Siirry pääsisältöön

Harmaa maisema ja harmaat ajatukset - mutta hei, joulu tulee!

 


Tänään on ulkona harmaa ja tuulinen maisema. Ajatuksissa myllertää monet asiat, päällimmäisenä ehkäpä tämä juuri tapahtunut rajoitusten poistuminen. Palailen pikkuhiljaa takaisin työpaikalle ja on ollut todella hienoa tavata kollegoita. Mutta minua myös huolestuttaa. Rokotuksen vaikutus alkaa laantua, tämä syksy ehkä on vielä turvallista aikaa mutta entäpä sitten kun tullaan jouluun?

Konttorilla istuminen on myös herättänyt ristiriitaisia ajatuksia. Olen itse asiassa aivan kauhuissani ajatuksesta, että ajautuisin siihen samaan oravanpyörään, jossa olin ennen pandemiaa. Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet hengähdystauko, jolloin olen saanut enemmän aikaa itselleni. Joudunko luopumaan kaikesta siitä positiivisesta, jonka olen etätyöaikana löytänyt?

Tästä harmaasta mielialastaniko nyt sitten johtuu, että luen tällä hetkellä urakalla islantilaisen Arnaldur Indriðasonin dekkareita. Luin ensin Erlendur-sarjan ensimmäisen osan nimeltä Mýrin (tai ainakin luulen sen olleen ensimmäinen, sillä Erlendur esiintyy kai kahdessakin eri sarjassa) ja nyt luin heti perään sarjan kolmannen osan, 'Ääni kuin enkelin'. Erlendur on keski-ikäinen, naimaton rikospoliisi, joka omistautuu täysin työlleen. Huumeongelmien kanssa kamppailevan tyttären kanssa hänellä on vaihtelevat välit ja naisystävälle olisi myös vapaa paikka olemassa, jos Erlendur vain osaisi tehdä asialle jotain.

 Pidän Erlendurin hiukan vanhanaikaisesta tyylistä ratkoa näitä Reykjavikissa tapahtuvia murhia. Turhia ei hötkyillä vaan mietitään rauhassa. Ja löytyyhän se murhaaja sitten aina lopulta, kunhan ensin on käyty läpi uhrin henkilöhistoria ja sukutausta. Jotenkin islantilaista sekin.

Ja erityisen islantilaista kerronnasta tekee sen, että säätilalla on vähintään näyttävä sivurooli. Tässä Reykjavikissa ei aurinko paista vaan sataa vettä tai räntää, myrskyää... Indriðason muistaa kuvata sään vaihtelut tarkasti ja vivahteikkaasti.

Tällä kertaa uhri on hotellin portieeri, joka löytyy puukotettuna omasta kellarihuoneestaan, Mies on saanut luvan yöpyä hotellin varastossa väliaikaisesti, mutta järjestelystä on tullut pysyvä. Samalla yksinäisestä miehestä on tullut hotellin "yleismies jantunen", joka hoitaa sekä vahtimestarin että joulupukin hommat. Ja juuri joulupukin asussa hänet löydetään huoneestaan.

On siis joulu. Hotelliin on tulossa iso joukko turisteja kokemaan "aidon islantilaisen" joulun. Erlendurkin päättää asettautua hotelliin, jotta voisi helpommin tutkia tapausta. Tyhjä koti ja yksinäinen joulu eivät nimittäin houkuttele. Hotellista tuleekin oikea hermokeskus, jossa Erlendur tapaa niin kollegoitaan, epäiltyjä, tytärtään ja käypä siellä vielä treffeilläkin.

Indriðasonin romaanit eivät ole mitään cosy crime -dekkareita, mutta jotain viehättävää näissä kuitenkin on. Ainakaan näissä nyt kahdessa lukemassani kirjassa ei mässäillä väkivallalla eikä kehitellä mitään spektakuläärisiä kidutusorgioita. Päinvastoin, nämä ovat hyvin Agatha Christie -henkisiä rikosromaaneja: alussa tapahtuu murha ja sitten se selvitetään. Pidän myös Indriðasonin tyylistä sijoittaa kirjaan kuvauksia islantilaisesta mentaliteetista ja yhteiskunnasta. Ja usein hän tekee sen ripauksella sarkasmia.

Kaiken kukkuraksi tämä Indridasonin dekkari herätti joulukaipuuni! Toivottavasti ehdin fiilistellä tänä vuonna yhtä paljon kuin vuosi sitten koronajouluna. Etätyö ja kotoilu mahdollistivat silloin "täysillä jouluun" -asenteen, jota en ollut kokenut moneen vuoteen. Mutta ehkä nyt voi jo alkaa tähdätä kohti joulua?

**

Arnaldur Indriðason: Änglarösten (Röddin, 2003)







Kommentit

  1. Tsemppiä työjuttuihin! Saa nähdä, mitä rajoitusten purkamisesta seuraa, vaikka olenkin odottanut sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anki! Vähän ristiriitaisin tuntein tosiaan, mutta olisihan se mahtavaa jos päästäisiin eteenpäin tästä poikkeusajasta. Mutta joitakin juttuja haluaisin säilyttää, esimerkiksi digitaalisen kirjapiirini, joka on on noussut aivan uuteen kukoistukseen tämän uuden tekniikan myötä!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Sylvia Plath: Lasikellon alla (The Bell Jar)

Lukutoukan Krista kirjoitti alkuvuodesta lukeneensa Sylvia Plathin Lasikellon uudestaan monen vuoden jälkeen ja siitä innostuneena tartuin myös tähän klassikkoon. Minultakin löytyy nimittäin toki Sylvia Plath -kauteni! Kirjojen välistä löytyneiden junalippujen ja muiden arkeologisten löytöjen perusteella ajoitan tuon kauden kesään 1998. Nyt kun luen kirjaa toistamiseen hämmästyn sitä, että kirja ei ollutkaan niin synkkä kuin mitä se mielikuvissani oli. Tai sitten lukijan mielentila on toinen? Tottahan kirja käsittelee synkkää aihetta - mielenjärkkymistä ja itsemurhaa. Mutta kirjan sävy on lähes tyttökirjamaisen keveä: kuin tarmokas sankaritar kirjan Esther yrittää ratkaista kahta suurta ongelmaansa, kuinka päästä eroon neitsyydestä ja kuinka onnistua tekemään itsemurha. Tyttökirjaan viittaa muuten myös tämän ruotsalaispainoksen kansi, jonka kuvituksena on Maija Louekarin piirros. Kannen kuvitus keskittyy täysin kirjan ensimmäiseen osaan, jossa Esther on saanut kesäpestin New York