Siirry pääsisältöön

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa


Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liian jännä! Yritettiin vuoden kuluttua uudelleen mutta sama juttu. Mietin jo, että ehkä saan kahlata tämän teoksen ihan itsekseni.

Mutta viime joululomalla se vihdoin tapahtui: kokeilimme kirjaa uudestaan ja nyt yhdeksänvuotias lapseni koukuttui välittömästi! Iltasatuhetket pitkittyivät ilta illan jälkeen kun lapsi anoi, että luetaan vielä pikkuisen. Kilttiiiii!!!

Sovimme jo kirjaa lukiessamme, että kun kirja on luettu niin katsomme elokuvan heti perään. Ja se olikin jännää kun saimme kasvot ja kulissit kirjan tapahtumille. Elokuva on hyvin uskollinen kirjan rakenteelle, tosin joitakin osia on jouduttu jättämään pois koska filmistä olisi tullut aivan liian pitkä.

Mikä sitten on tuomiomme? Lapselta tulee täysi kymppi, minulta kasi miinus. Odotukseni olivat kieltämättä todella korkealla joten petyin hieman raskassoutuiseen tarinaan ja paikoin kömpelöön kieleen. Mutta olen ymmärtänyt, että sarja paranee kirja kirjalta? Suomennos oli hyvä, kuten olen sitä kuullut kehuttavan, mutta aikomukseni on lukea ainakin tämä aloitusosa vielä alkuperäiskielellä. Epäilen nimittäin, että siellä on paljon kielellistä huumoria joka ei aina tullut suomennoksessa esille.

Nyt olemme siis vihdoin lapsen kanssa vihkiytyneitä Tylypahkan ja huispauksen maailmaan, seikkailu jatkukoon!

**
J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
(Harry Potter and the Philosopher's Stone 1997)
Suomentanut Jaana Kapari
Tammi 2015 (kuvittanut Jim Kay)

Helmet-lukuhaaste: 8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen

Kommentit

  1. Aloin lukea sarjaa 2000-luvulla, ja nelososan luin kun se Suomessa ilmestyi. Sarja kestää uusintalukujakin erittäin hyvin. Luin syksyllä uudestaan sarjan ja ymmärsin jopa vitososan (Feenixin kilta), josta aiemmin en pitänyt.

    VastaaPoista
  2. No mitä se (huispaus) tarkoittaa? :D Minulta on kaikki Potterit lukematta ja osin kaiketi samoista sysitä kuin sinullakin eli eipä oikein fantasia (kirjallisuudessa) kiinnosta. Tai ehkä kiinnostaa, mutta ei silti tule sitä juuri luettua. Periaatteessa tekisi mieli Pottereita kokeilla ja sitten toisaalta mietin mahtavako kiinnostaa kovastikaan. Kokeilemallahan se tietysti selviäisi ja itse asiassa tuli nyt mieleeni, että minähän voisin lukea tämän myös samaan kohtaan Helmet-lukuhaasteessa! En nimittäin ole siihen kirjaa vielä keksinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikö jättää cliffhangeriksi, varsinkin jos meinaat lukea... No, paljastetaan! Huispausta pelataan Tylypahkassa, jonkinsorttinen pallopeli mutta lentävillä luudilla :)

      Poista
  3. Aivan mahtava postaus, ilahdutti! Itsehän olen ns. Potter-ajan kasvatti, sillä suomenkieliset kirjat alkoivat ilmestyä alakoulutaipaleeni loppupäässä ja tämän sarjan vuoksi harjoittelin yläkoulussa lukemaan englanniksi kun en jaksanut odottaa suomennoksia.

    Toivottavasti teillä on vielä monia, monia mahtavia lukuhetkiä sarjan parissa, se tosiaan paranee vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettikirjakaupasta tuli viesti, että kakkososa on matkalla - nyt jännitetään ehtiikö viikonlopuksi :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...