Siirry pääsisältöön

Kati Tervo: Iltalaulaja (2017)


Jotkut kirjat ovat syntyneet luettaviksi kesällä, lämpiminä iltoina lintujen laulun ja aaltojen liplatuksen säestämänä. Iltalaulaja on juuri sellainen kirja: muunnelma teemasta 'Ihmiset suviyössä' ja lyhyehköt luvut kuin tauluja itsessään.

Kirjan julkistamisen yhteydessä nostettiin esille Ellen Thesleff mutta kirjan päähenkilö yhtälailla on nuori Taimi, joka toimii Ellenin kesäpiikana. Ellen tosin tekee heti selväksi, että tässä ei olla mitään rouvia tai piikoja ja näiden kahden välille syntyy yhteys, joka ei ehkä välttämättä ole tasavertainen mutta lukijalle molemmat henkilöhahmot piirtyvät esiin yhtä vahvoina.

On kesä 1945, ensimmäinen rauhan kesä. Ellen saapuu tapansa mukaan "valkoiseen taloonsa" kesänviettoon. Avukseen hän saa nuoren Taimin, joka mielellään hakeutuu Ellenin luo. Kotona on vakava ja työteliäs äiti ja sotatraumojaan poteva isä. Siskokin on muuttanut naimisiin mentyään Helsinkiin ja Taimi on jäänyt yksin kotiin vanhempiensa avuksi.

Elämä on totista, matotkin kudotaan harmaiksi ettei lika näkyisi. Taimi janoaa kauneutta ja iloa mutta kun hän paukauttaa kutomansa maton keskelle keltaisen raidan, äiti määrää sen saman tien purettavaksi. Ellenin saapuminen kylään on Taimille mahdollisuus saada haistaa suuren maailman tuoksuja ja tuntea iloa kauneudesta.

Äiti kantoi Taimia Kurun haaksirikon aikaan. Olisiko ollut parempi, että olisi jäänyt syntymättä? Mikään ei elämässä tuntunut menevän niin kuin toivoi. Synnyin vääränlaiseksi, Taimi ajatteli.

Sekä Ellenin että Taimin elämää varjostavat suuret tragediat: juuri päättynyt sota ennen kaikkea mutta Ellenin siskon kuolema ja Taimin äidin pelastautuminen Kuru-laivan haaksirikosta kulkevat myös punaisena lankana läpi koko tarinan. Ellen sai saman nimen kuin ennen hänen syntymäänsä kuollut sisko Lillan ja Taimi tuntee syntyneensä vääränlaisena. Toivottiinko perheeseen poikaa tytön sijaan? Toivottiinko Ellenistä kuolleen siskonsa kopiota, nimeä myöten?

Taimi ei sulaudu hämäläiskylään vaan vanhempiensa häpeäksi tanssii ja laulaa kyläteitä pitkin. Ellen saa Taimin uskomaan, ainakin hetken, että suuri maailma odottaa häntäkin...

Äiti halusi uskoa, että Ellen laittoi Taimin pään pyörälle. Taimi itse tietää, ettei se niin ollut. Elämä sen sekoitti.

Kati Tervo on kirjoittanut viehättävän kirjan, jonka voisin ottaa vaikka jokakesäiseksi vakioluettavaksi. Kirjan tunnelma kulki mukanani pitkään ja jäin miettimään erityisesti Taimin kohtaloa. Toivon, että hän onnistui lopulta luomaan oman maailmansa, jossa räsymattoon sopii myös väriä harmaan rinnalle.

**
Kati Tervo: Iltalaulaja
Otava 2017

Helmet-lukuhaaste: 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta

Kommentit

  1. Vaikuttaa tunnelmalliselta luettavalta. Pidin paljon Kati Tervon Sukupuusta. - Kuivaa näyttää teilläkin olevan nurmi, kuvan perusteella, kuten täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervolta en ole vielä muuta lukenut, tuon Sukupuun voisinkin ottaa seuraavaksi! - Kyllä, kuivaa on :( Kukkia olen kastellut mutta nurmikko saa selvitä ilman, vaikka varsinaista kastelukieltoa ei olekaan annettu. Sadetta pitäisi tulla, viimeisten tietojen mukaan huomenna. /Mari

      Poista
  2. Kiva kirja, tykkäsin. Taimi on selvästi kirjan päähenkilö ja Ellen jää taustalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellen on tosiaan vähemmän esillä kuin mitä kirjan ennakkomarkkinointi antoi odottaa. Voi olla jollekin lukijalle jopa pieni pettymys? / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Loma! Ja dekkarit...

Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana mutta kolme vielä edessä. Ja ilmatkin näyttävät alkavan lämmetä joten tunnelma on korkealla! Lomatunnelmaani kuuluvat myös dekkarit. En niitä yleensä lue kovin paljon koska nykydekkarit ovat mielestäni selkeästi raaistuneet. Muutos tapahtui kai Stieg Larssonin Millenium-sarjan myötä, jonka jälkeen monet keksivät tämän modernin version Klondikesta ja mahdollisuuden tehdä rahaa. Psykologiset trillerit ovat kuitenkin mieleistäni jännityskirjallisuutta ja muistelen edelleen lämmöllä viime kesän huippujännää lukukokemusta, Gillian Flynnin  Kiltti tyttö  -trilleriä. Joten kun näin tämän A.J. Finnin Nainen ikkunassa -kirjan seistä töröttävän kirjakaupan eniten myyvien kirjojen ykkösenä ja kannessa vieläpä Flynnin suositus "Amazing!" niin se oli siinä. No, se "Amazing" oli ehkä hiukan liioiteltua ja Flynnin nimen käyttäminen markkinoinnissa aika lailla harhaanjohtavaa. Yhteistä kirjoille oli toki mieleltään  enemmän tai vähemmän...

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Tornionlaaksosta kajahtaa!

"Kronikka köyhästä suomalaisperheestä" (Expressen), "Nina Wähä kirjoittaa hauskasti helvetillisestä pimeydestä" (Dagens Nyheter), "Perheromaani joka muuttuu dekkariksi..." (Aftonbladet). Koko vuoden olen lukenut näitä ylistäviä lausuntoja alkuvuodesta ilmestyneestä Nina Wähän romaanista "Testamente" mutta olen tuntenut vastahakoisuutta tarttua kirjaan. Taasko yksi kuvaus suomalaisesta kurjuudesta, alkoholismista, väkivallasta? Miksi ruotsalaiset rakastavat näitä kuvauksia köyhistä suomalaisperheistä? Susanna Alakosken Sikalat, Eija Hetekivi Olssonin Ingenbarnsland... Mutta lokakuussa julkistettu August-palkintoehdokkuus mursi vastarintani. Pakkohan tämä on nyt lukea! Tosin kirja ei ole dekkari eikä edes kovin hauska, paitsi jos pitää pitää anttituurimaisesta huumorista. Mutta hurja tarina, sitä tämä on! Jo alkusivuilla huomaan olevani keskellä tornionlaaksolaista ihmissuhdehässäkkää. Kirjailija on ystävällisesti listannut tarinan henki...