Siirry pääsisältöön

Kati Tervo: Iltalaulaja (2017)


Jotkut kirjat ovat syntyneet luettaviksi kesällä, lämpiminä iltoina lintujen laulun ja aaltojen liplatuksen säestämänä. Iltalaulaja on juuri sellainen kirja: muunnelma teemasta 'Ihmiset suviyössä' ja lyhyehköt luvut kuin tauluja itsessään.

Kirjan julkistamisen yhteydessä nostettiin esille Ellen Thesleff mutta kirjan päähenkilö yhtälailla on nuori Taimi, joka toimii Ellenin kesäpiikana. Ellen tosin tekee heti selväksi, että tässä ei olla mitään rouvia tai piikoja ja näiden kahden välille syntyy yhteys, joka ei ehkä välttämättä ole tasavertainen mutta lukijalle molemmat henkilöhahmot piirtyvät esiin yhtä vahvoina.

On kesä 1945, ensimmäinen rauhan kesä. Ellen saapuu tapansa mukaan "valkoiseen taloonsa" kesänviettoon. Avukseen hän saa nuoren Taimin, joka mielellään hakeutuu Ellenin luo. Kotona on vakava ja työteliäs äiti ja sotatraumojaan poteva isä. Siskokin on muuttanut naimisiin mentyään Helsinkiin ja Taimi on jäänyt yksin kotiin vanhempiensa avuksi.

Elämä on totista, matotkin kudotaan harmaiksi ettei lika näkyisi. Taimi janoaa kauneutta ja iloa mutta kun hän paukauttaa kutomansa maton keskelle keltaisen raidan, äiti määrää sen saman tien purettavaksi. Ellenin saapuminen kylään on Taimille mahdollisuus saada haistaa suuren maailman tuoksuja ja tuntea iloa kauneudesta.

Äiti kantoi Taimia Kurun haaksirikon aikaan. Olisiko ollut parempi, että olisi jäänyt syntymättä? Mikään ei elämässä tuntunut menevän niin kuin toivoi. Synnyin vääränlaiseksi, Taimi ajatteli.

Sekä Ellenin että Taimin elämää varjostavat suuret tragediat: juuri päättynyt sota ennen kaikkea mutta Ellenin siskon kuolema ja Taimin äidin pelastautuminen Kuru-laivan haaksirikosta kulkevat myös punaisena lankana läpi koko tarinan. Ellen sai saman nimen kuin ennen hänen syntymäänsä kuollut sisko Lillan ja Taimi tuntee syntyneensä vääränlaisena. Toivottiinko perheeseen poikaa tytön sijaan? Toivottiinko Ellenistä kuolleen siskonsa kopiota, nimeä myöten?

Taimi ei sulaudu hämäläiskylään vaan vanhempiensa häpeäksi tanssii ja laulaa kyläteitä pitkin. Ellen saa Taimin uskomaan, ainakin hetken, että suuri maailma odottaa häntäkin...

Äiti halusi uskoa, että Ellen laittoi Taimin pään pyörälle. Taimi itse tietää, ettei se niin ollut. Elämä sen sekoitti.

Kati Tervo on kirjoittanut viehättävän kirjan, jonka voisin ottaa vaikka jokakesäiseksi vakioluettavaksi. Kirjan tunnelma kulki mukanani pitkään ja jäin miettimään erityisesti Taimin kohtaloa. Toivon, että hän onnistui lopulta luomaan oman maailmansa, jossa räsymattoon sopii myös väriä harmaan rinnalle.

**
Kati Tervo: Iltalaulaja
Otava 2017

Helmet-lukuhaaste: 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta

Kommentit

  1. Vaikuttaa tunnelmalliselta luettavalta. Pidin paljon Kati Tervon Sukupuusta. - Kuivaa näyttää teilläkin olevan nurmi, kuvan perusteella, kuten täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervolta en ole vielä muuta lukenut, tuon Sukupuun voisinkin ottaa seuraavaksi! - Kyllä, kuivaa on :( Kukkia olen kastellut mutta nurmikko saa selvitä ilman, vaikka varsinaista kastelukieltoa ei olekaan annettu. Sadetta pitäisi tulla, viimeisten tietojen mukaan huomenna. /Mari

      Poista
  2. Kiva kirja, tykkäsin. Taimi on selvästi kirjan päähenkilö ja Ellen jää taustalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellen on tosiaan vähemmän esillä kuin mitä kirjan ennakkomarkkinointi antoi odottaa. Voi olla jollekin lukijalle jopa pieni pettymys? / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen