Siirry pääsisältöön

Alkusyksyn kirjallista matkaamista sekä pandemianostalgiaa

 


Ja yhtäkkiä oli syyskuu... Kesä meni kuin hujahtaen, tuo järjestyksessään toinen pandemiakesä, jonka vietimme jo tottunein ottein. Kotimaan matkailua ja mielellään luontokohteita, valitaan väljästi kansoitetut ravintolat ja kahvilat ja jos sää vain sallii niin istutaan ulkona. Ja tänä kesänähän se ulkona istuminen on onnistunut hienosti, kiitos sään jumalattarien.

Valittelin kesällä kun lukeminen ei maistu, mutta nyt maistuu taas! Loppukesän todellinen knockout on ollut Eeva Joenpellon Lohja-sarja ja sen ensimmäinen osa, jota sekä kuuntelin että luin paperisena kirjana. Liisamaija Laaksosen luenta menee luihin ja ytimiin ja varsinkin Salmen ja Gröönrooskan osuudet halusin kuunnella Laaksosen lukemana. Laaksonen tekee tästä yhden naisen radioteatterin - jokainen henkilö saa oman äänensä, painotuksensa, huokauksensa... 

En itse asiassa edes ymmärtänyt Joenpellon kerronnan mestarillisuutta ennen kuin Laaksonen näytti minulle miten tätä tekstiä on luettava. Jos lukee liian nopeasti jää helposti paitsi kaikista rivien välisistä merkityksistä. Ja se kirjan huumorikin on usein juuri siellä hiukan takaviistossa.

Nyt olen sitten kakkososan, Kuin kekäle kädessä, alkuosassa ja olen juuri saanut kokea Oskari Hännisen Sofi-siskon vaikuttavan sisääntulon romaanin maailmaan. Mainittiinhan hänet jo ykkösosassakin, äitinsä kanssa asuva Oskarin vanhapiikasisko, mutta nyt Sofi saa hahmon ja olemuksen ja toivon todella, että Sofista tulee pysyvä osa Lohja-sarjan henkilögalleriaa. 

Tänä vuonna juhlitaan Eeva Joenpellon 100-vuotisjuhlavuotta, joten jos hänen tuotantonsa ei ole vielä tuttu niin nyt on oiva tekosyy tutustua Joenpellon romaanimaailmaan. Lohja-sarja vie 20-luvulle, jolloin yritetään toipua sisällissodasta samalla kun uusi maailma autoineen ja muine ihmeineen tekee tuloaan. Joenpellon henkilöt ovat psykologisesti taitavasti kuvattuja ja heissä riittää pohtimista, minkä huomasimme kun keskustelimme kirjapiirissämme sarjan avausromaanista Vetää kaikista ovista.

Mutta tässä välissä olen käynyt myös muissa maailmoissa. Luin nyt vihdoinkin Lena Einhornin kirjan äitinsä Ninan matkasta Puolan Lublinin juutalaiskortteleista Varsovan gheton kauhujen kautta Ruotsiin turvaan. Ninas resa on järkyttävä kirja, jonka pystyy oikeastaan lukemaan vain sen ajatuksen voimalla, että tietää Ninan päässeen lopulta turvaan. Kirja voitti ilmestyessään 2005 Ruotsin arvostetuimman kirjapalkinnon, August-palkinnon ja se mainitaan edelleen keskusteluissa ruotsalaisen holokausti-kirjallisuuden klassikkona.

Einhorn kirjoittaa sujuvasti ja jännittävästi, hän osaa cliffhangereiden asettelun taidon. Kirja koostuu suurelta osin Nina-äidin kertomuksesta mutta Einhorn tekee myös yleisempiä katsauksia historiallisiin faktoihin ja sodan etenemiseen. Aivan kirjan alussa Nina matkustaa äitinsä kanssa New Yorkiin sukuloimaan ja he jäävät sinne kokonaiseksi vuodeksi, Nina käy myös paikallista koulua serkkujensa kanssa. Vuosi on 1937 ja tarkoitus on, että muuttaisivat Amerikkaan pysyvästi. Mutta sekä äidillä että varsinkin Ninalla on kova koti-ikävä ja niinpä he tekevät ratkaisun lähteä kotiin. Lukijaa kylmää ajatus siitä, kuinka suuri vaikutus tällä päätöksellä onkaan.

Ja juuri tuo eri päätösten ja sattumien oikukas kohtalon suunnan muuttaminen on tämän kirjan kantavia teemoja. Nina ja hänen perheensä ovat monta kertaa vain hiuskarvan päässä varmasta kuolemasta, mutta kerta kerran jälkeen he pelastautuvat. Usein vain sisäistä ääntään kuuntelemalla, mutta usein myös toisten ihmisten apuun luottamalla. Elämä Varsovan ghetossa oli jatkuvaa venäläistä rulettia, mutta kuten Nina itse kertoo, ei kukaan jaksa elää jatkuvassa pelossa. Elämä normalisoituu pikkuhiljaa, vaikka ympärillä olisi minkälainen helvetti.

Monien hermoja raastavien vaiheiden jälkeen Nina pääsee pakenemaan ghetosta ja hän saa piilopaikan erään puolalaisperheen luota maaseudulta. Saksan häviö alkaa olla jo varma ja venäläisten tuloa odotetaan, vaikkakin se kestää tuskastuttavan kauan. Lopputaistojen koittaessa alkaa vielä uusi pakomatka, tällä kertaa puolalaisen siviiliväestön rinnalla. Mutta Nina iloitsee paetessaankin siitä, että saa monen vuoden jälkeen kokea jälleen olevansa ihminen muiden rinnalla. Hänellä on oikeus olla olemassa.

Einhornin kirja on myös suomennettu, mutta kirjablogeista sitä etsiessäni huomaan, että kirjaa moititaan sekavaksi eikä Einhornin kirjoitustapa vakuuta. Tämä on todella harmi kuulla, sillä alkuperäiskielellä kirja on selkeää luettavaa ja Einhorn on saanut paljon kiitosta juuri sujuvasta kynästään. Lukekaa siis tämä kirja alkuperäiskielellä, jos mahdollista.

Lopuksi vielä teos, joka on kuin omasta elämästäni. Käyn aina silloin tällöin lainaamassa kirjastosta kasan uusia sarjakuviteoksia ja tällä kertaa pinossa oli todella ajankohtainen aihe, Elin Lucassin Karanteenipäiväkirja (Karantändagboken). Kirjassa kerrotaan kaltaiseni naisen vuodesta, jolloin nainen joutuu etätöihin kotiinsa ja josta käsin hän seuraa pandemian etenemistä ja muitakin maailman tapahtumia. Kirja on täysosuma ja tekisi itse asiassa mieli hankkia tämä kirjahyllyyn muistoksi tästä outoakin oudommasta vuodesta. Huomaan nimittäin jo unohtaneeni jonkin verran kevään 2020 tapahtumia, sitä pandemian alkukuukausien epäuskoista tunnelmaa, joka sitten pikkuhiljaa muuttui normaaliksi. Sillä niinhän on ihminen luotu toimimaan, ei kukaan jaksa elää jännityksessä pitkään vaan epätavallisesta tehdään arkea ja elämä jatkuu. Onneksi...

**

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista (WSOY 1974)

Lena Einhorn: Ninas resa (Bokförlaget Prisma 2005)

Elin Lucassi: Karantändagboken (Galago 2021)

Kommentit

  1. Eeva Joenpelto on niitä kirjailijoita, joiden uutta kirjaa odotin aina malttamattomana. Suomessa on ollut harvoja hänen veroisiaan kirjailijoita eikä mielestäni tällä hetkellä ketään.
    Panen muistiin Lena Einhornin kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 70-80-luvuilla Joenpeltoa tuli joka tuutista, olisiko sitten iskenyt lukijoihin kyllästyminen tai harhaluulo, että hänen tuotantonsa olisi jotenkin vanhentunutta? Onneksi nyt näin juhlavuonna on alkanut näkyä Joenpeltoa taas kirjablogeissakin.

      Poista
  2. Kiva kuulla kirjallisia kuulumisiasi! :) Minä luin Joenpellolta Veljeni varjon, mikä oli aika hyvä. Lohja-sarjaa voisi kokeilla myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anki! Kokeile ainakin tuota sarjan avausosaa, Vetää kaikista ovista. Siinä pääsee ainakin hyvin perille Joenpellon tyylistä ja kirjallisesta maisemasta.

      Poista
  3. Kuvaat kiinnostavasti tuota Liisamaija Laaksosen luentaa. On tosiaan joskus jännittävää huomata, millaisia lisämerkityksiä ja erilaisia tulkintoja repliikeille voi tulla sanontatavasta riippuen. En ole itse koskaan lukenut Joenpeltoa ja jostain syystä hänen kirjansa eivät vieläkään kiinnosta minua, vaikka häntä onkin kehuttu blogeissa. Ehkä joskus. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joenpelto on ihan oma lukunsa :) Itsekin innostuin vasta nyt mutta se oli kyllä paljolti Liisamaija Laaksosen luennan ansiota!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...