Mari Karlsson - Elämää kirjojen keskellä

Astuessani lapsuudenkodin ovesta sisään mukanani tuli myös mielisairaala vaikka kukaan ei sanonut sitä ääneen. Mutta isä ja äiti ja kotona asuva veli katsoivat minua niin kuin johonkin kohtaan hyvin näkyvälle paikalle olisi kirjoitettu heidän syvä huolensa: Janet on skitsofreenikko, on nyt ja tulee aina olemaan. Näin 90-luvun alussa Jane Campionin kirjailija Janet Framesta kertovan elokuvan Enkelin kosketus peräti kaksi kertaa - nukahdin ensimmäisellä kerralla (elokuva on lähes kolmen tunnin mittainen) ja se harmitti niin, että kiirehdin elokuviin uudestaan ennen kuin filmi häviäisi ohjelmistosta. Mielessäni on siitä lähtien ollut vahvana kuva uusi-seelantilaisen näyttelijän Kerry Foxin tulkitsemasta kirjailija Framesta ja se hahmo pysyi mielessäni myös nyt lukiessani Riitta Jalosen romaanin Kirkkaus. Kirkkaus on Janet Framen elämään perustuva romaani, jota Jalonen on työstänyt pitkään. Hän tutustui Framen elämänkohtaloon matkustaessaan 90-luvulla Uudessa-Seelannissa, jolloin et...

Päivi Istala on tuttu nimi radiosta, itse 70-luvun lapsena muistan legendaarisen Tänään iltapäivällä -ohjelman. Muuta en sitten naisesta tiennytkään ennen tämän kirjan lukemista mutta takakannen suljettuani olin syvästi liikuttunut. Ei ihme, että nämä muistelmat ovat vaatineet kokonaiset 532 sivua! Ja kuitenkin Istala toteaa lopussa ilkikurisesti, ettei suinkaan kerro kaikkea "vaikka lukijasta saattaa tuntua, että likeltä mennään". Istala käy läpi laajasti isovanhempiensa ja vanhempiensa elämänhistoriaa. Kirjassa on myös paljon mielenkiintoista ajankuvaa sotavuosilta ja 50-luvun koululaisen elämästä. Tämän osan kirjaa uskon kiinnostavan vaikka Istalan elämänkaarta ei niin tuntisikaan. Mutta 70-luvulle tultaessa ja siitä eteenpäin Istala tiputtelee nimiä ja arvioi eri henkilöitä niin tiiviiseen tahtiin, että lukijalta saattaa sivuja jäädä lukematta jos aihe sinänsä ei kiinnosta. Varsinkin Yleä koskeva osuus tuntuu olevan tarkoitettu lähinnä entisille työkavereille. Tässä...

Enpä olisi osannut tähän kirjaan tarttua jos sitä ei olisi minulle usealta taholta suositeltu. Kirjan nimi on epämääräinen ja ulkomuoto sitäkin epäilyttävämpi  (80-luku soitti muuten jo aikoja sitten ja pyysi takaisin regina-tyyliset kansikuvansa). Mutta onneksi uskoin suositteluja, sillä tämä kirja oli todellakin "hyväntuulinen", kuten monissa kirjablogeissa sitä on luonnehdittu. Kesäkuussa kuollut Eeva Tenhunen tunnetaan dekkarikirjailijana mutta teoslistalta löytyy myös yksi rakkausromaani. Kirjeromaani Rakas perhe on rakenteeltaan erikoinen. Päähenkilö Tuuli Tammela kirjoittaa vuonna 1982 tulevalle tyttärentyttärelleen, joka täyttäisi 23 vuotta "vuonna kaksituhatta-ja-jotakin". Itse kirjeet ovat 60-luvun alusta, jolloin isoäiti Tuuli on 23-vuotias ja kirjoittaa perheelleen opiskellessaan Turussa opettajaksi. Tämä kolmitasoinen aikarakenne tuntuu hieman keinotekoiselta ja Tenhunen on jättänyt sinänsä hauskan idean hyödyntämisen hiukan keskeneräiseksi. Siitä...

Hyvää pian päättyvää naistenviikkoa!  Tuijata  emännöi perinteistä kirjabloggareiden Naistenviikkohaastetta ja olen tietysti mukana. Vaikkakin lukemieni kirjojen perusteella voisi väittää, että vietän naistenviikkoa joka viikko, sen verran ylisuuri on naiskirjailijoiden osuus listassani. Tämän kertaisen naistenviiikkoni olen viettänyt mökillä Kotkassa omasta hyllystä löytyvän kirjan parissa, kirjan jonka olen lukenut aikaisemmin jo pariinkiin otteeseen. Kirja kertoo naisesta, joka on ollut itselleni tärkeä ja jonka elämä edelleenkin kiehtoo mieltäni. Heinäkuussa 1981 olin melkein 13-vuotias. Koko alkuvuoden olin seurannut lehdistä kuinka Diana Spencer valmistautui elämänsä suurimpaan päivään ja vihdoin 29. heinäkuuta se tapahtui. Diana meni naimisiin! Erkki Toivanen selosti ja minä istuin television ääressä. Jo silloin oli nähtävissä se mikä tuli värittämään koko liittoa - päivän toinen päähenkilö jäi täysin varjoon, kukaan ei ollut liiemmin kiinnostunut sulhasesta. Sii...

Onko tämä nyt onnistuneen loman merkki kun lomakirjapinosta häviää opuksia kirja per päivä? Olen tosin onnistunut keräämään kasaan helposti ja nopeasti luettavia kirjoja, kuten nyt tämän Eve Hietamiehen Hammaskeijun. Hietamies on kirjoittanut runsaat 400 sivua aika kevyellä otteella ja paljon olisi ollut tiivistettävää mutta toisaalta, kirjan höpöttelevä tyyli tekee siitä täydellisen lomakirjan. En usein lue ns. viihdekirjoja koska ne ovat niin ennalta-arvattavissa ilman mitään yllätyksiä mutta oma ehdoton paikkansa niillekin löytyy tässä kirjojen universumissa. Hietamiehen kirjasarjan kolmannessa osassa yksinhuoltaja Antti Pasanen on saanut pidettyä poikansa Paavon hengissä peräti ekaluokkalaiseksi asti vaikka Paavo onkin harvinaisen onnettomuusaltis seitsenvuotias. Koulun aloitus on tuskaa ja Antin on vaikea saada työaikansa sovitettua koulun ja iltapäiväkerhon aikoihin. Lisäksi Antti yksinhuoltajaisänä potee - mielestäni aivan turhaan - alemmuuskompleksia mutta tähänhän k...

Heinäkuu oli tuonut mukanaan täydellisen kesäsään. Kaupungissa oli liian kuuma, mutta täällä meren äärellä oli aina viileyttä, joka tarjosi vilvoitusta myös todella helteisinä iltapäivinä. Nyt meri lämpeni nopeasti, ja Antonkin uskaltautui uimaan, usein Leon ja Alicen kanssa, jotka tekivät pitkiä kävelyretkiään lähitienoolla tai istuivat kalliolla kuunnellen musiikkia. Tässäpä mainio kesäkirja! Ilokseni löysin Philip Teirin uusimman kotikirjaston suomenkielisten kirjojen hyllystä ilman jonottamista. Aloitin kirjan toissailtana ja eilen iltapäivällä se oli luettu. Ja tämä samalla kun tein puutarhahommia koko päivän. Kirja on siis todistetusti nopealukuinen mikä ei suinkaan tarkoita, että se olisi heppoinen kirja. Päinvastoin! En halua paljastaa liikaa kirjan tapahtumista, sillä kirjan suuruus on paljolti juuri sen rakenteessa, joka kerros kerrokselta paljastaa pinnan alla kyteviä kysymyksiä. Pidän todella paljon Teirin tyylistä,  sillä se antaa tilaa myös lukijan mielikuvituk...

Ehdin juuri kotiin sopivasti ensimmäiseltä kesäreissulta mutta harmi vain, että tuliaisina tuli myös ärsyttävä kesäflunssa. Niinpä maratonin suunniteltu aloitus perjantai-iltana viivästyi kun ensimmäinen yritys päättyi nukahtamiseen kirja kädessä. Tällä kertaa olin valinnut omasta hyllystä pinon "hyllynlämmittäjiä", lähinnä lyhyempiä tekstejä joita voisi lukea helposti perhe-elämän lomassa. Lauantai 09.04 Ensimmäinen maraton-etappi oli 40 sivua Julia Voznesenskajan Naisten Decameronesta. Tätä kirjaa luimme opiskelukaverieni kanssa 80-luvun lopulla ja se on siitä asti seurannut mukana kaikissa muutoissani. Nyt alkuun päästyäni totesin,  että tämä on nyt luettava tänä kesänä vihdoin uudestaan. Hauska neukkunostalgialla maustettu kirja ajalta, jolloin Pietari oli vielä Leningrad. Ennen seuraavaa kirjaa muistin, että uusimmasta Harry Hole-dekkarista on loppukohtaus lukematta ja kirja pitää palauttaa tänään kirjastoon. Viimeiset 25 sivua tarjoaa vielä pari yllätystä, J...