Siirry pääsisältöön

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

 

Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931.

Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian.

Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä". 

Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla hanttihommilla Berliinissä 20-luvun lopulla. Kirjan alussa Fabian työskentelee mainostoimistossa, josta hän saa kuitenkin pian potkut. Näin hänkin liittyy työttömien miljoonapäiseen joukkoon ja ryhtyy kuljeksimaan. 

Saamme seurata varsin värikästä henkilökavalkadia, joiden persoonat Kästner kuvaa 1920-luvun vallitsevan taidesuuntauksen, ns. 'uusasiallisuuden' (Neue Sachlichkeit) mukaisesti eli objektiivisesti, yksityiskohtaisesti, mutta samalla usein ironialla höystettynä. Kolme henkilöä Fabianin elämässä nousee kuitenkin ylitse muiden - Fabianin paras ystävä Labude, ystävätär Cornelia sekä äiti - ja juuri heidän kauttaan heijastuvat kirjan moraaliset kannanotot - tärkeä osa sekin uusasiallisuutta. 

Kästnerin teosta on luonnehdittu autenttiseksi ajankuvaksi Weimarin tasavallan viimeisistä ajoista, juuri ennen Hitlerin valtaannousua. Kästner itse selitti kirjansa olevan "moraalinen varoitus". 1920-luvun Saksaa leimasi helpotus ensimmäisen maailmansodan päättymisestä ja uuden ajan alkamisesta. Ihmiset eivät kaikessa elämänilossaan ehtineet ajoissa huomata poliittisen ilmapiirin vaivihkaista muutosta ja kansallissosialistisen aatteen nousua.  

Kirjan keskeinen kaksikko Fabian ja Labude luonnehtii itseään moralisteiksi, mutta siinä missä Labude yrittää toiminnallaan parantaa yhteiskuntaa, Fabian tarkastelee maailmaa kyynisin katsein. Tapahtumapaikka on 20-luvun "iloinen" Berliini. Fabian kuljeksii ympäriinsä, yökerhosta ja bordellista toiseen, joissa "iloisuus" on kuitenkin lopulta vain päälleliimattu kulissi. Ken on nähnyt saksalaisen tv-sarjan "Babylon Berlin" tunnistaa nämä kulissit.

Kirjaa lukiessani tuli muuten mieleen takautumia myös eräästä toisesta ajasta. Elin nuoruuteni aikana, jota leimasi ensin 80-luvun juppikulttuuri ja joka lopulta luhistui 90-luvun alun syvään lamaan. Flaneeratessani Fabianin lailla - Helsingissä, hanttihommasta toiseen - mieleeni piirtyivät kaupungin leipäjonot, panttilainaamot ja topless-baarit. Kyynisyys oli silloinkin yksi tapa selviytyä ankeasta ajanhengestä. Mutta kuten Kästner kirjallaan näyttää, kyynisyydestä ei synny mitään rakentavaa.

Eric Kästner on edelleenkin hyvin tunnettu nimi, mutta suosion takana on ennen kaikkea hänen mainiot lastenkirjansa. Näistä mainittakoon erityisesti lastenkirjaklassikko "Emil und die Detektive" (suom. Pojat salapoliiseina). Kästnerin kirjasta "Das doppelte Lottchen" (suom. Lisen ja Lotten salaisuus) on tehty myös suosittuja elokuvaversioita, viimeksi 1998 (The Parent Trap, jossa pääosassa Lindsay Lohan).

Kästenerin kirja Fabianista ilmestyi 1931, mutta jo pari vuotta myöhemmin se heitettiin natsien kirjarovioon. Kästner ei kuitenkaan lähtenyt maanpakoon, kuten monet muut natsien "epäsaksalaisiksi" julistamat kirjailijat. Pääsyynä tähän arveltiin olevan Kästnerin läheinen suhde äitiinsä, jota kirjailija ei halunnut jättää yksin Saksaan. Kästner jatkoi kirjoittamista, mutta julkaisi myöhemmät teoksensa sveitsiläisen kustantamon kautta.

Fabianin tuore suomentaja Vesa Tapio valo taustoittaa kirjaa mielenkiintoisesti Ylen ohjelmassa Luomiskertomus. Lämmin suositus sekä sille että itse kirjalle, joka sekä aiheensa että kielensä kautta on edelleen hyvin ajankohtainen.

Alles, was gigantische Formen annimmt, kann imponieren, auch die Dummheit.

** 

Erich Kästner: Fabian. Die Geschichte eines Moralisten (1931)

Tuuliajolla Berliinissä, suomennos Vesa Tapio Valo (Aviador 2023)

**

Tämä artikkeli on osa kirjabloggaajien klassikkohaastetta, joka järjestetään nyt jo 18. kerran. Haaste järjestetään kaksi kertaa vuodessa ja tämänkertaisen haasteen klassikot löytyvät Ankin kirjablogista



Kommentit

  1. Tämä oli minustakin loistava. Luin sen samoihin aikoihin, kun siitä tehty uusi elokuva Fabian, moralistin tarina esitettiin tvssä. Kirjassa näkyy, kuinka harvinaisen terävästi kirjailija näkee yhteiskunnan tapahtumat jo aikalaisena. Sehän on kirjoitettu keskellä natsismin nousua ja joutui sensuuriin jo ennen kirjarovioon joutumista. - Suomennoksen nimi on todellakin osuva ja ehkä ottanut vaikutteita Christer Kihlmanin kirjasta Tuuliajolla tappion maisemissa vuodelta 1986.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin lukea tätä ensin saksaksi, mutta totesin että kielitaitoni ei vielä riitä ymmärtämään sen ironisia viitteitä, joten luin sen ensin ruotsiksi. Nyt kuuntelen suomennosta ja teoksen merkitys sen kuin syvenee!

      Poista
  2. Haa, tällainen on.
    Olen joku vuosi sitten lukenut pari Kästnerin lastenkirjaa (kuten tuon Lisen ja Lotten) ja ne viehättivät kyllä myös kuivakalla ironisuudella, joka toimi hyvin aikuiselle lukijalle, eli tämäkin kuulostaa siltä että pitäisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla myös nyt listalla Kästnerin lastenkirjat, olen kuullut että ne tosiaan puhuttelevat myös aikuislukijoita. Tämä uusi suomennos on muuten todella mainio äänikirjana, lukijalla on siinä hyvä ote!

      Poista
  3. Hyvä nosto tämä! Laitan lukulistalle. Lisen ja Lotten salaisuus on lapsuuden lempikirjojani ja edelleen kirjahyllyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas puolestani laitoin tuon Lisen ja Lotten omalle listalleni 😊

      Poista
  4. Kiinnostava, minulle aivan uusi nimi! Tosi vähän tulee saksalaisia kirjailijoita luettua muutenkin. Saksaa en valitettavasti osaa, mutta hyvä kuulla, että tästä on tuore suomennos. Sopii vielä loistavasti Helmet-haasteen kohtaan "Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle", joten lukulistalle menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että sopii vielä Helmet-haasteeseenkin! Tähän kirjailijaan kannattaa todella tutustua!

      Poista
  5. Olipa kiva lukea tästä kirjasta, sillä ostin tuon suomennoksen itselleni syksyn Turun messuilta. Heräteostos, takakansiteksti vakuutti. Mutta enpä tunnistanut kirjailijan nimeä - Lisen ja Loten salaisuus oli nimittäin suosikkini lapsena. 😊 Pitää ottaa tämä keväällä lukuun.

    VastaaPoista
  6. Tosi hyvä nosto! Ikävä kyllä nyt sata vuotta myöhemmin on havaittavissa samaa kyynisyyttä ja ääriainesten nousua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, valitettavasti! Todella hienoa, että kirja on nyt suomennettu, toivotaan että se löytää lukijoita.

      Poista
  7. Mainio löytö. Luin juuri Benjmin Carter Hettin hienon tietokirjan Demokratian kuolema, Kuinka Hitler nousi valtaan. Se kertoo myös tuosta ajasta (Weimarin tasavallan luhistuminen). Oletko lukenut Alfred Döblinin Berlin Alexanderplatzin? Siinä on myös 20-luun Berliinin kuvausta. Äärettömän kiinnostavaa. Tämä lähtee nyt listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä sain taas vastavuotoisesti kaksi uutta kirjaa omalle listalleni, kiitos vinkistä! Döblinin klassikkokirja on nimenä tuttu ja oliko siitä joku tv-sarjakin tehty, sitä muistan joskus nuorempana katselleeni.

      Poista
  8. Tuo kirjan ajankohta on kyllä mielenkiintoinen ku nyt eletään samankaltaista aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja hienoa, että sille löytyi suomentaja juuri nyt.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Vihdoinkin sain luettua Amélie Nothombia!

  Kirjailija, jota olen aina ihaillut, mutta en koskaan lukenut. Siihen sarjaan lukeutui vielä muutama päivä sitten belgialaissyntyinen, Pariisissa nykyään asuva Amélie Nothomb (s. 1966), jolta ei voi välttyä jos vähääkään liikkuu ranskankielisessä ympäristössä. Nothombilta ilmestyy uusi kirja joka vuosi ja aina siitä kehkeytyy myös jonkinlaista pöhinää. Jostain luin muuten, että Nothomb kirjoittaisi kolme kirjaa vuodessa, joista hän sitten valitsee yhden julkaistavaksi. Se varmaan myös on syy sille, että kirjat ovat aika ohuita. Ja nämä näennäisen ohuet romaanit ovat myös houkuttaneet ostamaan Nothombin teoksia reissuillani,  ajatuksena lukea ne keskitason ranskallani. Mutta aina ne ovat jääneet kesken... Viime viikolla kirjastossa käväistessäni huomasin esille asetetun Nothombin ruotsiksi käännetyn romaanin "Premier sang". En siis koskaan kulje Nothombin ohi häneen tarttumatta, joten lainasin kirjan ja aloin lukea sitä heti matkalla kotiin. Ruotsiksi tarina soljuikin ongelm

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen