Siirry pääsisältöön

Peter Franzén: Särkyneen pyörän karjatila (2017)


Talven ensimmäisen lumisateen laskeutuessa kotimaisemiini työmatkalukemisenani oli Peter Franzénin "Särkyneen pyörän karjatila". Tapahtumat keskittyvät yhteen kesäiseen päivään ja yöhön, joten kontrasti ulkona vallitsevaan valkeuteen oli melkoinen!

Talon vanha emäntä Kaino täyttää 80 vuotta ja vieraita odotellaan sekä läheltä että kaukaa. Nuorin poika Eemeli pyörittää tilaa nuorikkonsa Marin kanssa ja muut sisarukset ovat tulossa perheineen. Naapuristakin tullaan onnittelemaan. Tähän asti kaikki hyvin paitsi, että parin ensimmäisen sivun jälkeen tapahtumat lähtevät vyörymään hallitsemattomalla voimalla. Kun olen lukenut viimeisen rivin voin vain hengästyneenä todeta, että Peter Franzén on onnistunut keikauttamaan ylösalaisin koko klassisen suomalaisen Ihmiset suviyössä -teeman.

"Äiti", Maire sanoi ovensuusta.
"Voi Maire", Liisa huokaisi.
"Tämä on ollut ihan kauhia ilta. Onko niillä aina tämmöistä?" Maire kysyi.

Kirja osui eteeni ns.kiintiökirjana. Helmet-lukuhaasteesta puuttui vielä muutama kohta, mm. yhdenpäivänromaani, jota en millään osannut keksiä. Franzénin uusinta vinkattiinkin monelta taholta juuri tähän kohtaan. Lisäksi Franzén täyttää myös toisen kiintiökohdan eli on mieskirjailija. Yritän nimittäin oikeasti pitää jonkinlaista sukupuolista tasapainoa lukemieni kirjailijoiden listassa vaikka useimmin sinne tiensä löytävätkin naiskirjailijat.

Ensimmäiset 50 sivua olin jo muutaman kerran heittämässä urakan kesken. Oliko tässä nyt muka joku uusi wanna-be-paasilinna vai kenties valmis käsikirjoitus ensi kesän kesäteattereiden vetonaulaksi? Viinaa, bensaa ja ruumiin eritteitä kului siihen tahtiin, että en pysynyt enää perässä kuka ketä ja missä. Mutta sitten alkoi tulla täkyjä. Vaiettu trauma. Salaisuus. Sota. Kielletty rakkaus. Petos. Franzén veti kaltaistani uteliasta lukijaa kuin pässiä narussa. Kaiken sekamelskan keskeltä alkoi paljastua koko sodan käyneen sukupolven traaginen kohtalo.

"(---) Jokasessa päivässä olis mahollisuus alottaa uus elämä, mutta me koitetahan vain pitää kynsin hampain kiinni siitä vanahasta ajatuksesta, että pietään suut kiinni ja kärsitähän omista ja muitten virheistä, iteksemme. Painaahan se mieltä, kun kenellekään ei voi puhua. (---)"

Alun epäilyistä huolimatta on pakko todeta, että pidän kirjasta! Mikä on yllätys, sillä tämä ei ole todellakaan mikään minulle "tyypillinen" kirja. En pidä puskahuumorista ja ei minua tätäkään lukiessa hirveästi naurattanut mutta tyylikeinona ja kontrastina sodan traumojen käsittelyyn Franzénin valitsema huumori sopi yllättävän hyvin.

Kirjan henkilöt ovat kuin luotuja minkä tahansa kesäteatterin repertuaariin. Varsinkin talon nuorikko Mari saa loistaa tässä draamassa sekä eroottisesti että vähemmän eroottisesti. Vanha emäntä Kaino on klassinen Suomi-Filmin matroona, joka saa näyttää myös herkän puolensa. Lopun saunakohtaus herkisti lukijankin kun vanha äiti halusi "vielä kerran" pestä poikiensa selät, kuin aavistaen tulevan lähtönsä.

Franzén kirjoittaa pehmeän muheaa dialogia murteella, jota en itse hallitse mutta joka käsittääkseni sijoittuu jonnekin Pohjois-Suomeen. Tarinan rytmi on kiihkeä ja luvut lyhyitä, kuin valmiita elokuvan kohtauksia joten uskallan povata tästä jonkin sortin filmatisointia. Tämä oli ensimmäinen Peter Franzénilta lukemani kirja ja olen iloisesti yllättynyt. Muissa blogeissa esimerkiksi Tuijata ja Tuhat elämää-blogin Mia kehuvat kirjan äänikirjaversiota, jossa saa kuulla romaanin kirjailijan itsensä lukemana. Kirja saattaakin päästä vielä uudestaan lukulistalleni...

**
Peter Franzén: Särkyneen pyörän karjatila
Tammi 2017
323 sivua
Helmet-lukuhaaste: 19. Yhdenpäivänromaani

Kommentit

  1. Ai, sinulle tuli mieleen kesäteatteri, minä pidin tekstiä elokuvakäsikirjoitustyylisenä. Draamarakennetta siis aistimme. Kuten manitsitkin, äänikirjana juttu toimi kirjailijan äänisävytyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuosta voisin povata myös filmatisointia mutta tyylilaji viittaa mielestäni vahvasti kesäteatteriin :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…