Siirry pääsisältöön

Muuttoliikkeessä - Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina (2015)


"Islannissa viimeisen päälle harkittu elämä on mahdoton.Täällä lumimyrsky voi koska tahansa sotkea suunnitelmat ja tulivuorenpurkaus vastamaalatun ulkoseinän. Itse asiassa koko maa voisi lakata olemasta, jos purkaus olisi tarpeeksi iso."

Tämän kirjan arvosteluksi riittänee se tieto, että luin kirjan samana päivänä kuin hain sen kirjastosta. Kertakaikkisen mainio kirja siis! Taustallani oli tosin vuosien suuri kiinnostus Islantia kohtaan ja tämä kirja oli kuin suora vastaus kaikkiin niihin kysymyksiin, joita olin mietiskellyt jo pidempään. Takanani on pari työmatkaa Reykjavikiin ja yksi islannin alkeiskurssi täällä Tukholmassa, lisänä muutama islantilaiskollega.

Viimeksi kun kävin Islannissa kuulin muuten, että yksi kollegoistani olikin päättänyt ryhtyä presidenttiehdokkaaksi. Olin siis jo huomannut islantilaisten kanssa seurustellessani sen minkä Rämö kirjassaan kiteyttää - islantilaisilla ei tunnu olevan mitään rajoja, vain mahdollisuuksia. Ja ajatus siitä, että minä päivänä hyvänsä koko kotisaari voi peittyä tuhkaan ja laavaan kuitataan olankohautuksella ja sanoin: "Siihen nyt pitää vain tottua".

Rämöllä on pitkä suhde Islantiin, joka alkaa Kreetan saarelta satunnaisen islantilaisryhmän kohtaamisesta ja Islannissa vietetyn vaihto-opiskelijavuoden kautta oman islantilaisperheen perustamiseen. Rämö on toiminut toimittajana ja raportoinut Islannista suomalaismediaan mutta on samalla opiskellut islannin kieltä ja kirjallisuutta, luennoinut suomalaiskirjallisuudesta Islannissa ja perustanut vieläpä suomalaisen design-kaupan Reykjavikiin. Mutta kuten hän kirjassaan toteaa, tällainen "säätäminen" on islantilaismittapuussa ihan normaalia. Leipä hankitaan sieltä mistä milloinkin osuu sopiva mahdollisuus kohdalle eikä haasteita pelätä. Mutta kaiken säätämisen ohessa Rämö on hankkinut perusteellisen tietopohjan Islannin kulttuurista ja yhteiskunnasta mikä tekee kirjasta aivan huikean teoksen. Joka sivulta heltiää tiedon murusia siihen tahtiin, että luin kirjan todellakin lähes yhdeltä istumalta.

Mukavana lisämausteena on kirjoittajan huumori ja lempeä itseironia ja paikoin ei voi kuin nauraa hekottaa ääneen. Kuten esimerkiksi silloin kun Rämön islantilaissukulaiset varoittavat ensimmäiseen islantilaisjouluun valmistautuvaa, ettei nyt sitten vaan pistetä päälle niitä "suomikalsareita" jotka näkyivät Suomen joulua esittelevissä valokuvissa. Islannissa nimittäin joulua vietetään juhlapuku päällä eikä suinkaan "oloilla" rentona kuten Suomessa joulusaunan päälle.

Kirja antoi myös todella hyvän ja helppotajuisen taustan Islannin muutaman vuoden takaiselle talouskriisille, josta muistan kyllä lukeneeni paljonkin mutta näin kiteytettynä siitä saa aivan uuden käsityksen. En osaa sanoa miltä kirja maistuu jos ei tunne hitustakaan mielenkiintoa Islantia kohtaan mutta kaikille jotka edes suunnittelette matkaa tuolle myyttien ja menninkäisten saarelle suosittelen Rämön kirjaa etukäteislukemistoksi. Ihan jo vain senkin vuoksi, että osaa sitten käyttäytyä jos osuu Björkin kanssa samaan baariin...

Tällä kirjalla osallistun Eniten minua kiinnostaa tie-blogin Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeseen mutta kuittaanpa samalla myös Helmet-lukuhaasteesta kohdan kirjasta, jossa liikutaan luonnossa. Rämö kertoo suurella rakkaudella Islannin jylhän kauniista luonnosta ja lukijaan se ihastus tarttuu niin voimallisesti, että täällä jo katsellaan lentolippujen hintoja. En ehkä kuitenkaan lähtisi spontaanitelttailemaan, siitäkin Rämö antaa varoittavan omakohtaisen esimerkin. Tämän kirja luettuaan ymmärtää viimeistään, että Islannissa ei luonnonvoimien kanssa leikitä.

Kirjasta on kirjoittanut myös Kirsin kirjanurkka ja häneltä myös sain vinkin pistää kirjasta varaus kirjastoon. Kiitos vinkistä!

Jälkisoitto... Kirjan koskettavin hetki on se jolloin Rämö kertoo tajuavansa, että on tainnut tulla Islantiin sinne myös jäädäkseen. Rämö istuu autossa koko pienen islantilaisperheensä kanssa matkalla maaseudulta kotiin Reykjavikiin, vettä sataa kaatamalla. "Horisonttia ei enää erottanut. Ihan kuin olisimme leijuneet maan pinnan yläpuolella." Ja radiosta kuuluu seuraava laulu:



**
Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina. Elämää hurmaavien harhojen maassa.
WSOY 2015
Kirjastokappale

Helmet-lukuhaaste: 5. Kirjassa liikutaan luonnossa

Kommentit

  1. <3 Aivan mahtava teksti upeasta kirjasta! Hurahdin siihen ihan totaalisesti, joten olipa kivaa saada vertaistukea!

    VastaaPoista
  2. Joukkohurahdus! Kiitos vielä vinkistä, tosi hauska lukea tämä kirja samaan aikaan toisen kanssa, olisi ollut tylsä täällä yksin hihkua :) /Mari

    VastaaPoista
  3. Itselläni jäi kerran tämän kirjan lukeminen kesken, vaikka se mielenkiintoinen olikin, mutta nyt kun luen näitä teidän postauksianne täällä, täytyy varmaan pian ottaa uusiksi tämän kirjan kanssa! Minullakin on jäänyt sieltä mieleen tuo varoitus suomikalsarien pitämisestä jouluna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, että pitääkö tässä olla jonkin sortin Islanti-kiinnostus jo ennen kirjan lukemista mutta ehkä se vain vaatii sopivan mielentilan että innostuu. Joka tapauksessa mielenkiintoisesti jäsennelty ja kirjoitettu kirja! /Mari

      Poista
    2. Minusta ei ole pakko olla juuri Islanti-kiinnostusta, vaan itseäni esimerkiksi kiinnostavat melkein kaikki maat, ja varsinkin sellaiset, joista en tiedä paljoa. Kuten en Islannistakaan ole tiennyt.

      Poista
  4. Kiitos kauniista sanoista ja mahtavista huomioista; tuli ihan huikean kiva fiilis! Tuo Hraunin biisi on niin upea taideteos, että joka kerta vähän itkettää kun sen kuulee. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu! Kirjasi on täysosuma :) Yritin ihan keksimällä keksiä jotain kriittistäkin sanottavaa, mutta ei tätä voinut kuin ylistää! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa

Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liia…

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Tukholman tunnelbana suosittelee

Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. E…

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puo…

Helmikuun hiihtelyjä

Helmikuu mennä mätkähti niin nopeasti, että luettujen kirjojen listaan ei tullut kovinkaan monta merkintää. Kuukausi meni työn ja loppusuoralla olevan autokoulun parissa, lisäksi vielä hiihdettiin ystäväperheen kanssa. Lomareissulle mukaan ottamani kirjat pysyivät kassissa koko loman ajan...

Helmikuun ehdoton lukuhelmi oli J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Lapsi oli saanut kirjan joululahjaksi jo muutama vuosi sitten mutta aina kun yritimme aloittaa kirjan lukemisen, lapsi sanoi sen olevan liian pelottava. Mutta nyt 9-vuotiaana aika oli kypsä ja luimme kirjan ripeässä tahdissa. Omat iltalukemiseni jäivätkin sitten vähiin koska lapsi anoi aina muutamaa sivua lisää joten luimme suunnilleen siihen asti, että lukija nukahti.

Mutta nyt olemme siis vihdoinkin vihkiytyneitä Harry Potterin ja Tylypahkan maailmaan! Lapsi on jo tilannut seuraavan osan ja ensimmäisen elokuvankin olemme katsoneet. Elokuva olisi ollut hiukan liian jännä mutta koska olimme jo luk…