Siirry pääsisältöön

Muuttoliikkeessä - Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina (2015)


"Islannissa viimeisen päälle harkittu elämä on mahdoton.Täällä lumimyrsky voi koska tahansa sotkea suunnitelmat ja tulivuorenpurkaus vastamaalatun ulkoseinän. Itse asiassa koko maa voisi lakata olemasta, jos purkaus olisi tarpeeksi iso."

Tämän kirjan arvosteluksi riittänee se tieto, että luin kirjan samana päivänä kuin hain sen kirjastosta. Kertakaikkisen mainio kirja siis! Taustallani oli tosin vuosien suuri kiinnostus Islantia kohtaan ja tämä kirja oli kuin suora vastaus kaikkiin niihin kysymyksiin, joita olin mietiskellyt jo pidempään. Takanani on pari työmatkaa Reykjavikiin ja yksi islannin alkeiskurssi täällä Tukholmassa, lisänä muutama islantilaiskollega.

Viimeksi kun kävin Islannissa kuulin muuten, että yksi kollegoistani olikin päättänyt ryhtyä presidenttiehdokkaaksi. Olin siis jo huomannut islantilaisten kanssa seurustellessani sen minkä Rämö kirjassaan kiteyttää - islantilaisilla ei tunnu olevan mitään rajoja, vain mahdollisuuksia. Ja ajatus siitä, että minä päivänä hyvänsä koko kotisaari voi peittyä tuhkaan ja laavaan kuitataan olankohautuksella ja sanoin: "Siihen nyt pitää vain tottua".

Rämöllä on pitkä suhde Islantiin, joka alkaa Kreetan saarelta satunnaisen islantilaisryhmän kohtaamisesta ja Islannissa vietetyn vaihto-opiskelijavuoden kautta oman islantilaisperheen perustamiseen. Rämö on toiminut toimittajana ja raportoinut Islannista suomalaismediaan mutta on samalla opiskellut islannin kieltä ja kirjallisuutta, luennoinut suomalaiskirjallisuudesta Islannissa ja perustanut vieläpä suomalaisen design-kaupan Reykjavikiin. Mutta kuten hän kirjassaan toteaa, tällainen "säätäminen" on islantilaismittapuussa ihan normaalia. Leipä hankitaan sieltä mistä milloinkin osuu sopiva mahdollisuus kohdalle eikä haasteita pelätä. Mutta kaiken säätämisen ohessa Rämö on hankkinut perusteellisen tietopohjan Islannin kulttuurista ja yhteiskunnasta mikä tekee kirjasta aivan huikean teoksen. Joka sivulta heltiää tiedon murusia siihen tahtiin, että luin kirjan todellakin lähes yhdeltä istumalta.

Mukavana lisämausteena on kirjoittajan huumori ja lempeä itseironia ja paikoin ei voi kuin nauraa hekottaa ääneen. Kuten esimerkiksi silloin kun Rämön islantilaissukulaiset varoittavat ensimmäiseen islantilaisjouluun valmistautuvaa, ettei nyt sitten vaan pistetä päälle niitä "suomikalsareita" jotka näkyivät Suomen joulua esittelevissä valokuvissa. Islannissa nimittäin joulua vietetään juhlapuku päällä eikä suinkaan "oloilla" rentona kuten Suomessa joulusaunan päälle.

Kirja antoi myös todella hyvän ja helppotajuisen taustan Islannin muutaman vuoden takaiselle talouskriisille, josta muistan kyllä lukeneeni paljonkin mutta näin kiteytettynä siitä saa aivan uuden käsityksen. En osaa sanoa miltä kirja maistuu jos ei tunne hitustakaan mielenkiintoa Islantia kohtaan mutta kaikille jotka edes suunnittelette matkaa tuolle myyttien ja menninkäisten saarelle suosittelen Rämön kirjaa etukäteislukemistoksi. Ihan jo vain senkin vuoksi, että osaa sitten käyttäytyä jos osuu Björkin kanssa samaan baariin...

Tällä kirjalla osallistun Eniten minua kiinnostaa tie-blogin Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeseen mutta kuittaanpa samalla myös Helmet-lukuhaasteesta kohdan kirjasta, jossa liikutaan luonnossa. Rämö kertoo suurella rakkaudella Islannin jylhän kauniista luonnosta ja lukijaan se ihastus tarttuu niin voimallisesti, että täällä jo katsellaan lentolippujen hintoja. En ehkä kuitenkaan lähtisi spontaanitelttailemaan, siitäkin Rämö antaa varoittavan omakohtaisen esimerkin. Tämän kirja luettuaan ymmärtää viimeistään, että Islannissa ei luonnonvoimien kanssa leikitä.

Kirjasta on kirjoittanut myös Kirsin kirjanurkka ja häneltä myös sain vinkin pistää kirjasta varaus kirjastoon. Kiitos vinkistä!

Jälkisoitto... Kirjan koskettavin hetki on se jolloin Rämö kertoo tajuavansa, että on tainnut tulla Islantiin sinne myös jäädäkseen. Rämö istuu autossa koko pienen islantilaisperheensä kanssa matkalla maaseudulta kotiin Reykjavikiin, vettä sataa kaatamalla. "Horisonttia ei enää erottanut. Ihan kuin olisimme leijuneet maan pinnan yläpuolella." Ja radiosta kuuluu seuraava laulu:



**
Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina. Elämää hurmaavien harhojen maassa.
WSOY 2015
Kirjastokappale

Helmet-lukuhaaste: 5. Kirjassa liikutaan luonnossa

Kommentit

  1. <3 Aivan mahtava teksti upeasta kirjasta! Hurahdin siihen ihan totaalisesti, joten olipa kivaa saada vertaistukea!

    VastaaPoista
  2. Joukkohurahdus! Kiitos vielä vinkistä, tosi hauska lukea tämä kirja samaan aikaan toisen kanssa, olisi ollut tylsä täällä yksin hihkua :) /Mari

    VastaaPoista
  3. Itselläni jäi kerran tämän kirjan lukeminen kesken, vaikka se mielenkiintoinen olikin, mutta nyt kun luen näitä teidän postauksianne täällä, täytyy varmaan pian ottaa uusiksi tämän kirjan kanssa! Minullakin on jäänyt sieltä mieleen tuo varoitus suomikalsarien pitämisestä jouluna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, että pitääkö tässä olla jonkin sortin Islanti-kiinnostus jo ennen kirjan lukemista mutta ehkä se vain vaatii sopivan mielentilan että innostuu. Joka tapauksessa mielenkiintoisesti jäsennelty ja kirjoitettu kirja! /Mari

      Poista
    2. Minusta ei ole pakko olla juuri Islanti-kiinnostusta, vaan itseäni esimerkiksi kiinnostavat melkein kaikki maat, ja varsinkin sellaiset, joista en tiedä paljoa. Kuten en Islannistakaan ole tiennyt.

      Poista
  4. Kiitos kauniista sanoista ja mahtavista huomioista; tuli ihan huikean kiva fiilis! Tuo Hraunin biisi on niin upea taideteos, että joka kerta vähän itkettää kun sen kuulee. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu! Kirjasi on täysosuma :) Yritin ihan keksimällä keksiä jotain kriittistäkin sanottavaa, mutta ei tätä voinut kuin ylistää! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...