Siirry pääsisältöön

Muuttoliikkeessä - Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina (2015)


"Islannissa viimeisen päälle harkittu elämä on mahdoton.Täällä lumimyrsky voi koska tahansa sotkea suunnitelmat ja tulivuorenpurkaus vastamaalatun ulkoseinän. Itse asiassa koko maa voisi lakata olemasta, jos purkaus olisi tarpeeksi iso."

Tämän kirjan arvosteluksi riittänee se tieto, että luin kirjan samana päivänä kuin hain sen kirjastosta. Kertakaikkisen mainio kirja siis! Taustallani oli tosin vuosien suuri kiinnostus Islantia kohtaan ja tämä kirja oli kuin suora vastaus kaikkiin niihin kysymyksiin, joita olin mietiskellyt jo pidempään. Takanani on pari työmatkaa Reykjavikiin ja yksi islannin alkeiskurssi täällä Tukholmassa, lisänä muutama islantilaiskollega.

Viimeksi kun kävin Islannissa kuulin muuten, että yksi kollegoistani olikin päättänyt ryhtyä presidenttiehdokkaaksi. Olin siis jo huomannut islantilaisten kanssa seurustellessani sen minkä Rämö kirjassaan kiteyttää - islantilaisilla ei tunnu olevan mitään rajoja, vain mahdollisuuksia. Ja ajatus siitä, että minä päivänä hyvänsä koko kotisaari voi peittyä tuhkaan ja laavaan kuitataan olankohautuksella ja sanoin: "Siihen nyt pitää vain tottua".

Rämöllä on pitkä suhde Islantiin, joka alkaa Kreetan saarelta satunnaisen islantilaisryhmän kohtaamisesta ja Islannissa vietetyn vaihto-opiskelijavuoden kautta oman islantilaisperheen perustamiseen. Rämö on toiminut toimittajana ja raportoinut Islannista suomalaismediaan mutta on samalla opiskellut islannin kieltä ja kirjallisuutta, luennoinut suomalaiskirjallisuudesta Islannissa ja perustanut vieläpä suomalaisen design-kaupan Reykjavikiin. Mutta kuten hän kirjassaan toteaa, tällainen "säätäminen" on islantilaismittapuussa ihan normaalia. Leipä hankitaan sieltä mistä milloinkin osuu sopiva mahdollisuus kohdalle eikä haasteita pelätä. Mutta kaiken säätämisen ohessa Rämö on hankkinut perusteellisen tietopohjan Islannin kulttuurista ja yhteiskunnasta mikä tekee kirjasta aivan huikean teoksen. Joka sivulta heltiää tiedon murusia siihen tahtiin, että luin kirjan todellakin lähes yhdeltä istumalta.

Mukavana lisämausteena on kirjoittajan huumori ja lempeä itseironia ja paikoin ei voi kuin nauraa hekottaa ääneen. Kuten esimerkiksi silloin kun Rämön islantilaissukulaiset varoittavat ensimmäiseen islantilaisjouluun valmistautuvaa, ettei nyt sitten vaan pistetä päälle niitä "suomikalsareita" jotka näkyivät Suomen joulua esittelevissä valokuvissa. Islannissa nimittäin joulua vietetään juhlapuku päällä eikä suinkaan "oloilla" rentona kuten Suomessa joulusaunan päälle.

Kirja antoi myös todella hyvän ja helppotajuisen taustan Islannin muutaman vuoden takaiselle talouskriisille, josta muistan kyllä lukeneeni paljonkin mutta näin kiteytettynä siitä saa aivan uuden käsityksen. En osaa sanoa miltä kirja maistuu jos ei tunne hitustakaan mielenkiintoa Islantia kohtaan mutta kaikille jotka edes suunnittelette matkaa tuolle myyttien ja menninkäisten saarelle suosittelen Rämön kirjaa etukäteislukemistoksi. Ihan jo vain senkin vuoksi, että osaa sitten käyttäytyä jos osuu Björkin kanssa samaan baariin...

Tällä kirjalla osallistun Eniten minua kiinnostaa tie-blogin Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeseen mutta kuittaanpa samalla myös Helmet-lukuhaasteesta kohdan kirjasta, jossa liikutaan luonnossa. Rämö kertoo suurella rakkaudella Islannin jylhän kauniista luonnosta ja lukijaan se ihastus tarttuu niin voimallisesti, että täällä jo katsellaan lentolippujen hintoja. En ehkä kuitenkaan lähtisi spontaanitelttailemaan, siitäkin Rämö antaa varoittavan omakohtaisen esimerkin. Tämän kirja luettuaan ymmärtää viimeistään, että Islannissa ei luonnonvoimien kanssa leikitä.

Kirjasta on kirjoittanut myös Kirsin kirjanurkka ja häneltä myös sain vinkin pistää kirjasta varaus kirjastoon. Kiitos vinkistä!

Jälkisoitto... Kirjan koskettavin hetki on se jolloin Rämö kertoo tajuavansa, että on tainnut tulla Islantiin sinne myös jäädäkseen. Rämö istuu autossa koko pienen islantilaisperheensä kanssa matkalla maaseudulta kotiin Reykjavikiin, vettä sataa kaatamalla. "Horisonttia ei enää erottanut. Ihan kuin olisimme leijuneet maan pinnan yläpuolella." Ja radiosta kuuluu seuraava laulu:



**
Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina. Elämää hurmaavien harhojen maassa.
WSOY 2015
Kirjastokappale

Helmet-lukuhaaste: 5. Kirjassa liikutaan luonnossa

Kommentit

  1. <3 Aivan mahtava teksti upeasta kirjasta! Hurahdin siihen ihan totaalisesti, joten olipa kivaa saada vertaistukea!

    VastaaPoista
  2. Joukkohurahdus! Kiitos vielä vinkistä, tosi hauska lukea tämä kirja samaan aikaan toisen kanssa, olisi ollut tylsä täällä yksin hihkua :) /Mari

    VastaaPoista
  3. Itselläni jäi kerran tämän kirjan lukeminen kesken, vaikka se mielenkiintoinen olikin, mutta nyt kun luen näitä teidän postauksianne täällä, täytyy varmaan pian ottaa uusiksi tämän kirjan kanssa! Minullakin on jäänyt sieltä mieleen tuo varoitus suomikalsarien pitämisestä jouluna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, että pitääkö tässä olla jonkin sortin Islanti-kiinnostus jo ennen kirjan lukemista mutta ehkä se vain vaatii sopivan mielentilan että innostuu. Joka tapauksessa mielenkiintoisesti jäsennelty ja kirjoitettu kirja! /Mari

      Poista
    2. Minusta ei ole pakko olla juuri Islanti-kiinnostusta, vaan itseäni esimerkiksi kiinnostavat melkein kaikki maat, ja varsinkin sellaiset, joista en tiedä paljoa. Kuten en Islannistakaan ole tiennyt.

      Poista
  4. Kiitos kauniista sanoista ja mahtavista huomioista; tuli ihan huikean kiva fiilis! Tuo Hraunin biisi on niin upea taideteos, että joka kerta vähän itkettää kun sen kuulee. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu! Kirjasi on täysosuma :) Yritin ihan keksimällä keksiä jotain kriittistäkin sanottavaa, mutta ei tätä voinut kuin ylistää! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Sylvia Plath: Lasikellon alla (The Bell Jar)

Lukutoukan Krista kirjoitti alkuvuodesta lukeneensa Sylvia Plathin Lasikellon uudestaan monen vuoden jälkeen ja siitä innostuneena tartuin myös tähän klassikkoon. Minultakin löytyy nimittäin toki Sylvia Plath -kauteni! Kirjojen välistä löytyneiden junalippujen ja muiden arkeologisten löytöjen perusteella ajoitan tuon kauden kesään 1998. Nyt kun luen kirjaa toistamiseen hämmästyn sitä, että kirja ei ollutkaan niin synkkä kuin mitä se mielikuvissani oli. Tai sitten lukijan mielentila on toinen? Tottahan kirja käsittelee synkkää aihetta - mielenjärkkymistä ja itsemurhaa. Mutta kirjan sävy on lähes tyttökirjamaisen keveä: kuin tarmokas sankaritar kirjan Esther yrittää ratkaista kahta suurta ongelmaansa, kuinka päästä eroon neitsyydestä ja kuinka onnistua tekemään itsemurha. Tyttökirjaan viittaa muuten myös tämän ruotsalaispainoksen kansi, jonka kuvituksena on Maija Louekarin piirros. Kannen kuvitus keskittyy täysin kirjan ensimmäiseen osaan, jossa Esther on saanut kesäpestin New York