Siirry pääsisältöön

Miten sössitään hyvä kirjaidea x 2

 


Maaliskuu tuli ja meni. Oli kaikenlaisia työ- ja opiskelukiireitä, jotka pitivät mielen mukavasti poissa korona-aiheisista aatoksista. Sivusilmällä olen ollut uutisista ymmärtävinäni, että täällä Ruotsissakin on vaikea tilanne, vaikka kuolinluvut ovatkin melko vähäisiä vuoden takaisiin kauhulukuihin verrattuna.

Etätyöpestinikin jatkuu, näillä näkymin ainakin kesän yli. Eikä se ajatus enää edes ahdista, sillä olen nyt vuoden aikana rakentanut tänne kotiimme oikean puuhakeskuksen. Töiden ja kotihommien lisäksi olen järjestänyt itselleni kaikenlaista aktiviteettiä, jotta mieleni pysyisi virkeänä. Olen jo vuoden verran opiskellut saksaa ja tänä talvena osallistuin myös pitkästä aikaa yliopiston kurssille, jonka luentoja pystyi seuraamaan vaivattomasti netin kautta. 

Ja nettiin on tosiaan siirtynyt myös sosiaalinen elämäni lähes täysin - siellä seurustelen siskon kanssa, keskustelen kirjoista lukupiirini kanssa ja virittelen kerran viikossa yhteyden Balille, jossa saksanopettajani asuu. Virtuaalimaailmassa ovat niin joogaopettajani kuin rakkaat työkaverinikin, joiden kanssa välillä kahvitellaan. Osaakohan sitä sitten enää edes seurustellakaan kun jossain vaiheessa saamme tavata toisiamme taas naamakkain?

Maaliskuun kirjasaldo tosin jäi sitten aika surkeaksi, vaikka alku vaikutti lupaavalta. Löysin nimittäin kaksi kirjaa, jotka ideoina kuulostivat suorastaan loistavilta mutta molemmissa jouduin noin 50 sivun jälkeen toteamaan, että nyt olikin pelkkää höttöä kauniissa paketissa. Lukuilo hävisi enkä sitten ole oikein löytänyt mitään koukuttavaa luettavaa. 

Miten sitten sössitään hyvä kirjaidea? Engströmin ja Richterin tapauksessa kirja oli suorastaan kutkuttava - kirjan tarina on tulevaisuuteen sijoittuva dystopia, jossa Ruotsin Norlanti on julistautunut itsenäiseksi ja pandemioiden jälkikaudella ihmiset yrittävät elää kitkuuttaa omavaraistalouden avulla tai sitten muilta ryöstäen. Kirjan nimikin, Nattavaara, kuulosti suorastaan eeppiseltä ja kirjan kansi on dramaattisuudessaan yksi kauneimpia kansia, joita olen ylipäänsä nähnyt.

Mutta siihen se sitten tyssähti. Itse tarina on aika simppeliä kerrontaa, dialogi tylsää, henkilöhahmot ennalta-arvattavia. Kirjaan on yritetty saada mukaan niin taistelukohtauksia kuin erotiikkaakin mutta tarina ei missään vaiheessa lähde lentoon. Minulla on kirjasta lukematta vielä viimeinen kolmasosa, mutta kukaan kirjan henkilöistä ei ole niin kiinnostava, että edes haluaisin tietää miten heidän käy. 

Ja sitten on tämä toinen pettymys, saksanjuutalaisen Mirna Funkin "Zwischen Du und Ich", josta luin erään saksalaisen kirjabloggaajan ylistävän postauksen ja jonka tilasin saman tien. Kirja kertoo berliiniläisestä Nikestä, jonka vanhemmat ovat eläneet DDR:ssä. Niken juutalainen äiti on täysin ohittanut juutalaisen kulttuuritaustansa, mutta Nike haluaa kuitenkin selvittää omaa taustaansa ja identiteettiään ja kuin sattuman oikusta hän saa tarjouksen lähteä töihin Tel Aviviin. Niinpä hän päättää tehdä "alijan", joka tarkoittaa juutalaisten paluumuuttoa Israeliin.

Kirjan alku onkin kuin oppikirja kuinka tämä alija tehdään ja mitä asiakirjoja sitä varten on hankittava. Funk kirjoittaa hauskasti ja  kevyellä chicklitt-tyylillä, ripotellen aina väliin mielenkiintoisia termejä ja faktoja juutalaisesta kulttuurista. Ja Niken saavuttua Tel Aviviin kirjailija pistää myös parastaan. Kaupunki kuvataan niin elävästi ja herkullisesti, että päätän jo siltä istumalta, että Tel Aviviin pitää vielä joskus päästä.

Mutta sitten Nike tapaa Noamin, kirjan toisen päähenkilön, ja koko rakennelma sortuu. Ymmärrän, että kirjailijalla on ollut joku suurempi suunnitelma yhyttäessään nämä kaksi rikkinäistä persoonaa yhteen mutta tässä kirjassa ei yksinkertaisesti ole tilaa heille molemmille. Tai ainakaan siihen eivät nämä 300 sivua riitä. Kirjan loppupuoli on vain sekavaa poukkoilua, epäuskottavia juonenkäänteitä, tökköä dialogia ja naurettavia sänkykohtauksia. Ja kirjan alussa minua naurattanut huumorikin on kuin poispyyhitty.

Tässä siis kaksi aivan loistavaa kirjan tarinaa on mennyt täysin harakoille! Erittäin harmillista. Onneksi nyt viikonloppuna löysin taas kirjallisen luottoterapeuttini eli Merete Mazzarellan. Hän pelasti minut edellisestä lukujumistani ja saa siis tälläkin kertaa luvan herätellä kirjallisia elämänhalujani. Keksin nimittäin alkaa kuunnella hänen uusinta "Syksystä syksyyn" -teosta viikonlopun kävelyretkilläni ja niin se vain on todettava jälleen kerran: Mazzarella ei sössi!



**

Engström & Richert: Nattavaara. Roman i katastrofernas tid

Bokfabriken 2020


Mirna Funk: Zwischen Du und Ich

dtv 2021

Kommentit

  1. Olet oikeassa, molemmissa kirjoissa on hyvä aihe. Harmi, että osoittautuivat huonoiksi.
    Itse olisin kiinnostunut tästä 'alijan' tekijästä. Shtisel-sarja on nostanut minussa sellaisen haaveen, että jos joskus pääsee jonnekin matkalle, niin voisin mennä Israeliin. Jerusalem erityisesti kiinnostaa, koska siellä on kolmen ison uskonnon pyhät paikat, samoin Tel Aviv merenrantakaupunkina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syy, miksi edes jaksoin lukea kyseisen kirjan loppuun, oli juuri ne arkipäivän kuvaukset Israelista. Kirjailija oli onnistunut tuomaan hyvin esille israelilaisen kulttuurin, esim. keskustelukulttuurin, erikoisuuksia ja varsinkin miten se eroaa saksalaisesta. Kirjailija asuu itsekin sekä Berliinissä että Tel Avivissa, joten nämä omakohtaiset kokemukset hän osasi kuvata hyvin. Olisipa vain malttanut keskittyä enemmän siihen! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...