Siirry pääsisältöön

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)



Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat täyttää koko yhteisö, jonka uskonnon oppien mukaan tulee olla paikalla kun itse kuolema tapahtuu.

Jokainen luku on sinänsä kurkistus yhden ihmisen ja erityisesti perheen historiaan. Kenenkään ei tässä kirjassa tarvitse kuolla yksin mutta ristiriitoja on lähes jokaisen taustalla. Dramatenin tähtinäyttelijätär ei ole tavannut nuorinta tytärtään 20 vuoteen, mutta kirjoittaa viimeisillä hetkillään sähköpostiviestin jossa toivoo tytärtä paikalle. Kuolevan isän uusi vaimo soimaa miehensä tytärtä, joka on ollut viiden viikon häämatkalla vaikka isä on kuolemaisillaan.

Liikuttavin tarina oli kirjan viimeinen, jossa nuori 18-vuotias tyttö on kuolemassa maksasyöpään. Tytön isä on paikalla viimeiseen asti mutta tytön äiti on kiireinen uranainen, joka tyttären pyynnöistä huolimatta ehtii paikalle vasta tytön juuri kuoltua.

Kirjassa esiintyy myös joukko henkilökuntaa, joka omissa keskusteluissaan huonetta desinfioidessaan tuo esille oman näkemyksensä sairaanhoidon tilasta. Stressi ja ajanpuute ovat vakiopuheenaihe. Lisäksi potilaiden omaiset voivat olla kohtuuttomiakin vaatimuksissaan eivätkä aina ymmärrä, että yhdellä hoitajalla on monta muutakin potilasta hoidettavanaan. Muutama kohtaus on niin herkullisen koomisesti kuvattu, että niiden on pakko olla tarinoita tosielämästä.

Luin kirjan nopeasti ja tarinat todella liikuttivat minua. Hiukan häiritsi monen henkilöhahmon klisheisyys - homopari on juuri niin herttainen kuin pitääkin ja uraäiti täysin kylmä tyttärensä kuoleman suhteen. Henkilöt eivät pääse kehittymään sen kummemmin vaan poistuvat vain paikalta kuoleman tapahduttua.

Näin harrastajapsykologina kiinnitti tietysti huomioni se, että kaikki äiti-tytär -suhteet tässä kirjassa olivat melkoisen tulehtuneita tai jopa olemattomia. Koska olen seurannut ruotsalaisista iltapäivälehdistä Feldtin omaa äitisuhdetta niin on helppo arvata, että Feldt ei ole suinkaan vielä kirjoittanut valmiiksi omaa äitisuhdettaan.

**
Felicia Feldt: Dödsbädden
Bokförlaget Mormor 2018


Helmet-lukuhaaste: 27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta

Kommentit

  1. Luin myös tuon Feldtin Näkymätön tytär-nimellä suomennetun romaanin, vaikka varsinainen tirkistelykirja onkin. Tai ehkä siksi. Kiinnosti varsinkin, koska itse luin nuorena äitinä Anna Wahlgrenin piparkakun tuoksuisesta lapsikatraan täyttämästä kodista, Strömsö-tyyppisestä elämästä. Olihan tuo tyttären näkökulma kuin Dorian Grayn muotokuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli todellinen "pakko lukea" -kirja! Ja kyllä se sen verran vieläkin kiinnostaa, että luen iltapäivälehtien jatkoraportoinnin aiheesta. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...