Siirry pääsisältöön

Ilmastoahdistusta for dummies - Malena Ernman: Scener ur hjärtat (2018)


Ruotsin vaalien alla yksi eniten mediahuomiota saanut henkilö oli 15-vuotias Greta Thunberg, joka istui kolme viikkoa koululakossa eduskuntatalon edustalla. Greta halusi lakollaan herättää keskustelua ilmastonmuutoksesta ja siitä, kuinka vähän se näkyy poliitikkojen asialistalla vaikka ilmastokriisi on aikamme suurimpia kysymyksiä.

Samoihin aikoihin ilmestyi myös Gretan vanhempien omaelämäkerrallinen kirja, jossa ilmastokriisi on pääosassa. Kirjassa Gretan äiti oopperalaulaja Malena Ernman (kyllä, tuttu myös euroviisuista!) kertoo kuinka juuri Greta sai perheen heräämään ja näkemään asian vakavuuden.

Kaikki alkoi siitä kun Greta lakkasi syömästä. Tyttöä kuljetettiin psykologeilla ja lopulta selviää, että hänellä on Asperger, lievä autismi ja OCD-häiriö joka aiheuttaa pakkoneurooseja. Ernman ei näe kuitenkaan tyttären ongelmia pelkästään tämän diagnoosirykelmän johdannaisena. Onhan edelleen mahdollista, että Greta onkin oikeassa ja me muut väärässä.

Greta reagoi voimakkaasti siihen ristiriitaiseen asetelmaan, joka yhteiskunnassamme vallitsee. Samalla kun luokkakaverit ottavat uusimmat iphonensa turkistoppatakkiensa taskuista ja kertovat kuinka mahtavaa oli shoppailla New Yorkissa tai Barcelonassa, Greta "näkee" ilmakehän tuhoutuvan.

Greta tillhörde det lilla fåtal som kunde se våra koldioxider med blotta ögat. Hon såg hur växthusgaserna strömmade ut från våra skorstenar, svävade uppåt med vindarna och förvandlade atmosfären till en gigantisk osynlig soptipp.

Sittemmin perhe on sanonut hyvästit lentomatkailulle ja hankkinut sähköauton. Samaisella autolla isä-Svante kuljettaa nuoremman tyttären Lontooseen joululahjamatkalle, joka tuli luvattua ennen päätöstä lopettaa lentäminen. Olisin mielelläni lukenut enemmänkin mitä arkisia valintoja perhe Ernman-Thunberg on tehnyt ilmaston puolesta mutta selvää on, että suurin uhraus tulee äiti-Malenalta. Kansainvälinen oopperakarriääri loppui sillä hetkellä, kun Ernman lopetti lentämisen.

Kirjan sanoma tulee lukijalle selväksi - tämä on hätähuuto planeettamme puolesta ja aikaa sen pelastamiseen on vain vähän. Sen sijaan kirjan tarkoitus jäi minulle hieman hämärän peittoon. Ernman ja Thunberg kertovat hyvin avoimesti perheensä elämästä ja eri diagnooseista, joita sekä molemmat tyttäret että äiti saavat. Mutta juuri se persoonallinen kertoja, joka voisi lohduttaa ja antaa jopa ilmastonparannusvinkkejä ahdistuneelle lukijalle, jää sivuosaan.

Kirja jättää lukijan lopulta vain haukkomaan henkeään. Vaikka se ehkä olikin juuri kirjan tarkoitus? Ernmanin viesti on, että emme voi tehdä mitään ennen kuin tajuamme että elämme oikeasti keskellä kriisiä.

Kirjan sanoma kiteytyykin osuvasti näihin ruotsalaisen rocklaulajan Stefan Sundströmin sanoihin, joita Ernman siteeraa:

Jag går förbi löpsedlarna om mord och kändisfester,
Om tiggeriförbud och utspel från nyvalda partiledare.
Och jag tänker att vi sitter tillsammans i en bil
som är på väg rakt in i en bergvägg
medans vi bråkar om vad vi ska spela för musik på bilstereon.

Jos jo kärsit itseni tavoin ilmastoahdistuksesta, kirja tuskin antaa mitään uutta. Mutta te muut, lukekaa!

Päivitys 24.09.2019
Paljon on ehtinyt vettä virrata Strömmenissä Riksdagshusetin edustalla sitten tämän postaukseni. Greta ei ole enää yksinäinen ilmastolakkoilija vaan hän on saanut mukaansa koko maapallon nuoren polven!  Kirjasta onkin tehty nyt uusi, laajennettu versio, jossa kerrotaan enemmän Gretan ilmastotaistelusta. Marjatta on lukenut kirjan suomennoksen ja kirjoittaa siitä täällä.

**
Malena Ernman & Svante Thunberg: Scener ur hjärtat
Polaris 2018

Helmet-lukuhaaste: 21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi

Kommentit

  1. Suomi eikä edes Ruotsi onnistu edes hidastamaan ilmastonmuutosta. Intiassa esimerkiksi on valtava maan sisäinen lentoliikenne, kuten Yhdysvalloissa, missä kaikki muu liikkuminen tapahtuu henkilöautolla. Minusta vanhemmat eivät ole suojanneet lastaan oikein, lapsen ei kuulu lopettaa syömistään sen vuoksi, että vanhemmat lentävät lentokoneella, ja shoppailet, mitä harrastusta ihmettelen itse, ei ihminen tarvitse paljoa tavaraa. Useilla ihmisillä on lisäksi vuosittaiset Phuketin matkansa, kesämökkinsä, ja mainitut shoppausretkensä. Itse en lennä minnekään turistikohteisiin, enkä muuallekaan, ja olen luopunut kaikesta turhasta. Omistan kyllävähäpäästöisen henkilöauton, mutta en matkusta sillä koskaan yksin. Työ- ja muut matkat hoidan pyörällä, kävellen tai julkisilla. Tukholmassa piipahdin syyskuun alussa laivalla ja olin pari päivää, laiva tosin sekin saastuttaa, ostin 72 h metrokortin, ja kuljettiin metrolla tai käveltiin. Hyvin yksinkertaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy puolustaa vanhempia sen verran, että tässä tapauksessa lapsi on erityisherkkä, todennäköisesti häntä ei olisi pystynyt suojelemaan vaikka olisi kuinka yrittänyt.

      Itse olen jo tietoisesti vähentänyt lentämistä, Thaimaan matkoista en ole edes haaveillut mutta Euroopassa olen lentänyt tähän asti melko surutta. Pari matkaa olemme perheenä jo valinneet sen perusteella, ettei tarvitsisi lentää. Nyt lokakuussa tulevan työmatkan olen pidentänyt parilla päivällä, jotta voin turistina käydä paikassa josta olen kauan haaveillut ja näin säästyy yksi lentomatka. Mutta eipä nämä valintani taida paljon painaa loppupeleissä.../Mari

      Poista
  2. Oli tästä kirjasta se hyöty että tuli tutuksi Kevin Anderson. Viisas mies Uppsalan yliopistosta.

    VastaaPoista
  3. Tämä ensimmäinen painos näyttää painottuvan lasten oirehdintaan.
    Uusi laajennettu versio tuo paljon lisää perheen kriisiin ja nyt on ilmastokriisi mukana näkyvästi. Tekijöinä näkyy ensimmäisessä painoksessa olevan vain vanhemmat, kun toisessa ovat myös tyttäret mukana ja uudessa kansikuvassakin on tytöt ja ilmastoasia eikä äidin kuvaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Vihdoinkin sain luettua Amélie Nothombia!

  Kirjailija, jota olen aina ihaillut, mutta en koskaan lukenut. Siihen sarjaan lukeutui vielä muutama päivä sitten belgialaissyntyinen, Pariisissa nykyään asuva Amélie Nothomb (s. 1966), jolta ei voi välttyä jos vähääkään liikkuu ranskankielisessä ympäristössä. Nothombilta ilmestyy uusi kirja joka vuosi ja aina siitä kehkeytyy myös jonkinlaista pöhinää. Jostain luin muuten, että Nothomb kirjoittaisi kolme kirjaa vuodessa, joista hän sitten valitsee yhden julkaistavaksi. Se varmaan myös on syy sille, että kirjat ovat aika ohuita. Ja nämä näennäisen ohuet romaanit ovat myös houkuttaneet ostamaan Nothombin teoksia reissuillani,  ajatuksena lukea ne keskitason ranskallani. Mutta aina ne ovat jääneet kesken... Viime viikolla kirjastossa käväistessäni huomasin esille asetetun Nothombin ruotsiksi käännetyn romaanin "Premier sang". En siis koskaan kulje Nothombin ohi häneen tarttumatta, joten lainasin kirjan ja aloin lukea sitä heti matkalla kotiin. Ruotsiksi tarina soljuikin ongelm

Olen vihdoinkin ajantasalla!

  Olen usein sanonut, että tämä minun kirjablogini tulee aina muutaman vuoden viiveellä - ainakin suomalaisen nykykirjallisuuden osalta - koska täkäläiset kirjastot eivät hanki suomenkielistä kirjallisuutta kovinkaan nopeasti. Mutta aloin tässä jokin aika sitten katsella kirjapinojani ja oli todettava, että jotain on tapahtunut! Olen nimittäin lukenut jo aika montakin viime vuonna ilmestynyttä kirjaa ja usein olen ne vain napannut mukaani kirjastossa käydessäni. Täällä kun ei tarvitse kauan jonotella. Huomenna olen palauttamassa kaksi viime vuonna ilmestynyttä, kumpikin omalla tavallaan huippukirjaa. Ensinnäkin: onnittelut itselleni siitä, että olen vihdoinkin lukenut ensimmäisen Katja Kettuni ! Aiemmat yritykset ovat aina jääneet kesken, koska Ketun raadollisen rehevä kieli on ollut minulle liikaa. Taidan olla herkkä lukija... "Erään kissan tutkimuksia" on sekin kielenkäytöltään hyvin rehevää, mutta tarina veti puoleensa sellaisella voimalla etten jaksanut välittää voimasano

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj