Hui, blogini on hypännyt yhden kuukauden yli. Mihin hävisi lokakuu? Täällä on ollut penkki tyhjänä, en ole ehtinyt sille istahtaa ja tuulettamaan ajatuksiani. Sellainen paikka tämä blogi minulle nimittäin on. Istahdan hetkeksi ja mietin mitä kaikkea on tullut luettua tai nähtyä ja mitä ajatuksia minussa on herännyt. Olen toki lukenut ja ajatellut paljonkin myös lokakuussa, mutta ei ole vain ollut aikaa sulatella. On itse asiassa aika kova ähky.
Marjatta pohtii tuoreessa blogipostauksessaan mielikuvituksen, kuvittelun ja kirjoittamisen taitoa. Mihin se lapsuuden supervoimamme oikein häviää? Minulle tämä blogiin kirjoittaminen (muualle en ole vielä tohtinut yrittää) on osaltaan yritystä tämän taidon palauttamiseksi. Tai kuten Marjatan siteerama runoilija Elina Sallinen sanoo: "kirjoittaminen on jatkuvaa esiin piirtämistä". Samoin toteaa israelilainen kirjailija David Grossman juuri näkemässäni dokumenttielokuvassa 'Grossman' (2021): jos ei pääse kirjoittamaan, kaikki tapahtumat jäävät irrallisiksi kokemuksiksi. Kirjoittamisen avulla niistä syntyy syvempi kokonaisuus, Grossman sanoo.
Jotkut kirjoittavat romaaneja, toiset blogipostauksia...
Tuossa kuvan penkin edustalla näkyy tyhjä peltoaukea, mutta kun istahdan penkille voin kuvitella siihen maailmoja. Voin elää siinä monta elämää - sekä omaani että kirjoista lukemiani. Tällä hetkellä esimerkiksi elän ruotsalaisen kolmekymppisen Ingridin elämää. Hän asuu yksin ekaluokkalaisen tyttärensä kanssa Tukholman Östermalmilla. Elämä on kovaa, rahasta on puute, uusi työ on vaativa, äiti on alkoholisti, ex-mies vaatii tytärta vuoroviikoiksi itselleen. Mutta Ingrid ei halua, hänelle tytär Juni on kaikki kaikessa. Koko elämä. Ja sitten on alkoholi. Äitinsä tavoin myös Ingrid rauhoittaa hermojaan alkoholin avulla. Kirjan alussa se on vielä kohtuullista viinin lipittelyä mutta olen nyt kirjan puolivälissä ja olemme menossa Ingridin kanssa kohti katastrofia, tukevasti kirjailija Moa Herngrenin käsipuolessa. Pelkään pahinta, mutta tämä tie on pakko katsoa loppuun asti.
Kävin myös Gustav von Achenbachin kanssa Venetsiassa. Muistattehan tuon Thomas Mannin luomuksen. Onko Aschenbach pedofiili vai vain kadotetun nuoruutensa perään itkevä kuolemalla merkitty mies? Itse kallistun jälkimmäiseen tulkintaan, mutta nuoremmat kurssikaverini saksan kirjallisuuden seminaariryhmässä olivat ankaran tuomitsevia. He tuskin pystyivät lukemaan kirjaa, koska kirjan päähenkilö ällötti heitä. Minä - noin puoli elettyä elämää vanhempana - olin armeliaampi. Eihän mies edes koskenut nuoreen Tadzioon. Voiko pelkkä katse vaurioittaa?
Kävimme viime viikolla pienellä syyslomaretkellä Ruotsin länsirannikolla Göteborgissa ja sieltä tulee myös kuluneen viikonlopun sympaattisin uutinen. Göteborgin kirjaston työntekijät olivat unohtaneet lukita pääkirjaston ovet lauantaiksi, joka oli pyhäinpäivä jolloin kirjasto oli siis suljettu. Mutta sadat ihmiset tulivat kirjastoon, lukivat lehtiä ja lainasivat kirjoja aivan normaalisti ja kesti melkoinen tovi ennen kuin sana ennätti vapaana olevalle henkilökunnalle asti. Kirjasto eli omaa elämäänsä, mutta ennen kaikkea: kirjastoon tulleet ihmiset käyttäytyivät siivosti. Antaa kieltämättä pientä toivoa ihmiskunnan tulevaisuudelle - ainakin jos se tulevaisuus olisi meidän kirjanystävien hallussa.
Moa Herngren: Jag ska bara fixa en grej i köket (Bonnier Pocket 2010)
Thomas Mann: Der Tod in Venedig (1913)
Olipa ihanan mietiskelevä teksti! Ymmärrän hyvin tuon eron sinun ja nuoremman sukupolven välillä suhtautumisessa vanhenevan (homo)miehen rakastumiseen. Nuorena on niin helposti tosi jyrkkä. Myöhemmin huomaa, että kaikessa on niin paljon sävyjä, harmaata, ei mustaa tai valkoista, ei ehdottomia totuuksia - ihmissuhteissa siis. Tuli mieleen Christer Kihlmanin Tuuliajolla tappion maisemissa. Hieno pieni romaani. Ja tuo auki jäänyt kirjasto! Ruotsissakin voi siis joskus sattumalta esiintyä anarkistista toimintaa, positiivishenkistä sellaista, ei uskoisi :D
VastaaPoistaTuolla meidän kurssilla syntyy kyllä mielenkiintoisia keskustelua ja huomaan usein juuri ikäni puolesta esittäväni ehkä niitä "radikaalimpia" ajatuksia, siis nuorempien kurssitoverien mielestä. Koska tosiaankin, niin moni asia jää lopulta sinne "harmaalle" alueelle.
PoistaTämä kirjastouutinen oli sikälikin hieno, että juuri viime vuosina on monissa kirjastoissa täällä Ruotsissa ollut pahoja häiriköintiongelmia. Mutta ehkä nämä häiriköt liikkuvat enemmän iltasaikaan eivätkä (onneksi) osuneet paikalle.
Ihmisten sietokyky erilaisuudelle taitaa olla nykyään itse asiassa heikompaa kuin aiemmin, vaikka monien vähemmistöjen puolesta signaloidaan julkisuudessa. Onhan suomalainen politiikkakin polarisoitunut todella paljon viime vuosina. Muistan lähivuosilta tapauksen, jossa opettajat Teatterikorkeassa olivat helisemässä, kun opiskelijat protestoivat luettavaa "sortavaa" kirjallisuutta vastaan. Tapaus tuli heti mieleeni kurssitovereidesi reaktioista Mannin kirjaan.
VastaaPoistaTodella pelottavaa seurata miten juuri tuo asioiden polarisointi on yleistynyt. Ja tahallaan väärinymmärtäminen! Pahansuopaisuus ja yletön ilkkuminen ovat tämän meidän aikamme todellisia vitsauksia. Nuoruuden piikkiin laitan mielelläni esimerkiksi nämä kurssitoverieni reaktiot, mutta vanhempien ihmisten pahansuopuus on oikeasti pelottavaa...
PoistaKaikkia kirjoja pitää voida lukea omien aikakausiensa tuotoksina, niistä voi oppia paljonkin juuri sen kautta miten oma yhteiskuntamme on kehittynyt. N-sanojen ja muiden vahvasti leimaavien sanojen muuttaminen uudemmista painoksista on mielestäni kylläkin ihan suotavaa, mutta että kirjoja kiellettäisiin vain se takia, että ne eivät vastaa oman aikamme moraalikäsityksiä on aika vaarallinen tie. Tulee mieleen esimerkiksi Saksan kirjaroviot 1930-luvulla.
En ymmärrä myöskään vanhojen painosten korjaamista siinä mielessä, että muutetaan entisten aikojen kieltä ja termeja nykyisin hyväksyttävään muotoon. Se myös osaltaan sumentaa tietoa koko siitä historiasta rasistisessa maailmassa, kirjallisuus mukaanluettuna, jossa mustat ovat joutuneet kamppailemaan ja edelleen kamppailevat.
PoistaKaunis kirjoitus, rauhallinen ja silti paljon asiaa sisältävä!
VastaaPoistaOlen nähnyt kahdesti Thomas Mannin novelliin perustuvan elokuvan Kuolema Venetsiassa, en ole lukenut itse tekstiä. Haluaisin taas nähdä tuon elokuvan. Miten kauniisti siinä onkin saatu kuvatuksi kuoleman porteilla olevan miehen kaipaus ja tuska. Ja miten kaunis tuo nuorta Tadziota esittävä poika onkaan.
Onhan se ristiriitaista jos samaan aikaan ollaan arvostavinaan sukupuolista moninaisuutta, mutta tuomitaan fiktiivinen yksinäinen homomies, joka tuskin uskaltaa puhua etäältä ihailemalleen pojalle.
Tuossa lehtijutussa ei sanota, oliko tässä kirjastossa muulloin omatoimiaikoja. Onko Ruotsin kirjastoissa sellaisia? Meillä on. Minunkin lähikirjastoni on auki klo 7 - 20, viikonloppuisin 7 - 18, josta ajasta henkilökunta on paikalla vain 6 tuntia, la ja su ei ollenkaan.
Kiitos kun kävit lukemassa :)
VastaaPoistaSuosittelen muuten lukemaan myös itse kirjan, elokuva on (kuulemma, en ole vielä nähnyt) hiukan eri lailla dramatisoitu. Ruotsin tv:ssä on vielä tällä hetkellä nähtävänä dokumentti ruotsalaispojasta, joka näytteli elokuvassa Tadziota ("Världens vackraste pojke") ja se järkyttää oikeasti. Kirjassahan päähenkilö ei edes koske poikaan, luo vain kaipaavia katseita ja Tadzio jää kirjan koko kehityskaaressa melko taka-alalle. Viscontin elokuva taas nosti Tadziota esittäneen 15-vuotiaan ruotsalaispojan julkisuuteen tavalla, joka nykyään luokiteltaisiin hyväksikäyttämiseksi.
Täällä meilläkin on kyllä omatoimikirjastoja, mutta aika vähän käsittääkseni. Täällä on ainakin viime vuosina ollut aika paljon ongelmia järjestyshäiriöiden kanssa juurikin kirjastoissa. Mutta kävin katsomassa Tukholman kaupunginkirjaston sivuilta ja heillä on muutama sivukirjasto, jossa on aamuisin ja iltaisin kirjastot ilman henkilökuntaa. Mutta sisälle päästäkseen täytyy erikseen rekisteröidä kirjastokortti ja allekirjoittaa vielä käyttösopimus. Eli aivan avoimia kirjastoja ne eivät ole. Tosin sama ehkä Suomessakin käytäntönä?
Juu, kortilla mennään sisään. Välillä näitä kirjastoja joillain paikkakunnilla myös suljetaan, kun on ollut häiriöitä.
PoistaOlen nähnyt tuon dokkarin Tadzion esittäjästä. Visconti ei välittänyt mistään muusta kuin siitä, että löytää sen maailman kauneimman pojan, nosti ja hylkäsi pojan, kun tämä kasvoi ohi kauniin iän. Ne mainoskiertueet olivat nuorelle pojalle liikaa.
Minä muistan, ettei elokuvassakaan tapahtunut muuta kuin pojan seuraamista. Kamera kyllä katsoi poikaa ihailijan silmin, ihmetellen pojan vaaleaa kauneutta.
Kävin varaamassa kirjan.
Nyt sain kirjan. Käytin edellä virheellisesti sanaa novelli, romaanihan se on.
PoistaTai ainakin pienoisromaani, vaikka novelliksi se usein myös luokitellaan. Odotan suurella mielenkiinnolla mitä ajatuksia kirja sinussa herättää!
Poista