Siirry pääsisältöön

Viihdyttävää ruuhkavuosihässäkkää


Tämän kesän kirjailijalöytöni on Niina Hakalahti! Hyllystäni löytyi jo sitä muutaman vuoden lämmittänyt teos Uimataito, jonka luin ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Hullu ja kärjistetty kuvaus nykyajan elämänmenosta viihdytti todella kesälomani alkajaisiksi ja päätin siltä istumalta, että Hakalahtea pitää lukea lisää.

Kirjastossamme ei valitettavasti kovin monta teosta Hakalahdelta löydy mutta löysin nyt ainakin tämän vuonna 2014 ilmestyneen Sydänystävä-romaanin. Siinä tarinan kertojaminä on keski-ikäinen opettaja Minna, joka on naimisissa opettaja-Tomin kanssa ja jonka paras ystävä on opettaja-Kaisa, joka taas puolestaan on naimisissa opettaja-Jussin kanssa. Liikutaan siis tiiviisti koulumaailmassa. Molemmilla pareilla on myös pojat, lähes päivälleen samanikäiset teini-ikäiset Leevi ja Eetu.

Kirjan takakansitekstissä jo paljastetaan, että Minna haluaa erota. Hän haluaa erota ystävästään Kaisasta, jonka kanssa on pitänyt yhtä lapsuudesta asti. Naisten välinen suhde on nimittäin muuttunut sitten lapsuuden. Tarinan kuluessa Kaisa osoittautuukin vähintäänkin hyytäväksi hahmoksi ja jossain vaiheessa jo luulin, että tämä onkin ehkä trilleri (ainekset siihen ovat kasassa!) mutta Hakalahti pysyy turvallisesti omalla alueellaan humoristisen arkidraaman kuvaajana.

Kaisa alkaa vallata yhä enemmän tilaa Minnan elämästä. Hän puhuu Minnan ja Tomin pojasta Leevistä kuin omastaan, ottaa salaa yhteyttä Minnan muistisairaaseen äitiin ja pestautuu opettajaksi Leevin kouluun. Perheiden yhteisen laskettelumatkan jälkeen syntyy idea - hehän voisivat muuttaa yhteiseen paritaloon naapureiksi! Tässäkään vaiheessa Minna ei saa hahmotettua ajatusta, joka lukijalla on jo selkeänä mielessään: tämä ei tule päättymään hyvin...

- Missä välissä olet ehtinyt käydä petaamassa? kysyin Tomilta, kun menin hakemaan viimeisiä tavaroita ulkoa.
- En minä ole pedannut, Tomi sanoi. - Luulin, että sinä olit jossain välissä ehtinyt.

Kirjan lopussa pariskunnat järjestelevät jäljellä olevia elämänsä kulissien rippeitä, kuka enemmän ja vähemmän tapahtuneesta viisastuneena. Lukijaa tosin ilahduttaa huomata, että juuri Minna taitaa olla se näistä neljästä joka poistuu näyttämöltä voittajana. Tosin jos Minnalla olisi ollut hieman enemmän jämäkkyyttä niin näin pitkälle ei olisi tarvinnut edes ajautua.

Hakalahti kirjoittaa hauskasti ja osuvasti ja Uimataito-teoksesta tuttu tilanteiden kärjistetty eteneminen leimaa tätäkin tarinaa. Lisäksi Hakalahti tekee hurjaa parodiaa nykyajan perhe-elämästä ja kiiltokuvaelämästä, jota esitellään aikakausilehtien sivuilla. Minna ja Tomikin pääsevät kertomaan elämästään urheilevana perheenä Meidän Perhe -lehteen. Tomi tosin järkyttyy sydänjuuriaan myöten kun valmiista artikkelista ei kuvastukaan se hänen visioissaan elävä perhe.

- Mikä tuossa nyt oli niin kamalaa? kysyin.
- Tulee ihan väärä kuva meistä!
- Ei ainakaan tuon perusteella, mitä just nyt luit.

Sydänystävä ei kuitenkaan yltänyt ihan samalle tasolle kuin muutamaa vuotta aiemmin ilmestynyt Uimataito. Kerronnasta oli välillä puhti poissa ja kertoja-Minna jäi turhaan jankkaamaan kohtiin, jotka eivät vieneet tarinaa hitustakaan eteenpäin. Olisin myös toivonut tarinan kehittämistä juuri Kaisan osalta. Nyt hän jäi hieman hämäräksi hahmoksi eikä hänen motiivejaan koskaan selvitetty.

Mutta ajoittaisesta tönkköydestä huolimatta kirjaa oli hauska ja viihdyttävä lukea. Pidän todella paljon Hakalahden tyylistä ja olen iloinen, että löysin hänen tuotantonsa. Nyt täytyy vain saada tämä ruotsalainen kirjastoni hankkimaan lisää Hakalahtea kirjaston kokoelmiin!

**
Niina Hakalahti: Sydänystävä
Karisto 2014

Kirjankansibingo 2019: Juoma

Kommentit

  1. En ole lukenut Hakalahden kirjoja, mutta tämän voisin lukea. Kuulostaa hieman stalkkerimaiselta juonelta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, juuri sellaiselta mutta Hakalahti jättää juonen vähän kesken. Hän olisi voinut pistää vielä suuremman vaihteen päälle mutta tarina jäi sitten loppupeleissä kuitenkin vähän pliisuksi. Viihdyttävä kirja kuitenkin, suosittelen jos etsit vähän "kevyempää" lukemista. /Mari

      Poista
  2. Pitkästä aikaa vierailulla blogimaailmassa. Tuo Uimataito alkoi kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit kylässä :) Uimataitoa suosittelen, se oli oikeasti ihan kreisi tarina! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helsinki mon amour

  T änään 12. kesäkuuta juhlitaan Helsinkiä ja vaikka olen asunut täällä Tukholmassa jo pian 24 vuotta niin mikä siinä onkin, että kotikaupunkia kysyttäessä vastaan yhä edelleen "Helsinki". Usein muodossa "asun Tukholmassa, mutta olen kotoisin Helsingistä". Erityisen siteen kaupunkiin muodostaa tietysti se seikka, että olen syntynyt Helsingissä ja asunut siellä kaksi ensimmäistä vuottani.  Ja vaikka nuoruuden vuosina asuin välillä muuallakin niin aina jossain vaiheessa muuttokuorma suuntasi uudestaan pääkaupunkiseudulle. Edellisen kerran lähdin sieltä 30. lokakuuta 2000, laivalla kohti Tukholmaa. Sen jälkeen olen vain käynyt kääntymässä, mutta se on sitten jo toinen tarina... Usein kun muistelen Helsinkiä muistan erityisesti ensimmäisen oikean "oman" kotini Vilhonvuorenkujalla Sörnäisissä. Silloin en vielä ymmärtänyt asuintaloni kulttuurihistoriallista arvoa. Lähinnä kiroilin mereltä puhaltavaa tuulta ja talon huonoa eristystä. Muistan jopa lämmittäneeni k

Luottokirjailijani Anja Snellman 70 vuotta!

  Kirjailija Anja Snellman täytti viime viikolla 70 vuotta ja sen kunniaksi kävin kirjastoreissulla katsastamassa myös kirjastomme pienen suomenkielisen osaston josko sieltä löytyisi jotain Snellmannilta. Tällä kertaa hyllyssä oli Parvekejumalat (2010) ja vaikka olen sen muistaakseni lukenut aikoinaan ihan tuoreeltaan niin päätin lukea kirjan uudemman kerran. Kumma kyllä, vaikka en yleensä tykkää lukea kirjoja uudestaan (vaikka olisivat loistaviakin teoksia) niin juuri Anja Snellmannia luen mielelläni uudestaan. Hänen teoksensa ovat aina monitasoisia ja usein myös monimerkityksellisiä, joten joka lukukerralla luen kirjan jotenkin aina uudella tavalla. Usein olen myös unohtanut juonen ja muut tapahtumat, joten kirja tuntuu aina uudelta. Näin kävi myös Parvekejumalien kanssa.  Parvekejumalat kertoo kahdesta nuoresta tytöstä, somaliperheen Aniksesta ja kantasuomalaisen taiteilijaperheen tyttärestä Allasta, joka etsii uutta identiteettiä islamista ja muuttaa nimensä Zahraksi. Anis haluais

Olen vihdoinkin ajantasalla!

  Olen usein sanonut, että tämä minun kirjablogini tulee aina muutaman vuoden viiveellä - ainakin suomalaisen nykykirjallisuuden osalta - koska täkäläiset kirjastot eivät hanki suomenkielistä kirjallisuutta kovinkaan nopeasti. Mutta aloin tässä jokin aika sitten katsella kirjapinojani ja oli todettava, että jotain on tapahtunut! Olen nimittäin lukenut jo aika montakin viime vuonna ilmestynyttä kirjaa ja usein olen ne vain napannut mukaani kirjastossa käydessäni. Täällä kun ei tarvitse kauan jonotella. Huomenna olen palauttamassa kaksi viime vuonna ilmestynyttä, kumpikin omalla tavallaan huippukirjaa. Ensinnäkin: onnittelut itselleni siitä, että olen vihdoinkin lukenut ensimmäisen Katja Kettuni ! Aiemmat yritykset ovat aina jääneet kesken, koska Ketun raadollisen rehevä kieli on ollut minulle liikaa. Taidan olla herkkä lukija... "Erään kissan tutkimuksia" on sekin kielenkäytöltään hyvin rehevää, mutta tarina veti puoleensa sellaisella voimalla etten jaksanut välittää voimasano

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Vihdoinkin sain luettua Amélie Nothombia!

  Kirjailija, jota olen aina ihaillut, mutta en koskaan lukenut. Siihen sarjaan lukeutui vielä muutama päivä sitten belgialaissyntyinen, Pariisissa nykyään asuva Amélie Nothomb (s. 1966), jolta ei voi välttyä jos vähääkään liikkuu ranskankielisessä ympäristössä. Nothombilta ilmestyy uusi kirja joka vuosi ja aina siitä kehkeytyy myös jonkinlaista pöhinää. Jostain luin muuten, että Nothomb kirjoittaisi kolme kirjaa vuodessa, joista hän sitten valitsee yhden julkaistavaksi. Se varmaan myös on syy sille, että kirjat ovat aika ohuita. Ja nämä näennäisen ohuet romaanit ovat myös houkuttaneet ostamaan Nothombin teoksia reissuillani,  ajatuksena lukea ne keskitason ranskallani. Mutta aina ne ovat jääneet kesken... Viime viikolla kirjastossa käväistessäni huomasin esille asetetun Nothombin ruotsiksi käännetyn romaanin "Premier sang". En siis koskaan kulje Nothombin ohi häneen tarttumatta, joten lainasin kirjan ja aloin lukea sitä heti matkalla kotiin. Ruotsiksi tarina soljuikin ongelm