Siirry pääsisältöön

Päivi Istala: Ristivetoa. Muistelmia (2012)



Päivi Istala on tuttu nimi radiosta, itse 70-luvun lapsena muistan legendaarisen Tänään iltapäivällä -ohjelman. Muuta en sitten naisesta tiennytkään ennen tämän kirjan lukemista mutta takakannen suljettuani olin syvästi liikuttunut. Ei ihme, että nämä muistelmat ovat vaatineet kokonaiset 532 sivua! Ja kuitenkin Istala toteaa lopussa ilkikurisesti, ettei suinkaan kerro kaikkea "vaikka lukijasta saattaa tuntua, että likeltä mennään".

Istala käy läpi laajasti isovanhempiensa ja vanhempiensa elämänhistoriaa. Kirjassa on myös paljon mielenkiintoista ajankuvaa sotavuosilta ja 50-luvun koululaisen elämästä. Tämän osan kirjaa uskon kiinnostavan vaikka Istalan elämänkaarta ei niin tuntisikaan. Mutta 70-luvulle tultaessa ja siitä eteenpäin Istala tiputtelee nimiä ja arvioi eri henkilöitä niin tiiviiseen tahtiin, että lukijalta saattaa sivuja jäädä lukematta jos aihe sinänsä ei kiinnosta. Varsinkin Yleä koskeva osuus tuntuu olevan tarkoitettu lähinnä entisille työkavereille. Tässä kirjassa turhan moni vanha kauna päästetään vielä päivänvaloon ja selostetaan aivan liian yksityiskohtaisesti. Lukija tuntee olonsa lähinnä vaivautuneen ulkopuoliseksi.

Istala ei tosin säästele edes itseään vaan kertoo aseistariisuvan rehellisesti omista harha-askelistaan ja erityisesti alkoholismistaan. Mutta samalla hän korostaa sitä, että matka tähän avoimuuden tilaan on ollut pitkä. Elämänkaaren kuvauksena tämä teos onkin juuri parhaimmillaan. Kun jo iäkkäämpi ihminen käy läpi elämäänsä ja osaa jopa ottaa siihen tervettä välimatkaa, tuloksena on teksti johon lukijakin voi peilata omia kokemuksiaan. Olisinko tehnyt samoin? Olisinko selvinnyt tuosta?

Kirja on harmi vain rakenteeltaan yllättävän sekava ja tekstiin on jäänyt myös toistoja, lähes sanasta sanaan. Oikolukijakin on tainnut hypätä muutaman rivin yli tästä tiiliskivestä. Toisaalta kuitenkin kun luen, että kustannustoimittajana on toiminut kokenut Liisa Steffa niin arvaan, että tässä on ehkä haluttu säilyttää Istalan oma ääni niin autenttisena kuin mahdollista ja siinä onkin onnistuttu. Viikon ajan matkustin kodin ja työpaikan väliä Istalan seurassa eikä aika käynyt pitkäksi. Helvi Juvosen säkeet runosta Tuohilippi ja lähde kirjan alussa ovat todella osuva motto tälle kirjalle - ja Istalan mutkikkaalle elämänpolulle.

Polkua koukeroista
metsä sinua vie.
Ihmettä tuskin moista
tarjosi tasainen tie.

**
Päivi Istala: Ristivetoa ja muita kertomuksia elämästä
Siltala 2012
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista

Kommentit

  1. Ei liene kovinkaan objektiivista analyysia 1970-luvun Ylestä, joka oli varsin pitkälle politisoitunut ja ilmeisen huono kanava. Itse asiassa Suomessa on puhuttu Atte Jääskeläiseen eroon asti Ylen asemasta suhteessa hallitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tulee esiin myös tässä kirjassa mutta Istala itse ruotii erityisesti 2000-luvun taitetta, jolloin Yleisradiota ryhdyttiin johtamaan "nokialaisittain". Objektiivisuuteen tässä ei liene edes pyritty vaan annetaan yksi näkökulma sen ajan tapahtumiin.

      Poista
    2. Varmasti tiedät Suomen mediatilanteen, mutta ehkä kaikki blogisi lukijat eivät tiedä. Tilatuille sanomalehdille tuli Suomessa arvonlisävero, mutta Ylen rahoitus tulee valtion budjetista. TV-lupamaksut korvattiin yleverolla, ja tätä kilpailuun vaikuttavaa asetelmaa on arvosteltu mediassa paljonkin. Yle on saanut rahansa. Hiljattain olleen kohun silmässä ollut Yle oli arvostelijoiden mukaan myötäillyt hallitusta. Itse en halua julkisesti ottaa kantaa netissä asioihin, mutta muiden mukaan Ylessä ohjattiin varsin voimakkaasti uutisointia.

      En tiedä, mitä tarkoittaa johtaa nokialaisittain, sillä juuri 2000-luvun Nokia tuli byrokraattiseksi, ja lopulta tuotteet eivät enää myyneet ja puhelintuotanto myytiin.

      Pidän Ylen uutisia korkeatasoisena, katson myös Pressiklubia ja A-talkia, ja ennen töihin lähtöä Aamu-tv:tä.

      En ole Istalan varhaistuotantoa kuunnellut, mutta ennen Ylessä oli Hannu Taanilaa, ja Päivi Istalaa ja taisi olla Esko Seppänenkin, värikkäitä toimittajia, mutta ehkä kaikkien äänet eivät päässeet 1970-luvulla eetteriin.

      Poista
    3. Tässä kirjassa käsitellään niin paljon muutakin kuin Yleisradiota enkä pelkästään tämän lukemani perusteella halua sanoa juuta enkä jaata. Istala kritisoi ennen kaikkea esimiehiään ja Ylen johtoa, joka on Istalan mukaan mennyt kritiikittä mukaan yleisesti vallitsevaan kvartaalitaloushysteriaan ja yleisölukujen metsästykseen. Olen toki tietoinen Ylen rahoitusmallista ja sen mukanaan tuomista ongelmista. Täällä Ruotsissahan Yle on mainittu nyt kevään aikana varoittavana esimerkkinä kun yleisradioyhtiöiden rahoitusmallia tarkistetaan parhaillaan. Istalan näkökulma on kuitenkin ohjelmantekijöiden ja -kuuntelijoiden puolella, joten sikäli tämä kirja ei vastaa esittämiisi näkökantoihin.

      Poista
    4. Ymmärrän, että tämä on subjektiivinen näkemys. Ihmettelen, miksi Yle saa kilpailla Nelosen ja Maikkarin kanssa kaikella hömpällä. Ylen resurssit ovat ylivertaiset verrattuna kilpailijoihinsa, niin välillä kummastuttaa ohjelmien kehno taso. Varsinkin Ylex-radiokanavan ohjelma on minusta luokattoman huonoa, myös muutkin radiokanavat ovat varsin ei-kiinnostavia.

      Poista
  2. Kaikki mikä avaa Ylen sidoksia ja sisäisiä käytäntöjä, on tervetullutta. Yle on etenkin ulkomaan uutisoinnissaan äärimmäisen valikoiva, se poimii (Suomen hallitukselle?) sopivia aiheita ja sulkee tiukasti silmänsä, korvansa ja suunsa sellaiselta, joka ei tähän kaavioon kuulu. Pidän Yleä hyvin epäluotettavana propagandakanavana, mitä tulee ulkomaan uutisiin. Paikallisuutisien suhteen tilanne on onneksi ihan toinen.
    Laitan kirjan korvan taakse, vaikka Istala on minulle ainakin nimenä vieras. Kiitos siis bloggauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kirjaa jo ihan pelkästään sen sisältämän ajankuvauksen vuoksi. Lisäksi Istala on koko elämänsä ollut yhteiskunta-aktivisti eikä arkaile kertoa mielipidettään nykymenostakaan ;)

      Poista
  3. Kiitos hienosta kirjan avauksesta. Kirja kuulostaa kiinnostavalta ja näkökulma Ylen sisältä tuo varmasti paljon uutta esille.
    Komppaan Anonyymia, että Yle on epäluotettava kanava mm. ulkomaan uutisten suhteen. Katsomme uutiset kansainvälisiltä uutiskanavilta, koska luotto Yleä kohtaan on huono. Komppaan myös Jokkea siitä, että Ylen ohjelmat ovat surkeita verrattuna siihen, miten paljon se imee rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi Istala on yllättäen paljon muutakin kuin Yleisradio vaikka elämänmittainen työnantaja saakin luonnollisesti ison osan tässä kirjassa. Mutta Istala on tehnyt uraa myös teatterin ja kirjallisuuden parissa ja sieltäkin löytyy paljon mielenkiintoista kerrottavaa. Joten ei tosiaan ihme, että kirjaan on mennyt yli 500 sivua :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (2013)

Kävin viime jouluisen Suomen loman aikana aleostoksilla kirjakaupassa ja saavuttuani kassalle kirjapinoni kanssa, myyjä tempaisi vieressään olevasta kasasta kirjan ja kehoitti ottamaan senkin - "tästä hyvä dekkari edullisesti". Ja toden totta, hyvän dekkarin tulin ostaneeksi!

Samuel Bjørkin nimen taakse kätkeytyy norjalaiskirjailija Frode Sander Øien, joka tällä kirjalla avaa suunnitellun - omien sanojensa mukaan 10-15 dekkarin - sarjan. Päähenkilöt ovat hieman Oiva Lohtanderin tyyppinen Holger Munch ja - tämä yhteys on toki mainittu monessa muussakin arviossa - hyvinkin Lisbeth Salanderin oloinen Mia Krüger. Holger ja Mia ovat olleet työpari jo aiemmin, ja hyvin menestynyt sellainen, kunnes traagiset tapahtumat pakottivat parin jäähylle. Kirjassa tapahtuva murhasarja saattaa kuitenkin työparin jälleen yhteen sillä nyt tarvitaan maan parhaat poliisit tutkimaan työn alla olevaa murhatapausta.

Mia ymmärtää nopeasti, että murhaajan kohteena ovat kuusivuotiaat, pian koulunsa al…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…