Siirry pääsisältöön

Muuttoliikkeessä - Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina (2015)


"Islannissa viimeisen päälle harkittu elämä on mahdoton.Täällä lumimyrsky voi koska tahansa sotkea suunnitelmat ja tulivuorenpurkaus vastamaalatun ulkoseinän. Itse asiassa koko maa voisi lakata olemasta, jos purkaus olisi tarpeeksi iso."

Tämän kirjan arvosteluksi riittänee se tieto, että luin kirjan samana päivänä kuin hain sen kirjastosta. Kertakaikkisen mainio kirja siis! Taustallani oli tosin vuosien suuri kiinnostus Islantia kohtaan ja tämä kirja oli kuin suora vastaus kaikkiin niihin kysymyksiin, joita olin mietiskellyt jo pidempään. Takanani on pari työmatkaa Reykjavikiin ja yksi islannin alkeiskurssi täällä Tukholmassa, lisänä muutama islantilaiskollega.

Viimeksi kun kävin Islannissa kuulin muuten, että yksi kollegoistani olikin päättänyt ryhtyä presidenttiehdokkaaksi. Olin siis jo huomannut islantilaisten kanssa seurustellessani sen minkä Rämö kirjassaan kiteyttää - islantilaisilla ei tunnu olevan mitään rajoja, vain mahdollisuuksia. Ja ajatus siitä, että minä päivänä hyvänsä koko kotisaari voi peittyä tuhkaan ja laavaan kuitataan olankohautuksella ja sanoin: "Siihen nyt pitää vain tottua".

Rämöllä on pitkä suhde Islantiin, joka alkaa Kreetan saarelta satunnaisen islantilaisryhmän kohtaamisesta ja Islannissa vietetyn vaihto-opiskelijavuoden kautta oman islantilaisperheen perustamiseen. Rämö on toiminut toimittajana ja raportoinut Islannista suomalaismediaan mutta on samalla opiskellut islannin kieltä ja kirjallisuutta, luennoinut suomalaiskirjallisuudesta Islannissa ja perustanut vieläpä suomalaisen design-kaupan Reykjavikiin. Mutta kuten hän kirjassaan toteaa, tällainen "säätäminen" on islantilaismittapuussa ihan normaalia. Leipä hankitaan sieltä mistä milloinkin osuu sopiva mahdollisuus kohdalle eikä haasteita pelätä. Mutta kaiken säätämisen ohessa Rämö on hankkinut perusteellisen tietopohjan Islannin kulttuurista ja yhteiskunnasta mikä tekee kirjasta aivan huikean teoksen. Joka sivulta heltiää tiedon murusia siihen tahtiin, että luin kirjan todellakin lähes yhdeltä istumalta.

Mukavana lisämausteena on kirjoittajan huumori ja lempeä itseironia ja paikoin ei voi kuin nauraa hekottaa ääneen. Kuten esimerkiksi silloin kun Rämön islantilaissukulaiset varoittavat ensimmäiseen islantilaisjouluun valmistautuvaa, ettei nyt sitten vaan pistetä päälle niitä "suomikalsareita" jotka näkyivät Suomen joulua esittelevissä valokuvissa. Islannissa nimittäin joulua vietetään juhlapuku päällä eikä suinkaan "oloilla" rentona kuten Suomessa joulusaunan päälle.

Kirja antoi myös todella hyvän ja helppotajuisen taustan Islannin muutaman vuoden takaiselle talouskriisille, josta muistan kyllä lukeneeni paljonkin mutta näin kiteytettynä siitä saa aivan uuden käsityksen. En osaa sanoa miltä kirja maistuu jos ei tunne hitustakaan mielenkiintoa Islantia kohtaan mutta kaikille jotka edes suunnittelette matkaa tuolle myyttien ja menninkäisten saarelle suosittelen Rämön kirjaa etukäteislukemistoksi. Ihan jo vain senkin vuoksi, että osaa sitten käyttäytyä jos osuu Björkin kanssa samaan baariin...

Tällä kirjalla osallistun Eniten minua kiinnostaa tie-blogin Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeseen mutta kuittaanpa samalla myös Helmet-lukuhaasteesta kohdan kirjasta, jossa liikutaan luonnossa. Rämö kertoo suurella rakkaudella Islannin jylhän kauniista luonnosta ja lukijaan se ihastus tarttuu niin voimallisesti, että täällä jo katsellaan lentolippujen hintoja. En ehkä kuitenkaan lähtisi spontaanitelttailemaan, siitäkin Rämö antaa varoittavan omakohtaisen esimerkin. Tämän kirja luettuaan ymmärtää viimeistään, että Islannissa ei luonnonvoimien kanssa leikitä.

Kirjasta on kirjoittanut myös Kirsin kirjanurkka ja häneltä myös sain vinkin pistää kirjasta varaus kirjastoon. Kiitos vinkistä!

Jälkisoitto... Kirjan koskettavin hetki on se jolloin Rämö kertoo tajuavansa, että on tainnut tulla Islantiin sinne myös jäädäkseen. Rämö istuu autossa koko pienen islantilaisperheensä kanssa matkalla maaseudulta kotiin Reykjavikiin, vettä sataa kaatamalla. "Horisonttia ei enää erottanut. Ihan kuin olisimme leijuneet maan pinnan yläpuolella." Ja radiosta kuuluu seuraava laulu:



**
Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina. Elämää hurmaavien harhojen maassa.
WSOY 2015
Kirjastokappale

Helmet-lukuhaaste: 5. Kirjassa liikutaan luonnossa

Kommentit

  1. <3 Aivan mahtava teksti upeasta kirjasta! Hurahdin siihen ihan totaalisesti, joten olipa kivaa saada vertaistukea!

    VastaaPoista
  2. Joukkohurahdus! Kiitos vielä vinkistä, tosi hauska lukea tämä kirja samaan aikaan toisen kanssa, olisi ollut tylsä täällä yksin hihkua :) /Mari

    VastaaPoista
  3. Itselläni jäi kerran tämän kirjan lukeminen kesken, vaikka se mielenkiintoinen olikin, mutta nyt kun luen näitä teidän postauksianne täällä, täytyy varmaan pian ottaa uusiksi tämän kirjan kanssa! Minullakin on jäänyt sieltä mieleen tuo varoitus suomikalsarien pitämisestä jouluna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, että pitääkö tässä olla jonkin sortin Islanti-kiinnostus jo ennen kirjan lukemista mutta ehkä se vain vaatii sopivan mielentilan että innostuu. Joka tapauksessa mielenkiintoisesti jäsennelty ja kirjoitettu kirja! /Mari

      Poista
    2. Minusta ei ole pakko olla juuri Islanti-kiinnostusta, vaan itseäni esimerkiksi kiinnostavat melkein kaikki maat, ja varsinkin sellaiset, joista en tiedä paljoa. Kuten en Islannistakaan ole tiennyt.

      Poista
  4. Kiitos kauniista sanoista ja mahtavista huomioista; tuli ihan huikean kiva fiilis! Tuo Hraunin biisi on niin upea taideteos, että joka kerta vähän itkettää kun sen kuulee. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu! Kirjasi on täysosuma :) Yritin ihan keksimällä keksiä jotain kriittistäkin sanottavaa, mutta ei tätä voinut kuin ylistää! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...