Siirry pääsisältöön

Miten sössitään hyvä kirjaidea x 2

 


Maaliskuu tuli ja meni. Oli kaikenlaisia työ- ja opiskelukiireitä, jotka pitivät mielen mukavasti poissa korona-aiheisista aatoksista. Sivusilmällä olen ollut uutisista ymmärtävinäni, että täällä Ruotsissakin on vaikea tilanne, vaikka kuolinluvut ovatkin melko vähäisiä vuoden takaisiin kauhulukuihin verrattuna.

Etätyöpestinikin jatkuu, näillä näkymin ainakin kesän yli. Eikä se ajatus enää edes ahdista, sillä olen nyt vuoden aikana rakentanut tänne kotiimme oikean puuhakeskuksen. Töiden ja kotihommien lisäksi olen järjestänyt itselleni kaikenlaista aktiviteettiä, jotta mieleni pysyisi virkeänä. Olen jo vuoden verran opiskellut saksaa ja tänä talvena osallistuin myös pitkästä aikaa yliopiston kurssille, jonka luentoja pystyi seuraamaan vaivattomasti netin kautta. 

Ja nettiin on tosiaan siirtynyt myös sosiaalinen elämäni lähes täysin - siellä seurustelen siskon kanssa, keskustelen kirjoista lukupiirini kanssa ja virittelen kerran viikossa yhteyden Balille, jossa saksanopettajani asuu. Virtuaalimaailmassa ovat niin joogaopettajani kuin rakkaat työkaverinikin, joiden kanssa välillä kahvitellaan. Osaakohan sitä sitten enää edes seurustellakaan kun jossain vaiheessa saamme tavata toisiamme taas naamakkain?

Maaliskuun kirjasaldo tosin jäi sitten aika surkeaksi, vaikka alku vaikutti lupaavalta. Löysin nimittäin kaksi kirjaa, jotka ideoina kuulostivat suorastaan loistavilta mutta molemmissa jouduin noin 50 sivun jälkeen toteamaan, että nyt olikin pelkkää höttöä kauniissa paketissa. Lukuilo hävisi enkä sitten ole oikein löytänyt mitään koukuttavaa luettavaa. 

Miten sitten sössitään hyvä kirjaidea? Engströmin ja Richterin tapauksessa kirja oli suorastaan kutkuttava - kirjan tarina on tulevaisuuteen sijoittuva dystopia, jossa Ruotsin Norlanti on julistautunut itsenäiseksi ja pandemioiden jälkikaudella ihmiset yrittävät elää kitkuuttaa omavaraistalouden avulla tai sitten muilta ryöstäen. Kirjan nimikin, Nattavaara, kuulosti suorastaan eeppiseltä ja kirjan kansi on dramaattisuudessaan yksi kauneimpia kansia, joita olen ylipäänsä nähnyt.

Mutta siihen se sitten tyssähti. Itse tarina on aika simppeliä kerrontaa, dialogi tylsää, henkilöhahmot ennalta-arvattavia. Kirjaan on yritetty saada mukaan niin taistelukohtauksia kuin erotiikkaakin mutta tarina ei missään vaiheessa lähde lentoon. Minulla on kirjasta lukematta vielä viimeinen kolmasosa, mutta kukaan kirjan henkilöistä ei ole niin kiinnostava, että edes haluaisin tietää miten heidän käy. 

Ja sitten on tämä toinen pettymys, saksanjuutalaisen Mirna Funkin "Zwischen Du und Ich", josta luin erään saksalaisen kirjabloggaajan ylistävän postauksen ja jonka tilasin saman tien. Kirja kertoo berliiniläisestä Nikestä, jonka vanhemmat ovat eläneet DDR:ssä. Niken juutalainen äiti on täysin ohittanut juutalaisen kulttuuritaustansa, mutta Nike haluaa kuitenkin selvittää omaa taustaansa ja identiteettiään ja kuin sattuman oikusta hän saa tarjouksen lähteä töihin Tel Aviviin. Niinpä hän päättää tehdä "alijan", joka tarkoittaa juutalaisten paluumuuttoa Israeliin.

Kirjan alku onkin kuin oppikirja kuinka tämä alija tehdään ja mitä asiakirjoja sitä varten on hankittava. Funk kirjoittaa hauskasti ja  kevyellä chicklitt-tyylillä, ripotellen aina väliin mielenkiintoisia termejä ja faktoja juutalaisesta kulttuurista. Ja Niken saavuttua Tel Aviviin kirjailija pistää myös parastaan. Kaupunki kuvataan niin elävästi ja herkullisesti, että päätän jo siltä istumalta, että Tel Aviviin pitää vielä joskus päästä.

Mutta sitten Nike tapaa Noamin, kirjan toisen päähenkilön, ja koko rakennelma sortuu. Ymmärrän, että kirjailijalla on ollut joku suurempi suunnitelma yhyttäessään nämä kaksi rikkinäistä persoonaa yhteen mutta tässä kirjassa ei yksinkertaisesti ole tilaa heille molemmille. Tai ainakaan siihen eivät nämä 300 sivua riitä. Kirjan loppupuoli on vain sekavaa poukkoilua, epäuskottavia juonenkäänteitä, tökköä dialogia ja naurettavia sänkykohtauksia. Ja kirjan alussa minua naurattanut huumorikin on kuin poispyyhitty.

Tässä siis kaksi aivan loistavaa kirjan tarinaa on mennyt täysin harakoille! Erittäin harmillista. Onneksi nyt viikonloppuna löysin taas kirjallisen luottoterapeuttini eli Merete Mazzarellan. Hän pelasti minut edellisestä lukujumistani ja saa siis tälläkin kertaa luvan herätellä kirjallisia elämänhalujani. Keksin nimittäin alkaa kuunnella hänen uusinta "Syksystä syksyyn" -teosta viikonlopun kävelyretkilläni ja niin se vain on todettava jälleen kerran: Mazzarella ei sössi!



**

Engström & Richert: Nattavaara. Roman i katastrofernas tid

Bokfabriken 2020


Mirna Funk: Zwischen Du und Ich

dtv 2021

Kommentit

  1. Olet oikeassa, molemmissa kirjoissa on hyvä aihe. Harmi, että osoittautuivat huonoiksi.
    Itse olisin kiinnostunut tästä 'alijan' tekijästä. Shtisel-sarja on nostanut minussa sellaisen haaveen, että jos joskus pääsee jonnekin matkalle, niin voisin mennä Israeliin. Jerusalem erityisesti kiinnostaa, koska siellä on kolmen ison uskonnon pyhät paikat, samoin Tel Aviv merenrantakaupunkina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syy, miksi edes jaksoin lukea kyseisen kirjan loppuun, oli juuri ne arkipäivän kuvaukset Israelista. Kirjailija oli onnistunut tuomaan hyvin esille israelilaisen kulttuurin, esim. keskustelukulttuurin, erikoisuuksia ja varsinkin miten se eroaa saksalaisesta. Kirjailija asuu itsekin sekä Berliinissä että Tel Avivissa, joten nämä omakohtaiset kokemukset hän osasi kuvata hyvin. Olisipa vain malttanut keskittyä enemmän siihen! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle