Siirry pääsisältöön

Peter Franzén: Särkyneen pyörän karjatila (2017)


Talven ensimmäisen lumisateen laskeutuessa kotimaisemiini työmatkalukemisenani oli Peter Franzénin "Särkyneen pyörän karjatila". Tapahtumat keskittyvät yhteen kesäiseen päivään ja yöhön, joten kontrasti ulkona vallitsevaan valkeuteen oli melkoinen!

Talon vanha emäntä Kaino täyttää 80 vuotta ja vieraita odotellaan sekä läheltä että kaukaa. Nuorin poika Eemeli pyörittää tilaa nuorikkonsa Marin kanssa ja muut sisarukset ovat tulossa perheineen. Naapuristakin tullaan onnittelemaan. Tähän asti kaikki hyvin paitsi, että parin ensimmäisen sivun jälkeen tapahtumat lähtevät vyörymään hallitsemattomalla voimalla. Kun olen lukenut viimeisen rivin voin vain hengästyneenä todeta, että Peter Franzén on onnistunut keikauttamaan ylösalaisin koko klassisen suomalaisen Ihmiset suviyössä -teeman.

"Äiti", Maire sanoi ovensuusta.
"Voi Maire", Liisa huokaisi.
"Tämä on ollut ihan kauhia ilta. Onko niillä aina tämmöistä?" Maire kysyi.

Kirja osui eteeni ns.kiintiökirjana. Helmet-lukuhaasteesta puuttui vielä muutama kohta, mm. yhdenpäivänromaani, jota en millään osannut keksiä. Franzénin uusinta vinkattiinkin monelta taholta juuri tähän kohtaan. Lisäksi Franzén täyttää myös toisen kiintiökohdan eli on mieskirjailija. Yritän nimittäin oikeasti pitää jonkinlaista sukupuolista tasapainoa lukemieni kirjailijoiden listassa vaikka useimmin sinne tiensä löytävätkin naiskirjailijat.

Ensimmäiset 50 sivua olin jo muutaman kerran heittämässä urakan kesken. Oliko tässä nyt muka joku uusi wanna-be-paasilinna vai kenties valmis käsikirjoitus ensi kesän kesäteattereiden vetonaulaksi? Viinaa, bensaa ja ruumiin eritteitä kului siihen tahtiin, että en pysynyt enää perässä kuka ketä ja missä. Mutta sitten alkoi tulla täkyjä. Vaiettu trauma. Salaisuus. Sota. Kielletty rakkaus. Petos. Franzén veti kaltaistani uteliasta lukijaa kuin pässiä narussa. Kaiken sekamelskan keskeltä alkoi paljastua koko sodan käyneen sukupolven traaginen kohtalo.

"(---) Jokasessa päivässä olis mahollisuus alottaa uus elämä, mutta me koitetahan vain pitää kynsin hampain kiinni siitä vanahasta ajatuksesta, että pietään suut kiinni ja kärsitähän omista ja muitten virheistä, iteksemme. Painaahan se mieltä, kun kenellekään ei voi puhua. (---)"

Alun epäilyistä huolimatta on pakko todeta, että pidän kirjasta! Mikä on yllätys, sillä tämä ei ole todellakaan mikään minulle "tyypillinen" kirja. En pidä puskahuumorista ja ei minua tätäkään lukiessa hirveästi naurattanut mutta tyylikeinona ja kontrastina sodan traumojen käsittelyyn Franzénin valitsema huumori sopi yllättävän hyvin.

Kirjan henkilöt ovat kuin luotuja minkä tahansa kesäteatterin repertuaariin. Varsinkin talon nuorikko Mari saa loistaa tässä draamassa sekä eroottisesti että vähemmän eroottisesti. Vanha emäntä Kaino on klassinen Suomi-Filmin matroona, joka saa näyttää myös herkän puolensa. Lopun saunakohtaus herkisti lukijankin kun vanha äiti halusi "vielä kerran" pestä poikiensa selät, kuin aavistaen tulevan lähtönsä.

Franzén kirjoittaa pehmeän muheaa dialogia murteella, jota en itse hallitse mutta joka käsittääkseni sijoittuu jonnekin Pohjois-Suomeen. Tarinan rytmi on kiihkeä ja luvut lyhyitä, kuin valmiita elokuvan kohtauksia joten uskallan povata tästä jonkin sortin filmatisointia. Tämä oli ensimmäinen Peter Franzénilta lukemani kirja ja olen iloisesti yllättynyt. Muissa blogeissa esimerkiksi Tuijata ja Tuhat elämää-blogin Mia kehuvat kirjan äänikirjaversiota, jossa saa kuulla romaanin kirjailijan itsensä lukemana. Kirja saattaakin päästä vielä uudestaan lukulistalleni...

**
Peter Franzén: Särkyneen pyörän karjatila
Tammi 2017
323 sivua
Helmet-lukuhaaste: 19. Yhdenpäivänromaani

Kommentit

  1. Ai, sinulle tuli mieleen kesäteatteri, minä pidin tekstiä elokuvakäsikirjoitustyylisenä. Draamarakennetta siis aistimme. Kuten manitsitkin, äänikirjana juttu toimi kirjailijan äänisävytyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuosta voisin povata myös filmatisointia mutta tyylilaji viittaa mielestäni vahvasti kesäteatteriin :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle