Siirry pääsisältöön

Eve Hietamies: Hammaskeiju (2017)


Onko tämä nyt onnistuneen loman merkki kun lomakirjapinosta häviää opuksia kirja per päivä? Olen tosin onnistunut keräämään kasaan helposti ja nopeasti luettavia kirjoja, kuten nyt tämän Eve Hietamiehen Hammaskeijun. Hietamies on kirjoittanut runsaat 400 sivua aika kevyellä otteella ja paljon olisi ollut tiivistettävää mutta toisaalta, kirjan höpöttelevä tyyli tekee siitä täydellisen lomakirjan. En usein lue ns. viihdekirjoja koska ne ovat niin ennalta-arvattavissa ilman mitään yllätyksiä mutta oma ehdoton paikkansa niillekin löytyy tässä kirjojen universumissa.

Hietamiehen kirjasarjan kolmannessa osassa yksinhuoltaja Antti Pasanen on saanut pidettyä poikansa Paavon hengissä peräti ekaluokkalaiseksi asti vaikka Paavo onkin harvinaisen onnettomuusaltis seitsenvuotias. Koulun aloitus on tuskaa ja Antin on vaikea saada työaikansa sovitettua koulun ja iltapäiväkerhon aikoihin. Lisäksi Antti yksinhuoltajaisänä potee - mielestäni aivan turhaan - alemmuuskompleksia mutta tähänhän kirjan huumori olennaisilta osin juuri perustuu:

Luokassa lapset piirsivät kuvia perheistään, Paavon kanssa oltiin kuvassa kaksistaan jonkunlaiset konekiväärit käsissä. Irja silmäili hetken Paavon tekemää piirustusta ja jatkoi sitten seuraavan pulpetin luo. Teki mieli rynnätä perään selittämään, että kyllä, Paavo Antero Pasanen asui kaksistaan isänsä kanssa, mutta ei, meillä ei käytetty konekiväärejä.

Hietamies nostaa esille paljon hienoja teemoja vaikkakin ne harmittavasti väljehtyvät kaiken huulenheiton ja slapstick-komiikan sekamelskassa. Kirjan ehkä kantavin ajatus on vanhan afrikkalaisen sananparren toteamus, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan kokonainen kylä. Ja Pasasilta löytyykin ympäriltä kadehdittavan laaja turvaverkko, vaikka Antti ei sitä kehtaakaan käyttää niin paljon kuin pitäisi. Mutta kun uupumus iskee ja kaikki muuttuu harmaaksi, kylä rientää apuun eikä maailma kaadukaan. Tässä kohtaa muuten iski naislukijaan pieni epäilyksen piikki - entä jos kirjan yksinhuoltaja olisikin ollut nainen, kuinka paljon ymmärrystä olisi ympäristöltä hertynyt? Olisiko lapsi vain suoraan sijoitettu sijaisperheeseen ja äidin annettu maatua rauhassa sänkynsä pohjalle? No, tämä kertoo ehkä enemmän minun kyynisestä luonteenlaadustani kuin Eve Hietamiehestä kirjailijana...

Kylläpä muuten moneen kertaan siunasin tämän ruotsalaissysteemin Paavon kohelluksia seuratessani. Täällä iltapäiväkerho on lakisääteinen ja meillä on jopa niin hyvä tilanne, että lapsen koulu on vanhan päiväkodin yhteydessä. Meillä ei siis ollut mitään ongelmia kun lapsi aloitti koulun viime syksynä ja yksinäiset iltapäivät tulevat ajankohtaisiksi itse asiassa vasta neljänneltä luokalta. Tämä systeemi olisi kyllä hyvä ottaa Suomessakin käyttöön ja vahvasti epäilen, että juuri tätä keskustelua Eve Hietamies haluaa kirjallaan herättää. 

Kohta tokaluokkalaisen vanhempaa kirjassa naurattivat monet tilanteet juuri tuttuudellaan. Huumori oli paikoin tosin liiaksi pitkitettyä ja monet tilanteet kuin sketsejä Putous-sarjasta  (joka myös mainitaan kirjassa pariinkiin otteeseen). Vähempikin huumori olisi riittänyt ja sen sijaan olisi voinut kehitellä hiukan pidemmälle esimerkiksi Antin äiti-ystävien henkilöhahmoja. Monesti tuli mieleen, että nämä henkilöt sopisivatkin hyvin valkokankaalle. Ai niin, mainitsinko jo, että Antista ja Paavosta kertova elokuva tulee syksyllä ensi-iltaan...

**
Eve Hietamies: Hammaskeiju
Otava 2017

Lainattu kirjastosta

Kommentit

  1. Hienoa, että ilmoittauduit naistenviikolle! Voit linkittää naistenviikkojuttusi tiistaiaamun postaukseeni :)

    Hammaskeiju ilahdutti minua keväällä, se kävi sydämeen ja nauruhermoon. Ja sopii se naistenviikkoonkin - naisen poissaolo tuntuu ytimessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinainen naistenviikkopostaukseni tuli valmiiksi viime tipassa, olen koko viikon fiilistellyt nuoruudenaikaisen naisesikuvani parissa :D /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka