Siirry pääsisältöön

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi (2015)


Luen sarjakuvia nykyään hyvin satunnaisesti mutta aina jonkun sarjakuva-albumin luettuani muistan kuinka tehokas ja toimiva kerrontamuoto se onkaan. Olen lukenut Marjane Satrapin Persepolis-sarjan ja koska tätä ranskalaisen Riad Sattoufin niinikään omaelämäkerrallista sarjaa on monessa yhteydessä verrattu juuri Satrapiin, pistin sarjan ykkösosasta varauksen kirjastoon.

Sattouf on syntynyt Ranskassa mutta on sen lisäksi elänyt suuren osan lapsuuttaan Libyassa ja Syyriassa. Syyriasta kotoisin oleva isä halusi, että hänen pojastaan tulisi moderni ja hyvinkoulutettu "tulevaisuuden arabi" ja että poika kävisi koulua Syyriassa. Ranskassa kokemaansa rasismiin kyllästynyt isä saa työtarjouksia  mm. Oxfordista mutta isä päättää ottaa vastaan opettajan viran Tripolin yliopistosta ja perhe muuttaa Libyaan. Isä ihailee vahvoja johtajia, kuten juuri Libyan diktaattori Muammar  Kaddafia, joten odotukset ovat suuret.

Perillä ei kuitenkaan odota isän odottama sosialistinen ihannevaltio vaan köyhä ja arvaamaton yhteiskunta. Isä yrittää selittää asioita parhain päin mutta kun Kaddafi ilmottaa päättäneensä, että kaikkien pitää vaihtaa työpaikkaa keskenään, isäkin pelästyy. Opettajista tulisi maanviljelijöitä ja maanviljelijöistä opettajia. Isä päättää palata perheensä kanssa Ranskaan, jossa he asuvat jonkin aikaa Riadin ranskalaisten isovanhempien luona ennen kuin perhe muuttaa edelleen Syyriaan.

Tarinan kertoja on pieni Riad, joka on tarinan alkaessa vain parivuotias. Sattouf tuo kuvituksessa esille yksityiskohtia, joita tyypillisesti vain lapsi huomaa mutta tekstissä kuuluu enemmän aikuisen Sattoufin ääni, poliittisia tapahtumia ja historiaa selittävänä kertojana. Tarinasta nivoutuu jännittävä sekoitus, jossa pieni kuvassa vilahtava yksityiskohta nostaa esille aivan eri asioita kuin mitä "virallisessa" tarinassa kerrotaan.

Parhaiten tämä tekstin ja kuvan ristiriitaisuus tulee esille perheen ranskalaissyntyisen äidin kohdalla. Sattouf ei suoranaisesti kommentoi äitinsä asemaa perheessä mutta kuvien kautta esitetystä tarinasta paljastuu isän naista "heikompana astiana" pitävä asenne. Isä myös avoimesti kauhistuu jo ajatusta siitä, että tuleva toinen lapsi olisikin tyttö. Äiti jätetään kuitenkin aina sanattomaksi eikä hän kertaakaan protestoi isän mielipiteitä vastaan. Vain ilmeet paljastavat äidin ajatukset. Toisaalta Sattoufin tarina on ennen kaikkea kertomus pienen Riadin ja isän suhteesta. Poika ei kertaakaan kyseenalaista isäänsä vaikkakin ihmettelee suurin silmin kaikkea ympärillä näkemäänsä.

Minua järkytti erityisesti kohtaus, jossa perhe Syyriassa eläessään kävee sattumalta kolmen torilla hirtetyn miehen ohi. Isä peittää Riadin pään ämpärillä, jotta tämä ei näkisi hirtettyjä mutta poika kurkistaa kuitenkin ämpärin alta. Äiti ihmettelee miksi hirtettyjä ei ole viety pois, jolloin isä selittää näennäisen rauhallisena mutta huolestunein ilmein, että ihmisiä pitää pelästyttää jotta he pysyisivät rauhallisina ja tottelevaisina. Kertoja ei kommentoi tilannetta mitenkään vaan kohtaus esitetään yhtenä lapsuusmuistona muiden joukossa.

Pienen pojan näkökulmasta kerrottuna tarina on todella riipaiseva ja Sattouf onnistuu kuvillaan välittämään elävästi ja todentuntuisesti lapsen maailman. Kirjailijaa on kuitenkin kritisoitu siitä, että hän kuvaa arabeja hyvin stereotyyppisesti. Tähän kritiikkiin Sattouf on vastannut, että hän parodioi yhtälailla ranskalaista kulttuuria, mitä en tosin ainakaan tässä ensimmäisessä osassa niinkään huomannut. Toisaalta syyrialainen runoilija Adonis on todennut, että Sattouf "näyttää asiat sellaisina kuin ne ovat".

Tarina jatkuu vielä kahden osan verran vuoteen 1987, jolloin Sattouf on yhdeksänvuotias.

**
Riad Sattouf: Framtidens arab. En barndom i Mellanöstern (1978-1984)
Ruotsinkielinen käännös Björn Wahlberg
(L'arabe du futur. Une jeunesse au Moyen-Orient, 2014)
Cobolt 2015

Helmet-lukuhaaste: 16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja
Kirja on saanut useita palkintoja, mm. Angoulêmen  sarjakuvafestivaalin jakaman Vuoden parhaan sarjakuva-albumin palkinnon.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...