Siirry pääsisältöön

Lopun ajan kirjat

 


Katselin näin sunnuntaiaamun ratoksi kirjahyllyäni ja selailin kirjoja sillä silmällä mikä sieltä mahtaisi tuntua sopivalta juuri nyt. Ja silloin, yht'äkkiä, masentava ajatus valtasi mieleni: en tule koskaan ehtimään lukea kaikkia kirjoja, jotka haluaisin lukea! Hyllystäni toki ehkä kyllä, jos ei niitä penteleen kirjoja ilmestyisi koko ajan lisää.

Hetken henkeäni haukottuani istahdin sohvalle ja aloin pohtia asiaa rationaalisesti. Jos en kerran ehtisi lukea kaikki kirjoja niin täytyy sitten tehdä selvät linjaukset miten niitä kirjoja loppuelämäni ajan valitsen. 

Dekkareita luen nykyään enää hyvin harvoin ja sen linjan aion pitää. Luen lähinnä jonkin satunnaisen dekkarin silloin tällöin ja yleensä lomanaloituskirjana. Mutta pienen dekkarisuman jälkeen tuntui jo siltä, että kaikki dekkaristit kertovat samaa tarinaa. Lisäksi väkivalta ei kiinnosta -  tämän maailmanmenon aikana tuntuu todellakin aivan turhalta lukea yhtään mitään väkivaltaista kirjallisuutta.

Enemmän elämäkertoja! Luen ja varsinkin kuuntelen elämäkertoja paljon, aina on jokin tarina menossa (tällä hetkellä esimerkiksi Katri-Helena ja Bitte Westerlund). Hyvin kerrottu elämäntarina auttaa avartamaan omankin elämän perspektiiviä. Esimerkiksi Astrid Lindgrenin elämänvaiheet ja hänen elämänfilosofiansa ovat vaikuttaneet myös omaan elämänkatsomukseeni. Uudemmista elämäkerroista taas Martti Suosalon itsensä lukema omaelämäkerta sykähdytti erityisesti! Se auttoin minua yllättäen muistamaan myös omia nuoruusvuosiani.

Saksalaista nykykirjallisuutta haluan lukea niin paljon kuin vain ehdin. Yliopisto-opintojeni myötä saksankielen osaamiseni on kehittynyt vihdoin sille tasolle, että voin melko vaivatta lukea uutta kirjallisuutta. Ja mikä pandoran lipas sieltä avautuukaan, niin paljon erilaisia ja jännittäviä teemoja!

Muunkin kielistä nykykirjallisuutta haluan ehdottomasti lukea, mutta aika ei valitettavasti riitä kaikkeen. Eri kirjapalkintojen ehdokaslistat lienevät järkevin paikka etsiä mielenkiintoista nykykirjallisuutta. Kirjablogit on kuitenkin edelleen yksi tärkeimmistä, ellei tärkein, lähde kun haluan tarkistaa onko jokin kirja lukemisen väärtti. Lisäksi kirjablogeista saa aina uusia, yllättäviä kirjavinkkejä.

Lopuksi vielä yksi tärkeä teos, jonka hankin hyllyyni viime keväänä - syvästi ihailemani David Bowien sadan kirjan lista, jonka toivon ehtiväni vielä kahlata läpi. Muutaman olen siltä jo ehtinyt lukea, mutta Bowien kirjavalinnat ovat sen verran yllätyksellisiä, että niitä saa oikeasti hakea. Ne eivät noin vain tupsahda eteen, kuten monet muut kirjat niin usein tekevät (kuten nyt vaikkapa ne dekkarit).

Näillä kriteereillä siis eteenpäin! Ja olisi muuten todella mielenkiintoista kuulla millaisia tienviittoja teillä muilla on kun etsitte uutta luettavaa? Mietittekö jo elämän rajallisuutta vai synkistelenkö aivan turhaan?

**

John O'Connell: Bowie's Books. The Hundred Literary Heroes Who Changed His Life (Bloomsbury Publishing 2019)

Tämän sunnuntain maisemat äänikirjakävelyltäni.

Kommentit

  1. Mielenkiintoista ja järkevää pohdintaa. Ihan hyvää tekisi miettiä asiaa, mutta 29-vuotiaana ei vielä kunnolla tajua, että se aika on oikeasti rajallinen... Nuorena on niin tottunut nuoruuteen ja tulevaisuuden olemassaoloon.

    Olen kyllä ajoittain tänä vuonna pohtinut lukemistani. Uutuuksiin olen tosi hyytynyt, tosin muutenkin lukeminen on muuttunut vähän kausittaiseksi. Usein pohdin siirtymistä vanhempiin kirjoihin, ehkäpä Keltaiseen kirjastoon. Sitten kuitenkin tulee vastaan se tosiasia, että minulla on huono itsekuri. Minulla on jo valmiiksi pari kirjalistahaastetta blogissa ja ne etenevät surkeasti. Herkästi lähtee lukuhalut, jos päättää jo ennalta luettavat kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan myös kuinka sitä nuorempana vain mennä porskutti, mutta sitten jossain vaiheessa iski tajuntaan että tämä kaikkihan loppuukin jossakin vaiheessa. Siinä vaiheessa aloin hiukan enemmän suunnitella tekemisiäni :) Mutta en myöskään halua suunnitella liian tarkasti, en elämääni enkä lukemisianikaan - olen myös huomannut, että lukuhalu häviää jos on pitkä lista kirjoja jotka "pitää " lukea.

      Poista
  2. Älä nyt tuommoisia lopun aikoja, sinä nuori ihminen!
    Minä luen aivan suunnittelematta mikä milloinkin alkaa houkuttaa. Kirjamaailmassa haahuilu on hauskaa. Kaikki jää kesken joskus, lukeminenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! Ja tuosta viimeisestä kommentistasi muistui mieleeni vahva muistikuva kun isäni kuoli ja saimme sairaalasta kotiin hänen kassinsa. Eniten minua itketti se kun otin kassista kirjan, jonka väliin isä oli laittanut kirjanmerkin. Se kirja jäi siis kesken. Taisi muuten olla kaiken lisäksi sellainen vähän parjaamani dekkari :)

      Haahuilusta tykkään ja harrastan sitä myös lukemisissani. Ehkä pitäisi sitten vain oppia jättämään huonot kirjat heti kesken, ettei niihin hukkaisi turhaa aikaa...

      Poista
  3. En ajattele elämän rajallisuutta lukemisessani, muuten kyllä. Tunnen sen luissani entistä paremmin yli 7-kymppisenä. Listat ovat hyviä, niistä voi aina napata suosituksia, jos sattumalta tulee lukemisessa tyhjä hetki. Niitä tulee harvemmin nykyään kuin aiemmin, kiitos kirjaston varaussysteemin, aina sieltä on joku tuloillaan. Kuten sinulle, minullekin blogit toimivat aktiivisina vinkin antajina. Kuten Ankille, minullekaan listojen systemaattinen läpikäynti ei oikein sovi, vaikka Helmet haastetta käynkin sopivin osin läpi. Jos niissä on jokin vähemmän kiinnostava tai liian haastava, jää vain lukematta, listasta viis... Blogien lisäksi Hesarin kirja-arviot ovat minulle antoisia.

    Ihana maisema lenkiltäsi! Talvi näyttäisi tulevan aikaisin tänä vuonna, ellei sitten vain tullut käymään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että nämä ajatukset askarruttavat sen takia, että muutama läheinen työkaverini on jäänyt vastikään eläkkeelle. Olen jotenkin havahtunut siihen, että kyllähän minäkin jään jossakin vaiheessa eläkkeelle ja että pitäisi ehkä alkaa suunnitella jo sitäkin aikaa. Ei niinkään "sitten kun" vaan enemmänkin sitä, että olenko ehtinyt tehdä kaikki ne jutut mitä haluan elämässäni tehdä. Ja eilen iski sitten tuo kirjastressi :) Mutta ehkä juuri tämä lukeminen pitäisi nimenomaan rauhoittaa kaikelta stressiltä ja antaa mennä vain!

      Poista
  4. minulla on David Bowie's Bookshelf: The Hundred Books That Changed David Bowie's Life. Minusta on hullua miettiä et tehtäis jotain erikoista eläkeellä, tai ennen sitä...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjo...