Siirry pääsisältöön

Kirja, ja sen monet tulkinnat



Blogissani on ollut kovin hiljaista koko toukokuun ja syy siihen on ollut pitkäaikaisen projektini grande finale. Minulla on nyt ajokortti! Mieleni tekisi kirjoittaa tästä urakasta enemmänkin mutta viittaan nyt vain Hannu Mäkelän kertomukseen omasta autokouluajastaan, joka löytyy hänen muistelmakirjastaan 'Muistan - Vapaus'. Olemme Mäkelän kanssa hankkineet ajokorttimme suunnilleen samanikäisinä ja suunnilleen samanlaisin tuntemuksin. Mutta nyt päällimmäisenä on helpotuksen tunne ja se suurin kaikista: vapaus!

Mutta olen ennättänyt tässä lukeakin ja kirjoja odottaa tuolla pinossa jotta ehtisin kirjoittaa niistä myös tänne blogiini. Sillä hassu juttu on se, että tästä blogiin kirjoittamisesta on tullut tärkeä osa koko lukuprosessia. Onko sitä kirjaa kunnolla edes lukenutkaan jos ei ole siitä postausta ilmoille pykännyt?

Tällä viikolla tapasin pitkästä aikaa toisen lukupiirini, vaikkakin typistetyssä muodossa, mutta väliäkö sillä kun molemmilla paikalla olevilla oli polttava tarve keskustella luettavaksi sopimastamme kirjasta. Pirkko Saision 'Mies, ja hänen asiansa' oli nimittäin herättänyt enemmän kysymyksiä kuin antanut vastauksia.

Olen lukenut paljonkin Saisiota ja pidän kovasti hänen tyylistään. Naseva dialogi, huumori, ironiakin ja sanojen merkityksillä leikittely viihdyttävät. Ja niin viihdytti myös tämä 'Mies, ja hänen asiansa'. Aluksi...

Mies näkee Helsingin Sanomissa kuolinilmoituksen. Pablo on kuollut ja kuin viestinä miehelle on lyhyt muistovärssy. "Eikä merta enää ole." Mies (meille nimettömäksi jäävä) menee pois tolaltaan ja jännitys kohoaa: mitä miehen ja Pablon välillä on tapahtunut?

Saisio vie lukijan miehen mielen syövereihin ja noin kirjan puolessavälissä kirja ei enää viihdytä vaan lähinnä ahdistaa. Tässä vaiheessa minunkin olisi lukijana pitänyt hidastaa vauhtia ja miettiä enemmän Saision tekstiinsä heittämiä täkyjä. Kirjan hienoudet menivät minulta nimittäin täysin ohi.

Mutta onneksi on kirjablogit ja kirjapiiri! Niistä opin esimerkiksi, että miehen työkaverin Meskalinin nimi assosioituu mescaline-nimiseen huumeeseen. Tämä tieto antaa keskeisessä osassa olevalle henkilöhahmolle aivan uuden ulottuvuuden! Kirjapiirini toisen lukijan kanssa mietimme myös viittaako miehen vaimon nimi Krista jollakin tasolla Kristukseen. Meskalin ja Krista ovat kirjan selkeät vastapoolit ja tämä tulkinta vei taas romaanin uudelle tasolle.

Ja tätähän se kirjallisuus on parhaimmillaan: kun voi viinilasin äärellä spekuloida ja väitellä ja keksiä uusia merkityksiä, joita ei itse kirjaa hätäisesti lukiessa osannut hoksata. Saisiolta jälleen hieno teos!

**
Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa
Siltala 2016

Helmet-lukuhaaste 2019: 29. Kirjassa nähdään unia

Kommentit

  1. Onnittelut ajokortista!
    Minulla tämä Saisiolta lukematta. Kuyulostaa kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta! Nyt täällä huristellaan pitkin taajaman raitteja! Pääsen nopeasti kirjastoonkin jos tarve vaatii :) /Mari

      Poista
  2. Paljon onnea ajokortin johdosta! Nyt pääset huristelemaan. En ole lukenut tuota Saisiota, menee kyllä lukulistalle. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli! Suosittelen tätä(kin) Saisiota, varsinkin jos pitää hänen tyylistään jo ennestään. Tässä kirjassa on myös sitä Saisiolle tyypillistä huumoria. /Mari

      Poista
  3. Onnittelut! Minä ajoin ajokortin Joensuussa yli 3-kymppisenä, ajoin jotain 3 vuotta, muutettiin Espooseen ja vaihdoin lähijunaan. Ajotaitoni nyt hieman ruosteessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Lähijunaa ja tunnelbanaa käytän edelleen ahkerasti, työpaikka on Tukholman keskustassa ja sinne pääsee nopeammin julkisilla. Mutta täällä taajamassa on autolla käyttöä, varsinkin kun on 9-vuotias kuljetettava jolla on kaverit pitkin ja poikin :) / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...