Siirry pääsisältöön

Anneli Kanto: Lahtarit (2017)


Aivan ensimmäiseksi pitää pyytää anteeksi Antti Tuurilta, että niin moitin hänen uusinta kirjaansa kuivakkaaksi historian oppikirjaksi. Kun luin ensimmäisiä sivuja tästä Anneli Kannon Lahtari-romaanista niin juuri Tuurin Tammikuu 18 oli vahvana mielessäni. Se antoi perusteellisen selvityksen sisällissodan alkupäivistä ja koska olin lukenut kirjan aivan vastikään niin olikin helppo hypätä sen kannattamana Kannon kyytiin. Lahtareissa ei nimittäin niinkään raportoida, Tuurin kirjan tapaan, sodan vaiheita vaan tässä edetään sodan läpi useiden henkilöiden kannoilla, joiden kohtalon kautta selviää sitten vähitellen myös itse sodan kulku.

Oli ristuksen kylymä aamu, vaikkoli maaliskuu  puoles ja ylitte, aiva naama kohmees, sormet jäykkinä ja pää kipiä. Sitte rupes aurinko paistamahan, ilma lämpeni ja puitten oksista alkoo tippua pisaroota. Kyllä tuntuu ourolta, kun linnut lauloo puis, ja me vain toisiamme tapoomme samoos mettis.

Anneli Kanto on kyllä aivan käsittämätön kertoja, ihan nolottaa etten ole häntä aikaisemmin noteerannut! Kanto saattaa kirjallaan eläväksi sen mikä Tuurilta jäi uupumaan (näin jälkeenpäin tosin kun olen ymmärtänyt Tuurin teoksen arvon mietin, ettei se tainnut Tuurilla mikään tavoite ollakaan). Kirjassa vilisee henkilöitä mutta kahdeksan heistä palaa tarinaan useammin ja heidän kohtaloitaan seurataan koko sodan ajan. Mutta mukana on myös paljon yksittäisiä todistuskertomuksia, jotka tuovat tapahtumiin omat näkökulmansa suomenhevosta Sälliä myöten. Kirjan lopussa sanoma on selvä: sodassa ei ole voittajia, vain häviäjiä.

Mun silmiini samallaisia paskoja punikit ja lahtarit. Semmottisista aatteista ei oo muuta ku harmia tavalliselle ihmiselle. Ei tsaarin aikana kukaan tullu meitin pernakuoppaa ryästään taikka ihmisiä ampuaan.

Vuoden 1918 muistoa ei onneksi ole kukaan älynnyt yrittää brändätä kuten Suomi 100 -juhlavuotta. Hienoa kuitenkin, että suomalaiskirjailijat ovat tarttuneet aiheeseen ja näin rakentaneet teoksillaan arvokkaan muistomerkin. Toivottavasti näitä kirjoja luetaan myös ahkerasti kouluissa, historian oppikirjoista kun ei ole aina helppo ymmärtää sitä kansan kahtiajakoa, joka silloin tapahtui ja joka yhä edelleen osaltaan elää.

Yksi kaino pyyntö kuitenkin: älköön nyt kukaan elokuvamaakari saako päähänsä, että Lahtarit-romaanista pitäisi tehdä filmiversio! Tämä on nimittäin mielestäni yksi niistä teoksista, joka antaa sanataiteellisesti niin vahvan sisäisen kuvan lukijan mieleen, että kaikki toisinnot olisivat vain kalpeita kopioita.

Puristin Hermannin  mitalia kourassani ja ajattelin, että se kuuluu minulle. Minä olen tullut ihmisenä sodasta ulos ja olen sotasankari.

Kieliharrastajana on pakko vielä mainita kaikki ne eri murteet, joilla Kanto on saanut henkilöhahmonsa elämään. Vaikka kirjassa oli väkeä kuin pipoa niin eri puhetyyliensä ansiosta heidät oli helppo pitää erillään. Erityisesti Pohjanmaan ja Porin murteet olivat kaltaiselleni Uusimaa-Häme-Karjala -akselilla eläneelle todella eksoottinen lukunautinto!

**
Anneli Kanto: Lahtarit
Gummerus 2017
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 46. Kirjan nimessä on vain yksi sana

Kommentit

  1. Tätä on kehuttu kyllä aika paljon. Olen ihmetellyt, mitä nämä tuovat lisää historiaan. Olen pystynyt joskus itselleni suhteellisen objektiivisesti selvittämään, mitä on tapahtunut. Sen sisäistäminen että 'miksi' on hankalampaa. Siksi pitää pystyä tekemään kompromissejä ja olemaan yhtenäisiä, ja arvostamaan muita. Nostamastasi lainauksesta voin todeta, että 1918 oli tsaarin aika jo lopussa. Faktaa olivat myös 1800-luvun aatteet, teollistuminen, sortokaudet, säätyvallan murtuminen, ensimmäinen maailmansota, Venäjän vallankumoukset eli historia myös vyöryi päälle ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on harrastanut jo ennestään historiaa niin ehkä ei niin hirveästi tuo lisää mutta itse arvostan kirjailijoita, jotka osaavat elävoittää historian tapahtumia, konkretisoida ne arkipäivän tasolle. Oma mielikuvitukseni ei siihen riitä ja niinpä muistan, että koulussa historia oli mielestäni kuolettavan tylsä aine. Nyt myöhemmin paikkailen sitten näitä puuttuvia historian tietojani mm. juuri sisällissodan osalta.

      Poista
    2. Venäläisistä klassikoista Tohtori Zivago ja Hiljaa virtaa Don kertovat vallankumouksen ajasta, mutta myös ensimmäisestä maailmansodasta, johon Suomi ei suoraan osallistunut. Suomessa esim. UKK:n Vuosisatani osa 1:ssä on käsitelty aika paljonkin oikeasta tilanteesta 1918.
      Luin blogiaikana myös Jääkäriliikkeen historian, ja jääkäreiksi siirryttiin pääosin Ruotsin kautta.
      Tuntuu, että on kirjoitettu kirjoja, mutta kuinka moni on lukenut esim. Sillanpään Hurskaan kurjuuden, tai tositapahtumiin perustuvan Kekkosen vuosisadat, tai Wegeliuksen Routaa ja rautaa....

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...