Siirry pääsisältöön

Harmaa maisema ja harmaat ajatukset - mutta hei, joulu tulee!

 


Tänään on ulkona harmaa ja tuulinen maisema. Ajatuksissa myllertää monet asiat, päällimmäisenä ehkäpä tämä juuri tapahtunut rajoitusten poistuminen. Palailen pikkuhiljaa takaisin työpaikalle ja on ollut todella hienoa tavata kollegoita. Mutta minua myös huolestuttaa. Rokotuksen vaikutus alkaa laantua, tämä syksy ehkä on vielä turvallista aikaa mutta entäpä sitten kun tullaan jouluun?

Konttorilla istuminen on myös herättänyt ristiriitaisia ajatuksia. Olen itse asiassa aivan kauhuissani ajatuksesta, että ajautuisin siihen samaan oravanpyörään, jossa olin ennen pandemiaa. Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet hengähdystauko, jolloin olen saanut enemmän aikaa itselleni. Joudunko luopumaan kaikesta siitä positiivisesta, jonka olen etätyöaikana löytänyt?

Tästä harmaasta mielialastaniko nyt sitten johtuu, että luen tällä hetkellä urakalla islantilaisen Arnaldur Indriðasonin dekkareita. Luin ensin Erlendur-sarjan ensimmäisen osan nimeltä Mýrin (tai ainakin luulen sen olleen ensimmäinen, sillä Erlendur esiintyy kai kahdessakin eri sarjassa) ja nyt luin heti perään sarjan kolmannen osan, 'Ääni kuin enkelin'. Erlendur on keski-ikäinen, naimaton rikospoliisi, joka omistautuu täysin työlleen. Huumeongelmien kanssa kamppailevan tyttären kanssa hänellä on vaihtelevat välit ja naisystävälle olisi myös vapaa paikka olemassa, jos Erlendur vain osaisi tehdä asialle jotain.

 Pidän Erlendurin hiukan vanhanaikaisesta tyylistä ratkoa näitä Reykjavikissa tapahtuvia murhia. Turhia ei hötkyillä vaan mietitään rauhassa. Ja löytyyhän se murhaaja sitten aina lopulta, kunhan ensin on käyty läpi uhrin henkilöhistoria ja sukutausta. Jotenkin islantilaista sekin.

Ja erityisen islantilaista kerronnasta tekee sen, että säätilalla on vähintään näyttävä sivurooli. Tässä Reykjavikissa ei aurinko paista vaan sataa vettä tai räntää, myrskyää... Indriðason muistaa kuvata sään vaihtelut tarkasti ja vivahteikkaasti.

Tällä kertaa uhri on hotellin portieeri, joka löytyy puukotettuna omasta kellarihuoneestaan, Mies on saanut luvan yöpyä hotellin varastossa väliaikaisesti, mutta järjestelystä on tullut pysyvä. Samalla yksinäisestä miehestä on tullut hotellin "yleismies jantunen", joka hoitaa sekä vahtimestarin että joulupukin hommat. Ja juuri joulupukin asussa hänet löydetään huoneestaan.

On siis joulu. Hotelliin on tulossa iso joukko turisteja kokemaan "aidon islantilaisen" joulun. Erlendurkin päättää asettautua hotelliin, jotta voisi helpommin tutkia tapausta. Tyhjä koti ja yksinäinen joulu eivät nimittäin houkuttele. Hotellista tuleekin oikea hermokeskus, jossa Erlendur tapaa niin kollegoitaan, epäiltyjä, tytärtään ja käypä siellä vielä treffeilläkin.

Indriðasonin romaanit eivät ole mitään cosy crime -dekkareita, mutta jotain viehättävää näissä kuitenkin on. Ainakaan näissä nyt kahdessa lukemassani kirjassa ei mässäillä väkivallalla eikä kehitellä mitään spektakuläärisiä kidutusorgioita. Päinvastoin, nämä ovat hyvin Agatha Christie -henkisiä rikosromaaneja: alussa tapahtuu murha ja sitten se selvitetään. Pidän myös Indriðasonin tyylistä sijoittaa kirjaan kuvauksia islantilaisesta mentaliteetista ja yhteiskunnasta. Ja usein hän tekee sen ripauksella sarkasmia.

Kaiken kukkuraksi tämä Indridasonin dekkari herätti joulukaipuuni! Toivottavasti ehdin fiilistellä tänä vuonna yhtä paljon kuin vuosi sitten koronajouluna. Etätyö ja kotoilu mahdollistivat silloin "täysillä jouluun" -asenteen, jota en ollut kokenut moneen vuoteen. Mutta ehkä nyt voi jo alkaa tähdätä kohti joulua?

**

Arnaldur Indriðason: Änglarösten (Röddin, 2003)







Kommentit

  1. Tsemppiä työjuttuihin! Saa nähdä, mitä rajoitusten purkamisesta seuraa, vaikka olenkin odottanut sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anki! Vähän ristiriitaisin tuntein tosiaan, mutta olisihan se mahtavaa jos päästäisiin eteenpäin tästä poikkeusajasta. Mutta joitakin juttuja haluaisin säilyttää, esimerkiksi digitaalisen kirjapiirini, joka on on noussut aivan uuteen kukoistukseen tämän uuden tekniikan myötä!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle