Siirry pääsisältöön

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa (2017)


Näen joskus painajaisia, joissa joku itselleni läheinen ihminen onkin yhtäkkiä aivan vieras. Äitini tekee käsittämättömiä asioita tai mieheni flirttailee vieraiden naisten kanssa eikä ymmärrä lainkaan miksi olen tuohtunut. Tunnen unessa oloni yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Kun jokin tutuksi luulemasi ei olekaan enää tuttu, kadotat maamerkit ja yrität epätoivoisesti löytää takaisin kartalle. Selja Ahavan romaanissa "Ennen kuin mieheni katoaa" kertojaminän aviomies kertoo yllättäin, "neljäkymmentä vuotta myöhässä", että on aina halunnut olla nainen. Vaimo putoaa kartalta, aivan kuten romaanin rinnakkaistarinassa kuvattu Kristoffer Kolumbus.

Olen lukenut tänä vuonna kaksi kirjaa, joissa kuvataan transsukupuolisuutta ja identiteettiä. Amerikkalainen Susan Faludi kertoo kirjassaan "In the Darkroom" isästään, joka muuntautuu unkarinjuutalaisesta amerikkalaiseksi ja käy vielä lopulta läpi sukupuolenkorjausleikkauksen. Faludi kuvaa viiltävän tarkasti tyttären näkökulmasta isän siirtymisen identiteetistä toiseen eikä hän aina ymmärrä isänsä motiiveja, vaikka toki hyväksyy tämän päätöksen. Ruotsalaisen Lina Axelsson Kihlblomin kirja "Kommer du tycka om mig nu" puolestaan kertoo omakohtaisesta sukupuolenkorjausprosessista ja matkasta oman identiteetin löytämiseen.

Ahavan kirja ei varsinaisesti ole kuitenkaan kirja transsukupuolisuudesta. Kirjan teemaksi nousee tuo painajaismainen tunne kun menetät lähimpäsi. Se voi tapahtua sairauden, kuoleman tai vaikkapa avioeron vuoksi tai, kuten tässä Ahavan romaanissa, sukupuolenvaihdoksen takia. Kirja perustuu omakohtaiseen kokemukseen mutta olen tietoisesti jättänyt sen aspektin pois lukukokemuksestani enkä ole esimerkiksi lukenut Ahavan aiheesta antamia haastatteluja.

Ahava kirjoittaa tarkasti ajatuksista ja tunteista, jotka virtaavat kertojaminän läpi. Teksti todella virtaa eteenpäin samalla kun kertojan mies käy läpi omaa muutosprosessiaan. Sitä ei kuitenkaan kommentoida muuten kuin kertojan näkökulmasta. Kertomuksen keskiössä ovat yksin jääneen naisen tuska ja viha.

Haluan paeta vieraaseen kaupunkiin. Haluan herätä ja todeta, ettei tämä ole totta. Haluan sanoa: pukeudu yksin, pukeudu puutarhassa, pukeudu kun minä en näe, tai sopisiko että olet naisellinen mies, anna naisellesi pieni ääni, kerran viikossa, salaa. Ole nainen, mutta tarvitseeko sen näkyä?

Ahava on valinnut romaaninsa toiseksi tasoksi Kristoffer Kolumbuksen, joka kuolemaansa asti uskoi löytäneensä Intian vaikka oli todellisuudessa purjehtinut Amerikkaan. Ahava rinnastaa onnistuneesti tämän tason kertojaminän yrityksiin "kartoittaa" miehensä eri ruumiinosat tutuilla nimillä vaikka vanha kuva ei enää pädekään. Kirjailijan luoma symboliikka on omaperäinen ja laajentaa kirjan teemaa yllättäviin suuntiin.

Nautin todella paljon Ahavan runollisesta ja kauniista tekstistä sekä kielellä leikittelystä. Kirjassa lomittuvat kaksi tasoa pitävät  jännitteen yllä ja Kolumbuksen tarina tuo vauhtia kerrontaan kun kertojaminä jää polkemaan paikoilleen. Jäin kuitenkin kaipaamaan jotain, joka toisi tekstiin rosoisuutta. Kaunis, soljuva kieli oli nautittava lukea mutta tunnetasolla se ei jättänyt sellaista jälkeä kuin olin toivonut. Mielenkiintoinen ja kiehtova kirja joka tapauksessa!

**
Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
Gummerus 2017
Helmet-lukuhaaste: 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa

Kommentit

  1. Ennen kuin mieheni katoaa on ehdottomasti yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista. Minulla tosin vähän tökki tuo Kolumbus aina välillä. Tarinat eivät aina olleet kovin tasapainossa, juuri kun olisin halunnut sukeltaa vielä syvemmälle kertojan tunteisiin, siirryttiinkin takaisin kuohuvalle merelle. Loppua kohti Kolumbuksen osiot toimivat paremmin kuin ihan alussa.

    VastaaPoista
  2. Tämä menee myös minulla vuoden Top10-listalle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...