Siirry pääsisältöön

Päivi Istala: Ristivetoa. Muistelmia (2012)



Päivi Istala on tuttu nimi radiosta, itse 70-luvun lapsena muistan legendaarisen Tänään iltapäivällä -ohjelman. Muuta en sitten naisesta tiennytkään ennen tämän kirjan lukemista mutta takakannen suljettuani olin syvästi liikuttunut. Ei ihme, että nämä muistelmat ovat vaatineet kokonaiset 532 sivua! Ja kuitenkin Istala toteaa lopussa ilkikurisesti, ettei suinkaan kerro kaikkea "vaikka lukijasta saattaa tuntua, että likeltä mennään".

Istala käy läpi laajasti isovanhempiensa ja vanhempiensa elämänhistoriaa. Kirjassa on myös paljon mielenkiintoista ajankuvaa sotavuosilta ja 50-luvun koululaisen elämästä. Tämän osan kirjaa uskon kiinnostavan vaikka Istalan elämänkaarta ei niin tuntisikaan. Mutta 70-luvulle tultaessa ja siitä eteenpäin Istala tiputtelee nimiä ja arvioi eri henkilöitä niin tiiviiseen tahtiin, että lukijalta saattaa sivuja jäädä lukematta jos aihe sinänsä ei kiinnosta. Varsinkin Yleä koskeva osuus tuntuu olevan tarkoitettu lähinnä entisille työkavereille. Tässä kirjassa turhan moni vanha kauna päästetään vielä päivänvaloon ja selostetaan aivan liian yksityiskohtaisesti. Lukija tuntee olonsa lähinnä vaivautuneen ulkopuoliseksi.

Istala ei tosin säästele edes itseään vaan kertoo aseistariisuvan rehellisesti omista harha-askelistaan ja erityisesti alkoholismistaan. Mutta samalla hän korostaa sitä, että matka tähän avoimuuden tilaan on ollut pitkä. Elämänkaaren kuvauksena tämä teos onkin juuri parhaimmillaan. Kun jo iäkkäämpi ihminen käy läpi elämäänsä ja osaa jopa ottaa siihen tervettä välimatkaa, tuloksena on teksti johon lukijakin voi peilata omia kokemuksiaan. Olisinko tehnyt samoin? Olisinko selvinnyt tuosta?

Kirja on harmi vain rakenteeltaan yllättävän sekava ja tekstiin on jäänyt myös toistoja, lähes sanasta sanaan. Oikolukijakin on tainnut hypätä muutaman rivin yli tästä tiiliskivestä. Toisaalta kuitenkin kun luen, että kustannustoimittajana on toiminut kokenut Liisa Steffa niin arvaan, että tässä on ehkä haluttu säilyttää Istalan oma ääni niin autenttisena kuin mahdollista ja siinä onkin onnistuttu. Viikon ajan matkustin kodin ja työpaikan väliä Istalan seurassa eikä aika käynyt pitkäksi. Helvi Juvosen säkeet runosta Tuohilippi ja lähde kirjan alussa ovat todella osuva motto tälle kirjalle - ja Istalan mutkikkaalle elämänpolulle.

Polkua koukeroista
metsä sinua vie.
Ihmettä tuskin moista
tarjosi tasainen tie.

**
Päivi Istala: Ristivetoa ja muita kertomuksia elämästä
Siltala 2012
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista

Kommentit

  1. Ei liene kovinkaan objektiivista analyysia 1970-luvun Ylestä, joka oli varsin pitkälle politisoitunut ja ilmeisen huono kanava. Itse asiassa Suomessa on puhuttu Atte Jääskeläiseen eroon asti Ylen asemasta suhteessa hallitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tulee esiin myös tässä kirjassa mutta Istala itse ruotii erityisesti 2000-luvun taitetta, jolloin Yleisradiota ryhdyttiin johtamaan "nokialaisittain". Objektiivisuuteen tässä ei liene edes pyritty vaan annetaan yksi näkökulma sen ajan tapahtumiin.

      Poista
    2. Varmasti tiedät Suomen mediatilanteen, mutta ehkä kaikki blogisi lukijat eivät tiedä. Tilatuille sanomalehdille tuli Suomessa arvonlisävero, mutta Ylen rahoitus tulee valtion budjetista. TV-lupamaksut korvattiin yleverolla, ja tätä kilpailuun vaikuttavaa asetelmaa on arvosteltu mediassa paljonkin. Yle on saanut rahansa. Hiljattain olleen kohun silmässä ollut Yle oli arvostelijoiden mukaan myötäillyt hallitusta. Itse en halua julkisesti ottaa kantaa netissä asioihin, mutta muiden mukaan Ylessä ohjattiin varsin voimakkaasti uutisointia.

      En tiedä, mitä tarkoittaa johtaa nokialaisittain, sillä juuri 2000-luvun Nokia tuli byrokraattiseksi, ja lopulta tuotteet eivät enää myyneet ja puhelintuotanto myytiin.

      Pidän Ylen uutisia korkeatasoisena, katson myös Pressiklubia ja A-talkia, ja ennen töihin lähtöä Aamu-tv:tä.

      En ole Istalan varhaistuotantoa kuunnellut, mutta ennen Ylessä oli Hannu Taanilaa, ja Päivi Istalaa ja taisi olla Esko Seppänenkin, värikkäitä toimittajia, mutta ehkä kaikkien äänet eivät päässeet 1970-luvulla eetteriin.

      Poista
    3. Tässä kirjassa käsitellään niin paljon muutakin kuin Yleisradiota enkä pelkästään tämän lukemani perusteella halua sanoa juuta enkä jaata. Istala kritisoi ennen kaikkea esimiehiään ja Ylen johtoa, joka on Istalan mukaan mennyt kritiikittä mukaan yleisesti vallitsevaan kvartaalitaloushysteriaan ja yleisölukujen metsästykseen. Olen toki tietoinen Ylen rahoitusmallista ja sen mukanaan tuomista ongelmista. Täällä Ruotsissahan Yle on mainittu nyt kevään aikana varoittavana esimerkkinä kun yleisradioyhtiöiden rahoitusmallia tarkistetaan parhaillaan. Istalan näkökulma on kuitenkin ohjelmantekijöiden ja -kuuntelijoiden puolella, joten sikäli tämä kirja ei vastaa esittämiisi näkökantoihin.

      Poista
    4. Ymmärrän, että tämä on subjektiivinen näkemys. Ihmettelen, miksi Yle saa kilpailla Nelosen ja Maikkarin kanssa kaikella hömpällä. Ylen resurssit ovat ylivertaiset verrattuna kilpailijoihinsa, niin välillä kummastuttaa ohjelmien kehno taso. Varsinkin Ylex-radiokanavan ohjelma on minusta luokattoman huonoa, myös muutkin radiokanavat ovat varsin ei-kiinnostavia.

      Poista
  2. Kaikki mikä avaa Ylen sidoksia ja sisäisiä käytäntöjä, on tervetullutta. Yle on etenkin ulkomaan uutisoinnissaan äärimmäisen valikoiva, se poimii (Suomen hallitukselle?) sopivia aiheita ja sulkee tiukasti silmänsä, korvansa ja suunsa sellaiselta, joka ei tähän kaavioon kuulu. Pidän Yleä hyvin epäluotettavana propagandakanavana, mitä tulee ulkomaan uutisiin. Paikallisuutisien suhteen tilanne on onneksi ihan toinen.
    Laitan kirjan korvan taakse, vaikka Istala on minulle ainakin nimenä vieras. Kiitos siis bloggauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kirjaa jo ihan pelkästään sen sisältämän ajankuvauksen vuoksi. Lisäksi Istala on koko elämänsä ollut yhteiskunta-aktivisti eikä arkaile kertoa mielipidettään nykymenostakaan ;)

      Poista
  3. Kiitos hienosta kirjan avauksesta. Kirja kuulostaa kiinnostavalta ja näkökulma Ylen sisältä tuo varmasti paljon uutta esille.
    Komppaan Anonyymia, että Yle on epäluotettava kanava mm. ulkomaan uutisten suhteen. Katsomme uutiset kansainvälisiltä uutiskanavilta, koska luotto Yleä kohtaan on huono. Komppaan myös Jokkea siitä, että Ylen ohjelmat ovat surkeita verrattuna siihen, miten paljon se imee rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi Istala on yllättäen paljon muutakin kuin Yleisradio vaikka elämänmittainen työnantaja saakin luonnollisesti ison osan tässä kirjassa. Mutta Istala on tehnyt uraa myös teatterin ja kirjallisuuden parissa ja sieltäkin löytyy paljon mielenkiintoista kerrottavaa. Joten ei tosiaan ihme, että kirjaan on mennyt yli 500 sivua :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka