Jouluna 1954 - Kirjabloggaajien joulukalenterin 19. luukku

Eilen joulukalenterin luukun takaa löytyi Tuntemattoman lukijan kuvaus Batmanin joulusta ja huomenna luukun avaa Yöpöydän kirjat -kirjablogi. Tänään kurkistamme jouluun 1954.

Helsingin Sanomat kertoo 24.12.1954, että Euroopassa riehuu myrsky joka on mm. katkaissut Brysselin valonjuhlassa Suomesta saadun joulukuusen. Ahvenanmerellä on ruotsalainen rahtilaiva haaksirikossa. Lapamatoisuus on lisääntynyt mutta influenssaepidemiaa ei ole toistaiseksi vielä näkyvissä.

Syksyn lastenkirjakatsaus taas kertoo, että Raul Roineelta on ilmestynyt jälleen joka syksyiseen tapaan satukirja niin kuin myös Marjatta Kurenniemeltä kirja "Antti-Karoliina", joka lehden mukaan on "arveluttava sana lastenkirjan nimeksi, mutta sisällyksessä ei ole mitään arveluttavaa".

Suomen ja Neuvostoliiton jokavuotinen "ystävyyden kuukausi" oli jälleen menestyksekäs, kulttuurivaihtoa tapahtui puolin ja toisin. Elokuvateattereissa jouluna ensi-iltansa saa Ingmar Bergmanin uusin "eroottinen ja riemastuttavan rohkea" Rakkauden oppitunti, oopperassa puolestaan esitetään tapaninpäivänä "Jeanne d-Arc roviolla", vierailijana Ella Eronen.

Vuoden 1954 kirjauutuuksiin kuuluivat Väinö Linnan Tuntematon sotilas ja Unto Seppäsen Evakko. Molempia kirjoja oli mainostettu pitkin vuotta ja erityisesti nyt joulun alla. Seppäsen Evakko oli kirja "josta näkyy, miten suuri osa Suomen kansaa eli ja ajatteli, kärsi ja toivoi talvisodan kylmänkirkkaina päivinä". Väinö Linnan Tuntematon sotilas taas oli "väkevä kuvaus korpisoturista", jonka vaikutus on "miltei tyrmäävä".

Perheemme miehet eivät olleet rintamalla koska olivat sinne joko liian nuoria tai vanhoja mutta perhettä koski sitäkin voimallisemmin joulun toisen uutuskirjan teema - evakkous.

"Jouluna 1954". Isäni äiti, Mamma, on kirjoittanut Evakko-kirjan etusivulle tämän merkinnän. Jotain erityistä sen on täytynyt merkitä sillä muissa Mammalta perimissäni kirjoissa ei ole samanlaista merkintää. Kirjan lukemista oli varmasti odotettu, olihan se ilmestynyt jo keväällä. Oliko siitä puhuttu ystäväpiirissä ja sitten kirjan ostoa suunniteltu jouluksi?

Unto Seppänen kuvaa Evakko-kirjassaan erään karjalaiskylän tyhjennystä ja sen asukkaiden evakkotaivalta. Kirjan pääosassa ovat Aato Nikkanen ja tämän perhe. Perheen ja kylän tunnelmia seurataan talvisotaa edeltävästä kesästä. Lopulta tulee käsky lähteä evakkoon ja ja Aato saa raskaan tehtävän: kotikylä on poltettava. Taloja ei haluttu jättää vihollisille.

Evakko-nimitystä ihmetellään ja maistellaan. Sitä pidettiin rumanakin, "mie en siijä koko tuota sannaa! Evakko - ikää ku emakko, sika!". Aatonkin perhe pohtii sitä, mitä he nyt oikeastaan mahtavat olla. Aato käyttää ensin itsestään puhuessa nimitystä "siirtolainen" kunnes saa kysymyksen mahtaako hän olla Amerikan siirtolaisia. Lopulta hän päättää olla "kannakselainen".

Kaikki he siinä tajusivat kuitenkin, ettei evakko voinut olla yksistään kodistaan lähtenyt sotapakolainen, vaan hän oli paljon muutakin - hyljätty, halvattu vanhus, tunkioheittolainen, ihminen, joka pui värjöttävän sydämensä lyönneillä ansaitsemattomia kärsimyksiään elämän pimeässä riihessä.

Evakkous kulki Mamman mukana koko tämän elämän loppuun asti. Kaksi kertaa kotinsa jättänyt muistutti aina, että "mittään täält' ei mukkaansa saa". Mamma muisteli myös välillä evakkomatkaansa, mieleen oli jäänyt tarkasti kuka oli auttanut ja kuka taas kohdellut tylysti. "Venepakolaisiiha myökii oltii", Mamma muistutti kun Suomeen saapui Vietnamin venepakolaisia. Pakomatka Viipurista oli tehty veneillä.

Eeva Kilpi on luonut käsitteen "elämän evakko" ja hän on kirjoittanut siitä kuinka lapsuuden sotakokemukset ja evakkous ovat tehneet hänestä ikuisen kotiin kaipaajan ja nyssyköiden haalijan. "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla."

Nykyään on jo tutkittu traumojen ja pelkojen siirtymistä sukupolvelta toiselle geneettisen muistin kautta. Olisiko mahdollista, että minussakin olisi jälkiä vielä näkyvissä tuosta "elämän evakkoudesta". Olenhan ollut aina nopea lähtemään enkä edes haikaile mitään suurempia tiluksia omakseni. Mutta kaipuu on aina jonnekin.

Nyt jo 18 vuotta täällä Tukholmassa asuttuani on Suomesta tullut minulle se "Karjalan kultamaa", joka elää aina sydämessä. Tuttu tunnetila siis, joka ympäröi minua jo lapsuudessani. Vaikka toki se Suomi, josta lähdin pari vuosikymmentä sitten on jo osittain mennyttä, aivan kuten isäni muistojen rakas Viipuri.

Mie muistan sinnuu ku Karjalaa, / mie muistan sinnuu ku jouluu, / mie muistan sinnuu ku sitä yhtä polkuu / jota kenties ei ensinkään ollut. (Eeva Kilpi)

**
Onko sinulla kirja, jonka tulet aina liittämään mielessäsi johonkin tiettyyn jouluun?

Rauhaisaa joulua kaikille!

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Lue lisää

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen Jenny Offillin kirjasta 'Weather' (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Lue lisää

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi. Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Lue lisää

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Minulla lienee joku sisäänrakennettu reaktio, joka pistää aina epäilemään jos jotakin kirjaa kehutaan liikaa. Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ylistettiin joka paikassa niin paljon, että se siirtyi automaattisesti ö-listalle. Sitä paitsi sehän oli scifiä, luin jostakin, enkä tykkää ollenkaan scifistä! Ensinnäkin, olen nyt saanut oppia että scifin yksi alamuoto on dystopiakirjallisuus ja se taas on ihan muuta kuin omassa mielessäni tiukasti rajaamani avaruus-scifi. Ja dystopiakirjallisuus onkin yllättäen laji, josta näytän pitävän! Mutta se mikä sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tähän mestariteokseen oli se, että Kajaanin kaupunginteatteri oli tulossa teatterivierailulle tänne Ruotsiin ja peräti naapurikylääni, Hallundan Riksteaterniin. Päätin siis lukea kirjan ennen tätä teatterivierailua. Mikä tosin oli virhe, mutta siitä myöhemmin... Kirja oli todella hieno lukukokemus joka sai minut vaipumaan lähes meditatiiviseen tilaan. Kirjan kieli on kaunista, rauhall...

Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...