Siirry pääsisältöön

Kirja, ja sen monet tulkinnat



Blogissani on ollut kovin hiljaista koko toukokuun ja syy siihen on ollut pitkäaikaisen projektini grande finale. Minulla on nyt ajokortti! Mieleni tekisi kirjoittaa tästä urakasta enemmänkin mutta viittaan nyt vain Hannu Mäkelän kertomukseen omasta autokouluajastaan, joka löytyy hänen muistelmakirjastaan 'Muistan - Vapaus'. Olemme Mäkelän kanssa hankkineet ajokorttimme suunnilleen samanikäisinä ja suunnilleen samanlaisin tuntemuksin. Mutta nyt päällimmäisenä on helpotuksen tunne ja se suurin kaikista: vapaus!

Mutta olen ennättänyt tässä lukeakin ja kirjoja odottaa tuolla pinossa jotta ehtisin kirjoittaa niistä myös tänne blogiini. Sillä hassu juttu on se, että tästä blogiin kirjoittamisesta on tullut tärkeä osa koko lukuprosessia. Onko sitä kirjaa kunnolla edes lukenutkaan jos ei ole siitä postausta ilmoille pykännyt?

Tällä viikolla tapasin pitkästä aikaa toisen lukupiirini, vaikkakin typistetyssä muodossa, mutta väliäkö sillä kun molemmilla paikalla olevilla oli polttava tarve keskustella luettavaksi sopimastamme kirjasta. Pirkko Saision 'Mies, ja hänen asiansa' oli nimittäin herättänyt enemmän kysymyksiä kuin antanut vastauksia.

Olen lukenut paljonkin Saisiota ja pidän kovasti hänen tyylistään. Naseva dialogi, huumori, ironiakin ja sanojen merkityksillä leikittely viihdyttävät. Ja niin viihdytti myös tämä 'Mies, ja hänen asiansa'. Aluksi...

Mies näkee Helsingin Sanomissa kuolinilmoituksen. Pablo on kuollut ja kuin viestinä miehelle on lyhyt muistovärssy. "Eikä merta enää ole." Mies (meille nimettömäksi jäävä) menee pois tolaltaan ja jännitys kohoaa: mitä miehen ja Pablon välillä on tapahtunut?

Saisio vie lukijan miehen mielen syövereihin ja noin kirjan puolessavälissä kirja ei enää viihdytä vaan lähinnä ahdistaa. Tässä vaiheessa minunkin olisi lukijana pitänyt hidastaa vauhtia ja miettiä enemmän Saision tekstiinsä heittämiä täkyjä. Kirjan hienoudet menivät minulta nimittäin täysin ohi.

Mutta onneksi on kirjablogit ja kirjapiiri! Niistä opin esimerkiksi, että miehen työkaverin Meskalinin nimi assosioituu mescaline-nimiseen huumeeseen. Tämä tieto antaa keskeisessä osassa olevalle henkilöhahmolle aivan uuden ulottuvuuden! Kirjapiirini toisen lukijan kanssa mietimme myös viittaako miehen vaimon nimi Krista jollakin tasolla Kristukseen. Meskalin ja Krista ovat kirjan selkeät vastapoolit ja tämä tulkinta vei taas romaanin uudelle tasolle.

Ja tätähän se kirjallisuus on parhaimmillaan: kun voi viinilasin äärellä spekuloida ja väitellä ja keksiä uusia merkityksiä, joita ei itse kirjaa hätäisesti lukiessa osannut hoksata. Saisiolta jälleen hieno teos!

**
Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa
Siltala 2016

Helmet-lukuhaaste 2019: 29. Kirjassa nähdään unia

Kommentit

  1. Onnittelut ajokortista!
    Minulla tämä Saisiolta lukematta. Kuyulostaa kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta! Nyt täällä huristellaan pitkin taajaman raitteja! Pääsen nopeasti kirjastoonkin jos tarve vaatii :) /Mari

      Poista
  2. Paljon onnea ajokortin johdosta! Nyt pääset huristelemaan. En ole lukenut tuota Saisiota, menee kyllä lukulistalle. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli! Suosittelen tätä(kin) Saisiota, varsinkin jos pitää hänen tyylistään jo ennestään. Tässä kirjassa on myös sitä Saisiolle tyypillistä huumoria. /Mari

      Poista
  3. Onnittelut! Minä ajoin ajokortin Joensuussa yli 3-kymppisenä, ajoin jotain 3 vuotta, muutettiin Espooseen ja vaihdoin lähijunaan. Ajotaitoni nyt hieman ruosteessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Lähijunaa ja tunnelbanaa käytän edelleen ahkerasti, työpaikka on Tukholman keskustassa ja sinne pääsee nopeammin julkisilla. Mutta täällä taajamassa on autolla käyttöä, varsinkin kun on 9-vuotias kuljetettava jolla on kaverit pitkin ja poikin :) / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Loma! Ja dekkarit...

Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana mutta kolme vielä edessä. Ja ilmatkin näyttävät alkavan lämmetä joten tunnelma on korkealla! Lomatunnelmaani kuuluvat myös dekkarit. En niitä yleensä lue kovin paljon koska nykydekkarit ovat mielestäni selkeästi raaistuneet. Muutos tapahtui kai Stieg Larssonin Millenium-sarjan myötä, jonka jälkeen monet keksivät tämän modernin version Klondikesta ja mahdollisuuden tehdä rahaa. Psykologiset trillerit ovat kuitenkin mieleistäni jännityskirjallisuutta ja muistelen edelleen lämmöllä viime kesän huippujännää lukukokemusta, Gillian Flynnin  Kiltti tyttö  -trilleriä. Joten kun näin tämän A.J. Finnin Nainen ikkunassa -kirjan seistä töröttävän kirjakaupan eniten myyvien kirjojen ykkösenä ja kannessa vieläpä Flynnin suositus "Amazing!" niin se oli siinä. No, se "Amazing" oli ehkä hiukan liioiteltua ja Flynnin nimen käyttäminen markkinoinnissa aika lailla harhaanjohtavaa. Yhteistä kirjoille oli toki mieleltään  enemmän tai vähemmän...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...