Siirry pääsisältöön

Lisää miehiä!



Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta Käräjät-kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki...

Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika". En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160.

"Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä.

Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä pimeyttä, vartalonsa muotoista, kaikessa siinä kirkkaudessa.

Tämä on mielestäni loistava sanoitus siitä, mitä me syksyn lapset koemme keväisin. Se kirkkaus on kertakaikkisen  armoton.

Röngän poika vie meidät mukanaan haahuilemaan Helsingin kaduille ja puistoihin ja lapsuusmuistoihin. Poika on koulukiusattu ja siitä identiteetistä on vaikea muovautua toiseksi. Kiltti poikamme on jeesmies, joka antaa virran viedä. Se vie melkein Berliiniinkin, mutta hetken oikku kariutuu viime hetkellä. Se olisikin ollut sitten jo aivan toinen tarina. Toisaalta, yksinäisyys ei piittaa kulisseista eikä siltä taida välttyä edes Sim Cityssä, joka kulkee mukana tarinan rakenteissa.

Antti Rönkä kirjoittaa tekstiä, jossa kiteytyy yksinäisyyden ja irrallisuuden tunne. En kuitenkaan onnistunut löytämään tarttumapintaa, joka olisi pysäyttänyt (lukuunottamatta tuota sitaattia keväästä itsemurhaajien vuodenaikana). Eikä tarttumapintaa tunnu löytävän poikakaan, joka kaikessa kiltteydessään soljahtaa läpi kaikkien tilanteiden. Tapahtuma hyväksytty, kuittaa maksukortinlukija - ja vaellus jatkuu.

Antti Rönkä: Kiltti poika (Gummerus 2024)

***

Alkukeväästä luin kirjan, joka yllätti sekä aiheellaan että miljööllään. Luettuani Kaj Korkea-ahon Finlandia-ehdokkaana olleen "Äitiä etsimässä" innostuin lainaamaan kirjailijan aikaisemman teoksen "Paha kirja" vuodelta 2015. En edes tutkinut takakantta sen kummemmin, mutta innostuin kun ymmärsin, että kyseessä olikin kauhutarina, joka sijoittuu Turun ja Åbo Akademin kirjallisuuspiireihin. 

Turku-aiheisia kirjoja luen aina mielelläni, siitä kun on tullut minulle vähän niinkuin Tallinna. Laivalla pääsee täältä Tukholmasta helposti ja edullisesti aina kun Suomi-kaipuu iskee. Lisäksi näin kirjallisuutta harrastavana innostuin siitä miten tarina kietoutui fyysisen kirjan ympärille. Lisäeksotiikkaa lukemiseen toi se, että luin kirjan alkuperäiskielellä eli suomenruotsiksi. Koska itse puhun nykyään enemmänkin ruotsinruotsia niin sydäntä lämmitti todella saada sukeltaa tähän toiseen kotimaiseemme.

"Paha kirja" (Onda boken) oli hauska lukukokemus, vaikka kerronnan jännite heittelikin hiukan epätasaisesti. Olin jossain vaiheessa jo luovuttamassa, mutta uteliaisuus voitti ja oli pakko saada tietää miten tarina päättyi. Harmi vain, että henkilöhahmot jäivät melko etäisiksi. He olisivat tarvinneet enemmän huolenpitoa! Tuntui siltä, että edes kirjailija ei pitänyt luomistaan hahmoista.

Tämä on myös kirja, jossa miehet vievät kaiken huomion ja naiset jäävät täysin statisteiksi. Lisäksi miehet olivat kaikki melko tylsiä tyyppejä ja sain taistella kirjan keskivaiheilla, että jaksaisin lukea loppuun.

Mutta tarina on omaperäinen ja hyvin erilainen, jo sen takia kirjaan kannattaa tutustua. Tosin varoituksen sana lienee paikallaan kaikille bibliofiileille: tässä käsitellään kirjoja melko ronskin ottein, mikä voi aiheuttaa hengenahdistusta.

Ai niin, mitenkäs se kauhuosuus sitten? Ei jännittänyt eikä pelottanut, jossain kohtaa jopaa nauratti, mutta jos kirjan lukee camp-tyylin hengessä, se voi synnyttää hauskojakin tulkintoja. (Tarkempi juoni löytyy esimerkiksi Kirsin Kirjanurkasta.)

Kaj Korkea-aho: Onda boken (Paha kirja) (Schildts & Söderströms 2015)



Kommentit

  1. Olen lukenut Antti Röngän aiemman romaanin Jalat ilmassa ja se oli aika päräyttävä kokemus. Ilmeisesti tässä sivutaan samaa aihetta eli koulukiusaamista (ja sen vaikutuksia myöhempään elämään). Ehkä tämä Kiltti poika toimisi paremmin, jos on lukenut tuon aiemman. Ainakin minulle tuli kirjoituksestasi tunne, että on jonkin sortin jatkumoa tuolle edelliselle teokselle. En tiennyt, että Röngltä on tullut uusi kirja (tämäkin siis jo viime vuonna), joten taidanpa laitella ylös. Voisin kuvitella lukevani.

    Kaj Korkea-Ahon Pahaa kirjaa aloittelin lukea joskus sata vuotta sitten, mutta jäi minulta kesken. En enää muista miksi, mutta joskus ei vain osu kirja tai lukuaika kohdilleen. Ei kyllä nyt syntynyt tunnetta uusintayritykseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, olisi kannattanut aloittaa niistä aiemmista kirjoista niin olisi saanut enemmän taustaa. Tässä tuli kieltämättä tunne, että olen hypännyt keskelle tapahtumia, joista en ymmärrä ihan kaikkea.

      Poista
  2. Antti Rönkä on kirjoittanut Jalat ilmassa ja Pahan pojan välissä myös kirjan Nocturno 21:7, joka sekin käsittelee saman aran pojan elämää, nyt lapsuuden lopun kirpeitä tunnelmia. Kaikki nämä ovat hyvin kirjoitettuja ja ilmeisen autofiktiivisiä romaaneja, mutta odotan, että hän kirjoittaisi jo jostain muusta aiheesta.
    Isän kanssa kirjoitettu kahden kirjailijan keskustelu 'Silloin tällöin onnellinen' käsittelee kirjoittamista ja on kiinnostava, koska näillä miehillä on niin erilainen kirjoitustyyli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Röngältä vain tämän ja sitten juurikin tuon mainitsemasi isän kanssa kirjoitetun kirjan. Luen varmasti lisää kun eteen osuu, varsinkin kun tästä jäi paljon kysymyksiä. Hyvin synkältä vaikuttaa pojan ajatusmaailma... 🫤

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Kun uusi kieli aukenee, avautuu myös uusi kirjamaailma

  Olen juuri lukenut ensimmäisen saksankielisen romaanini! Viimeiset kahdeksan kuukautta olen treenannut lukiosaksaani ihan tosissani kun olen opiskellut saksaa internetin välityksellä koronakeväästä lähtien. Ja yhtäkkiä tuntuu siltä, että koodi aukeaa! Sanat alkavat sisältää merkityksiä ja verbit löytävät oikean paikkansa. Tämän merkkipaalun myötä kirjavalikoimani laajenee neljään kieleen -   suomen, ruotsin ja englannin lisäksi. Mutta mistä löytää mielenkiintoista saksankielistä luettavaa? Kirjaston valikoimat ovat pienet, joten joudun (itselleni asettamastani kirjaostokiellosta huolimatta) tilaamaan kirjoja nettikirjakaupoista. Olen kysellyt kirjavinkkejä molemmilta saksankielenopettajiltani, mutta toinen heistä vannoo Patricia Highsmithin nimeen ja toinen ei opiskeluiltaan juuri ehdi lukea, joten sieltä ei ole apua luvassa. Sosiaalisesta mediasta löysin sattumalta saksalaisen kirjapiirin, ’Der Leseclub’, jossa luetaan ajankohtaista kirjallisuutta, myös käännöskirjallis...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...