Siirry pääsisältöön

Miten sössitään hyvä kirjaidea x 2

 


Maaliskuu tuli ja meni. Oli kaikenlaisia työ- ja opiskelukiireitä, jotka pitivät mielen mukavasti poissa korona-aiheisista aatoksista. Sivusilmällä olen ollut uutisista ymmärtävinäni, että täällä Ruotsissakin on vaikea tilanne, vaikka kuolinluvut ovatkin melko vähäisiä vuoden takaisiin kauhulukuihin verrattuna.

Etätyöpestinikin jatkuu, näillä näkymin ainakin kesän yli. Eikä se ajatus enää edes ahdista, sillä olen nyt vuoden aikana rakentanut tänne kotiimme oikean puuhakeskuksen. Töiden ja kotihommien lisäksi olen järjestänyt itselleni kaikenlaista aktiviteettiä, jotta mieleni pysyisi virkeänä. Olen jo vuoden verran opiskellut saksaa ja tänä talvena osallistuin myös pitkästä aikaa yliopiston kurssille, jonka luentoja pystyi seuraamaan vaivattomasti netin kautta. 

Ja nettiin on tosiaan siirtynyt myös sosiaalinen elämäni lähes täysin - siellä seurustelen siskon kanssa, keskustelen kirjoista lukupiirini kanssa ja virittelen kerran viikossa yhteyden Balille, jossa saksanopettajani asuu. Virtuaalimaailmassa ovat niin joogaopettajani kuin rakkaat työkaverinikin, joiden kanssa välillä kahvitellaan. Osaakohan sitä sitten enää edes seurustellakaan kun jossain vaiheessa saamme tavata toisiamme taas naamakkain?

Maaliskuun kirjasaldo tosin jäi sitten aika surkeaksi, vaikka alku vaikutti lupaavalta. Löysin nimittäin kaksi kirjaa, jotka ideoina kuulostivat suorastaan loistavilta mutta molemmissa jouduin noin 50 sivun jälkeen toteamaan, että nyt olikin pelkkää höttöä kauniissa paketissa. Lukuilo hävisi enkä sitten ole oikein löytänyt mitään koukuttavaa luettavaa. 

Miten sitten sössitään hyvä kirjaidea? Engströmin ja Richterin tapauksessa kirja oli suorastaan kutkuttava - kirjan tarina on tulevaisuuteen sijoittuva dystopia, jossa Ruotsin Norlanti on julistautunut itsenäiseksi ja pandemioiden jälkikaudella ihmiset yrittävät elää kitkuuttaa omavaraistalouden avulla tai sitten muilta ryöstäen. Kirjan nimikin, Nattavaara, kuulosti suorastaan eeppiseltä ja kirjan kansi on dramaattisuudessaan yksi kauneimpia kansia, joita olen ylipäänsä nähnyt.

Mutta siihen se sitten tyssähti. Itse tarina on aika simppeliä kerrontaa, dialogi tylsää, henkilöhahmot ennalta-arvattavia. Kirjaan on yritetty saada mukaan niin taistelukohtauksia kuin erotiikkaakin mutta tarina ei missään vaiheessa lähde lentoon. Minulla on kirjasta lukematta vielä viimeinen kolmasosa, mutta kukaan kirjan henkilöistä ei ole niin kiinnostava, että edes haluaisin tietää miten heidän käy. 

Ja sitten on tämä toinen pettymys, saksanjuutalaisen Mirna Funkin "Zwischen Du und Ich", josta luin erään saksalaisen kirjabloggaajan ylistävän postauksen ja jonka tilasin saman tien. Kirja kertoo berliiniläisestä Nikestä, jonka vanhemmat ovat eläneet DDR:ssä. Niken juutalainen äiti on täysin ohittanut juutalaisen kulttuuritaustansa, mutta Nike haluaa kuitenkin selvittää omaa taustaansa ja identiteettiään ja kuin sattuman oikusta hän saa tarjouksen lähteä töihin Tel Aviviin. Niinpä hän päättää tehdä "alijan", joka tarkoittaa juutalaisten paluumuuttoa Israeliin.

Kirjan alku onkin kuin oppikirja kuinka tämä alija tehdään ja mitä asiakirjoja sitä varten on hankittava. Funk kirjoittaa hauskasti ja  kevyellä chicklitt-tyylillä, ripotellen aina väliin mielenkiintoisia termejä ja faktoja juutalaisesta kulttuurista. Ja Niken saavuttua Tel Aviviin kirjailija pistää myös parastaan. Kaupunki kuvataan niin elävästi ja herkullisesti, että päätän jo siltä istumalta, että Tel Aviviin pitää vielä joskus päästä.

Mutta sitten Nike tapaa Noamin, kirjan toisen päähenkilön, ja koko rakennelma sortuu. Ymmärrän, että kirjailijalla on ollut joku suurempi suunnitelma yhyttäessään nämä kaksi rikkinäistä persoonaa yhteen mutta tässä kirjassa ei yksinkertaisesti ole tilaa heille molemmille. Tai ainakaan siihen eivät nämä 300 sivua riitä. Kirjan loppupuoli on vain sekavaa poukkoilua, epäuskottavia juonenkäänteitä, tökköä dialogia ja naurettavia sänkykohtauksia. Ja kirjan alussa minua naurattanut huumorikin on kuin poispyyhitty.

Tässä siis kaksi aivan loistavaa kirjan tarinaa on mennyt täysin harakoille! Erittäin harmillista. Onneksi nyt viikonloppuna löysin taas kirjallisen luottoterapeuttini eli Merete Mazzarellan. Hän pelasti minut edellisestä lukujumistani ja saa siis tälläkin kertaa luvan herätellä kirjallisia elämänhalujani. Keksin nimittäin alkaa kuunnella hänen uusinta "Syksystä syksyyn" -teosta viikonlopun kävelyretkilläni ja niin se vain on todettava jälleen kerran: Mazzarella ei sössi!



**

Engström & Richert: Nattavaara. Roman i katastrofernas tid

Bokfabriken 2020


Mirna Funk: Zwischen Du und Ich

dtv 2021

Kommentit

  1. Olet oikeassa, molemmissa kirjoissa on hyvä aihe. Harmi, että osoittautuivat huonoiksi.
    Itse olisin kiinnostunut tästä 'alijan' tekijästä. Shtisel-sarja on nostanut minussa sellaisen haaveen, että jos joskus pääsee jonnekin matkalle, niin voisin mennä Israeliin. Jerusalem erityisesti kiinnostaa, koska siellä on kolmen ison uskonnon pyhät paikat, samoin Tel Aviv merenrantakaupunkina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syy, miksi edes jaksoin lukea kyseisen kirjan loppuun, oli juuri ne arkipäivän kuvaukset Israelista. Kirjailija oli onnistunut tuomaan hyvin esille israelilaisen kulttuurin, esim. keskustelukulttuurin, erikoisuuksia ja varsinkin miten se eroaa saksalaisesta. Kirjailija asuu itsekin sekä Berliinissä että Tel Avivissa, joten nämä omakohtaiset kokemukset hän osasi kuvata hyvin. Olisipa vain malttanut keskittyä enemmän siihen! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...