Siirry pääsisältöön

Lopun ajan kirjat

 


Katselin näin sunnuntaiaamun ratoksi kirjahyllyäni ja selailin kirjoja sillä silmällä mikä sieltä mahtaisi tuntua sopivalta juuri nyt. Ja silloin, yht'äkkiä, masentava ajatus valtasi mieleni: en tule koskaan ehtimään lukea kaikkia kirjoja, jotka haluaisin lukea! Hyllystäni toki ehkä kyllä, jos ei niitä penteleen kirjoja ilmestyisi koko ajan lisää.

Hetken henkeäni haukottuani istahdin sohvalle ja aloin pohtia asiaa rationaalisesti. Jos en kerran ehtisi lukea kaikki kirjoja niin täytyy sitten tehdä selvät linjaukset miten niitä kirjoja loppuelämäni ajan valitsen. 

Dekkareita luen nykyään enää hyvin harvoin ja sen linjan aion pitää. Luen lähinnä jonkin satunnaisen dekkarin silloin tällöin ja yleensä lomanaloituskirjana. Mutta pienen dekkarisuman jälkeen tuntui jo siltä, että kaikki dekkaristit kertovat samaa tarinaa. Lisäksi väkivalta ei kiinnosta -  tämän maailmanmenon aikana tuntuu todellakin aivan turhalta lukea yhtään mitään väkivaltaista kirjallisuutta.

Enemmän elämäkertoja! Luen ja varsinkin kuuntelen elämäkertoja paljon, aina on jokin tarina menossa (tällä hetkellä esimerkiksi Katri-Helena ja Bitte Westerlund). Hyvin kerrottu elämäntarina auttaa avartamaan omankin elämän perspektiiviä. Esimerkiksi Astrid Lindgrenin elämänvaiheet ja hänen elämänfilosofiansa ovat vaikuttaneet myös omaan elämänkatsomukseeni. Uudemmista elämäkerroista taas Martti Suosalon itsensä lukema omaelämäkerta sykähdytti erityisesti! Se auttoin minua yllättäen muistamaan myös omia nuoruusvuosiani.

Saksalaista nykykirjallisuutta haluan lukea niin paljon kuin vain ehdin. Yliopisto-opintojeni myötä saksankielen osaamiseni on kehittynyt vihdoin sille tasolle, että voin melko vaivatta lukea uutta kirjallisuutta. Ja mikä pandoran lipas sieltä avautuukaan, niin paljon erilaisia ja jännittäviä teemoja!

Muunkin kielistä nykykirjallisuutta haluan ehdottomasti lukea, mutta aika ei valitettavasti riitä kaikkeen. Eri kirjapalkintojen ehdokaslistat lienevät järkevin paikka etsiä mielenkiintoista nykykirjallisuutta. Kirjablogit on kuitenkin edelleen yksi tärkeimmistä, ellei tärkein, lähde kun haluan tarkistaa onko jokin kirja lukemisen väärtti. Lisäksi kirjablogeista saa aina uusia, yllättäviä kirjavinkkejä.

Lopuksi vielä yksi tärkeä teos, jonka hankin hyllyyni viime keväänä - syvästi ihailemani David Bowien sadan kirjan lista, jonka toivon ehtiväni vielä kahlata läpi. Muutaman olen siltä jo ehtinyt lukea, mutta Bowien kirjavalinnat ovat sen verran yllätyksellisiä, että niitä saa oikeasti hakea. Ne eivät noin vain tupsahda eteen, kuten monet muut kirjat niin usein tekevät (kuten nyt vaikkapa ne dekkarit).

Näillä kriteereillä siis eteenpäin! Ja olisi muuten todella mielenkiintoista kuulla millaisia tienviittoja teillä muilla on kun etsitte uutta luettavaa? Mietittekö jo elämän rajallisuutta vai synkistelenkö aivan turhaan?

**

John O'Connell: Bowie's Books. The Hundred Literary Heroes Who Changed His Life (Bloomsbury Publishing 2019)

Tämän sunnuntain maisemat äänikirjakävelyltäni.

Kommentit

  1. Mielenkiintoista ja järkevää pohdintaa. Ihan hyvää tekisi miettiä asiaa, mutta 29-vuotiaana ei vielä kunnolla tajua, että se aika on oikeasti rajallinen... Nuorena on niin tottunut nuoruuteen ja tulevaisuuden olemassaoloon.

    Olen kyllä ajoittain tänä vuonna pohtinut lukemistani. Uutuuksiin olen tosi hyytynyt, tosin muutenkin lukeminen on muuttunut vähän kausittaiseksi. Usein pohdin siirtymistä vanhempiin kirjoihin, ehkäpä Keltaiseen kirjastoon. Sitten kuitenkin tulee vastaan se tosiasia, että minulla on huono itsekuri. Minulla on jo valmiiksi pari kirjalistahaastetta blogissa ja ne etenevät surkeasti. Herkästi lähtee lukuhalut, jos päättää jo ennalta luettavat kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan myös kuinka sitä nuorempana vain mennä porskutti, mutta sitten jossain vaiheessa iski tajuntaan että tämä kaikkihan loppuukin jossakin vaiheessa. Siinä vaiheessa aloin hiukan enemmän suunnitella tekemisiäni :) Mutta en myöskään halua suunnitella liian tarkasti, en elämääni enkä lukemisianikaan - olen myös huomannut, että lukuhalu häviää jos on pitkä lista kirjoja jotka "pitää " lukea.

      Poista
  2. Älä nyt tuommoisia lopun aikoja, sinä nuori ihminen!
    Minä luen aivan suunnittelematta mikä milloinkin alkaa houkuttaa. Kirjamaailmassa haahuilu on hauskaa. Kaikki jää kesken joskus, lukeminenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! Ja tuosta viimeisestä kommentistasi muistui mieleeni vahva muistikuva kun isäni kuoli ja saimme sairaalasta kotiin hänen kassinsa. Eniten minua itketti se kun otin kassista kirjan, jonka väliin isä oli laittanut kirjanmerkin. Se kirja jäi siis kesken. Taisi muuten olla kaiken lisäksi sellainen vähän parjaamani dekkari :)

      Haahuilusta tykkään ja harrastan sitä myös lukemisissani. Ehkä pitäisi sitten vain oppia jättämään huonot kirjat heti kesken, ettei niihin hukkaisi turhaa aikaa...

      Poista
  3. En ajattele elämän rajallisuutta lukemisessani, muuten kyllä. Tunnen sen luissani entistä paremmin yli 7-kymppisenä. Listat ovat hyviä, niistä voi aina napata suosituksia, jos sattumalta tulee lukemisessa tyhjä hetki. Niitä tulee harvemmin nykyään kuin aiemmin, kiitos kirjaston varaussysteemin, aina sieltä on joku tuloillaan. Kuten sinulle, minullekin blogit toimivat aktiivisina vinkin antajina. Kuten Ankille, minullekaan listojen systemaattinen läpikäynti ei oikein sovi, vaikka Helmet haastetta käynkin sopivin osin läpi. Jos niissä on jokin vähemmän kiinnostava tai liian haastava, jää vain lukematta, listasta viis... Blogien lisäksi Hesarin kirja-arviot ovat minulle antoisia.

    Ihana maisema lenkiltäsi! Talvi näyttäisi tulevan aikaisin tänä vuonna, ellei sitten vain tullut käymään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että nämä ajatukset askarruttavat sen takia, että muutama läheinen työkaverini on jäänyt vastikään eläkkeelle. Olen jotenkin havahtunut siihen, että kyllähän minäkin jään jossakin vaiheessa eläkkeelle ja että pitäisi ehkä alkaa suunnitella jo sitäkin aikaa. Ei niinkään "sitten kun" vaan enemmänkin sitä, että olenko ehtinyt tehdä kaikki ne jutut mitä haluan elämässäni tehdä. Ja eilen iski sitten tuo kirjastressi :) Mutta ehkä juuri tämä lukeminen pitäisi nimenomaan rauhoittaa kaikelta stressiltä ja antaa mennä vain!

      Poista
  4. minulla on David Bowie's Bookshelf: The Hundred Books That Changed David Bowie's Life. Minusta on hullua miettiä et tehtäis jotain erikoista eläkeellä, tai ennen sitä...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvää lomaa minulle ja muista: Sei a Mensch!

  Voi Eeva!! Anteeksi kun nyt näin puhuttelen sinua, mutta kun olen juuri lukenut Anna-Riikka Carlsonin kirjan, jossa hän puhuttelee sinua sinä-muodossa melkein 500 sivun verran niin se jää helposti päälle. Ja toisaalta, mielestäni Carlson edustaa kirjojesi lukijana meitä kaikkia, jotka luemme sinua, joten otan tämän vapauden. Olin yllättynyt kun ilmaisit niin monesti epäuskosi siitä, että sinua muka luettaisiin. Mutta kyllä se vaan pitää paikkansa! Olen lukenut sinua koko ikäni, en järjestelmällisesti, mutta säännöllisesti. Usein silloin kun jokin tiukka paikka iskee eteen niin tiedän, että sinulta löytyy rohkaisevat ja uskoa antavat sanat.  Minua on ehkä eniten kiehtonut kirjoissasi tuo karjalaisuus. En ole siellä koskaan asunut, mutta kolme neljästä isovanhemmastani on sieltä. Isäni oli koulupoika kun he lähtivät Viipurista evakkoon. Kahdesti. Joten Kolikkoinmäet ja Papulat ovat minulla muistoina päässä, vaikka en ole niissä paikoissa koskaan käynytkään. Täällä Ruotsissa tämä karjal

Kun kirjallinen ikoni saa maata jalkojensa alle

  Olenkohan nyt vihdoinkin kokemassa Edith Södergran -kauteni? Siis sen saman, jonka useimmat käyvät läpi teini-iässä. Olen kyllä muutenkin myöhässä kaikesta - jos ajoin ajokortin viisikymppisenä niin ehkä tämä Södergran-kuumekin sopii juuri tähän ikään. Tai sitten syynä on yksinkertaisesti se, että viime vuonna (2023) oli kulunut sata vuotta Södergranin kuolemasta, mikä taas on selvästikin innoittanut kirjailijoita ja kustantajia julkaisemaan tuoretta Södergran-kirjallisuutta. Ja tämä on kyllä erittäin hyvä idea! Ainakin nyt lukemani Nina Ulmajan teos tuo Södergranin kertaheitolla 2000-luvulle enkä ole kyllä pitkään aikaan innostunut lukemastani niinkuin nyt tätä Ulmajan kirjaa lukiessani. Tässä on oikeasti saatu puhallettua uusia tuulia sata vuotta sitten Karjalan Raivolassa eläneeseen kirjailijattareen, joka on suoraan sanoen päässyt jo vähän pölyttymään kirjallisuuden historian arkistoissa. Ulmajan kirja ei ole tosin ihan kaikkia miellyttänyt, mutta siitä vähän myöhemmin lisää... N

Loma! Ja dekkarit...

Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana mutta kolme vielä edessä. Ja ilmatkin näyttävät alkavan lämmetä joten tunnelma on korkealla! Lomatunnelmaani kuuluvat myös dekkarit. En niitä yleensä lue kovin paljon koska nykydekkarit ovat mielestäni selkeästi raaistuneet. Muutos tapahtui kai Stieg Larssonin Millenium-sarjan myötä, jonka jälkeen monet keksivät tämän modernin version Klondikesta ja mahdollisuuden tehdä rahaa. Psykologiset trillerit ovat kuitenkin mieleistäni jännityskirjallisuutta ja muistelen edelleen lämmöllä viime kesän huippujännää lukukokemusta, Gillian Flynnin  Kiltti tyttö  -trilleriä. Joten kun näin tämän A.J. Finnin Nainen ikkunassa -kirjan seistä töröttävän kirjakaupan eniten myyvien kirjojen ykkösenä ja kannessa vieläpä Flynnin suositus "Amazing!" niin se oli siinä. No, se "Amazing" oli ehkä hiukan liioiteltua ja Flynnin nimen käyttäminen markkinoinnissa aika lailla harhaanjohtavaa. Yhteistä kirjoille oli toki mieleltään  enemmän tai vähemmän

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei