Siirry pääsisältöön

Miten sössitään hyvä kirjaidea x 2

 


Maaliskuu tuli ja meni. Oli kaikenlaisia työ- ja opiskelukiireitä, jotka pitivät mielen mukavasti poissa korona-aiheisista aatoksista. Sivusilmällä olen ollut uutisista ymmärtävinäni, että täällä Ruotsissakin on vaikea tilanne, vaikka kuolinluvut ovatkin melko vähäisiä vuoden takaisiin kauhulukuihin verrattuna.

Etätyöpestinikin jatkuu, näillä näkymin ainakin kesän yli. Eikä se ajatus enää edes ahdista, sillä olen nyt vuoden aikana rakentanut tänne kotiimme oikean puuhakeskuksen. Töiden ja kotihommien lisäksi olen järjestänyt itselleni kaikenlaista aktiviteettiä, jotta mieleni pysyisi virkeänä. Olen jo vuoden verran opiskellut saksaa ja tänä talvena osallistuin myös pitkästä aikaa yliopiston kurssille, jonka luentoja pystyi seuraamaan vaivattomasti netin kautta. 

Ja nettiin on tosiaan siirtynyt myös sosiaalinen elämäni lähes täysin - siellä seurustelen siskon kanssa, keskustelen kirjoista lukupiirini kanssa ja virittelen kerran viikossa yhteyden Balille, jossa saksanopettajani asuu. Virtuaalimaailmassa ovat niin joogaopettajani kuin rakkaat työkaverinikin, joiden kanssa välillä kahvitellaan. Osaakohan sitä sitten enää edes seurustellakaan kun jossain vaiheessa saamme tavata toisiamme taas naamakkain?

Maaliskuun kirjasaldo tosin jäi sitten aika surkeaksi, vaikka alku vaikutti lupaavalta. Löysin nimittäin kaksi kirjaa, jotka ideoina kuulostivat suorastaan loistavilta mutta molemmissa jouduin noin 50 sivun jälkeen toteamaan, että nyt olikin pelkkää höttöä kauniissa paketissa. Lukuilo hävisi enkä sitten ole oikein löytänyt mitään koukuttavaa luettavaa. 

Miten sitten sössitään hyvä kirjaidea? Engströmin ja Richterin tapauksessa kirja oli suorastaan kutkuttava - kirjan tarina on tulevaisuuteen sijoittuva dystopia, jossa Ruotsin Norlanti on julistautunut itsenäiseksi ja pandemioiden jälkikaudella ihmiset yrittävät elää kitkuuttaa omavaraistalouden avulla tai sitten muilta ryöstäen. Kirjan nimikin, Nattavaara, kuulosti suorastaan eeppiseltä ja kirjan kansi on dramaattisuudessaan yksi kauneimpia kansia, joita olen ylipäänsä nähnyt.

Mutta siihen se sitten tyssähti. Itse tarina on aika simppeliä kerrontaa, dialogi tylsää, henkilöhahmot ennalta-arvattavia. Kirjaan on yritetty saada mukaan niin taistelukohtauksia kuin erotiikkaakin mutta tarina ei missään vaiheessa lähde lentoon. Minulla on kirjasta lukematta vielä viimeinen kolmasosa, mutta kukaan kirjan henkilöistä ei ole niin kiinnostava, että edes haluaisin tietää miten heidän käy. 

Ja sitten on tämä toinen pettymys, saksanjuutalaisen Mirna Funkin "Zwischen Du und Ich", josta luin erään saksalaisen kirjabloggaajan ylistävän postauksen ja jonka tilasin saman tien. Kirja kertoo berliiniläisestä Nikestä, jonka vanhemmat ovat eläneet DDR:ssä. Niken juutalainen äiti on täysin ohittanut juutalaisen kulttuuritaustansa, mutta Nike haluaa kuitenkin selvittää omaa taustaansa ja identiteettiään ja kuin sattuman oikusta hän saa tarjouksen lähteä töihin Tel Aviviin. Niinpä hän päättää tehdä "alijan", joka tarkoittaa juutalaisten paluumuuttoa Israeliin.

Kirjan alku onkin kuin oppikirja kuinka tämä alija tehdään ja mitä asiakirjoja sitä varten on hankittava. Funk kirjoittaa hauskasti ja  kevyellä chicklitt-tyylillä, ripotellen aina väliin mielenkiintoisia termejä ja faktoja juutalaisesta kulttuurista. Ja Niken saavuttua Tel Aviviin kirjailija pistää myös parastaan. Kaupunki kuvataan niin elävästi ja herkullisesti, että päätän jo siltä istumalta, että Tel Aviviin pitää vielä joskus päästä.

Mutta sitten Nike tapaa Noamin, kirjan toisen päähenkilön, ja koko rakennelma sortuu. Ymmärrän, että kirjailijalla on ollut joku suurempi suunnitelma yhyttäessään nämä kaksi rikkinäistä persoonaa yhteen mutta tässä kirjassa ei yksinkertaisesti ole tilaa heille molemmille. Tai ainakaan siihen eivät nämä 300 sivua riitä. Kirjan loppupuoli on vain sekavaa poukkoilua, epäuskottavia juonenkäänteitä, tökköä dialogia ja naurettavia sänkykohtauksia. Ja kirjan alussa minua naurattanut huumorikin on kuin poispyyhitty.

Tässä siis kaksi aivan loistavaa kirjan tarinaa on mennyt täysin harakoille! Erittäin harmillista. Onneksi nyt viikonloppuna löysin taas kirjallisen luottoterapeuttini eli Merete Mazzarellan. Hän pelasti minut edellisestä lukujumistani ja saa siis tälläkin kertaa luvan herätellä kirjallisia elämänhalujani. Keksin nimittäin alkaa kuunnella hänen uusinta "Syksystä syksyyn" -teosta viikonlopun kävelyretkilläni ja niin se vain on todettava jälleen kerran: Mazzarella ei sössi!



**

Engström & Richert: Nattavaara. Roman i katastrofernas tid

Bokfabriken 2020


Mirna Funk: Zwischen Du und Ich

dtv 2021

Kommentit

  1. Olet oikeassa, molemmissa kirjoissa on hyvä aihe. Harmi, että osoittautuivat huonoiksi.
    Itse olisin kiinnostunut tästä 'alijan' tekijästä. Shtisel-sarja on nostanut minussa sellaisen haaveen, että jos joskus pääsee jonnekin matkalle, niin voisin mennä Israeliin. Jerusalem erityisesti kiinnostaa, koska siellä on kolmen ison uskonnon pyhät paikat, samoin Tel Aviv merenrantakaupunkina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syy, miksi edes jaksoin lukea kyseisen kirjan loppuun, oli juuri ne arkipäivän kuvaukset Israelista. Kirjailija oli onnistunut tuomaan hyvin esille israelilaisen kulttuurin, esim. keskustelukulttuurin, erikoisuuksia ja varsinkin miten se eroaa saksalaisesta. Kirjailija asuu itsekin sekä Berliinissä että Tel Avivissa, joten nämä omakohtaiset kokemukset hän osasi kuvata hyvin. Olisipa vain malttanut keskittyä enemmän siihen! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Baby Jane Is Back!

Luin Sofi Oksasen Baby Janen jo heti sen ilmestyttyä vuonna 2005 mutta muistin kirjasta vain sen, että lukukokemus oli ollut harvinaisen vahva. Ostinkin sitten jostakin tämän pokkariversion, jotta voisin lukea sen uudestaan. Luin kirjan hyvin nopeasti sillä teksti on sujuvaa ja koukuttavaakin. Oksanen jaksottaa tarinan eri aikaintervalleilla niin, että lukija ymmärtää jo pian että olemme menossa kohti jotain ratkaisevaa tapahtumaa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun lopun Helsingin lesbo- ja homopiireihin. Kertojaminä tapaa Piken ja huomaa pian ajautuneensa outoon kolmiodraamaan, jossa kolmatta osaa näyttelee Piken ex-tyttöystävä Bossa. Bossa käy kaupassa, pesee pyykit ja hoitaa ylipäänsä kaikki juoksevat asiat Piken puolesta. Pike kärsii epämääräisestä psyykkisestä sairaudesta, jonka hän itse määrittelee paniikkihäiriöksi. Kertoja-tyttöystävä ei ole kuitenkaan täysin vakuuttunut diagnoosista tai varsinkaan sen hoidosta vaan yrittää kannustaa Pikeä ihmisten ilmoille. Tar...