Siirry pääsisältöön

Eeva Tenhunen: Rakas perhe (1982)



Enpä olisi osannut tähän kirjaan tarttua jos sitä ei olisi minulle usealta taholta suositeltu. Kirjan nimi on epämääräinen ja ulkomuoto sitäkin epäilyttävämpi  (80-luku soitti muuten jo aikoja sitten ja pyysi takaisin regina-tyyliset kansikuvansa). Mutta onneksi uskoin suositteluja, sillä tämä kirja oli todellakin "hyväntuulinen", kuten monissa kirjablogeissa sitä on luonnehdittu.

Kesäkuussa kuollut Eeva Tenhunen tunnetaan dekkarikirjailijana mutta teoslistalta löytyy myös yksi rakkausromaani. Kirjeromaani Rakas perhe on rakenteeltaan erikoinen. Päähenkilö Tuuli Tammela kirjoittaa vuonna 1982 tulevalle tyttärentyttärelleen, joka täyttäisi 23 vuotta "vuonna kaksituhatta-ja-jotakin". Itse kirjeet ovat 60-luvun alusta, jolloin isoäiti Tuuli on 23-vuotias ja kirjoittaa perheelleen opiskellessaan Turussa opettajaksi. Tämä kolmitasoinen aikarakenne tuntuu hieman keinotekoiselta ja Tenhunen on jättänyt sinänsä hauskan idean hyödyntämisen hiukan keskeneräiseksi. Siitä huolimatta Tenhunen on onnistunut luomaan vauhdikkaan ja tasapainoisen kokonaisuuden.

Kirjeissään Tuuli kertoo perheelleen yksityiskohtaisesti opiskelusta ja opettajaharjoittelustaan. Vaatimukset ovat kovat, auskultanttien tulee olla moitteettomasti pukeutuvia ja käyttäytyviä. Tuuli tulee tietysti työn tuiskeessa rikkoneeksi yhtä sun toista etikettisääntöä - nuttura hajoaa ja istahtaapa hän huomaamatta pöydän reunallekin harjoitusluokan edessä. Apua! Tuuli kuitenkin selviää hankalistakin tilanteista luontaisella nokkeluudellaan ja huumorilla.

Tenhunen itse opiskeli opettajaksi juuri Turussa kirjeiden kirjoitusvuosina. Niinpä tässä aukeaa mielenkiintoinen ja ehkä ihan autenttinenkin kuvaus 60-luvun opiskelijaelämästä. Hiukan kyllä mietin Tuulin kuvaillessa sen ajan ruokavaliota - oliko tosiaan spagetti jo silloin suomalaiskauppojen valikoimissa? Googlesta löytämäni lähteet nimittäin väittävät sen rantautuneen Suomeen vasta 70-luvulla. Mutta ei tartuta pikkuseikkoihin, tämä nyt vain esimerkkinä siitä mitkä yksityiskohdat kiinnittävät huomioni.

Sitäkin mielenkiintoisempaa on lukea nuorten opiskelijoiden ihmissuhdesäätämisestä. Avioliitto näyttää olleen normi, johon päädytään kuin huomaamatta. Tuulillakin on takanaan jo kaksi kosintaa kun hän sitten kolmannella kerralla vastaa myöntävästi, mielestäni hämmästyttävän lyhyen harkinnan jälkeen. Ja entäpä sitten itse avioliitto. Juuri lukemassani Diana-kirjassa korostettiin moneen otteeseen kuinka tavallisia syrjähypyt ovat yläluokan avioliitoissa. Mutta osattiin sitä näemmä 60-luvun suomalaisliitoissakin. Tuuli siteeraa äitinsä lakonista toteamusta isän sivusuhteista:

- Yritä sentään rauhoittua, Tuuli kulta, hän sanoi lempeästi. - Totta kai minä tiedän. Ei tämä ole ensimmäinen kerta. Eikä luultavasti viimeinenkään. Mutta ei se merkitse maailmanloppua. Siihen kyllä tottuu.

Huh! Sisäinen feministini pitää vaimentaa useaan otteeseen tätä kirjaa lukiessa, mutta hoen sille että tämä nyt vain on ajankuvaa 60-luvulta. Vaikka Tuulin serkulle Maritalle tekisi kyllä mieli huutaa, että ruotsalainen "kreivi" on ilmiselvä huijari etkä nyt hyvä tyttö mene vielä maksamaan miehen taksimatkojakin! Tenhunen kirjoittaa kuitenkin niin aseista riisuvan hersyvästi, ettei voi kuin hihitellä Tuulihatun kommelluksille. Ja vaikka loppuratkaisu on arvattavissa jo alusta saakka niin tekstin keveys ja humoristisuus kannattelevat läpi koko tarinan. Lisänä vielä hauskat henkilöhahmot, yksi murhaepäily ja hitunen romantiikkaa - Tenhusen 80-luvun viihdepläjäys toimii yhä!

**
Eeva Tenhunen: Rakas perhe. Kaksikymmentä kirjettä kommentteineen
WSOY 1982

Kirpparilöytö

Kommentit

  1. Kuulostaa kyllä suoraan sanottuna vanhentuneelta. Sen verran 60-luvun nuorena voin vahvistaa, että kyllä oli spagettia 60-luvulla Suomessa. Sitä kutsuttiin silloin vain makaroniksi. Eikä sitä varmaan kypsennetty al dente vaan vellimäiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään 70-luvulla maalla puhuttu vielä spagetista, makaroonia se oli :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...