Siirry pääsisältöön

Pernilla Valo: Nollariski (2017)


Venezuelasta kotoisin oleva ja Moskovan kautta Suomeen päätynyt Enrique, "Riku", perustaa oman tanssikoulun kovin Tampereen oloiseen kaupunkiin (kirjassa Koskikaupunki). Koulu menestyy ja saa paljon asiakkaita.

Menestys herättää kuitenkin pahantahtoisia puheita. Huhut kulkevat ja kun niitä on tarpeeksi, paikallinen poliisipäällikkö Heikkilä on varma asiastaan - ennen eläkkeelle jäämistään hänellä olisi mahdollisuus paljastaa "kansainvälisen tason rikossarja". Toimittaja Liikka näkee myös elämänsä tilaisuuden saada materiaalia sensaatiojuttuun ja ehkä siten välttää uhkaavat YT-neuvottelut. Tarinan konna ja huhujen alullepanija on Supermies, traagisen lapsuuden kokenut keski-ikäinen mies, joka yrittää luoda itselleen sankarihohtoa somen avulla.

Tarina alkaa vauhdikkaasti ja Riku on pian keskellä painajaista. Menestyvä tanssikoulu leimataan raiskaajajengin pesäkkeeksi ja oikeudenkäynnissä epämääräiset todisteet menevät pureksimatta läpi. Riku joutuu vankilaan ja kirjan loppuosa on pääosin hänen pohdintaansa elämästä ennen ja jälkeen vankilatuomion.

Tarina on järkyttävä ja vaikka sinisilmäisesti haluan uskoa, että tämä ei voisi olla oikeasti mahdollista niin tiedän toki, että oikeusmurhia tapahtuu, myös Suomessa. Itse asiassa saan kirjaa lukiessa vahvan tunteen siitä, että tämä kirja saattaisi perustuakin tositapahtumiin.

Tekstissä on hyvin paljon raportin omaista selostamista varsinkin oikeudenkäyntiä ja vankilaa kuvaavissa kohtauksissa. Tämä on myös kirjan heikkous. Mielestäni kirja ei oikein yllä kaunokirjalliselle tasolle vaan toimisi paremmin dokumenttina tai pidempänä lehtiartikkelina. Kirjailija keskittyy pääosin Rikun ajatuksiin ja tunteisiin mutta tämä ei ole suinkaan kirjan hahmoista se kiinnostavin.

Tekstissä annetaan täkyjä, jotka herättävät kysymyksiä kolmikon Heikkilä-Liikka-Supermies motiiveista ja paikoin tekstissä palataan myös heidän kehityskaariinsa. Kerronta kuitenkin latistuu Rikun aika lailla ennakolta arvattavan tarinan kuvaamisesta eikä juoni lähde enää alkusivujen kaltaiseen lentoon. Kirjan tärkein teema, rasismi ja maahanmuuttajien turvaton asema, jää harmittavan pinnalliseksi. Stereotypioiden lisäksi kirjalla on aika vähän uutta annettavaa.

Tarina on ehdottomasti kertomisen arvoinen mutta tämä muoto oli valitettavasti väärä valinta. Pienoisromaanissa ei ole tilaa näin laajalle aineistolle kuin mitä Valo yrittää kirjaansa mahduttaa ja tekstissä on aivan liikaa rönsyilyjä. Lyhyen muodon vuoksi kirjailija lienee myös joutunut tekemään joitakin äkillisiä juoniratkaisuja, jotka eivät aina tuntuneet uskottavilta.

Mutta lopuksi vielä kehuja: harvoin on itse tanssia kuvattu näin intensiivisesti ja herkullisesti kuin Pernilla Valo tässä (esikois?)kirjassaan. Kirjailija on selvästikin kotonaan juuri tässä maailmassa.

Kun Olivia oli kaksi ja minulla perhe, ne kuvasi meidät videolle "Succesful immigrants". Ensin näkyy suomalainen talvimaisema, sitten se missä pidän tuntia koululla. Iloisia naamoja, paljon vauhtia, energiaa, karibialainen musiikki soi siellä. Lopussa lasketaan Olivian kanssa mäkeä, valkoinen lumi lentää päälle. Meillä on samat kasvot jotka nauraa, ja samat mustat tukat. Kerron mun tarinaa englanniksi. Musiikki lakkaa ja ne zoomaa naamaan. "Finland has given me all I have", sanon ja hymyilen.

**
Pernilla Valo: Nollariski
Stresa 2017

Arvostelukappale

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...