Siirry pääsisältöön

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa (2017)


Näen joskus painajaisia, joissa joku itselleni läheinen ihminen onkin yhtäkkiä aivan vieras. Äitini tekee käsittämättömiä asioita tai mieheni flirttailee vieraiden naisten kanssa eikä ymmärrä lainkaan miksi olen tuohtunut. Tunnen unessa oloni yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Kun jokin tutuksi luulemasi ei olekaan enää tuttu, kadotat maamerkit ja yrität epätoivoisesti löytää takaisin kartalle. Selja Ahavan romaanissa "Ennen kuin mieheni katoaa" kertojaminän aviomies kertoo yllättäin, "neljäkymmentä vuotta myöhässä", että on aina halunnut olla nainen. Vaimo putoaa kartalta, aivan kuten romaanin rinnakkaistarinassa kuvattu Kristoffer Kolumbus.

Olen lukenut tänä vuonna kaksi kirjaa, joissa kuvataan transsukupuolisuutta ja identiteettiä. Amerikkalainen Susan Faludi kertoo kirjassaan "In the Darkroom" isästään, joka muuntautuu unkarinjuutalaisesta amerikkalaiseksi ja käy vielä lopulta läpi sukupuolenkorjausleikkauksen. Faludi kuvaa viiltävän tarkasti tyttären näkökulmasta isän siirtymisen identiteetistä toiseen eikä hän aina ymmärrä isänsä motiiveja, vaikka toki hyväksyy tämän päätöksen. Ruotsalaisen Lina Axelsson Kihlblomin kirja "Kommer du tycka om mig nu" puolestaan kertoo omakohtaisesta sukupuolenkorjausprosessista ja matkasta oman identiteetin löytämiseen.

Ahavan kirja ei varsinaisesti ole kuitenkaan kirja transsukupuolisuudesta. Kirjan teemaksi nousee tuo painajaismainen tunne kun menetät lähimpäsi. Se voi tapahtua sairauden, kuoleman tai vaikkapa avioeron vuoksi tai, kuten tässä Ahavan romaanissa, sukupuolenvaihdoksen takia. Kirja perustuu omakohtaiseen kokemukseen mutta olen tietoisesti jättänyt sen aspektin pois lukukokemuksestani enkä ole esimerkiksi lukenut Ahavan aiheesta antamia haastatteluja.

Ahava kirjoittaa tarkasti ajatuksista ja tunteista, jotka virtaavat kertojaminän läpi. Teksti todella virtaa eteenpäin samalla kun kertojan mies käy läpi omaa muutosprosessiaan. Sitä ei kuitenkaan kommentoida muuten kuin kertojan näkökulmasta. Kertomuksen keskiössä ovat yksin jääneen naisen tuska ja viha.

Haluan paeta vieraaseen kaupunkiin. Haluan herätä ja todeta, ettei tämä ole totta. Haluan sanoa: pukeudu yksin, pukeudu puutarhassa, pukeudu kun minä en näe, tai sopisiko että olet naisellinen mies, anna naisellesi pieni ääni, kerran viikossa, salaa. Ole nainen, mutta tarvitseeko sen näkyä?

Ahava on valinnut romaaninsa toiseksi tasoksi Kristoffer Kolumbuksen, joka kuolemaansa asti uskoi löytäneensä Intian vaikka oli todellisuudessa purjehtinut Amerikkaan. Ahava rinnastaa onnistuneesti tämän tason kertojaminän yrityksiin "kartoittaa" miehensä eri ruumiinosat tutuilla nimillä vaikka vanha kuva ei enää pädekään. Kirjailijan luoma symboliikka on omaperäinen ja laajentaa kirjan teemaa yllättäviin suuntiin.

Nautin todella paljon Ahavan runollisesta ja kauniista tekstistä sekä kielellä leikittelystä. Kirjassa lomittuvat kaksi tasoa pitävät  jännitteen yllä ja Kolumbuksen tarina tuo vauhtia kerrontaan kun kertojaminä jää polkemaan paikoilleen. Jäin kuitenkin kaipaamaan jotain, joka toisi tekstiin rosoisuutta. Kaunis, soljuva kieli oli nautittava lukea mutta tunnetasolla se ei jättänyt sellaista jälkeä kuin olin toivonut. Mielenkiintoinen ja kiehtova kirja joka tapauksessa!

**
Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
Gummerus 2017
Helmet-lukuhaaste: 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa

Kommentit

  1. Ennen kuin mieheni katoaa on ehdottomasti yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista. Minulla tosin vähän tökki tuo Kolumbus aina välillä. Tarinat eivät aina olleet kovin tasapainossa, juuri kun olisin halunnut sukeltaa vielä syvemmälle kertojan tunteisiin, siirryttiinkin takaisin kuohuvalle merelle. Loppua kohti Kolumbuksen osiot toimivat paremmin kuin ihan alussa.

    VastaaPoista
  2. Tämä menee myös minulla vuoden Top10-listalle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...