Pernilla Valo: Nollariski (2017)

Venezuelasta kotoisin oleva ja Moskovan kautta Suomeen päätynyt Enrique, "Riku", perustaa oman tanssikoulun kovin Tampereen oloiseen kaupunkiin (kirjassa Koskikaupunki). Koulu menestyy ja saa paljon asiakkaita.

Menestys herättää kuitenkin pahantahtoisia puheita. Huhut kulkevat ja kun niitä on tarpeeksi, paikallinen poliisipäällikkö Heikkilä on varma asiastaan - ennen eläkkeelle jäämistään hänellä olisi mahdollisuus paljastaa "kansainvälisen tason rikossarja". Toimittaja Liikka näkee myös elämänsä tilaisuuden saada materiaalia sensaatiojuttuun ja ehkä siten välttää uhkaavat YT-neuvottelut. Tarinan konna ja huhujen alullepanija on Supermies, traagisen lapsuuden kokenut keski-ikäinen mies, joka yrittää luoda itselleen sankarihohtoa somen avulla.

Tarina alkaa vauhdikkaasti ja Riku on pian keskellä painajaista. Menestyvä tanssikoulu leimataan raiskaajajengin pesäkkeeksi ja oikeudenkäynnissä epämääräiset todisteet menevät pureksimatta läpi. Riku joutuu vankilaan ja kirjan loppuosa on pääosin hänen pohdintaansa elämästä ennen ja jälkeen vankilatuomion.

Tarina on järkyttävä ja vaikka sinisilmäisesti haluan uskoa, että tämä ei voisi olla oikeasti mahdollista niin tiedän toki, että oikeusmurhia tapahtuu, myös Suomessa. Itse asiassa saan kirjaa lukiessa vahvan tunteen siitä, että tämä kirja saattaisi perustuakin tositapahtumiin.

Tekstissä on hyvin paljon raportin omaista selostamista varsinkin oikeudenkäyntiä ja vankilaa kuvaavissa kohtauksissa. Tämä on myös kirjan heikkous. Mielestäni kirja ei oikein yllä kaunokirjalliselle tasolle vaan toimisi paremmin dokumenttina tai pidempänä lehtiartikkelina. Kirjailija keskittyy pääosin Rikun ajatuksiin ja tunteisiin mutta tämä ei ole suinkaan kirjan hahmoista se kiinnostavin.

Tekstissä annetaan täkyjä, jotka herättävät kysymyksiä kolmikon Heikkilä-Liikka-Supermies motiiveista ja paikoin tekstissä palataan myös heidän kehityskaariinsa. Kerronta kuitenkin latistuu Rikun aika lailla ennakolta arvattavan tarinan kuvaamisesta eikä juoni lähde enää alkusivujen kaltaiseen lentoon. Kirjan tärkein teema, rasismi ja maahanmuuttajien turvaton asema, jää harmittavan pinnalliseksi. Stereotypioiden lisäksi kirjalla on aika vähän uutta annettavaa.

Tarina on ehdottomasti kertomisen arvoinen mutta tämä muoto oli valitettavasti väärä valinta. Pienoisromaanissa ei ole tilaa näin laajalle aineistolle kuin mitä Valo yrittää kirjaansa mahduttaa ja tekstissä on aivan liikaa rönsyilyjä. Lyhyen muodon vuoksi kirjailija lienee myös joutunut tekemään joitakin äkillisiä juoniratkaisuja, jotka eivät aina tuntuneet uskottavilta.

Mutta lopuksi vielä kehuja: harvoin on itse tanssia kuvattu näin intensiivisesti ja herkullisesti kuin Pernilla Valo tässä (esikois?)kirjassaan. Kirjailija on selvästikin kotonaan juuri tässä maailmassa.

Kun Olivia oli kaksi ja minulla perhe, ne kuvasi meidät videolle "Succesful immigrants". Ensin näkyy suomalainen talvimaisema, sitten se missä pidän tuntia koululla. Iloisia naamoja, paljon vauhtia, energiaa, karibialainen musiikki soi siellä. Lopussa lasketaan Olivian kanssa mäkeä, valkoinen lumi lentää päälle. Meillä on samat kasvot jotka nauraa, ja samat mustat tukat. Kerron mun tarinaa englanniksi. Musiikki lakkaa ja ne zoomaa naamaan. "Finland has given me all I have", sanon ja hymyilen.

**
Pernilla Valo: Nollariski
Stresa 2017

Arvostelukappale

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lue lisää

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Lue lisää

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta... Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Lue lisää

Henkiin herätetyt

Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni! Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita. Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kalta...