Siirry pääsisältöön

Yösyöttö



Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuvassa pistetäänkin sitten mutkat suoriksi, minkä kyllä ymmärtää. Kirjat vilisevät herkullisia hahmoja ja elokuva on tehty periaatteella "kaikki mukaan". Mutta jos olin etukäteen hehkutellut näkeväni leikkipuiston loistavan äitiringin valkokankaalla niin siinä jouduin pettymään. Toki leikkikenttä on mukana pariin otteeseen mutta elävästä elämästä todistavat äitihahmot jäivät irrallisiksi.

Elokuvassa on kuitenkin onnistuttu välittämään Hietamiehen kirjojen kantava teema, että lapsen kasvatukseen olisi hyvä saada mukaan koko "kylä", tai ainakin puoli naapurustoa. Helppoa sen tukiverkon kasaaminen ei ole mutta Antin lähipiiri tuntuu olevan sitten sitäkin aktiivisempaa avun tarjoamisessa. Ulla Tapanisen tomera neuvolatäti on suorastaan jokaisen tuoreen vanhemman unelma!

Ruotsalaisesta näkökulmasta elokuva tarjosi pari ongelmakohtaa. Selvästikin draaman kaaren jännitekohdaksi tarkoitettu kohtaus, jossa Antti tajuaa suureksi kauhukseen joutuvansa koti-isäksi kokonaiseksi vuodeksi, ei mennyt ihan läpi tässä katsomossa. Varsinkin Tukholmassa monet isät jäävät kotiin pienten lapsiensa kanssa - puoli vuotta on aika normaali mutta eräs omista mieskollegoistani on jo kolmannen kerran vuoden mittaisella isyyslomalla. Asiaa ei meillä työpaikalla hämmästellä, siitä ei edes vitsailla! Joten Antin hermoilu siitä saako hän vapaata töistä tuntui meistä oudolta. Miksi ei saisi?

Toinen häiritsevä tekijä olikin sitten elokuvassa käytetty ronski kieli. Mielestäni Hietamies ei kirjoissaan käytä kirosanoja niin tiheästi kuin elokuvassa, vai muistanko väärin? Jäinkin miettimään, että olenko jo mahtanut ruotsalaistua niin paljon, että korvani ovat herkistyneet.

Yksinäinen isä vastasyntyneen vauvan kanssa on aihe, joka on ollut esillä myös täällä Ruotsissa pari vuotta sitten ja voinkin lämpimästi suositella Tom Malmquistin palkittua teosta Joka hetki olemme yhä elossa. Omaelämäkerrallinen teos on rankka tarina siitä, kuinka Malmquistin puoliso sairastuu aggressiiviseen leukemiaan juuri ennen parin esikoisen syntymistä. Isä jää yksin vastasyntyneen kanssa mutta mikä Malmquistin kirjassa on mielestäni huomionarvoista on tämä nuoren ruotsalaismiehen luonnollinen asenne - hän ei mieti tai huolehdi kertaakaan pystyykö hän tai osaako.

Malmquistin ja Hietamiehen kirjat ovat tietysti taustoiltaan ja tyyliltään niin erilaisia, ettei niitä pidä verrata toisiinsa mutta juuri Malmqustin kirja tuli jälleen mieleeni kun lähdin elokuvateatterista kotiin. Hietamiehen kirjat luettuani tiedän, että Antti Pasanen saa vuosien mittaan paljonkin lisää tuota varmuutta isäroolissaan mutta toivon, että nuoret suomalaisisät loisivat uuden trendin ja ottaisivat myös osansa vanhempainvapaasta. Sillä on suuri vaikutus koko yhteiskuntaan.

**
Yösyöttö 2017
Ohjaus: Marja Pyykkö
Käsikirjoitus: Marko Leino, Marja Pyykkö
Alkuperäisromaani: Eve Hietamies

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsu