Siirry pääsisältöön

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi (2015)


Luen sarjakuvia nykyään hyvin satunnaisesti mutta aina jonkun sarjakuva-albumin luettuani muistan kuinka tehokas ja toimiva kerrontamuoto se onkaan. Olen lukenut Marjane Satrapin Persepolis-sarjan ja koska tätä ranskalaisen Riad Sattoufin niinikään omaelämäkerrallista sarjaa on monessa yhteydessä verrattu juuri Satrapiin, pistin sarjan ykkösosasta varauksen kirjastoon.

Sattouf on syntynyt Ranskassa mutta on sen lisäksi elänyt suuren osan lapsuuttaan Libyassa ja Syyriassa. Syyriasta kotoisin oleva isä halusi, että hänen pojastaan tulisi moderni ja hyvinkoulutettu "tulevaisuuden arabi" ja että poika kävisi koulua Syyriassa. Ranskassa kokemaansa rasismiin kyllästynyt isä saa työtarjouksia  mm. Oxfordista mutta isä päättää ottaa vastaan opettajan viran Tripolin yliopistosta ja perhe muuttaa Libyaan. Isä ihailee vahvoja johtajia, kuten juuri Libyan diktaattori Muammar  Kaddafia, joten odotukset ovat suuret.

Perillä ei kuitenkaan odota isän odottama sosialistinen ihannevaltio vaan köyhä ja arvaamaton yhteiskunta. Isä yrittää selittää asioita parhain päin mutta kun Kaddafi ilmottaa päättäneensä, että kaikkien pitää vaihtaa työpaikkaa keskenään, isäkin pelästyy. Opettajista tulisi maanviljelijöitä ja maanviljelijöistä opettajia. Isä päättää palata perheensä kanssa Ranskaan, jossa he asuvat jonkin aikaa Riadin ranskalaisten isovanhempien luona ennen kuin perhe muuttaa edelleen Syyriaan.

Tarinan kertoja on pieni Riad, joka on tarinan alkaessa vain parivuotias. Sattouf tuo kuvituksessa esille yksityiskohtia, joita tyypillisesti vain lapsi huomaa mutta tekstissä kuuluu enemmän aikuisen Sattoufin ääni, poliittisia tapahtumia ja historiaa selittävänä kertojana. Tarinasta nivoutuu jännittävä sekoitus, jossa pieni kuvassa vilahtava yksityiskohta nostaa esille aivan eri asioita kuin mitä "virallisessa" tarinassa kerrotaan.

Parhaiten tämä tekstin ja kuvan ristiriitaisuus tulee esille perheen ranskalaissyntyisen äidin kohdalla. Sattouf ei suoranaisesti kommentoi äitinsä asemaa perheessä mutta kuvien kautta esitetystä tarinasta paljastuu isän naista "heikompana astiana" pitävä asenne. Isä myös avoimesti kauhistuu jo ajatusta siitä, että tuleva toinen lapsi olisikin tyttö. Äiti jätetään kuitenkin aina sanattomaksi eikä hän kertaakaan protestoi isän mielipiteitä vastaan. Vain ilmeet paljastavat äidin ajatukset. Toisaalta Sattoufin tarina on ennen kaikkea kertomus pienen Riadin ja isän suhteesta. Poika ei kertaakaan kyseenalaista isäänsä vaikkakin ihmettelee suurin silmin kaikkea ympärillä näkemäänsä.

Minua järkytti erityisesti kohtaus, jossa perhe Syyriassa eläessään kävee sattumalta kolmen torilla hirtetyn miehen ohi. Isä peittää Riadin pään ämpärillä, jotta tämä ei näkisi hirtettyjä mutta poika kurkistaa kuitenkin ämpärin alta. Äiti ihmettelee miksi hirtettyjä ei ole viety pois, jolloin isä selittää näennäisen rauhallisena mutta huolestunein ilmein, että ihmisiä pitää pelästyttää jotta he pysyisivät rauhallisina ja tottelevaisina. Kertoja ei kommentoi tilannetta mitenkään vaan kohtaus esitetään yhtenä lapsuusmuistona muiden joukossa.

Pienen pojan näkökulmasta kerrottuna tarina on todella riipaiseva ja Sattouf onnistuu kuvillaan välittämään elävästi ja todentuntuisesti lapsen maailman. Kirjailijaa on kuitenkin kritisoitu siitä, että hän kuvaa arabeja hyvin stereotyyppisesti. Tähän kritiikkiin Sattouf on vastannut, että hän parodioi yhtälailla ranskalaista kulttuuria, mitä en tosin ainakaan tässä ensimmäisessä osassa niinkään huomannut. Toisaalta syyrialainen runoilija Adonis on todennut, että Sattouf "näyttää asiat sellaisina kuin ne ovat".

Tarina jatkuu vielä kahden osan verran vuoteen 1987, jolloin Sattouf on yhdeksänvuotias.

**
Riad Sattouf: Framtidens arab. En barndom i Mellanöstern (1978-1984)
Ruotsinkielinen käännös Björn Wahlberg
(L'arabe du futur. Une jeunesse au Moyen-Orient, 2014)
Cobolt 2015

Helmet-lukuhaaste: 16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja
Kirja on saanut useita palkintoja, mm. Angoulêmen  sarjakuvafestivaalin jakaman Vuoden parhaan sarjakuva-albumin palkinnon.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle