Siirry pääsisältöön

Yösyöttö



Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuvassa pistetäänkin sitten mutkat suoriksi, minkä kyllä ymmärtää. Kirjat vilisevät herkullisia hahmoja ja elokuva on tehty periaatteella "kaikki mukaan". Mutta jos olin etukäteen hehkutellut näkeväni leikkipuiston loistavan äitiringin valkokankaalla niin siinä jouduin pettymään. Toki leikkikenttä on mukana pariin otteeseen mutta elävästä elämästä todistavat äitihahmot jäivät irrallisiksi.

Elokuvassa on kuitenkin onnistuttu välittämään Hietamiehen kirjojen kantava teema, että lapsen kasvatukseen olisi hyvä saada mukaan koko "kylä", tai ainakin puoli naapurustoa. Helppoa sen tukiverkon kasaaminen ei ole mutta Antin lähipiiri tuntuu olevan sitten sitäkin aktiivisempaa avun tarjoamisessa. Ulla Tapanisen tomera neuvolatäti on suorastaan jokaisen tuoreen vanhemman unelma!

Ruotsalaisesta näkökulmasta elokuva tarjosi pari ongelmakohtaa. Selvästikin draaman kaaren jännitekohdaksi tarkoitettu kohtaus, jossa Antti tajuaa suureksi kauhukseen joutuvansa koti-isäksi kokonaiseksi vuodeksi, ei mennyt ihan läpi tässä katsomossa. Varsinkin Tukholmassa monet isät jäävät kotiin pienten lapsiensa kanssa - puoli vuotta on aika normaali mutta eräs omista mieskollegoistani on jo kolmannen kerran vuoden mittaisella isyyslomalla. Asiaa ei meillä työpaikalla hämmästellä, siitä ei edes vitsailla! Joten Antin hermoilu siitä saako hän vapaata töistä tuntui meistä oudolta. Miksi ei saisi?

Toinen häiritsevä tekijä olikin sitten elokuvassa käytetty ronski kieli. Mielestäni Hietamies ei kirjoissaan käytä kirosanoja niin tiheästi kuin elokuvassa, vai muistanko väärin? Jäinkin miettimään, että olenko jo mahtanut ruotsalaistua niin paljon, että korvani ovat herkistyneet.

Yksinäinen isä vastasyntyneen vauvan kanssa on aihe, joka on ollut esillä myös täällä Ruotsissa pari vuotta sitten ja voinkin lämpimästi suositella Tom Malmquistin palkittua teosta Joka hetki olemme yhä elossa. Omaelämäkerrallinen teos on rankka tarina siitä, kuinka Malmquistin puoliso sairastuu aggressiiviseen leukemiaan juuri ennen parin esikoisen syntymistä. Isä jää yksin vastasyntyneen kanssa mutta mikä Malmquistin kirjassa on mielestäni huomionarvoista on tämä nuoren ruotsalaismiehen luonnollinen asenne - hän ei mieti tai huolehdi kertaakaan pystyykö hän tai osaako.

Malmquistin ja Hietamiehen kirjat ovat tietysti taustoiltaan ja tyyliltään niin erilaisia, ettei niitä pidä verrata toisiinsa mutta juuri Malmqustin kirja tuli jälleen mieleeni kun lähdin elokuvateatterista kotiin. Hietamiehen kirjat luettuani tiedän, että Antti Pasanen saa vuosien mittaan paljonkin lisää tuota varmuutta isäroolissaan mutta toivon, että nuoret suomalaisisät loisivat uuden trendin ja ottaisivat myös osansa vanhempainvapaasta. Sillä on suuri vaikutus koko yhteiskuntaan.

**
Yösyöttö 2017
Ohjaus: Marja Pyykkö
Käsikirjoitus: Marko Leino, Marja Pyykkö
Alkuperäisromaani: Eve Hietamies

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (2013)

Kävin viime jouluisen Suomen loman aikana aleostoksilla kirjakaupassa ja saavuttuani kassalle kirjapinoni kanssa, myyjä tempaisi vieressään olevasta kasasta kirjan ja kehoitti ottamaan senkin - "tästä hyvä dekkari edullisesti". Ja toden totta, hyvän dekkarin tulin ostaneeksi!

Samuel Bjørkin nimen taakse kätkeytyy norjalaiskirjailija Frode Sander Øien, joka tällä kirjalla avaa suunnitellun - omien sanojensa mukaan 10-15 dekkarin - sarjan. Päähenkilöt ovat hieman Oiva Lohtanderin tyyppinen Holger Munch ja - tämä yhteys on toki mainittu monessa muussakin arviossa - hyvinkin Lisbeth Salanderin oloinen Mia Krüger. Holger ja Mia ovat olleet työpari jo aiemmin, ja hyvin menestynyt sellainen, kunnes traagiset tapahtumat pakottivat parin jäähylle. Kirjassa tapahtuva murhasarja saattaa kuitenkin työparin jälleen yhteen sillä nyt tarvitaan maan parhaat poliisit tutkimaan työn alla olevaa murhatapausta.

Mia ymmärtää nopeasti, että murhaajan kohteena ovat kuusivuotiaat, pian koulunsa al…