Venezuelasta kotoisin oleva ja Moskovan kautta Suomeen päätynyt Enrique, "Riku", perustaa oman tanssikoulun kovin Tampereen oloiseen kaupunkiin (kirjassa Koskikaupunki). Koulu menestyy ja saa paljon asiakkaita.
Menestys herättää kuitenkin pahantahtoisia puheita. Huhut kulkevat ja kun niitä on tarpeeksi, paikallinen poliisipäällikkö Heikkilä on varma asiastaan - ennen eläkkeelle jäämistään hänellä olisi mahdollisuus paljastaa "kansainvälisen tason rikossarja". Toimittaja Liikka näkee myös elämänsä tilaisuuden saada materiaalia sensaatiojuttuun ja ehkä siten välttää uhkaavat YT-neuvottelut. Tarinan konna ja huhujen alullepanija on Supermies, traagisen lapsuuden kokenut keski-ikäinen mies, joka yrittää luoda itselleen sankarihohtoa somen avulla.
Tarina alkaa vauhdikkaasti ja Riku on pian keskellä painajaista. Menestyvä tanssikoulu leimataan raiskaajajengin pesäkkeeksi ja oikeudenkäynnissä epämääräiset todisteet menevät pureksimatta läpi. Riku joutuu vankilaan ja kirjan loppuosa on pääosin hänen pohdintaansa elämästä ennen ja jälkeen vankilatuomion.
Tarina on järkyttävä ja vaikka sinisilmäisesti haluan uskoa, että tämä ei voisi olla oikeasti mahdollista niin tiedän toki, että oikeusmurhia tapahtuu, myös Suomessa. Itse asiassa saan kirjaa lukiessa vahvan tunteen siitä, että tämä kirja saattaisi perustuakin tositapahtumiin.
Tekstissä on hyvin paljon raportin omaista selostamista varsinkin oikeudenkäyntiä ja vankilaa kuvaavissa kohtauksissa. Tämä on myös kirjan heikkous. Mielestäni kirja ei oikein yllä kaunokirjalliselle tasolle vaan toimisi paremmin dokumenttina tai pidempänä lehtiartikkelina. Kirjailija keskittyy pääosin Rikun ajatuksiin ja tunteisiin mutta tämä ei ole suinkaan kirjan hahmoista se kiinnostavin.
Tekstissä annetaan täkyjä, jotka herättävät kysymyksiä kolmikon Heikkilä-Liikka-Supermies motiiveista ja paikoin tekstissä palataan myös heidän kehityskaariinsa. Kerronta kuitenkin latistuu Rikun aika lailla ennakolta arvattavan tarinan kuvaamisesta eikä juoni lähde enää alkusivujen kaltaiseen lentoon. Kirjan tärkein teema, rasismi ja maahanmuuttajien turvaton asema, jää harmittavan pinnalliseksi. Stereotypioiden lisäksi kirjalla on aika vähän uutta annettavaa.
Tarina on ehdottomasti kertomisen arvoinen mutta tämä muoto oli valitettavasti väärä valinta. Pienoisromaanissa ei ole tilaa näin laajalle aineistolle kuin mitä Valo yrittää kirjaansa mahduttaa ja tekstissä on aivan liikaa rönsyilyjä. Lyhyen muodon vuoksi kirjailija lienee myös joutunut tekemään joitakin äkillisiä juoniratkaisuja, jotka eivät aina tuntuneet uskottavilta.
Mutta lopuksi vielä kehuja: harvoin on itse tanssia kuvattu näin intensiivisesti ja herkullisesti kuin Pernilla Valo tässä (esikois?)kirjassaan. Kirjailija on selvästikin kotonaan juuri tässä maailmassa.
Kun Olivia oli kaksi ja minulla perhe, ne kuvasi meidät videolle "Succesful immigrants". Ensin näkyy suomalainen talvimaisema, sitten se missä pidän tuntia koululla. Iloisia naamoja, paljon vauhtia, energiaa, karibialainen musiikki soi siellä. Lopussa lasketaan Olivian kanssa mäkeä, valkoinen lumi lentää päälle. Meillä on samat kasvot jotka nauraa, ja samat mustat tukat. Kerron mun tarinaa englanniksi. Musiikki lakkaa ja ne zoomaa naamaan. "Finland has given me all I have", sanon ja hymyilen.
**
Pernilla Valo: Nollariski
Stresa 2017
Arvostelukappale
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!