Siirry pääsisältöön

Kati Tervo: Iltalaulaja (2017)


Jotkut kirjat ovat syntyneet luettaviksi kesällä, lämpiminä iltoina lintujen laulun ja aaltojen liplatuksen säestämänä. Iltalaulaja on juuri sellainen kirja: muunnelma teemasta 'Ihmiset suviyössä' ja lyhyehköt luvut kuin tauluja itsessään.

Kirjan julkistamisen yhteydessä nostettiin esille Ellen Thesleff mutta kirjan päähenkilö yhtälailla on nuori Taimi, joka toimii Ellenin kesäpiikana. Ellen tosin tekee heti selväksi, että tässä ei olla mitään rouvia tai piikoja ja näiden kahden välille syntyy yhteys, joka ei ehkä välttämättä ole tasavertainen mutta lukijalle molemmat henkilöhahmot piirtyvät esiin yhtä vahvoina.

On kesä 1945, ensimmäinen rauhan kesä. Ellen saapuu tapansa mukaan "valkoiseen taloonsa" kesänviettoon. Avukseen hän saa nuoren Taimin, joka mielellään hakeutuu Ellenin luo. Kotona on vakava ja työteliäs äiti ja sotatraumojaan poteva isä. Siskokin on muuttanut naimisiin mentyään Helsinkiin ja Taimi on jäänyt yksin kotiin vanhempiensa avuksi.

Elämä on totista, matotkin kudotaan harmaiksi ettei lika näkyisi. Taimi janoaa kauneutta ja iloa mutta kun hän paukauttaa kutomansa maton keskelle keltaisen raidan, äiti määrää sen saman tien purettavaksi. Ellenin saapuminen kylään on Taimille mahdollisuus saada haistaa suuren maailman tuoksuja ja tuntea iloa kauneudesta.

Äiti kantoi Taimia Kurun haaksirikon aikaan. Olisiko ollut parempi, että olisi jäänyt syntymättä? Mikään ei elämässä tuntunut menevän niin kuin toivoi. Synnyin vääränlaiseksi, Taimi ajatteli.

Sekä Ellenin että Taimin elämää varjostavat suuret tragediat: juuri päättynyt sota ennen kaikkea mutta Ellenin siskon kuolema ja Taimin äidin pelastautuminen Kuru-laivan haaksirikosta kulkevat myös punaisena lankana läpi koko tarinan. Ellen sai saman nimen kuin ennen hänen syntymäänsä kuollut sisko Lillan ja Taimi tuntee syntyneensä vääränlaisena. Toivottiinko perheeseen poikaa tytön sijaan? Toivottiinko Ellenistä kuolleen siskonsa kopiota, nimeä myöten?

Taimi ei sulaudu hämäläiskylään vaan vanhempiensa häpeäksi tanssii ja laulaa kyläteitä pitkin. Ellen saa Taimin uskomaan, ainakin hetken, että suuri maailma odottaa häntäkin...

Äiti halusi uskoa, että Ellen laittoi Taimin pään pyörälle. Taimi itse tietää, ettei se niin ollut. Elämä sen sekoitti.

Kati Tervo on kirjoittanut viehättävän kirjan, jonka voisin ottaa vaikka jokakesäiseksi vakioluettavaksi. Kirjan tunnelma kulki mukanani pitkään ja jäin miettimään erityisesti Taimin kohtaloa. Toivon, että hän onnistui lopulta luomaan oman maailmansa, jossa räsymattoon sopii myös väriä harmaan rinnalle.

**
Kati Tervo: Iltalaulaja
Otava 2017

Helmet-lukuhaaste: 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta

Kommentit

  1. Vaikuttaa tunnelmalliselta luettavalta. Pidin paljon Kati Tervon Sukupuusta. - Kuivaa näyttää teilläkin olevan nurmi, kuvan perusteella, kuten täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervolta en ole vielä muuta lukenut, tuon Sukupuun voisinkin ottaa seuraavaksi! - Kyllä, kuivaa on :( Kukkia olen kastellut mutta nurmikko saa selvitä ilman, vaikka varsinaista kastelukieltoa ei olekaan annettu. Sadetta pitäisi tulla, viimeisten tietojen mukaan huomenna. /Mari

      Poista
  2. Kiva kirja, tykkäsin. Taimi on selvästi kirjan päähenkilö ja Ellen jää taustalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellen on tosiaan vähemmän esillä kuin mitä kirjan ennakkomarkkinointi antoi odottaa. Voi olla jollekin lukijalle jopa pieni pettymys? / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…