Siirry pääsisältöön

Susan Faludi: In the Darkroom (2016)


"Now that I'm a lady, Bader fixes everything," she said. "Men have to help me. I don't lift a finger." My father gave me a pointed look. "It's one of the great advantages of being a woman," she said. "You write about disadvantages of being a woman, but I've only found advantages!"

Feministi-ikonin Susan Faludin isä ottaa yhteyttä tyttäreensä vuosikymmenten hiljaisuuden jälkeen ja kertoo olevansa nyt nainen, Stefánie Faludi. Faludi matkustaa tapaamaan isäänsä tämän kotikaupunkiin Budapestiin mielessään monta kysymystä, jotka ovat vaivanneet tytärtä lapsuudesta asti. Seuraavan 11 vuoden aikana tapaamisia tulee useita ja Faludi päättää kirjoittaa kirjan isästään. Tulos on ainutlaatuinen todistuskirja yhden ihmisen elämäntaipaleesta ja kameleonttimaisesta kyvystä muovata identiteettiään.

Kuka tahansa muu kuin Faludi olisi tyytynyt kuvaamaan kirjan alussa esiteltyä shokkiuutista ja niitä myllertäviä tunteita jotka syntyvät vanhan isän yllättävästä päätöksestä tehdä sukupuolenvaihdosleikkaus. Faludille juuri tämä muutos tuntuu kuitenkin olevan suhteellisen helppo hyväksyä. Isä on aina ollut arvoitus ja jätettyään perheensä isä ei ole pitänyt aktiivisesti yhteyttä tyttäreensä. Tytärtä hämmentää toki lapsuuden macho-isän näkeminen naisena mutta Susania ärsyttää ennen kaikkea isän alleviivaama naisellisuus ja "heikommaksi sukupuoleksi" heittäytyminen. Feministi Faludi ei voi käsittää mistä tämä isän uusi identiteetti kumpuaa.

Tämän kirjan myötä Faludi avaa meille historian aarrearkun, josta ammentamalla hän sitoo isänsä historian yhteen Unkarin historian, holokaustin ja transseksuaalisen liikkeen syntymisen kanssa. Kirjan lopussa lukija ei enää ihmettele 70+-miehen halua muuttaa sukupuoltaan vaan ymmärtää sen kaiken tapahtuneen jälkeen luonnolliseksi päätökseksi. Tosin Faludin tavoin olen samaa mieltä, että isä olisi päässyt helpommalla jos olisi uskaltautunut tarkastelemaan elämänhistoriaansa varhaisemmassa vaiheessa sillä sukupuolen vaihtamisessa saattoi sittenkin olla kyse lapsuuden traumojen aiheuttamien haavojen laastaroinnista.

En voi kuin ihailla Faludin kylmäpäisyyttä tämän kirjan aineiston käsittelyssä, tuloksena on nimittäin todellinen mestariteos. Faludi tuo toki esille omat lapsen tunteensa ja kertoo avoimesti ärtymyksen tunteensa. Mutta kokonaisuutena kirja on upea kunnianosoitus eräälle isälle, joka ei ehkä ollut maailman paras isä mutta, kuten niin usein, se "ainoa" isä. Kun ei muuta ole tarjolla niin tällä mennään.

Faludi yksinkertaisesti hyväksyy isänsä sellaisena kuin tämä on eikä hän kertaakaan esimerkiksi osoita halveksuntaa isänsä ulkomuotoa kohtaan (lukuunottamatta hämmentyneitä huomioita isän asustevalinnoista ja tyylivirheistä). Kirjan lopussa Faludi tuntuu myös antavan isälleen anteeksi kaiken menneen saatuaan koottua yhteen valtavan palapelin, joka koostuu vähintään kolmen identiteetin osasista. Isä syntyi Unkarissa juutalaisena Istvan Friedmanina, eli perheenisänä ja valokuvaajana Steven Faludina USA:ssa ja vihdoin viimeiset vuotensa lapsuuden kotikaupungissaan Stefánie Faludina.

Tämä on todella yksi ravisuttavimpia kirjoja, joita olen elämäni aikana lukenut. Kuinka usein luokittelemmekaan ihmisiä jonkin näkyvän piirteen tai ominaisuuden perusteella hyvinkin kapeaan lokeroon ymmärtämättä, että näemme ihmisestä vain pinnan. Useimmiten emme tietenkään pysty tekemään sen laajempia analyysejä mutta jospa edes älyäisimme olla tuomitsematta muita. Elää ja antaa toisten elää, se lienee Faludin kirjan perimmäinen sanoma.

**
Susan Faludi: In the Darkroom
Metropolitan Book 2016

Kirjastokappale

Helmet-lukuhaaste: 36. Elämäkerta tai muistelmateos

Kommentit

  1. Todellisuus on usein paljon fiktiota yllättävämpää.
    Onko tässä kirjassa valokuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joku olisi kirjoittanut tämän tarinan romaanina niin olisin tyrmännyt epäuskottavaksi juoneksi 😂 Kuvia ei ollut mutta googlaten löysin pari kuvaa Faludista isänsä kanssa - charmikas vanha rouva! / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...