Siirry pääsisältöön

Nobelin jälkitunnelmia ja edelleenkin fiilistelyä Joenpellon seurassa

 

Tällä viikolla selvisi sitten taas vuoden Nobel-kirjailija. Olen seurannut aikaisempina vuosina tätä jännitysnäytelmää suurella mielenkiinnolla, mutta erinäisten Akatemian jäsenten aiheuttamien skandaalien jälkeen koko noopeli tuntuu jo vähän tunkkaiselta jutulta. Mutta tottakai keskeytin työt torstaina klo 13.00 ja virittelin itseni Pörssitalon tunnelmiin. Olin itse jo vähän uumoillut voittajaksi Knausgårdia mutta sieltä tulikin vielä suurempi yllätys - täysin tuntematon afrikkalaissyntyinen Abdulrazak Gurnah.

Hauskinta tämän vuoden Nobel-palkinnon julkistamisessa oli se äimistys ja hämmennys, joka levisi koko maan kulttuuritoimituksiin. Jopa niin, että monet kulttuuritoimittajat tunsivat tarvetta selitellä kuinka he nyt eivät todellakaan ole kuulleetkaan tästä kirjailijasta ja kuinka noloa se onkaan. Päivän sanaksi nousi ainakin täällä Ruotsissa "panikgoogla".

Tällaisena "tavallisena" kirjallisuudenharrastajana sitä saikin vain googlailla rauhassa ja todeta, että taisi tulla taas yksi uusi kirjailijanimi luettavien kirjojen listalle. Se lista on kuitenkin todennäköisesti lyhyempi kuin kaikilla kulttuuritoimittajaparoilla.

Mutta mikä näissä listoissa ja pakkolukea-kirjailijoissa sitten on takana? Sekö kirjallisuudenharrastaja voittaa, jolla on kuolinvuoteellaan eniten kirjoja luettuna? Lisäpisteitä kaikista luetuista Nobel-kirjailijoista? 

Kun aloitin tämän blogini kuusi vuotta sitten oli mielessäni myös paljon näitä pakkoajatuksia. Tuskastuin kun uudet suomalaiskirjat tulivat tänne Ruotsin kirjastoihin niin myöhään, että pääsin lukemaan niitä aina "jälkijunassa". Joitakin uutuuksia tilasin arvostelukappaleina, mutta niistähän se stressi vasta tulikin!

Pikkuhiljaa rauhoituin ja löysin oman tyylini tänne blogiin. Se on itse asiassa se tyyli, joka on minua lukijana seurannut koko elämäni: luen kirjoja summamutikalla, mitä eteen sattuu. Varailen myös paljon kirjastosta, mutta sieltä ne suosituimmat tulevat vasta aikojen myötä. Eikä se haittaa, sillä pinossa on aina joku mielenkiintoinen kirja odottamassa. Jokaiselle kirjalle on oma aikansa ja paikkansa. 

Tänä syksynä on kohdallani aika tullut Eeva Joenpellon Lohja-sarjalle, jota luen yhdessä kirjapiirini kanssa ja jossa olemme edenneet jo kolmanteen osaan. Ihan tyhjästä emme tätä ideaa suinkaan nyhjänneet - Eeva Joenpellon 100-vuotisjuhlavuosi antoi kimmokkeen lukea Lohja-sarjan ensimmäinen osa, Vetää kaikista ovista. 

Seuraavassa kirjapiirimme zoom-kokouksessa olimme kaikki yhtä äimistyneitä: tämähän on loistavaa kerrontaa! Ja kuinka ihmeessä Joenpelto on päässyt näin unohtumaan? Siltä istumalta päätimme jatkaa sarjan lukemista yhdessä. On muuten mahtava huomata sosiaalisen median kirjapiireistä, että emme ole todellakaan ainoa Lohja-sarjaa kahlaava piiri, Joenpelto on tänä juohlavuotenaan saanut aivan uuden nosteen. 

Olen siis täysin uppeluksissa Joenpellon kerronnassa ja Lohjan maisemissa mikä tarkoittaa sitä, että minulta jää tänä syksynä kaikki uutuudet lukematta. Mutta se ei haittaa, sillä siellä ne uutuukaiset odottavat kirjastossa - tai nettiantikvariaatissa, josta tilasin juuri Lohja-sarjan kaksi jälkimmäistä osaa. Laitoin samaan pakettiin sitten myös juuri edesmenneen Antti Jalavan uutuuskirjan vuosimallia 1980.

Kaikkia maailman kirjoja en ehdi tämän elämän aikana lukemaan, se tosiseikka on vain hyväksyttävä. Mutta sitä suuremmalla jännityksellä odotan, mitkä näistä lukemattomista hienoista kirjoista osuu kohdalleni. Pakkokirjat älkööt kuitenkaan vaivautuko...


Kommentit

  1. Hyvää pohdintaa. Helposti kirjablogia pitäessä ajautuu outoihin pakko sitä, pakko tätä -ajatuksiin. Itse raivasin haasteet kokonaan pois ja sain siitä ihan uutta virtaa. On sitä silti tullut luettua myös klassikoita, muun muassa ihanaa Herman Hesseä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se Hesse pääsi lukulistalleni juuri sinun blogistasi 🙂 Hyvä, että myös vanhemmista kirjoista tehdään postauksia. Parhaimmillaan tämä lukuharrastus on kyllä oikeaa löytöretkeilyä!

      Poista
  2. Minä lähdin tutkailemaan kirjaston sivuille ja nettikirjakauppoihin, onko Gurnahia saatavilla. Suomennoksia ei ole, mutta AdLibriksestä olisi saanut useita äänikirjoja alkukielellä eli englanniksi ja painettuja kirjoja oli kaksi, mutta painos loppu. Pyysin ilmoittamaan kun saavat ja heti tuli vastaus, että voin ennakkovarata kirjan The Last Gift, jonka nyt sitten saan kuun lopussa. Kiinnostaa tutustua tähän kirjailijaan hänen kolonialismi- ja pakolaisteemojensa vuoksi.

    Minua ei ole viehättänyt osallistua bloggailuaikanani listojen mukaisiin lukuhaasteisiin.
    Luen sitä mikä milloinkin vetää puoleensa ja jään joskus harrastamaan jotakuta kirjailijaa pitempään.

    Kappas, Saarikoski suomensi myös ruotsista viimeisinä vuosinaan. No, hän asui Ruotsissa ja oli naimisissa ruotsalaisen kanssa. Olen lukenut Asfalttikukan suomeksi, mutta en muista siitä oikeastaan mitään. Siirtolaisongelmia.
    Saarikoski oli röyhkeä suomennoksissaan. Hän suomensi, vaikka osasi hyvin vähän kieltä josta käänsi ja teki sitten oman versionsa - heh, suomennosfiktion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on pari ruotsinnosta tehty Gurnahin tuotannosta, mutta niitäkään ei tästä kotikuntani kirjastosta löytynyt. Täytyy odotella. ..

      Aloin jo lukea vähän tuota Asfalttikukkaa ja olen vaikuttunut, Saarikoskea lukee aina mielellään mutta tietysti arvoitus nyt kuinka tarkasti se seuraa alkuperäistä tekstiä 🤔

      Poista
  3. Kivasti kirjoitat kuinka kirjat päätyvät lukemistoosi. Minulla aika sama asenne, rennosti vaan. Tosin klassikkohaaste on minusta hyvä, kun blogeissa ja muutenkin ajautuu kuitenkin aika helposti vain uudempaa kirjallisuutta lukemaan.

    Minä olen ottanut listalleni Ruotsissa tunnetun, mutta täällä ilmeisesti vähemmän tunnetun Klas Östergrenin trilogiaste Gentlemenin. En ole kuitenkaan kaksikielinen, joten pientä vaivaa tulee joistakin sanoista. Silti tunsin valtavaa nostalgian sekaista rakkauden tunnetta lukiessani Horngatanista ja Gamla Stanista. En enää tiedä, mistä kirjailijan bongasin.

    Niin, ja tuo Joenpelto alkaa kyllä kirjoitustesi perusteella vetää magneetin lailla. En ole lukenut häneltä mitään, noloa kyllä. Äitini kirjahyllyssä hän esiintyi. Ehkä siinä syy ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klas Östergren on arvostettu kirjailija täällä Ruotsissa, mutta en ole tainnut lukea häneltä vielä mitään. Tuo trilogia on tietysti listalla, ehkä se jossain vaiheessa osuu kohdalle🙂

      No äidin kirjahyllystähän minäkin löysin Joenpellon! Hänellä tosin oli vain nuo Lohja-sarjan kaksi ensimmäistä osaa, mutta nyt siis tilasin täydennykset. Suosittelen muuten ainakin Helena Ruuskan kirjoittamaa Joenpellon elämäkertaa, oli kyllä melkoinen nainen monin tavoin!

      Poista
  4. Minulle Eeva Joenpellon kirjat tulivat tutuiksi jo paljon ennen digiaikaa. Taisin lukea useimmat niistä jo silloin. Kiinnostavaa olisi palata niiden pariin ja katsoa, miltä ne tuntuisivat nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen aika harvoin kirjoja uudestaan, mutta kun olen niin tehnyt on se ollut usein hämmentävä kokemus - kirja tuntuu ihan erilaiselta. Tai sitten on lukija muuttunut matkan varrella?

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...