Siirry pääsisältöön

Alkusyksyn kirjallista matkaamista sekä pandemianostalgiaa

 


Ja yhtäkkiä oli syyskuu... Kesä meni kuin hujahtaen, tuo järjestyksessään toinen pandemiakesä, jonka vietimme jo tottunein ottein. Kotimaan matkailua ja mielellään luontokohteita, valitaan väljästi kansoitetut ravintolat ja kahvilat ja jos sää vain sallii niin istutaan ulkona. Ja tänä kesänähän se ulkona istuminen on onnistunut hienosti, kiitos sään jumalattarien.

Valittelin kesällä kun lukeminen ei maistu, mutta nyt maistuu taas! Loppukesän todellinen knockout on ollut Eeva Joenpellon Lohja-sarja ja sen ensimmäinen osa, jota sekä kuuntelin että luin paperisena kirjana. Liisamaija Laaksosen luenta menee luihin ja ytimiin ja varsinkin Salmen ja Gröönrooskan osuudet halusin kuunnella Laaksosen lukemana. Laaksonen tekee tästä yhden naisen radioteatterin - jokainen henkilö saa oman äänensä, painotuksensa, huokauksensa... 

En itse asiassa edes ymmärtänyt Joenpellon kerronnan mestarillisuutta ennen kuin Laaksonen näytti minulle miten tätä tekstiä on luettava. Jos lukee liian nopeasti jää helposti paitsi kaikista rivien välisistä merkityksistä. Ja se kirjan huumorikin on usein juuri siellä hiukan takaviistossa.

Nyt olen sitten kakkososan, Kuin kekäle kädessä, alkuosassa ja olen juuri saanut kokea Oskari Hännisen Sofi-siskon vaikuttavan sisääntulon romaanin maailmaan. Mainittiinhan hänet jo ykkösosassakin, äitinsä kanssa asuva Oskarin vanhapiikasisko, mutta nyt Sofi saa hahmon ja olemuksen ja toivon todella, että Sofista tulee pysyvä osa Lohja-sarjan henkilögalleriaa. 

Tänä vuonna juhlitaan Eeva Joenpellon 100-vuotisjuhlavuotta, joten jos hänen tuotantonsa ei ole vielä tuttu niin nyt on oiva tekosyy tutustua Joenpellon romaanimaailmaan. Lohja-sarja vie 20-luvulle, jolloin yritetään toipua sisällissodasta samalla kun uusi maailma autoineen ja muine ihmeineen tekee tuloaan. Joenpellon henkilöt ovat psykologisesti taitavasti kuvattuja ja heissä riittää pohtimista, minkä huomasimme kun keskustelimme kirjapiirissämme sarjan avausromaanista Vetää kaikista ovista.

Mutta tässä välissä olen käynyt myös muissa maailmoissa. Luin nyt vihdoinkin Lena Einhornin kirjan äitinsä Ninan matkasta Puolan Lublinin juutalaiskortteleista Varsovan gheton kauhujen kautta Ruotsiin turvaan. Ninas resa on järkyttävä kirja, jonka pystyy oikeastaan lukemaan vain sen ajatuksen voimalla, että tietää Ninan päässeen lopulta turvaan. Kirja voitti ilmestyessään 2005 Ruotsin arvostetuimman kirjapalkinnon, August-palkinnon ja se mainitaan edelleen keskusteluissa ruotsalaisen holokausti-kirjallisuuden klassikkona.

Einhorn kirjoittaa sujuvasti ja jännittävästi, hän osaa cliffhangereiden asettelun taidon. Kirja koostuu suurelta osin Nina-äidin kertomuksesta mutta Einhorn tekee myös yleisempiä katsauksia historiallisiin faktoihin ja sodan etenemiseen. Aivan kirjan alussa Nina matkustaa äitinsä kanssa New Yorkiin sukuloimaan ja he jäävät sinne kokonaiseksi vuodeksi, Nina käy myös paikallista koulua serkkujensa kanssa. Vuosi on 1937 ja tarkoitus on, että muuttaisivat Amerikkaan pysyvästi. Mutta sekä äidillä että varsinkin Ninalla on kova koti-ikävä ja niinpä he tekevät ratkaisun lähteä kotiin. Lukijaa kylmää ajatus siitä, kuinka suuri vaikutus tällä päätöksellä onkaan.

Ja juuri tuo eri päätösten ja sattumien oikukas kohtalon suunnan muuttaminen on tämän kirjan kantavia teemoja. Nina ja hänen perheensä ovat monta kertaa vain hiuskarvan päässä varmasta kuolemasta, mutta kerta kerran jälkeen he pelastautuvat. Usein vain sisäistä ääntään kuuntelemalla, mutta usein myös toisten ihmisten apuun luottamalla. Elämä Varsovan ghetossa oli jatkuvaa venäläistä rulettia, mutta kuten Nina itse kertoo, ei kukaan jaksa elää jatkuvassa pelossa. Elämä normalisoituu pikkuhiljaa, vaikka ympärillä olisi minkälainen helvetti.

Monien hermoja raastavien vaiheiden jälkeen Nina pääsee pakenemaan ghetosta ja hän saa piilopaikan erään puolalaisperheen luota maaseudulta. Saksan häviö alkaa olla jo varma ja venäläisten tuloa odotetaan, vaikkakin se kestää tuskastuttavan kauan. Lopputaistojen koittaessa alkaa vielä uusi pakomatka, tällä kertaa puolalaisen siviiliväestön rinnalla. Mutta Nina iloitsee paetessaankin siitä, että saa monen vuoden jälkeen kokea jälleen olevansa ihminen muiden rinnalla. Hänellä on oikeus olla olemassa.

Einhornin kirja on myös suomennettu, mutta kirjablogeista sitä etsiessäni huomaan, että kirjaa moititaan sekavaksi eikä Einhornin kirjoitustapa vakuuta. Tämä on todella harmi kuulla, sillä alkuperäiskielellä kirja on selkeää luettavaa ja Einhorn on saanut paljon kiitosta juuri sujuvasta kynästään. Lukekaa siis tämä kirja alkuperäiskielellä, jos mahdollista.

Lopuksi vielä teos, joka on kuin omasta elämästäni. Käyn aina silloin tällöin lainaamassa kirjastosta kasan uusia sarjakuviteoksia ja tällä kertaa pinossa oli todella ajankohtainen aihe, Elin Lucassin Karanteenipäiväkirja (Karantändagboken). Kirjassa kerrotaan kaltaiseni naisen vuodesta, jolloin nainen joutuu etätöihin kotiinsa ja josta käsin hän seuraa pandemian etenemistä ja muitakin maailman tapahtumia. Kirja on täysosuma ja tekisi itse asiassa mieli hankkia tämä kirjahyllyyn muistoksi tästä outoakin oudommasta vuodesta. Huomaan nimittäin jo unohtaneeni jonkin verran kevään 2020 tapahtumia, sitä pandemian alkukuukausien epäuskoista tunnelmaa, joka sitten pikkuhiljaa muuttui normaaliksi. Sillä niinhän on ihminen luotu toimimaan, ei kukaan jaksa elää jännityksessä pitkään vaan epätavallisesta tehdään arkea ja elämä jatkuu. Onneksi...

**

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista (WSOY 1974)

Lena Einhorn: Ninas resa (Bokförlaget Prisma 2005)

Elin Lucassi: Karantändagboken (Galago 2021)

Kommentit

  1. Eeva Joenpelto on niitä kirjailijoita, joiden uutta kirjaa odotin aina malttamattomana. Suomessa on ollut harvoja hänen veroisiaan kirjailijoita eikä mielestäni tällä hetkellä ketään.
    Panen muistiin Lena Einhornin kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 70-80-luvuilla Joenpeltoa tuli joka tuutista, olisiko sitten iskenyt lukijoihin kyllästyminen tai harhaluulo, että hänen tuotantonsa olisi jotenkin vanhentunutta? Onneksi nyt näin juhlavuonna on alkanut näkyä Joenpeltoa taas kirjablogeissakin.

      Poista
  2. Kiva kuulla kirjallisia kuulumisiasi! :) Minä luin Joenpellolta Veljeni varjon, mikä oli aika hyvä. Lohja-sarjaa voisi kokeilla myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anki! Kokeile ainakin tuota sarjan avausosaa, Vetää kaikista ovista. Siinä pääsee ainakin hyvin perille Joenpellon tyylistä ja kirjallisesta maisemasta.

      Poista
  3. Kuvaat kiinnostavasti tuota Liisamaija Laaksosen luentaa. On tosiaan joskus jännittävää huomata, millaisia lisämerkityksiä ja erilaisia tulkintoja repliikeille voi tulla sanontatavasta riippuen. En ole itse koskaan lukenut Joenpeltoa ja jostain syystä hänen kirjansa eivät vieläkään kiinnosta minua, vaikka häntä onkin kehuttu blogeissa. Ehkä joskus. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joenpelto on ihan oma lukunsa :) Itsekin innostuin vasta nyt mutta se oli kyllä paljolti Liisamaija Laaksosen luennan ansiota!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Lukupinon ilot ja pettymykset - ja miten ryhdytään vastuulliseksi kirjastonkäyttäjäksi

  Olen nyt vihdoin ja viimein älynnyt, että kirjastovaraukset voi paussata! Tunsin tosin suurta haikeutta kun ilmoitin kirjaston tietokannalle, että seuraavan kerran kirjoja voi toimittaa minulle vasta huhtikuun lopussa. Siihen mennessä olisi nimittäin tarkoitus saada yliopiston lopputyö kasaan.  Mutta iloitaan nyt vielä sitäkin suuremmalla syyllä tästä käsillä olevasta pinosta, jonka olen onnistunut taas itselleni kasaamaan. Olen näitä kirjoja varaillut blogista ja kirjainstasta löytämieni vinkkien perusteella, kiitos taas kaikille vinkkaajille!  Aloitetaan kirjapinon pettymyksestä. Lea Ypin omaelämäkerrallinen teos "Vapaa" lapsuudesta 80-luvun Albaniassa on yksi viime vuosien sykähdyttävimmistä lukukokemuksistani. Niinpä Ypin uusin kirja "Indignity" meni heittämällä lukulistalleni. Mutta... Kirja jatkaa Albanian historian kuvauksella, mikä on teoksen parasta antia. Olen edelleen erittäin utelias kuulemaan lisää Albaniasta! Samalla kun nolottaa tajuta kuinka vähä...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Loma! Ja dekkarit...

Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana mutta kolme vielä edessä. Ja ilmatkin näyttävät alkavan lämmetä joten tunnelma on korkealla! Lomatunnelmaani kuuluvat myös dekkarit. En niitä yleensä lue kovin paljon koska nykydekkarit ovat mielestäni selkeästi raaistuneet. Muutos tapahtui kai Stieg Larssonin Millenium-sarjan myötä, jonka jälkeen monet keksivät tämän modernin version Klondikesta ja mahdollisuuden tehdä rahaa. Psykologiset trillerit ovat kuitenkin mieleistäni jännityskirjallisuutta ja muistelen edelleen lämmöllä viime kesän huippujännää lukukokemusta, Gillian Flynnin  Kiltti tyttö  -trilleriä. Joten kun näin tämän A.J. Finnin Nainen ikkunassa -kirjan seistä töröttävän kirjakaupan eniten myyvien kirjojen ykkösenä ja kannessa vieläpä Flynnin suositus "Amazing!" niin se oli siinä. No, se "Amazing" oli ehkä hiukan liioiteltua ja Flynnin nimen käyttäminen markkinoinnissa aika lailla harhaanjohtavaa. Yhteistä kirjoille oli toki mieleltään  enemmän tai vähemmän...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...