Siirry pääsisältöön

Karkulahti


Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt Seitsemäs kevät jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla.

Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen.

Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puitteet eivät nekään ole hääppöiset, tosin vaatimattomista oloista Suomeen muuttanut Vera ei liiemmin valita.

Laitila Kälvemark kuvaa Veran sisäistä elämää paljastaen varovasti aina hiukan lisää. Lukijana joudun lukemaan välillä rivien välistäkin. Erityisesti Veran suhde Jaskaan jää paikoin mietityttämään. Rakastaa, ei rakasta...?

Jokainen yö sitoo Jaskan tiukemmin häneen. Kun talo on hiljentynyt ja valot sammutettu, Vera käyttää niitä keinoja, joihin emännän kaikkivaltias koukkusormi ei ylety. Hän silittää ja suutelee, hieroo ja hankaa. Painaa selän notkolle, vääntää kaulan mutkalle, levittää jalat, kädet ja itsekunnioituksensa pitkin löystynyttä runkopatjaa.

Romaanin toinen keskushahmo on anoppi. Emäntä, Liisa, Karkulahen Elisabeth. Vanhan naisen kova ulkokuori harhauttaa, alta paljastuu sama rakkauden kaipuu kuin miniälläkin. Veran ja anopin vuoroin kertomista takaumista muotoutuu vähitellen lukijan eteen niin monisyinen verkko, että sain alkaa selailla alkusivuja uudestaan. Itse asiassa haluaisin lukea koko kirjan uudestaan, jotta saisin kiinni kaikista kirjan vivahteista. Veran intohimo kivien keräämiseen, symboloiko se jotain? Entä naapurin pojan katoaminen? Ainakin näihin kirjan osiin haluan vielä palata.

Erityisen vaikutuksen minuun teki tarinan rytmitys, jonka Laitila Kälvemark on tehnyt uskomattoman taitavasti. Kerronta tihenee kirjan edetessä ja lopulta Veran ja Elisabethin elämänkohtalot asetetaan eteemme rinta rinnan. Kaipuu, unelmat, pettymykset ja ennen kaikkea syyllisyys - naisen elämän rosoisuus läväytetään eteemme kaunistelematta. Alun riitasoinnusta siirrytään vaivihkaa lopun symbioosiin kun Veran ja emännän kohtalot nivoutuvat toisiinsa. Laitila Kälvemark hallitsee täydellisen rytmityksen ja tietää miten jännite säilytetään koko tarinan ajan.

Ja sitten se pohjalaisuus - Pohjanmaan ylväs kieli ja raa'at sananparret, joihin sekoittuu Veran pehmeä ja hapuileva suomen kieli. Laitila Kälvemark maalaa sanoilla tarkat värisävyt tähän tummaan tarinaan ja mieleeni muistuu yht'äkkiä 80-luvun suosikkikirjailija Orvokki Autio. Juuri Laitila Kälvemarkin kaltaista kirjailijaa olen kaivannut!

Kevväällä taivas on korkiammalla. Ilima tekkee linnuille tillaa, ja rakkauvelle. Taas on yksi vuosi mennyt ja vieläkin sinä elät. Vieläkin sinä kuulet siipien suhinan etelästä päin.

**
Tiina Laitila Kälvemark: Karkulahti
WSOY 2015

Helmet-lukuhaaste: 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä

Kommentit

  1. Samoja polkuja olemme kulkeneet! Bloggasin Seitsemännen kevään menneen kesän naisten viikolla, ja siitä innostuneena luin myös Karkulahden. Hieno, koskettava ja pitkään mukana kulkenut kirja.

    Tiina Laitila Kälvemark on syyttä jäänyt jotenkin katveeseen. Toivottavasti näkyvyyttä tulee jatkossa lisää. Sana Tiinalla on hallussa !

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ruotsinsuomalaisissa kirjapiireissä Laitila Kälvematk on tietysti se "kirkkain tähti" :) Toivottavasti on uusi kirja pian tulossa, näin vahvan alun jälkeen haluan ehdottomasti lukea lisää! /Mari

      Poista
  2. Tämä kuulostaa kiinnostavalta, kirjailija on minulle entuudestaan tuntematon. Kyllä miniänä maalaistalossa anopin valvovan silmän alla olisi kamala elää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi, sekä tätä että Seitsemäs kevät -romaania! Tämä anoppi oli kyllä varsinainen tapaus mutta loppu yllättää :) /Mari

      Poista
  3. Pitäisi varmaan lukea Karkulahti uudestaan, koska se oli niin komea teos! Pidin tästä enemmän kuin Seitsemännestä keväästä, vaikka se oli kansainvälisempi ja "seksikkäämpi" romaani. Varsinkin se anoppihahmo oli todella onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, tämä Karkulahti meni enemmän "ihon alle" ja siinä on paljon tasoja, jotka eivät kaikki edes auenneet ekalla lukukerralla. /Mari

      Poista
  4. Minulle täysin tuntematon kirjailija, mutta tämän yritän kyllä muistaa. Kuulostaa mielenkiintoiselta tarinalta. Lisäksi aina kiinnostaa kahta kauheammin, jos mukana on murretta Pohjanmaan suunnalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue ihmeessä, Laitila Kälvemark kirjoittaa todella hienoa murretta, ainakin minun korvissani kuulosti aidolta vaikka en ole Pohjanmaalla itse kuin käväissyt. Ja tarina on hurja! /Mari

      Poista
  5. Puolipohjanmaalaistaustaisena en melkein uskalla tunnustaa, etten päässyt Seitsemännen kevään kanssa alkua pidemmälle. Ehkä pitää yrittää uudelleen joskus. Tai sitten kokeilla tätä sen sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei mitään hävettävää! Seitsemäs kevät oli enempi kansainvälisesti suuntautunut kuin pohojanmaalainen. Kokeile Karkulahtea, uskon että se voisi kolahtaa paremmin :) /Mari

      Poista
  6. Minullekin ihan uusi tuttavuus tämä kirjailija, mutta alkoi kyllä kiinnostaa. Lainaamasi tekstikohta on tosiaan voimakas ja pidän sen kerrontatyylistä. Vaikuttaa hyvin poikkeukselliselta romaanilta verrattuna siihen, mitä yleensä luen joten siitäkin plussaa. Eli kirjailija ja nimi ylös odottelemaan seuraavaa suomireissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, tämä kirja on ehdottomasti lukemisen väärti! Olen näistä kommenteista hiukan hämmentynyt koska luulin, että tämän tasoinen kirjailija olisi tunnetumpi. Mahtaako vaikuttaa se, että on vähän "syrjässä" Suomen kirjapiireistä? /Mari

      Poista
  7. Kuulostaapa kiinnostavalta! En olekaan tutustunut kyseisen kirjailijan tuotantoon, mutta tämä herätti kiinnostuksen. Laitetaanpa nimi mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että olen onnistunut edistämään hieman myös "ruotsinsuomalaisen" kirjallisuuden näkyvyyttä! Tosin tämän kirjan voi mielestäni luokitella sekä teemoiltaan että tyyliltään ihan "supisuomalaiseksi" kirjaksi :) /Mari

      Poista
  8. Jännittävästi tänä viikonloppuna näköjään eteen tulee jatkuvasti kirjailijoita, joista en muista koskaan kuulleenikaan, mutta joiden kirjoja tekee mieli tarttua blogikirjoituksen lukemisen jälkeen. Lukulista kasvoi taas yhdellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä yksi uusi lukija tälle hienolle romaanille, mahtavaa! /Mari

      Poista
  9. Minäkin olen kaivannut juuri tällaista lukemista. Orvokki Aution Pesärikko on ollut tuossa työtason reunan pinossa varmaan jo vuoden odottamassa uusintalukua, mutta minäpä taidankin lukea Tiina Laitila Kälvemarkia. Olen nähnyt kolme Pesärikosta tehtyä näytelmää, joten Autio on liiankin tuttu, siirrän kirjan hyllyyn.
    Hyvä sitaatti tuossa lopussa, houkuttelee lukemaan. Myös se houkuttelee, että kirjassa on haastetta ja lukiessa tekee mieli palata tutkimaan vivahteita ja symboleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tässä kirjassa on haastetta. Odotan jännityksellä mielipidettäsi kirjasta!! / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Kuolleen naisen ruumis kauppatavarana

  Olen joskus miettinyt, että entäpä jos minut murhataan. Yhtäkkiä kuvani ja epiteettini "Mari, 54" keikkuisivat jokaisen iltapäivä- ja verkkolehden etusivulla. Viimeiset elintuntini raportoitaisiin minuutin tarkkuudella, murhatapani analysoitaisiin, ruumiinosani kuvailtaisiin kaiken kansan kauhisteltavaksi. Ehkäpä mainittaisiin, että olen yhden lapsen äiti. Sehän myy aina hiukan lisää, jos äiti murhataan. Todennäköisesti tämän enempää ei elämästäni kerrottaisi. Mutta ruumiillani myytäisiin irtopainoksia.  Tämä tuli nyt taas mieleeni kun täällä Ruotsissa menneellä viikolla raportoitiin alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa uhrina oli 21-vuotias tyttö. Jos googlaan tytön nimen ja iän, saan heti esille hänen kuvansa ja kaikki yksityiskohdat tapauksesta. Erikoisen tästä tapauksesta tekee se seikka, että murhasta syytettyinä on kaksi samanikäistä nuorta naista. Esillä on myös kuvia, joissa uhri on yhdessä tulevan murhaajansa kanssa. Murhaajan kasvot on häivytetty, mutta uhrin kasvo...

Poimintoja kesäkirjapinosta - vuoden tähän mennessä paras, yllättävin sekä suurin pettymys

Lomatunnelmissa Nyt on kesä siinä vaiheessa, että loma on juuri alkanut ja edessä on ensimmäinen kesäreissu. Siitä lisää sitten myöhemmin. Mutta ennen kuin katoan lomakirjapinoni kanssa teille tietymättömille, lienee paikallaan käydä lyhyesti läpi mitä kirjapino on tähän mennessä tarjonnut. On hyvä saada lukemani kirjat tänne bloginkin arkistoihin koska, kuten olen jo niin monasti huomannut, muisti on lyhyt. Hämmästyn yhä vain useammin vanhoja blogipostauksiani lukiessani mitä kaikkea on tullutkaan luettua ja mitä ajatuksia kirjat minussa ovat herättäneet. Mukavaa kun saa yllättää itsensä näin jälkikäteen! *** Nautinnollinen elämäkerta taiteilijaparin elämästä ja rakkaudesta Aloitan tämän vuoden toistaiseksi parhaalla kirjalla: Siri Hustvedtin Ghost Stories . Se sai minulta Goodreadsin tilastoihin merkittynä peräti viisi tähteä. Täyttä tähtimäärää en usein anna, mutta tässä kirjassa osui kohdallani kaikki oikeaan: upea tarina ja vieläpä elämäkerta, hienosti kirjoitettu, mielenkiint...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...