Siirry pääsisältöön

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa (2017)


Näen joskus painajaisia, joissa joku itselleni läheinen ihminen onkin yhtäkkiä aivan vieras. Äitini tekee käsittämättömiä asioita tai mieheni flirttailee vieraiden naisten kanssa eikä ymmärrä lainkaan miksi olen tuohtunut. Tunnen unessa oloni yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Kun jokin tutuksi luulemasi ei olekaan enää tuttu, kadotat maamerkit ja yrität epätoivoisesti löytää takaisin kartalle. Selja Ahavan romaanissa "Ennen kuin mieheni katoaa" kertojaminän aviomies kertoo yllättäin, "neljäkymmentä vuotta myöhässä", että on aina halunnut olla nainen. Vaimo putoaa kartalta, aivan kuten romaanin rinnakkaistarinassa kuvattu Kristoffer Kolumbus.

Olen lukenut tänä vuonna kaksi kirjaa, joissa kuvataan transsukupuolisuutta ja identiteettiä. Amerikkalainen Susan Faludi kertoo kirjassaan "In the Darkroom" isästään, joka muuntautuu unkarinjuutalaisesta amerikkalaiseksi ja käy vielä lopulta läpi sukupuolenkorjausleikkauksen. Faludi kuvaa viiltävän tarkasti tyttären näkökulmasta isän siirtymisen identiteetistä toiseen eikä hän aina ymmärrä isänsä motiiveja, vaikka toki hyväksyy tämän päätöksen. Ruotsalaisen Lina Axelsson Kihlblomin kirja "Kommer du tycka om mig nu" puolestaan kertoo omakohtaisesta sukupuolenkorjausprosessista ja matkasta oman identiteetin löytämiseen.

Ahavan kirja ei varsinaisesti ole kuitenkaan kirja transsukupuolisuudesta. Kirjan teemaksi nousee tuo painajaismainen tunne kun menetät lähimpäsi. Se voi tapahtua sairauden, kuoleman tai vaikkapa avioeron vuoksi tai, kuten tässä Ahavan romaanissa, sukupuolenvaihdoksen takia. Kirja perustuu omakohtaiseen kokemukseen mutta olen tietoisesti jättänyt sen aspektin pois lukukokemuksestani enkä ole esimerkiksi lukenut Ahavan aiheesta antamia haastatteluja.

Ahava kirjoittaa tarkasti ajatuksista ja tunteista, jotka virtaavat kertojaminän läpi. Teksti todella virtaa eteenpäin samalla kun kertojan mies käy läpi omaa muutosprosessiaan. Sitä ei kuitenkaan kommentoida muuten kuin kertojan näkökulmasta. Kertomuksen keskiössä ovat yksin jääneen naisen tuska ja viha.

Haluan paeta vieraaseen kaupunkiin. Haluan herätä ja todeta, ettei tämä ole totta. Haluan sanoa: pukeudu yksin, pukeudu puutarhassa, pukeudu kun minä en näe, tai sopisiko että olet naisellinen mies, anna naisellesi pieni ääni, kerran viikossa, salaa. Ole nainen, mutta tarvitseeko sen näkyä?

Ahava on valinnut romaaninsa toiseksi tasoksi Kristoffer Kolumbuksen, joka kuolemaansa asti uskoi löytäneensä Intian vaikka oli todellisuudessa purjehtinut Amerikkaan. Ahava rinnastaa onnistuneesti tämän tason kertojaminän yrityksiin "kartoittaa" miehensä eri ruumiinosat tutuilla nimillä vaikka vanha kuva ei enää pädekään. Kirjailijan luoma symboliikka on omaperäinen ja laajentaa kirjan teemaa yllättäviin suuntiin.

Nautin todella paljon Ahavan runollisesta ja kauniista tekstistä sekä kielellä leikittelystä. Kirjassa lomittuvat kaksi tasoa pitävät  jännitteen yllä ja Kolumbuksen tarina tuo vauhtia kerrontaan kun kertojaminä jää polkemaan paikoilleen. Jäin kuitenkin kaipaamaan jotain, joka toisi tekstiin rosoisuutta. Kaunis, soljuva kieli oli nautittava lukea mutta tunnetasolla se ei jättänyt sellaista jälkeä kuin olin toivonut. Mielenkiintoinen ja kiehtova kirja joka tapauksessa!

**
Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
Gummerus 2017
Helmet-lukuhaaste: 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa

Kommentit

  1. Ennen kuin mieheni katoaa on ehdottomasti yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista. Minulla tosin vähän tökki tuo Kolumbus aina välillä. Tarinat eivät aina olleet kovin tasapainossa, juuri kun olisin halunnut sukeltaa vielä syvemmälle kertojan tunteisiin, siirryttiinkin takaisin kuohuvalle merelle. Loppua kohti Kolumbuksen osiot toimivat paremmin kuin ihan alussa.

    VastaaPoista
  2. Tämä menee myös minulla vuoden Top10-listalle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Sylvia Plath: Lasikellon alla (The Bell Jar)

Lukutoukan Krista kirjoitti alkuvuodesta lukeneensa Sylvia Plathin Lasikellon uudestaan monen vuoden jälkeen ja siitä innostuneena tartuin myös tähän klassikkoon. Minultakin löytyy nimittäin toki Sylvia Plath -kauteni! Kirjojen välistä löytyneiden junalippujen ja muiden arkeologisten löytöjen perusteella ajoitan tuon kauden kesään 1998. Nyt kun luen kirjaa toistamiseen hämmästyn sitä, että kirja ei ollutkaan niin synkkä kuin mitä se mielikuvissani oli. Tai sitten lukijan mielentila on toinen? Tottahan kirja käsittelee synkkää aihetta - mielenjärkkymistä ja itsemurhaa. Mutta kirjan sävy on lähes tyttökirjamaisen keveä: kuin tarmokas sankaritar kirjan Esther yrittää ratkaista kahta suurta ongelmaansa, kuinka päästä eroon neitsyydestä ja kuinka onnistua tekemään itsemurha. Tyttökirjaan viittaa muuten myös tämän ruotsalaispainoksen kansi, jonka kuvituksena on Maija Louekarin piirros. Kannen kuvitus keskittyy täysin kirjan ensimmäiseen osaan, jossa Esther on saanut kesäpestin New York