Siirry pääsisältöön

Kun keski-ikäinen ihminen alkaa miettiä elämäänsä uusiksi

 


Olin todella hämmästynyt kun viime vuoden lukusaldoani laskiessani sain tulokseksi 90 luettua kirjaa. Yleensä luen noin 60-70 kirjaa vuosittain. Mutta sitten äkkäsin, että aloin viime vuonna käydä tiheämmin toimistolla töissä, mikä taas tarkoitti enemmän metrossa istumista. Ja metrossa luen aina kirjaa. Yksi toimistopäivä tarkoittaa 2 x 42 minuuttia lukuaikaa!  

Luenkin sitten työmatkoillani ihan kaikkea, laidasta laitaan. Ainoa kirja, jota en vuoden aikana kelpuuttanut mukaan, oli Heini Junkkaalan Saisio-kirja, mutta sekin seuloutui vain kokonsa vuoksi. 1000 sivua on yksinkertaisesti liikaa.

Joskus kohdalle osuu kirja, joka on kuin räätälöity työmoodiin pääsemiseksi. Sellainen oli tämä Michiko Aoyaman "What you are looking for is in the library". Ja kiitos siitä, että ylipäänsä löysin kirjan menee Elegialle, jolta olen saanut paljon muitakin osuvia vinkkejä aasialaiseen kulttuuriin liittyen. Elegia kirjottaa omassa postauksessaan Aoyaman kirjasta, että se on "toiveikas ja lohdullinen olematta siirappinen". Hän jopa lupaili, että tämä saattaisi palauttaa uskon ihmiskuntaan. Ja kyllä - näin kävi!

Kirja sisältää viiden eri ihmisen elämäntarinan, joilla kaikilla on jonkinlainen pattitilanne elämässä, monilla juuri työuraan liittyen. Kaikkien tiet vievät kuin sattumien kautta paikallisessa toimintakeskuksessa sijaitsevaan kirjastoon, jossa työskentelevät kirjastonhoitaja Sayuri Komachi sekä kirjastoharjoittelija Nozomi Morinaga. Tämä parivaljakko onnistuu palauttamaan kunkin viidestä henkilöstä taas raiteilleen. Tähän tarvitaan kirjastonhoitajan tiukka kysymys "Mitä etsit?" ja etsittyjen kirjojen päälle bonuskirja, joka on jotain aivan muuta kuin henkilö on tullut hakemaan. Mutta juuri tästä kirjasta löytyy aina lopulta vastaus siihen alkuperäiseen kysymykseen. Maagista!

Sain kirjasta niin monta hyvää ja oivaltavaa elämänohjetta, että mietin jo pitäisikö tämä kirja hankkia omaan hyllyyn. Mutta ehkä riittää, jos pistän ne tähän nyt muistiin:

Ensinnäkin, ei tarvitse pistää koko elämää uusiksi jos haluaa toteuttaa jonkun haaveen. Elämää voi yrittää suunnata pikkuhiljaa siihen suuntaan, että pystyy tekemään myös itselleen tärkeitä asioita. Palkkatyö, jos sellainen on, voi olla todella hyödyllinen tulonlähteenä, jonka turvin voi sitten toteuttaa itseään muilla elämänalueilla.

Ja sitten ehkä se tärkein ohje: kaiva sieltä, missä seisot. Rakenna ympärillesi yhteisö, jossa viihdyt ja jonka kanssa voit yhdessä rakentaa maailmaa sellaiseksi, jossa viihdyt. Aoyaman kirjan kaunein sanoma on juuri yhteisöllisyys ja se miten tärkeitä asioita voi oppia yllättäviltäkin tahoilta. Kun puhuu haaveistaan ääneen, ne saattavat yhtäkkiä lähteä lentoon.

On myös turha stressata tulevasta, tärkeintä on elää tässä ja nyt. Kannattaa tehdä asioita, esimerkiksi opiskella, vaikka ei välttämättä ole vielä selvillä mihin suuntaan on menossa. Pahin virhe on, jos jää vain odottelemaan jotain "jumalaista" sattumaa tai tienviittaa. Koska sitten kun se "sattuma" tulee, on paikalleen jämähtänyt kivi sammaloitunut jo aikoja sitten.

**

Sattumoisin luin samoihin aikoihin työpaikan lounaskeittiössä artikkelin Svenska Dagbladetissa (valitettavasti maksumuurin takana), jossa ruotsalainen historioitsija David Larsson Heidenblad miettii keski-iän mukanaan tuomia muutoksia ja miten niihin pitäisi suhtautua. Hän siteeraa Herminia Ibarran kirjaa "Working identity; Unconventional strategies for reinventing your career" vuodelta 2003, jossa Ibarra painottaa meillä kaikilla olevan monia "mahdollisia itsejä" (possible selves). Näitä ei voi kuitenkaan löytää vain kirjoja lukemalla tai itsekseen ajattelemalla vaan nimenomaan tutkimalla, mitä erilaiset vaihtoehdot käytännössä tarkoittaisivat. 

Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi jonkun sivutoimen ottamista tai muunlaisten kokeilujen harjoittamista. Ibarran tutkimustyö osoittaa, että jos haluaa muuttaa elämäänsä on käännyttävä pikemminkin ulos- kuin sisäänpäin. Keski-iässä oleva ihminen kehittää uusia identiteettejä ja olosuhteita nimenomaan tekojen kautta.

Olen itse juuri sellaisessa solmukohdassa, jossa mietin työuralleni uutta polkua ja ehkä juuri sen takia tämä Aoyaman kirja sai pääni surisemaan. Ehkäpä palaan vielä tuohon Ibarrankin kirjaan täällä blogissani, tulin nimittäin siihen tulokseen että se kirja on saatava pikimmiten omaan hyllyyn. 

Kokeiluja olen jo tehnytkin, työurani ohessa. Saksankielen opiskeluni on todella arvoituksellinen ovi - löytyisikö sieltä jotakin uutta? Nämä blogikirjoituksenikin näen myös hyödyllisenä "kokeiluna" - olisiko minusta kirjoittamaan pidempiäkin tekstejä?

Juuri nyt, Aoyaman kirjan luettuani, tunnen oloni rauhalliseksi. Ei kannata stressata, pääasia että teen itselleni mieleisiä asioita ja tapaan ihmisiä. Aika näyttää sitten, mitä kaikkea tästä ihmisestä tulikaan.

**

Michiko Aoyama: What you are looking for is in the library (Doubleday 2023)

Englanniksi kääntänyt Alison Watts


Kommentit

  1. Kiinnostava kirja. Toivottavasti se käännetään suomeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomennos olisi tosiaan paikallaan tälle kirjalle!

      Poista
  2. Ihan mahtavaa kuulla, että luit tämän ja vieläpä pidit! Joskus kun kehuu paljon kirjaa, niin syntyy huoli, että entäs jos se sitten muiden mielestä onkin ihan paska :D Vaikka makuasioitahan nämä ovat, mutta selkeästi olet saanut tästä irti sellaista iloa ja rauhaa, jota itsekin koin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tämä kirja "resonoi" täydellisesti tämän hetkisen elämäntilanteeni kanssa 😀 Silläkin kun on merkitystä, milloin sen kirjan lukee - monta kertaa joku aikaisemmin kesken jäänyt kirja onkin sitten myöhemmin ollut yllättäen todella kiinnostava. Kiitos vielä vinkistä!! (Tunnistan tuon huolen kun jotakin kirjaa kehuu maasta taivaisiin ja sitten toinen sanookin vain, että se oli ihan ookoo 🤨)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luin sittenkin uusimman Sally Rooneyn - onneksi!

  Irlantilainen Sally Rooney kuuluu kohdallani niihin harvalukuisiin kirjailijoihin, joilta olen lukenut koko tuotannon. Vaikkakin vähän vastahakoisesti. Olen usein tuntenut jääväni "kohdeyleisön" ulkopuolelle ja olen myös hieman ihmetellyt Rooneyn chicklitmäisiä juonenkäänteitä. Lisäksi edellinen Rooneyn teos jätti minut aika lailla kylmäksi . Niinpä olin jo ehtinyt päättää, että Rooney saa nyt jäädä. Mutta sitten tätä hänen uusinta teostaan luettiinkin yhtäkkiä joka paikassa ja ajattelin, että ehkä se pitäisi nyt kuitenkin... Ja onneksi pyörsin mieleni! Nimittäin, palataanpa vielä viime vuoteen, jolloin luin  Ann Napolitanolta peräti kaksi kirjaa ja traumatisoiduin lievästi Napolitanon haluttomuudesta syventyä henkilöhahmojensa motiiveihin ja pyrkimyksiin. Mutta mitä tekee Sally Rooney: "Hold my beer! Tässä joukko henkilöhahmoja, joiden sielunelämään pääset oikein rypemällä rypemään." Kiitos! Se toimii. Voin kertoa, että koukutuin heti ensisivuilta. Oli kieltäm...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Voittiko paras?

  Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä. Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia? ** Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buc...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...