Siirry pääsisältöön

Ilmastoahdistusta for dummies - Malena Ernman: Scener ur hjärtat (2018)


Ruotsin vaalien alla yksi eniten mediahuomiota saanut henkilö oli 15-vuotias Greta Thunberg, joka istui kolme viikkoa koululakossa eduskuntatalon edustalla. Greta halusi lakollaan herättää keskustelua ilmastonmuutoksesta ja siitä, kuinka vähän se näkyy poliitikkojen asialistalla vaikka ilmastokriisi on aikamme suurimpia kysymyksiä.

Samoihin aikoihin ilmestyi myös Gretan vanhempien omaelämäkerrallinen kirja, jossa ilmastokriisi on pääosassa. Kirjassa Gretan äiti oopperalaulaja Malena Ernman (kyllä, tuttu myös euroviisuista!) kertoo kuinka juuri Greta sai perheen heräämään ja näkemään asian vakavuuden.

Kaikki alkoi siitä kun Greta lakkasi syömästä. Tyttöä kuljetettiin psykologeilla ja lopulta selviää, että hänellä on Asperger, lievä autismi ja OCD-häiriö joka aiheuttaa pakkoneurooseja. Ernman ei näe kuitenkaan tyttären ongelmia pelkästään tämän diagnoosirykelmän johdannaisena. Onhan edelleen mahdollista, että Greta onkin oikeassa ja me muut väärässä.

Greta reagoi voimakkaasti siihen ristiriitaiseen asetelmaan, joka yhteiskunnassamme vallitsee. Samalla kun luokkakaverit ottavat uusimmat iphonensa turkistoppatakkiensa taskuista ja kertovat kuinka mahtavaa oli shoppailla New Yorkissa tai Barcelonassa, Greta "näkee" ilmakehän tuhoutuvan.

Greta tillhörde det lilla fåtal som kunde se våra koldioxider med blotta ögat. Hon såg hur växthusgaserna strömmade ut från våra skorstenar, svävade uppåt med vindarna och förvandlade atmosfären till en gigantisk osynlig soptipp.

Sittemmin perhe on sanonut hyvästit lentomatkailulle ja hankkinut sähköauton. Samaisella autolla isä-Svante kuljettaa nuoremman tyttären Lontooseen joululahjamatkalle, joka tuli luvattua ennen päätöstä lopettaa lentäminen. Olisin mielelläni lukenut enemmänkin mitä arkisia valintoja perhe Ernman-Thunberg on tehnyt ilmaston puolesta mutta selvää on, että suurin uhraus tulee äiti-Malenalta. Kansainvälinen oopperakarriääri loppui sillä hetkellä, kun Ernman lopetti lentämisen.

Kirjan sanoma tulee lukijalle selväksi - tämä on hätähuuto planeettamme puolesta ja aikaa sen pelastamiseen on vain vähän. Sen sijaan kirjan tarkoitus jäi minulle hieman hämärän peittoon. Ernman ja Thunberg kertovat hyvin avoimesti perheensä elämästä ja eri diagnooseista, joita sekä molemmat tyttäret että äiti saavat. Mutta juuri se persoonallinen kertoja, joka voisi lohduttaa ja antaa jopa ilmastonparannusvinkkejä ahdistuneelle lukijalle, jää sivuosaan.

Kirja jättää lukijan lopulta vain haukkomaan henkeään. Vaikka se ehkä olikin juuri kirjan tarkoitus? Ernmanin viesti on, että emme voi tehdä mitään ennen kuin tajuamme että elämme oikeasti keskellä kriisiä.

Kirjan sanoma kiteytyykin osuvasti näihin ruotsalaisen rocklaulajan Stefan Sundströmin sanoihin, joita Ernman siteeraa:

Jag går förbi löpsedlarna om mord och kändisfester,
Om tiggeriförbud och utspel från nyvalda partiledare.
Och jag tänker att vi sitter tillsammans i en bil
som är på väg rakt in i en bergvägg
medans vi bråkar om vad vi ska spela för musik på bilstereon.

Jos jo kärsit itseni tavoin ilmastoahdistuksesta, kirja tuskin antaa mitään uutta. Mutta te muut, lukekaa!

Päivitys 24.09.2019
Paljon on ehtinyt vettä virrata Strömmenissä Riksdagshusetin edustalla sitten tämän postaukseni. Greta ei ole enää yksinäinen ilmastolakkoilija vaan hän on saanut mukaansa koko maapallon nuoren polven!  Kirjasta onkin tehty nyt uusi, laajennettu versio, jossa kerrotaan enemmän Gretan ilmastotaistelusta. Marjatta on lukenut kirjan suomennoksen ja kirjoittaa siitä täällä.

**
Malena Ernman & Svante Thunberg: Scener ur hjärtat
Polaris 2018

Helmet-lukuhaaste: 21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi

Kommentit

  1. Suomi eikä edes Ruotsi onnistu edes hidastamaan ilmastonmuutosta. Intiassa esimerkiksi on valtava maan sisäinen lentoliikenne, kuten Yhdysvalloissa, missä kaikki muu liikkuminen tapahtuu henkilöautolla. Minusta vanhemmat eivät ole suojanneet lastaan oikein, lapsen ei kuulu lopettaa syömistään sen vuoksi, että vanhemmat lentävät lentokoneella, ja shoppailet, mitä harrastusta ihmettelen itse, ei ihminen tarvitse paljoa tavaraa. Useilla ihmisillä on lisäksi vuosittaiset Phuketin matkansa, kesämökkinsä, ja mainitut shoppausretkensä. Itse en lennä minnekään turistikohteisiin, enkä muuallekaan, ja olen luopunut kaikesta turhasta. Omistan kyllävähäpäästöisen henkilöauton, mutta en matkusta sillä koskaan yksin. Työ- ja muut matkat hoidan pyörällä, kävellen tai julkisilla. Tukholmassa piipahdin syyskuun alussa laivalla ja olin pari päivää, laiva tosin sekin saastuttaa, ostin 72 h metrokortin, ja kuljettiin metrolla tai käveltiin. Hyvin yksinkertaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy puolustaa vanhempia sen verran, että tässä tapauksessa lapsi on erityisherkkä, todennäköisesti häntä ei olisi pystynyt suojelemaan vaikka olisi kuinka yrittänyt.

      Itse olen jo tietoisesti vähentänyt lentämistä, Thaimaan matkoista en ole edes haaveillut mutta Euroopassa olen lentänyt tähän asti melko surutta. Pari matkaa olemme perheenä jo valinneet sen perusteella, ettei tarvitsisi lentää. Nyt lokakuussa tulevan työmatkan olen pidentänyt parilla päivällä, jotta voin turistina käydä paikassa josta olen kauan haaveillut ja näin säästyy yksi lentomatka. Mutta eipä nämä valintani taida paljon painaa loppupeleissä.../Mari

      Poista
  2. Oli tästä kirjasta se hyöty että tuli tutuksi Kevin Anderson. Viisas mies Uppsalan yliopistosta.

    VastaaPoista
  3. Tämä ensimmäinen painos näyttää painottuvan lasten oirehdintaan.
    Uusi laajennettu versio tuo paljon lisää perheen kriisiin ja nyt on ilmastokriisi mukana näkyvästi. Tekijöinä näkyy ensimmäisessä painoksessa olevan vain vanhemmat, kun toisessa ovat myös tyttäret mukana ja uudessa kansikuvassakin on tytöt ja ilmastoasia eikä äidin kuvaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lukupinon ilot ja pettymykset - ja miten ryhdytään vastuulliseksi kirjastonkäyttäjäksi

  Olen nyt vihdoin ja viimein älynnyt, että kirjastovaraukset voi paussata! Tunsin tosin suurta haikeutta kun ilmoitin kirjaston tietokannalle, että seuraavan kerran kirjoja voi toimittaa minulle vasta huhtikuun lopussa. Siihen mennessä olisi nimittäin tarkoitus saada yliopiston lopputyö kasaan.  Mutta iloitaan nyt vielä sitäkin suuremmalla syyllä tästä käsillä olevasta pinosta, jonka olen onnistunut taas itselleni kasaamaan. Olen näitä kirjoja varaillut blogista ja kirjainstasta löytämieni vinkkien perusteella, kiitos taas kaikille vinkkaajille!  Aloitetaan kirjapinon pettymyksestä. Lea Ypin omaelämäkerrallinen teos "Vapaa" lapsuudesta 80-luvun Albaniassa on yksi viime vuosien sykähdyttävimmistä lukukokemuksistani. Niinpä Ypin uusin kirja "Indignity" meni heittämällä lukulistalleni. Mutta... Kirja jatkaa Albanian historian kuvauksella, mikä on teoksen parasta antia. Olen edelleen erittäin utelias kuulemaan lisää Albaniasta! Samalla kun nolottaa tajuta kuinka vähä...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...