Siirry pääsisältöön

Kati Tervo: Iltalaulaja (2017)


Jotkut kirjat ovat syntyneet luettaviksi kesällä, lämpiminä iltoina lintujen laulun ja aaltojen liplatuksen säestämänä. Iltalaulaja on juuri sellainen kirja: muunnelma teemasta 'Ihmiset suviyössä' ja lyhyehköt luvut kuin tauluja itsessään.

Kirjan julkistamisen yhteydessä nostettiin esille Ellen Thesleff mutta kirjan päähenkilö yhtälailla on nuori Taimi, joka toimii Ellenin kesäpiikana. Ellen tosin tekee heti selväksi, että tässä ei olla mitään rouvia tai piikoja ja näiden kahden välille syntyy yhteys, joka ei ehkä välttämättä ole tasavertainen mutta lukijalle molemmat henkilöhahmot piirtyvät esiin yhtä vahvoina.

On kesä 1945, ensimmäinen rauhan kesä. Ellen saapuu tapansa mukaan "valkoiseen taloonsa" kesänviettoon. Avukseen hän saa nuoren Taimin, joka mielellään hakeutuu Ellenin luo. Kotona on vakava ja työteliäs äiti ja sotatraumojaan poteva isä. Siskokin on muuttanut naimisiin mentyään Helsinkiin ja Taimi on jäänyt yksin kotiin vanhempiensa avuksi.

Elämä on totista, matotkin kudotaan harmaiksi ettei lika näkyisi. Taimi janoaa kauneutta ja iloa mutta kun hän paukauttaa kutomansa maton keskelle keltaisen raidan, äiti määrää sen saman tien purettavaksi. Ellenin saapuminen kylään on Taimille mahdollisuus saada haistaa suuren maailman tuoksuja ja tuntea iloa kauneudesta.

Äiti kantoi Taimia Kurun haaksirikon aikaan. Olisiko ollut parempi, että olisi jäänyt syntymättä? Mikään ei elämässä tuntunut menevän niin kuin toivoi. Synnyin vääränlaiseksi, Taimi ajatteli.

Sekä Ellenin että Taimin elämää varjostavat suuret tragediat: juuri päättynyt sota ennen kaikkea mutta Ellenin siskon kuolema ja Taimin äidin pelastautuminen Kuru-laivan haaksirikosta kulkevat myös punaisena lankana läpi koko tarinan. Ellen sai saman nimen kuin ennen hänen syntymäänsä kuollut sisko Lillan ja Taimi tuntee syntyneensä vääränlaisena. Toivottiinko perheeseen poikaa tytön sijaan? Toivottiinko Ellenistä kuolleen siskonsa kopiota, nimeä myöten?

Taimi ei sulaudu hämäläiskylään vaan vanhempiensa häpeäksi tanssii ja laulaa kyläteitä pitkin. Ellen saa Taimin uskomaan, ainakin hetken, että suuri maailma odottaa häntäkin...

Äiti halusi uskoa, että Ellen laittoi Taimin pään pyörälle. Taimi itse tietää, ettei se niin ollut. Elämä sen sekoitti.

Kati Tervo on kirjoittanut viehättävän kirjan, jonka voisin ottaa vaikka jokakesäiseksi vakioluettavaksi. Kirjan tunnelma kulki mukanani pitkään ja jäin miettimään erityisesti Taimin kohtaloa. Toivon, että hän onnistui lopulta luomaan oman maailmansa, jossa räsymattoon sopii myös väriä harmaan rinnalle.

**
Kati Tervo: Iltalaulaja
Otava 2017

Helmet-lukuhaaste: 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta

Kommentit

  1. Vaikuttaa tunnelmalliselta luettavalta. Pidin paljon Kati Tervon Sukupuusta. - Kuivaa näyttää teilläkin olevan nurmi, kuvan perusteella, kuten täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervolta en ole vielä muuta lukenut, tuon Sukupuun voisinkin ottaa seuraavaksi! - Kyllä, kuivaa on :( Kukkia olen kastellut mutta nurmikko saa selvitä ilman, vaikka varsinaista kastelukieltoa ei olekaan annettu. Sadetta pitäisi tulla, viimeisten tietojen mukaan huomenna. /Mari

      Poista
  2. Kiva kirja, tykkäsin. Taimi on selvästi kirjan päähenkilö ja Ellen jää taustalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellen on tosiaan vähemmän esillä kuin mitä kirjan ennakkomarkkinointi antoi odottaa. Voi olla jollekin lukijalle jopa pieni pettymys? / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Henkiin herätetyt

  Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni! Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita. Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kalta...