Siirry pääsisältöön

Hampuri menopaluu (Matkapäivät 5-6/6)


Lauantaiaamuna lähdimme matkaamaan pohjoista ja kotia kohti mutta pysähdyimme vielä yhdeksi yöksi Kööpenhaminaan. Olimme päättäneet palkita itsemme urheasta hostelliseikkailusta menemällä Tivoliin. Olinhan nuukuuksissani ajatellut säästäväni rahaa varaamalla huoneen hostellista, joka sitten osoittautui kenties Hampurin masentavimmaksi majoituspaikaksi.

Ja sinne ne säästetyt eurot tosiaan hävisivät, Tivoli on nimittäin kaikessa kauneudessaan myös melkoisen tyyris paikka. Mutta hauskaa oli! Perinteinen vuoristorata eli Rutschebanen oli meidän mielestä paras ja ajoimme siinä ainakin 10 kertaa. Lapsi vielä muutaman kerran yksinkin kun minun pääni ei enää kestänyt.

Niin, se hostelli... viimeisenä iltana Hampurissa huomasimme yhdessä verhossa oudon jäljen, joka näytti kuin verinen käsi olisi pidellyt verhon reunasta. Mutta siinä vaiheessa olimme jo niin tottuneita hostellin surkeaan tasoon, että kohautimme vain olkapäitämme ja päätimme sen punaisen värin olevan ketsuppia. Ja mikä ilo olikaan tulla Kööpenhaminaan, jossa olin varanut huoneen Danhostellista, joka mainostaa itseään "viiden tähden designhostellina". No, ehkä siinä on parikin tähteä liioittelua mutta iloinen henkilökunta, tyylikäs lobby ja toimivat (!) hissit saivat meiltä ihastuneet huudahdukset.

Hampurista jäi hiukan ristiriitainen olo. Kaupungissa on paljon nähtävää ja esimerkiksi todella mielenkiintoista uudempaa arkkitehtuuria, mutta asiakaspalvelu on yllättävän totista. Monessa paikassa ihmettelin kivikasvoisia tarjoilijoita ja kassamyyjiä. Yhdessä paikassa piti jopa pyytää kassahenkilö erikseen paikalle. Hän seisoi sivummalla ja näki kun tulimme kassalle mutta ei tehnyt elettäkään tullakseen palvelemaan meitä!

Mutta Kööpenhamina pisti todella parastaan ja päätimmekin lapsen kanssa, että jos ensi vuonna haluamme myös joulumieltä etukäteen niin riittää kun tulemme tänne. Tivoli oli tietysti kuin satumaa mutta muuallakin kaupungilla näkyi joulu ja tietysti täysin tanskalaisen hygge-filosofian mukaisesti. Ihmiset hymyilivät ja vitsailivat ja tunsimme olomme todella kotoisaksi.

Danhostellissa näkyi muuten myös tanskalaisten ympäristötietoisuus. Suihkuun mennessä näin seinässä kyltin, joka kertoi keskimääräisen suihkutteluajan olevan kolme ja puoli minuuttia ja kyltti kehotti minua suihkuttelemaan sitäkin lyhyemmän ajan. Seinässä oleva kello lähti tikittämään aikaa heti kun pistin veden päälle ja hienosti selviydyin suihkusta vain noin kahdessa minuutissa!

Aamiaisella huomasin myös, että ruokaroskis oli asetettu vaa'an päälle ja seinällä oli taulukko, josta pystyi tarkistamaan kuinka paljon ruokahävikkiä oli kunakin päivänä tullut. Tehokas keino saada asiakas miettimään kuinka paljon sitä ruokaa lautaselleen mättää!

Kotimatka Kööpenhaminasta Tukholmaan sujui yhtä hienosti kuin matkan aikaisemmatkin junamatkat. Ja Hässleholmista ylöspäin maa muuttui valkoiseksi, sitä näkyä tuijottelimme haltioituneina sekä lapsi että minä. Lumipeite on kyllä kuitenkin se hienoin jouluvalaistus!

Kuuden päivän minireilailu oli hieno kokemus ja mielessä kävi jo vaikka minkälaisia matkareittejä. Hampuristahan on periaatteessa Eurooppa avoinna, yöjunia lähtee joka suuntaan. 10-vuotiaan kanssa tämä pikainen reissu oli ihan sopivan mittainen ja lapsikin tuntui tykkäävän junassa istuskelusta. Joten toivottavasti jo parin vuoden sisällä voidaan toteuttaa seuraava unelmani, eli ainakin noin parin viikon mittainen junareissu Euroopassa!

Kommentit

  1. Tervetuloa Utrechtiin! Tarjoan kahvit ja yhden keksin niin kuin hollantilaisilla on tapana. Ei vaiskaan, pistän pöydän koreaksi. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu!! Utrecht on nyt lisätty tulevien matkakohteiden listalle! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...