Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä pimeyttä, vartalonsa muotoista, kaikessa siinä kirkkaudessa.
Tämä on mielestäni loistava sanoitus siitä, mitä me syksyn lapset koemme keväisin. Se kirkkaus on kertakaikkisen armoton.
Röngän poika vie meidät mukanaan haahuilemaan Helsingin kaduille ja puistoihin ja lapsuusmuistoihin. Poika on koulukiusattu ja siitä identiteetistä on vaikea muovautua toiseksi. Kiltti poikamme on jeesmies, joka antaa virran viedä. Se vie melkein Berliiniinkin, mutta hetken oikku kariutuu viime hetkellä. Se olisikin ollut sitten jo aivan toinen tarina. Toisaalta, yksinäisyys ei piittaa kulisseista eikä siltä taida välttyä edes Sim Cityssä, joka kulkee mukana tarinan rakenteissa.
Antti Rönkä kirjoittaa tekstiä, jossa kiteytyy yksinäisyyden ja irrallisuuden tunne. En kuitenkaan onnistunut löytämään tarttumapintaa, joka olisi pysäyttänyt (lukuunottamatta tuota sitaattia keväästä itsemurhaajien vuodenaikana). Eikä tarttumapintaa tunnu löytävän poikakaan, joka kaikessa kiltteydessään soljahtaa läpi kaikkien tilanteiden. Tapahtuma hyväksytty, kuittaa maksukortinlukija - ja vaellus jatkuu.
Antti Rönkä: Kiltti poika (Gummerus 2024)
***
Alkukeväästä luin kirjan, joka yllätti sekä aiheellaan että miljööllään. Luettuani Kaj Korkea-ahon Finlandia-ehdokkaana olleen "Äitiä etsimässä" innostuin lainaamaan kirjailijan aikaisemman teoksen "Paha kirja" vuodelta 2015. En edes tutkinut takakantta sen kummemmin, mutta innostuin kun ymmärsin, että kyseessä olikin kauhutarina, joka sijoittuu Turun ja Åbo Akademin kirjallisuuspiireihin.
Turku-aiheisia kirjoja luen aina mielelläni, siitä kun on tullut minulle vähän niinkuin Tallinna. Laivalla pääsee täältä Tukholmasta helposti ja edullisesti aina kun Suomi-kaipuu iskee. Lisäksi näin kirjallisuutta harrastavana innostuin siitä miten tarina kietoutui fyysisen kirjan ympärille. Lisäeksotiikkaa lukemiseen toi se, että luin kirjan alkuperäiskielellä eli suomenruotsiksi. Koska itse puhun nykyään enemmänkin ruotsinruotsia niin sydäntä lämmitti todella saada sukeltaa tähän toiseen kotimaiseemme.
"Paha kirja" (Onda boken) oli hauska lukukokemus, vaikka kerronnan jännite heittelikin hiukan epätasaisesti. Olin jossain vaiheessa jo luovuttamassa, mutta uteliaisuus voitti ja oli pakko saada tietää miten tarina päättyi. Harmi vain, että henkilöhahmot jäivät melko etäisiksi. He olisivat tarvinneet enemmän huolenpitoa! Tuntui siltä, että edes kirjailija ei pitänyt luomistaan hahmoista.
Tämä on myös kirja, jossa miehet vievät kaiken huomion ja naiset jäävät täysin statisteiksi. Lisäksi miehet olivat kaikki melko tylsiä tyyppejä ja sain taistella kirjan keskivaiheilla, että jaksaisin lukea loppuun.
Mutta tarina on omaperäinen ja hyvin erilainen, jo sen takia kirjaan kannattaa tutustua. Tosin varoituksen sana lienee paikallaan kaikille bibliofiileille: tässä käsitellään kirjoja melko ronskin ottein, mikä voi aiheuttaa hengenahdistusta.
Ai niin, mitenkäs se kauhuosuus sitten? Ei jännittänyt eikä pelottanut, jossain kohtaa jopaa nauratti, mutta jos kirjan lukee camp-tyylin hengessä, se voi synnyttää hauskojakin tulkintoja. (Tarkempi juoni löytyy esimerkiksi Kirsin Kirjanurkasta.)
Kaj Korkea-aho: Onda boken (Paha kirja) (Schildts & Söderströms 2015)
Olen lukenut Antti Röngän aiemman romaanin Jalat ilmassa ja se oli aika päräyttävä kokemus. Ilmeisesti tässä sivutaan samaa aihetta eli koulukiusaamista (ja sen vaikutuksia myöhempään elämään). Ehkä tämä Kiltti poika toimisi paremmin, jos on lukenut tuon aiemman. Ainakin minulle tuli kirjoituksestasi tunne, että on jonkin sortin jatkumoa tuolle edelliselle teokselle. En tiennyt, että Röngltä on tullut uusi kirja (tämäkin siis jo viime vuonna), joten taidanpa laitella ylös. Voisin kuvitella lukevani.
VastaaPoistaKaj Korkea-Ahon Pahaa kirjaa aloittelin lukea joskus sata vuotta sitten, mutta jäi minulta kesken. En enää muista miksi, mutta joskus ei vain osu kirja tai lukuaika kohdilleen. Ei kyllä nyt syntynyt tunnetta uusintayritykseen :D
Tosiaan, olisi kannattanut aloittaa niistä aiemmista kirjoista niin olisi saanut enemmän taustaa. Tässä tuli kieltämättä tunne, että olen hypännyt keskelle tapahtumia, joista en ymmärrä ihan kaikkea.
PoistaAntti Rönkä on kirjoittanut Jalat ilmassa ja Pahan pojan välissä myös kirjan Nocturno 21:7, joka sekin käsittelee saman aran pojan elämää, nyt lapsuuden lopun kirpeitä tunnelmia. Kaikki nämä ovat hyvin kirjoitettuja ja ilmeisen autofiktiivisiä romaaneja, mutta odotan, että hän kirjoittaisi jo jostain muusta aiheesta.
VastaaPoistaIsän kanssa kirjoitettu kahden kirjailijan keskustelu 'Silloin tällöin onnellinen' käsittelee kirjoittamista ja on kiinnostava, koska näillä miehillä on niin erilainen kirjoitustyyli.
Olen lukenut Röngältä vain tämän ja sitten juurikin tuon mainitsemasi isän kanssa kirjoitetun kirjan. Luen varmasti lisää kun eteen osuu, varsinkin kun tästä jäi paljon kysymyksiä. Hyvin synkältä vaikuttaa pojan ajatusmaailma... 🫤
Poista