakkoluuloilla varustautuneena :) / Mari

      Poista
  4. Kiitos kiinnostavasta esittelystä! En nyt ihan ensilukemalta syttynyt tälle, mutta tavallaan olisi kiinnostavaa verrata pojan ja isän kertojaääniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jonkin verran lukenut vanhempaa Donneria, nuoremman tyyli puhuttelee minua kyllä enemmän :) /Mari

      Poista
  5. Minä pidän tästä kirjasta ja kirjoittajan asenteesta kovasti. Vilpitön, viehättävä, vaatimaton kertojanääni; isoja asioita omasta näkökulmasta tarkasteltuna.
    Suomenruotsalaista "tunnustuskirjallisuutta", jossa ei nolostella tai kohoteta omia puutteita, vaan käytetään omaa elämää esseemateriaalina.

    Tuo knapsu-huomiosi on kiva oivallus, herkästi kyynelehtivä poika olisi meänkielen alueella aivan varmasti knapsu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilpitön kertojaääni on aina aseistariisuvaa, varsinkin kun tämä kirja nostattaa ennakkoluuloja jo pelkän kirjailijan sukunimen ansiosta. Jos olet lukenut Jenny Diskiä niin tämä oli mielestäni hyvin lähellä hänen tapaansa katsoa maailmaa, nimenomaan tuo vilpittömyys.

      Poista
    2. Jenny Disk on minulle tuntematon, mutta nytpä laitan sen muistilistalleni.

      Poista
    3. Ruotsissa häntä luetaan mutta käsittääkseni Diskin teoksia ei ole suomennettu. Mutta englanniksi ja ruotsiksi siis löytyy.

      Poista
  6. Hieno kirjoitus! Olen tästä kirjasta kuullut aina jotain pientä vähän sieltä sun täältä, mutta se ei ole riittänyt nostamaan sitä lukulistalleni. Haluaisin kyllä lukea enemmän esseitä, niitä tulee luettua niin vähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tyyppinen kirjallisuus haastaa kyllä ajattelemaan ihan toisella tavalla kuin perinteinen kaunokirjallisuus. En olisi tätä muuten ehkä lukenutkaan mutta lukupiirini "pakotti", onneksi :)

      Poista
  7. En ole ollut tästä kirjasta riittävän kiinnostunut lisätäkseni sen lukulistalleni. Kiitos valaisevasta tekstistä, joka vahvistaa uskoa, ettei teos tämän täti-ihmisen lukulistalle kuulu, vaikka uskonkin sen olevan omalla tavallaan kiehtova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjablogit ovat siitäkin käteviä, että toisinaan saa tietää myös mitä kirjoja EI kannata lukea :) /Mari

      Poista
  8. Olen tästä kirjasta jonkin verran lukenut blogeista ja toisaalta kiinnostaa, toisaalta ei. Itse toivon, ettei minusta koskaan tule "odotas kun tulet tähän ikään" -ihmistä :D Se ärsytti minua nuorempana (ja edelleen) ja ajattelen, että kaikki me käymme läpi tietyn kaaren, johon kuuluu samantyyppisiä oivalluksia. Ne täytyy vain elää ja myöhemmin tajuta, että jaahas :D

    Mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos siitä. Tämä kirja roikkuu edelleen ehkä-listalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se "odotas kun tulet tähän ikään" -ajatus livahtaa aina mieleen ennen kuin ehdin varoakaan mutta olen kieltämättä ehtinyt jo vähän tätiytyä. Puolustuksekseni täytyy sanoa, etten sano sitä koskaan ääneen ( blogipostausta ei lasketa!)/ Mari

      Poista
    2. Eläköön, kauan eläköön lukupiirit! Itsellenikin on lukupiiriissä tullut eteen kirjoja joita en muuten olisi lukenut. Harvoin olen pettynyt, eikä muistiin tule nyt yhtään. Parviäly tietää minua paremmin.

      Minuakin tämä kirja on kiinnostanut, se on jäänyt muiden jalkoihin. Ehkä olisi sen aika.

      Minna /Kirsin Book Club

      Poista
  9. Hmmm... tämä on jotenkin jäänyt minun huomioissani niin taka-alalle, etten ollenkaan ole ajatellut lukevani. Ehkä vähän hirvittää myös kirjoittajan nuoruus, kun itse jo lähentelen viittäkymppiä - tai no, rehellisemmin sanottuna ehkä se ei niinkään ole kirjoittajan ikä kuin oma iän myötä kasvanut kyynisyyteni. Jos vaikka tulisi paha mieli ja kadehtisin nuoruutta ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouduin antamaan omalle kyynisyydelleni vähän sapiskaa, se nosteli nimittäin päätään useastikin lukiessani tätä kirjaa. Mutta ihan hyvillä mielin luin kirjaan loppuun, "aika aikaansa kutakin"...

      Poista
  10. Tätä kirjaa lukiessa tunsin itseni vanhaksi ja minulla on kuitenkin "vain" noin kymmenen vuotta ikäeroa kirjailijan kanssa. Tunsin, että osa tekstistä oli suoraan sanoen etuoikeutetun kakaran kirjoittamaa, mutta pyrkimys rehellisyyteen vaikutti todella aidolta. Siitä iso plussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kyllä itseänikin hymyilytti esimerkiksi se kun luin, miten kirjailijaa ärsyttää se että yhdistetään kuuluisaan isään mutta kummasti se isä vaan siellä tekstissä vilahteli useampaankin otteeseen. Mutta luin tämän kirjan sellaisena mielen prosessina, jossa kirjoittaja avaa mielensä sopukat aika raa'asti näytille ja todennäköisesti hän tulee itsekin hymyilemään kirjalleen sitten kun on "tässä iässä" :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...