Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.
Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!
Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liian jännä! Yritettiin vuoden kuluttua uudelleen mutta sama juttu. Mietin jo, että ehkä saan kahlata tämän teoksen ihan itsekseni.
Mutta viime joululomalla se vihdoin tapahtui: kokeilimme kirjaa uudestaan ja nyt yhdeksänvuotias lapseni koukuttui välittömästi! Iltasatuhetket pitkittyivät ilta illan jälkeen kun lapsi anoi, että luetaan vielä pikkuisen. Kilttiiiii!!!
Sovimme jo kirjaa lukiessamme, että kun kirja on luettu niin katsomme elokuvan heti perään. Ja se olikin jännää kun saimme kasvot ja kulissit kirjan tapahtumille. Elokuva on hyvin uskollinen kirjan rakenteelle, tosin joitakin osia on jouduttu jättämään pois koska filmistä olisi tullut aivan liian pitkä.
Mikä sitten on tuomiomme? Lapselta tulee täysi kymppi, minulta kasi miinus. Odotukseni olivat kieltämättä todella korkealla joten petyin hieman raskassoutuiseen tarinaan ja paikoin kömpelöön kieleen. Mutta olen ymmärtänyt, että sarja paranee kirja kirjalta? Suomennos oli hyvä, kuten olen sitä kuullut kehuttavan, mutta aikomukseni on lukea ainakin tämä aloitusosa vielä alkuperäiskielellä. Epäilen nimittäin, että siellä on paljon kielellistä huumoria joka ei aina tullut suomennoksessa esille.
Nyt olemme siis vihdoin lapsen kanssa vihkiytyneitä Tylypahkan ja huispauksen maailmaan, seikkailu jatkukoon!
**
J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
(Harry Potter and the Philosopher's Stone 1997)
Suomentanut Jaana Kapari
Tammi 2015 (kuvittanut Jim Kay)
Helmet-lukuhaaste: 8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
Aloin lukea sarjaa 2000-luvulla, ja nelososan luin kun se Suomessa ilmestyi. Sarja kestää uusintalukujakin erittäin hyvin. Luin syksyllä uudestaan sarjan ja ymmärsin jopa vitososan (Feenixin kilta), josta aiemmin en pitänyt.
VastaaPoistaOnko sulla joku suosikkiosa?
PoistaNo mitä se (huispaus) tarkoittaa? :D Minulta on kaikki Potterit lukematta ja osin kaiketi samoista sysitä kuin sinullakin eli eipä oikein fantasia (kirjallisuudessa) kiinnosta. Tai ehkä kiinnostaa, mutta ei silti tule sitä juuri luettua. Periaatteessa tekisi mieli Pottereita kokeilla ja sitten toisaalta mietin mahtavako kiinnostaa kovastikaan. Kokeilemallahan se tietysti selviäisi ja itse asiassa tuli nyt mieleeni, että minähän voisin lukea tämän myös samaan kohtaan Helmet-lukuhaasteessa! En nimittäin ole siihen kirjaa vielä keksinyt.
VastaaPoistaPitäisikö jättää cliffhangeriksi, varsinkin jos meinaat lukea... No, paljastetaan! Huispausta pelataan Tylypahkassa, jonkinsorttinen pallopeli mutta lentävillä luudilla :)
PoistaAivan mahtava postaus, ilahdutti! Itsehän olen ns. Potter-ajan kasvatti, sillä suomenkieliset kirjat alkoivat ilmestyä alakoulutaipaleeni loppupäässä ja tämän sarjan vuoksi harjoittelin yläkoulussa lukemaan englanniksi kun en jaksanut odottaa suomennoksia.
VastaaPoistaToivottavasti teillä on vielä monia, monia mahtavia lukuhetkiä sarjan parissa, se tosiaan paranee vain!
Nettikirjakaupasta tuli viesti, että kakkososa on matkalla - nyt jännitetään ehtiikö viikonlopuksi :) /Mari
Poista