Siirry pääsisältöön

Nobelin jälkitunnelmia ja edelleenkin fiilistelyä Joenpellon seurassa

 

Tällä viikolla selvisi sitten taas vuoden Nobel-kirjailija. Olen seurannut aikaisempina vuosina tätä jännitysnäytelmää suurella mielenkiinnolla, mutta erinäisten Akatemian jäsenten aiheuttamien skandaalien jälkeen koko noopeli tuntuu jo vähän tunkkaiselta jutulta. Mutta tottakai keskeytin työt torstaina klo 13.00 ja virittelin itseni Pörssitalon tunnelmiin. Olin itse jo vähän uumoillut voittajaksi Knausgårdia mutta sieltä tulikin vielä suurempi yllätys - täysin tuntematon afrikkalaissyntyinen Abdulrazak Gurnah.

Hauskinta tämän vuoden Nobel-palkinnon julkistamisessa oli se äimistys ja hämmennys, joka levisi koko maan kulttuuritoimituksiin. Jopa niin, että monet kulttuuritoimittajat tunsivat tarvetta selitellä kuinka he nyt eivät todellakaan ole kuulleetkaan tästä kirjailijasta ja kuinka noloa se onkaan. Päivän sanaksi nousi ainakin täällä Ruotsissa "panikgoogla".

Tällaisena "tavallisena" kirjallisuudenharrastajana sitä saikin vain googlailla rauhassa ja todeta, että taisi tulla taas yksi uusi kirjailijanimi luettavien kirjojen listalle. Se lista on kuitenkin todennäköisesti lyhyempi kuin kaikilla kulttuuritoimittajaparoilla.

Mutta mikä näissä listoissa ja pakkolukea-kirjailijoissa sitten on takana? Sekö kirjallisuudenharrastaja voittaa, jolla on kuolinvuoteellaan eniten kirjoja luettuna? Lisäpisteitä kaikista luetuista Nobel-kirjailijoista? 

Kun aloitin tämän blogini kuusi vuotta sitten oli mielessäni myös paljon näitä pakkoajatuksia. Tuskastuin kun uudet suomalaiskirjat tulivat tänne Ruotsin kirjastoihin niin myöhään, että pääsin lukemaan niitä aina "jälkijunassa". Joitakin uutuuksia tilasin arvostelukappaleina, mutta niistähän se stressi vasta tulikin!

Pikkuhiljaa rauhoituin ja löysin oman tyylini tänne blogiin. Se on itse asiassa se tyyli, joka on minua lukijana seurannut koko elämäni: luen kirjoja summamutikalla, mitä eteen sattuu. Varailen myös paljon kirjastosta, mutta sieltä ne suosituimmat tulevat vasta aikojen myötä. Eikä se haittaa, sillä pinossa on aina joku mielenkiintoinen kirja odottamassa. Jokaiselle kirjalle on oma aikansa ja paikkansa. 

Tänä syksynä on kohdallani aika tullut Eeva Joenpellon Lohja-sarjalle, jota luen yhdessä kirjapiirini kanssa ja jossa olemme edenneet jo kolmanteen osaan. Ihan tyhjästä emme tätä ideaa suinkaan nyhjänneet - Eeva Joenpellon 100-vuotisjuhlavuosi antoi kimmokkeen lukea Lohja-sarjan ensimmäinen osa, Vetää kaikista ovista. 

Seuraavassa kirjapiirimme zoom-kokouksessa olimme kaikki yhtä äimistyneitä: tämähän on loistavaa kerrontaa! Ja kuinka ihmeessä Joenpelto on päässyt näin unohtumaan? Siltä istumalta päätimme jatkaa sarjan lukemista yhdessä. On muuten mahtava huomata sosiaalisen median kirjapiireistä, että emme ole todellakaan ainoa Lohja-sarjaa kahlaava piiri, Joenpelto on tänä juohlavuotenaan saanut aivan uuden nosteen. 

Olen siis täysin uppeluksissa Joenpellon kerronnassa ja Lohjan maisemissa mikä tarkoittaa sitä, että minulta jää tänä syksynä kaikki uutuudet lukematta. Mutta se ei haittaa, sillä siellä ne uutuukaiset odottavat kirjastossa - tai nettiantikvariaatissa, josta tilasin juuri Lohja-sarjan kaksi jälkimmäistä osaa. Laitoin samaan pakettiin sitten myös juuri edesmenneen Antti Jalavan uutuuskirjan vuosimallia 1980.

Kaikkia maailman kirjoja en ehdi tämän elämän aikana lukemaan, se tosiseikka on vain hyväksyttävä. Mutta sitä suuremmalla jännityksellä odotan, mitkä näistä lukemattomista hienoista kirjoista osuu kohdalleni. Pakkokirjat älkööt kuitenkaan vaivautuko...


Kommentit

  1. Hyvää pohdintaa. Helposti kirjablogia pitäessä ajautuu outoihin pakko sitä, pakko tätä -ajatuksiin. Itse raivasin haasteet kokonaan pois ja sain siitä ihan uutta virtaa. On sitä silti tullut luettua myös klassikoita, muun muassa ihanaa Herman Hesseä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se Hesse pääsi lukulistalleni juuri sinun blogistasi 🙂 Hyvä, että myös vanhemmista kirjoista tehdään postauksia. Parhaimmillaan tämä lukuharrastus on kyllä oikeaa löytöretkeilyä!

      Poista
  2. Minä lähdin tutkailemaan kirjaston sivuille ja nettikirjakauppoihin, onko Gurnahia saatavilla. Suomennoksia ei ole, mutta AdLibriksestä olisi saanut useita äänikirjoja alkukielellä eli englanniksi ja painettuja kirjoja oli kaksi, mutta painos loppu. Pyysin ilmoittamaan kun saavat ja heti tuli vastaus, että voin ennakkovarata kirjan The Last Gift, jonka nyt sitten saan kuun lopussa. Kiinnostaa tutustua tähän kirjailijaan hänen kolonialismi- ja pakolaisteemojensa vuoksi.

    Minua ei ole viehättänyt osallistua bloggailuaikanani listojen mukaisiin lukuhaasteisiin.
    Luen sitä mikä milloinkin vetää puoleensa ja jään joskus harrastamaan jotakuta kirjailijaa pitempään.

    Kappas, Saarikoski suomensi myös ruotsista viimeisinä vuosinaan. No, hän asui Ruotsissa ja oli naimisissa ruotsalaisen kanssa. Olen lukenut Asfalttikukan suomeksi, mutta en muista siitä oikeastaan mitään. Siirtolaisongelmia.
    Saarikoski oli röyhkeä suomennoksissaan. Hän suomensi, vaikka osasi hyvin vähän kieltä josta käänsi ja teki sitten oman versionsa - heh, suomennosfiktion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on pari ruotsinnosta tehty Gurnahin tuotannosta, mutta niitäkään ei tästä kotikuntani kirjastosta löytynyt. Täytyy odotella. ..

      Aloin jo lukea vähän tuota Asfalttikukkaa ja olen vaikuttunut, Saarikoskea lukee aina mielellään mutta tietysti arvoitus nyt kuinka tarkasti se seuraa alkuperäistä tekstiä 🤔

      Poista
  3. Kivasti kirjoitat kuinka kirjat päätyvät lukemistoosi. Minulla aika sama asenne, rennosti vaan. Tosin klassikkohaaste on minusta hyvä, kun blogeissa ja muutenkin ajautuu kuitenkin aika helposti vain uudempaa kirjallisuutta lukemaan.

    Minä olen ottanut listalleni Ruotsissa tunnetun, mutta täällä ilmeisesti vähemmän tunnetun Klas Östergrenin trilogiaste Gentlemenin. En ole kuitenkaan kaksikielinen, joten pientä vaivaa tulee joistakin sanoista. Silti tunsin valtavaa nostalgian sekaista rakkauden tunnetta lukiessani Horngatanista ja Gamla Stanista. En enää tiedä, mistä kirjailijan bongasin.

    Niin, ja tuo Joenpelto alkaa kyllä kirjoitustesi perusteella vetää magneetin lailla. En ole lukenut häneltä mitään, noloa kyllä. Äitini kirjahyllyssä hän esiintyi. Ehkä siinä syy ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klas Östergren on arvostettu kirjailija täällä Ruotsissa, mutta en ole tainnut lukea häneltä vielä mitään. Tuo trilogia on tietysti listalla, ehkä se jossain vaiheessa osuu kohdalle🙂

      No äidin kirjahyllystähän minäkin löysin Joenpellon! Hänellä tosin oli vain nuo Lohja-sarjan kaksi ensimmäistä osaa, mutta nyt siis tilasin täydennykset. Suosittelen muuten ainakin Helena Ruuskan kirjoittamaa Joenpellon elämäkertaa, oli kyllä melkoinen nainen monin tavoin!

      Poista
  4. Minulle Eeva Joenpellon kirjat tulivat tutuiksi jo paljon ennen digiaikaa. Taisin lukea useimmat niistä jo silloin. Kiinnostavaa olisi palata niiden pariin ja katsoa, miltä ne tuntuisivat nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen aika harvoin kirjoja uudestaan, mutta kun olen niin tehnyt on se ollut usein hämmentävä kokemus - kirja tuntuu ihan erilaiselta. Tai sitten on lukija muuttunut matkan varrella?

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...