Siirry pääsisältöön

Lopun ajan kirjat

 


Katselin näin sunnuntaiaamun ratoksi kirjahyllyäni ja selailin kirjoja sillä silmällä mikä sieltä mahtaisi tuntua sopivalta juuri nyt. Ja silloin, yht'äkkiä, masentava ajatus valtasi mieleni: en tule koskaan ehtimään lukea kaikkia kirjoja, jotka haluaisin lukea! Hyllystäni toki ehkä kyllä, jos ei niitä penteleen kirjoja ilmestyisi koko ajan lisää.

Hetken henkeäni haukottuani istahdin sohvalle ja aloin pohtia asiaa rationaalisesti. Jos en kerran ehtisi lukea kaikki kirjoja niin täytyy sitten tehdä selvät linjaukset miten niitä kirjoja loppuelämäni ajan valitsen. 

Dekkareita luen nykyään enää hyvin harvoin ja sen linjan aion pitää. Luen lähinnä jonkin satunnaisen dekkarin silloin tällöin ja yleensä lomanaloituskirjana. Mutta pienen dekkarisuman jälkeen tuntui jo siltä, että kaikki dekkaristit kertovat samaa tarinaa. Lisäksi väkivalta ei kiinnosta -  tämän maailmanmenon aikana tuntuu todellakin aivan turhalta lukea yhtään mitään väkivaltaista kirjallisuutta.

Enemmän elämäkertoja! Luen ja varsinkin kuuntelen elämäkertoja paljon, aina on jokin tarina menossa (tällä hetkellä esimerkiksi Katri-Helena ja Bitte Westerlund). Hyvin kerrottu elämäntarina auttaa avartamaan omankin elämän perspektiiviä. Esimerkiksi Astrid Lindgrenin elämänvaiheet ja hänen elämänfilosofiansa ovat vaikuttaneet myös omaan elämänkatsomukseeni. Uudemmista elämäkerroista taas Martti Suosalon itsensä lukema omaelämäkerta sykähdytti erityisesti! Se auttoin minua yllättäen muistamaan myös omia nuoruusvuosiani.

Saksalaista nykykirjallisuutta haluan lukea niin paljon kuin vain ehdin. Yliopisto-opintojeni myötä saksankielen osaamiseni on kehittynyt vihdoin sille tasolle, että voin melko vaivatta lukea uutta kirjallisuutta. Ja mikä pandoran lipas sieltä avautuukaan, niin paljon erilaisia ja jännittäviä teemoja!

Muunkin kielistä nykykirjallisuutta haluan ehdottomasti lukea, mutta aika ei valitettavasti riitä kaikkeen. Eri kirjapalkintojen ehdokaslistat lienevät järkevin paikka etsiä mielenkiintoista nykykirjallisuutta. Kirjablogit on kuitenkin edelleen yksi tärkeimmistä, ellei tärkein, lähde kun haluan tarkistaa onko jokin kirja lukemisen väärtti. Lisäksi kirjablogeista saa aina uusia, yllättäviä kirjavinkkejä.

Lopuksi vielä yksi tärkeä teos, jonka hankin hyllyyni viime keväänä - syvästi ihailemani David Bowien sadan kirjan lista, jonka toivon ehtiväni vielä kahlata läpi. Muutaman olen siltä jo ehtinyt lukea, mutta Bowien kirjavalinnat ovat sen verran yllätyksellisiä, että niitä saa oikeasti hakea. Ne eivät noin vain tupsahda eteen, kuten monet muut kirjat niin usein tekevät (kuten nyt vaikkapa ne dekkarit).

Näillä kriteereillä siis eteenpäin! Ja olisi muuten todella mielenkiintoista kuulla millaisia tienviittoja teillä muilla on kun etsitte uutta luettavaa? Mietittekö jo elämän rajallisuutta vai synkistelenkö aivan turhaan?

**

John O'Connell: Bowie's Books. The Hundred Literary Heroes Who Changed His Life (Bloomsbury Publishing 2019)

Tämän sunnuntain maisemat äänikirjakävelyltäni.

Kommentit

  1. Mielenkiintoista ja järkevää pohdintaa. Ihan hyvää tekisi miettiä asiaa, mutta 29-vuotiaana ei vielä kunnolla tajua, että se aika on oikeasti rajallinen... Nuorena on niin tottunut nuoruuteen ja tulevaisuuden olemassaoloon.

    Olen kyllä ajoittain tänä vuonna pohtinut lukemistani. Uutuuksiin olen tosi hyytynyt, tosin muutenkin lukeminen on muuttunut vähän kausittaiseksi. Usein pohdin siirtymistä vanhempiin kirjoihin, ehkäpä Keltaiseen kirjastoon. Sitten kuitenkin tulee vastaan se tosiasia, että minulla on huono itsekuri. Minulla on jo valmiiksi pari kirjalistahaastetta blogissa ja ne etenevät surkeasti. Herkästi lähtee lukuhalut, jos päättää jo ennalta luettavat kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan myös kuinka sitä nuorempana vain mennä porskutti, mutta sitten jossain vaiheessa iski tajuntaan että tämä kaikkihan loppuukin jossakin vaiheessa. Siinä vaiheessa aloin hiukan enemmän suunnitella tekemisiäni :) Mutta en myöskään halua suunnitella liian tarkasti, en elämääni enkä lukemisianikaan - olen myös huomannut, että lukuhalu häviää jos on pitkä lista kirjoja jotka "pitää " lukea.

      Poista
  2. Älä nyt tuommoisia lopun aikoja, sinä nuori ihminen!
    Minä luen aivan suunnittelematta mikä milloinkin alkaa houkuttaa. Kirjamaailmassa haahuilu on hauskaa. Kaikki jää kesken joskus, lukeminenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! Ja tuosta viimeisestä kommentistasi muistui mieleeni vahva muistikuva kun isäni kuoli ja saimme sairaalasta kotiin hänen kassinsa. Eniten minua itketti se kun otin kassista kirjan, jonka väliin isä oli laittanut kirjanmerkin. Se kirja jäi siis kesken. Taisi muuten olla kaiken lisäksi sellainen vähän parjaamani dekkari :)

      Haahuilusta tykkään ja harrastan sitä myös lukemisissani. Ehkä pitäisi sitten vain oppia jättämään huonot kirjat heti kesken, ettei niihin hukkaisi turhaa aikaa...

      Poista
  3. En ajattele elämän rajallisuutta lukemisessani, muuten kyllä. Tunnen sen luissani entistä paremmin yli 7-kymppisenä. Listat ovat hyviä, niistä voi aina napata suosituksia, jos sattumalta tulee lukemisessa tyhjä hetki. Niitä tulee harvemmin nykyään kuin aiemmin, kiitos kirjaston varaussysteemin, aina sieltä on joku tuloillaan. Kuten sinulle, minullekin blogit toimivat aktiivisina vinkin antajina. Kuten Ankille, minullekaan listojen systemaattinen läpikäynti ei oikein sovi, vaikka Helmet haastetta käynkin sopivin osin läpi. Jos niissä on jokin vähemmän kiinnostava tai liian haastava, jää vain lukematta, listasta viis... Blogien lisäksi Hesarin kirja-arviot ovat minulle antoisia.

    Ihana maisema lenkiltäsi! Talvi näyttäisi tulevan aikaisin tänä vuonna, ellei sitten vain tullut käymään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että nämä ajatukset askarruttavat sen takia, että muutama läheinen työkaverini on jäänyt vastikään eläkkeelle. Olen jotenkin havahtunut siihen, että kyllähän minäkin jään jossakin vaiheessa eläkkeelle ja että pitäisi ehkä alkaa suunnitella jo sitäkin aikaa. Ei niinkään "sitten kun" vaan enemmänkin sitä, että olenko ehtinyt tehdä kaikki ne jutut mitä haluan elämässäni tehdä. Ja eilen iski sitten tuo kirjastressi :) Mutta ehkä juuri tämä lukeminen pitäisi nimenomaan rauhoittaa kaikelta stressiltä ja antaa mennä vain!

      Poista
  4. minulla on David Bowie's Bookshelf: The Hundred Books That Changed David Bowie's Life. Minusta on hullua miettiä et tehtäis jotain erikoista eläkeellä, tai ennen sitä...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen vihdoinkin ajantasalla!

  Olen usein sanonut, että tämä minun kirjablogini tulee aina muutaman vuoden viiveellä - ainakin suomalaisen nykykirjallisuuden osalta - koska täkäläiset kirjastot eivät hanki suomenkielistä kirjallisuutta kovinkaan nopeasti. Mutta aloin tässä jokin aika sitten katsella kirjapinojani ja oli todettava, että jotain on tapahtunut! Olen nimittäin lukenut jo aika montakin viime vuonna ilmestynyttä kirjaa ja usein olen ne vain napannut mukaani kirjastossa käydessäni. Täällä kun ei tarvitse kauan jonotella. Huomenna olen palauttamassa kaksi viime vuonna ilmestynyttä, kumpikin omalla tavallaan huippukirjaa. Ensinnäkin: onnittelut itselleni siitä, että olen vihdoinkin lukenut ensimmäisen Katja Kettuni ! Aiemmat yritykset ovat aina jääneet kesken, koska Ketun raadollisen rehevä kieli on ollut minulle liikaa. Taidan olla herkkä lukija... "Erään kissan tutkimuksia" on sekin kielenkäytöltään hyvin rehevää, mutta tarina veti puoleensa sellaisella voimalla etten jaksanut välittää voimasano

Vihdoinkin sain luettua Amélie Nothombia!

  Kirjailija, jota olen aina ihaillut, mutta en koskaan lukenut. Siihen sarjaan lukeutui vielä muutama päivä sitten belgialaissyntyinen, Pariisissa nykyään asuva Amélie Nothomb (s. 1966), jolta ei voi välttyä jos vähääkään liikkuu ranskankielisessä ympäristössä. Nothombilta ilmestyy uusi kirja joka vuosi ja aina siitä kehkeytyy myös jonkinlaista pöhinää. Jostain luin muuten, että Nothomb kirjoittaisi kolme kirjaa vuodessa, joista hän sitten valitsee yhden julkaistavaksi. Se varmaan myös on syy sille, että kirjat ovat aika ohuita. Ja nämä näennäisen ohuet romaanit ovat myös houkuttaneet ostamaan Nothombin teoksia reissuillani,  ajatuksena lukea ne keskitason ranskallani. Mutta aina ne ovat jääneet kesken... Viime viikolla kirjastossa käväistessäni huomasin esille asetetun Nothombin ruotsiksi käännetyn romaanin "Premier sang". En siis koskaan kulje Nothombin ohi häneen tarttumatta, joten lainasin kirjan ja aloin lukea sitä heti matkalla kotiin. Ruotsiksi tarina soljuikin ongelm

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj