Siirry pääsisältöön

Kjell Westö: Den svavelgula himlen (2017)


En ole tainnut ymmärtää Kjell Westön suuruutta ennen kuin luin tämän uusimman, Rikinkeltainen taivas -romaanin. Olen yrittänyt aloittaa pariakin aikaisempaa ja edellisen romaanin, Hägring 38, sain luettua kokonaan mutta arvio oli silloin lähinnä "ihan kiva". Tällä kertaa sain lukea Westön tiiliskiven lomalla ja romaanin kuvaama aikakin osuu yhteen oman tähän astisen elämänkaareni kanssa mikä varmasti myös edesauttoi ihastumistani.

Jännä toisaalta miettiä mihin kirjassa ihastuin. Henkilöhahmot sinänsä jättivät minut nimittäin kylmäksi, kertoja mukaan lukien, enkä tosielämässä ehkä hirveästi hengailisi näiden tyyppien kanssa. Kirjailija (Westön ikätoveri mutta kirjassa nimettömäksi jäävä kertoja) kertoo hyvin tuntemansa Rabellin perheen saagan. Tarina pyörii kirjailijan ja Rabellin perheen pojan Alexin välisessä ystävyydessä mutta keskittyy myöhemmin kirjailijan ja Alexin pikkusiskon Stellan suhteeseen. Lisämausteena on kirjailijan suhde koulukaveriinsa ja satunnaisrakastettuunsa Lindaan, kirjailijan suhde Rabellin patriarkkaan Poaan, kirjailijan suhde omiin vanhempiinsa, kirjailijan suhde Stellan tyttäreen ja Lindan poikaan... Tämän lisäksi kirjassa vilisee muita henkilöhahmoja, sekä fiktiivisiä että todellisia. Koko karuselli nähdään kertojaminän silmin mikä synnyttää intiimin suhteen kertojan ja lukijan välille. Kertojan ääni on kuitenkin oudon viileä, jopa välinpitämätön.

Se mikä minuun ennen kaikkea vetosi tässä romaanissa oli juonen kaari lähes viidenkymmen vuoden ajalta ja tietysti Helsinki! (No, Espookin siellä vilahtaa mikä ilahduttaa kaltaistani ex-espoolaista.) Westö kutoo juoneen mukaan niin Tshernobylin ydinonnettomuudet kuin kaksoistornien romahtamisen vaikkakaan  mikään niistä ei saa yliotetta juonesta. Kertoja palaa aina hiukan lakonisten historian tapahtumia kommentoivien polkujen jälkeen itse asiaan eli Rabellin perheeseen. Lisäksi kirjan kantavia maamerkkejä on Rabellin perheen kesähuvila Ramsvik, jonka kohtalo symboloi koko perheen nousua ja tuhoa. Kuvaavaa sinänsä, että kertoja hankkii rahavarojensa kertyessä kesäpaikan itselleen juuri entisen Ramsvikin lähistöltä. Paikka onkin kenties merkityksellisempi kertojaminälle kuin itse perheelle.

Jossain vaiheessa käy ilmi, että kertoja on muistanut tapahtumia väärin ja lukija havahtuu: voiko tähän kertojaan luottaa? Voinko muuten luottaa edes omiin muistoihini? Westö on hyvin arvoituksellinen ja vastuu tarinan tulkinnasta sysätään lukijalle.

Jag tyckte jag förstod något jag inte förstått förut, i varje fall inte med sådan klarhet som just då, jag förstod det tvärs igenom alla svek och brister.
   Att det är kärleken som gör att vi minns, att det är ur kärleken berättelserna kommer.

Men vad är det vi minns, och vad är det egentligen vi älskar?


Pidin Westön kerronnasta ja siis ennen kaikkea sen luomasta ajankuvasta. Olen vain muutaman vuoden nuorempi kuin kertojaminä, joten musiikkiviittauksetkin saivat usein hymyilemaan. Erityisesti tarinan kuluessa hehkutettiin George Harrisonia ja David Bowieta, jotka liittyvät kahteen romaanin henkilöön. Tämä onkin muuten oivallinen kirja Helmet-lukuhaasteen kohtaan kirjasta, jossa on viittauksia populaarikulttuuriin!

Kirjassa on paljon eri teemoja - rakkaus, muistot ja muistaminen, musiikki, yhteiskuntaluokkien väliset erot, vanhemmuus... Jossain vaiheessa materiaalia on niin paljon, että tuskastun tarinan näennäiseen pinnallisuuteen. Mutta kokonaisuutena Westö on mielestäni onnistunut luomaan kattavan kuvan eräästä elämänkulusta. Vaikka kertojaminä on sekä yksinäinen lapsi että myöhemmin myös yksinäinen aikuinen ilman vakituista parisuhdetta, hän on kuitenkin osa laajaa ympärillään levittäytyvää ihmisverkostoa. Tämä lienee Westön koko tuotannon perusajatuksia: kuvata meitä ihmisiä - aina lopulta niin samanlaisia aikaudesta toiseen - siellä "missä kuljimme kerran"...

**
Kjell Westö: Den svavelgula himlen
Albert Bonniers Förlag 2017

Helmet-lukuhaaste: 22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsu