Mari Karlsson - Elämää kirjojen keskellä

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi...

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanh...

  Katselin näin sunnuntaiaamun ratoksi kirjahyllyäni ja selailin kirjoja sillä silmällä mikä sieltä mahtaisi tuntua sopivalta juuri nyt. Ja silloin, yht'äkkiä, masentava ajatus valtasi mieleni: en tule koskaan ehtimään lukea kaikkia kirjoja, jotka haluaisin lukea! Hyllystäni toki ehkä kyllä, jos ei niitä penteleen kirjoja ilmestyisi koko ajan lisää. Hetken henkeäni haukottuani istahdin sohvalle ja aloin pohtia asiaa rationaalisesti. Jos en kerran ehtisi lukea kaikki kirjoja niin täytyy sitten tehdä selvät linjaukset miten niitä kirjoja loppuelämäni ajan valitsen.  Dekkareita luen nykyään enää hyvin harvoin ja sen linjan aion pitää. Luen lähinnä jonkin satunnaisen dekkarin silloin tällöin ja yleensä lomanaloituskirjana. Mutta pienen dekkarisuman jälkeen tuntui jo siltä, että kaikki dekkaristit kertovat samaa tarinaa. Lisäksi väkivalta ei kiinnosta -  tämän maailmanmenon aikana tuntuu todellakin aivan turhalta lukea yhtään mitään väkivaltaista kirjallisuutta. Enemmän elämäk...

  Hui, blogini on hypännyt yhden kuukauden yli. Mihin hävisi lokakuu? Täällä on ollut penkki tyhjänä, en ole ehtinyt sille istahtaa ja tuulettamaan ajatuksiani. Sellainen paikka tämä blogi minulle nimittäin on. Istahdan hetkeksi ja mietin mitä kaikkea on tullut luettua tai nähtyä ja mitä ajatuksia minussa on herännyt. Olen toki lukenut ja ajatellut paljonkin myös lokakuussa, mutta ei ole vain ollut aikaa sulatella. On itse asiassa aika kova ähky. Marjatta pohtii tuoreessa blogipostauksessaan  mielikuvituksen, kuvittelun ja kirjoittamisen taitoa. Mihin se lapsuuden supervoimamme oikein häviää? Minulle tämä blogiin kirjoittaminen (muualle en ole vielä tohtinut yrittää) on osaltaan yritystä tämän taidon palauttamiseksi. Tai kuten Marjatan siteerama runoilija Elina Sallinen sanoo: "kirjoittaminen on jatkuvaa esiin piirtämistä". Samoin toteaa israelilainen kirjailija David Grossman juuri näkemässäni dokumenttielokuvassa 'Grossman' (2021): jos ei pääse kirjoittamaan, kaikki...

  Käväisin eilen kaupungilla ja matkalle osui myös yksi kirppari. Pokkarit 9 kruunua kappale ja neljä kolmen hinnalla! Vastustamaton tarjous. Haaviini osui tällä kertaa neljä ruotsalaista naiskirjailijaa, jotka kirjoittavat elämästä, vaikkakin kukin hiukan eri näkövinkkeleistä. Tosin ulos tullessa ja kassiin kurkistaessani tuumasin, että taisi tullakin nyt enempi sellaista synkistelykirjallisuutta. Sillä kirjoissa on vahvasti läsnä myös kuolema. Ulla-Carin Lindquist (1953-2004) oli ruotsalaisille tuttu hahmo uutistenlukijana. Nainen, joka eli kiireistä elämää kirurgimiehensä ja neljän lapsen kanssa. Kunnes yhtäkkiä toisesta kädestä alkoi kadota voima. Välilevypullistuma ehkä, Lindquist mietti ja yritti pysyä mukana hektisessä arjessaan. Seurasi sarja lääkäreitä ja tutkimuksia, kunnes lopullinen diagnoosi varmistui. Siinä vaiheessa tosin Lindquistkin jo tiesi mistä sairaudesta olisi kyse. Se pahin mahdollinen - ALS. Lindquistin tila huononi nopeasti ja edessä häämöttävän aikaj...

  Syksy on saatu vauhdikkaasti käyntiin mikä tarkoittaa sitä, että lukuharrastus jää nyt enemmän sattumanvaraiseksi toiminnaksi. Ja samalla ehkä tämä blogikirjoittaminenkin, mutta raporttia tulee heti kun olen saanut näistä kirjapinoni lukuisista levällään olevista kirjoista jonkin luettua. Yksi isompi pino on varattu yliopiston saksan kirjallisuuden kurssille, jolla tällä kertaa käsitellään ajanjaksoa 1871-1945. Ja jo parin seminaarin jälkeen uskallan todeta, että tämä tulee todennäköisesti olemaan yksi parhaita kursseja joita olen ylipäänsä opiskelijaurani aikana opiskellut. Eikä vähiten opettajamme, saksalaisen Frau Merkelin ansiosta. En ole vielä tohtinut kysyä olisiko hän sukua eräälle toiselle Frau Merkelille... Mutta tämä meidän Frau Merkelimme on joka tapauksessa todella hurmaava tapaus, jonka johdolla saksalaiset klassikot taittuvat kuin leikiten. Tällä hetkellä kahlaan kurssikirjoista läpi Theodor Fontanen klassikkoa 'Effi Briest', joka on todella koskettava tarina er...

Kun ollaan astuttu syyskuun puolelle niin on turha enää hymistellä - se oli sitten siinä se kesä. Omani oli minulle armollinen, ehdin tehdä suunnilleen sen minkä halusinkin. Vain muutaman lempeän kesäillan olisin halunnut lisää. Kesälukemisiani hallitsi tänä kesänä ensinnäkin kirjahyllynraivausurakkani ja toisaalta Suomi-lomani kirppismaraton. Molemmista näistä kesäkaveriksi tupsahti vanha tuttu Anna-Leena Härkönen. "Vanha tuttu" on Anna-Leena Härkösen tapauksessa kunniamaininta. Olen lukenut lähestulkoon kaikki hänen kirjansa ja monet niistä ovat päässeet myös uusintalukuun. Ja sitä kunniaa ei moni kirjailija minun osaltani saa!  Härkösen kirjat ovat minulle kuin kirjallista lohturuokaa. Ja tämä siis siitä huolimatta, että hänen kirjoissaan käsitellään lähestulkoon jokaisessa melkoisen rankkoja teemoja. Mutta Härkösen soljuva dialogi ja erityisesti terävät huomiot arkipäivän elämästä tekevät kirjoista niin herkullisen elämänmakuisia, että luen niitä aina kun omassa elämässän...