Siirry pääsisältöön

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu (2017)


Onnistuneen loman merkki lienee se, kun luettuja kirjoja odottaa blogiin pääsyä pinossa kasapäin. Viime viikolla vietettiin täällä Ruotsissa syyslomaa ja varaamamme mökkiloma osoittautui täysosumaksi myös lukuharrastukseni kannalta. Ruotsin hallitus muuten käynnisti jo viime vuonna kampanjan, jossa syysloma nimettiin lukulomaksi, "läslov". Sopii minulle!

Ja juuri sopivasti ennen lomaa löysin kirjastosta Leena Lehtolaisen uusimman, jota olinkin jo odottanut. Mikä nautinto! Erityinen nautinto tästä tuli kun huomasin, että Lehtolainen on tällä kertaa panostanut enemmän itse rikokseen kuin Maria Kallion yksityiselämään. Perhe on toki edelleen mukana  juonikoukeroissa ja Kallion lapsetkin jo teini-ikäisiä mutta tällä kertaa Lehtolainen malttaa syventyä murhatutkimuksen eri vaiheisiin. Kirjailija tuntee aiheensa ja poliisityön kuvaus tuntuu uskottavalta.

Itse aihe on rankka, alaikäisiin kohdistuvat seksuaalirikokset, mutta Lehtolainen ei tapansa mukaan mässäile likaisilla yksityiskohdilla. Tarinan keskushenkilö, seksuaalirikoksista tuomittu hammashoitaja Tuula Lahti-Haapala saa jopa ymmärrystä osakseen koska on myös itse joutunut nuorena seksuaalirikoksen uhriksi. Nainen seksuaalirikollisena lienee sen verran kova pala, että kirjailija on valinnut tämän taustan "pehmennykseksi"? Pedofiilirenkaan miespuoliset jäsenet eivät sen sijaan saa kirjailijalta armoa.

Parasta tässä Lehtolaisen uusimmassa oli kuitenkin jälleen kerran osuva ajankuvaus. Kirjassa saavat hienovaraista kritiikkiä niin älypuhelimiinsa uppotuneet vanhemmat kuin tosi-tv-sarjojen tähtöset. Lisäksi nautin aina kun saan lukea Lehtolaisen maisemakuvausta entisestä kotikunnastani Espoosta ja Niittykummusta, jossa asuin ennen muuttoani Tukholmaan. Länsimetrokin vilahtaa luonnollisesti henkilöhahmojen puheissa ja vitsailuissa.

Metrotyömaa oli sotkenut Merituulentien liikenteen pahasti, onnistuin ajamaan väärästä risteyksestä ja jouduin pujottelemaan kapeita väyliä ennen kuin kykenin kääntymään takaisin oikeaan suuntaan. Pyöräilijät puikkelehtivat henkensä kaupalla ajoväylällä, oikealle kääntyvä kuorma-auto väisti viime hetkessä puhelimeensa uppotunutta teinityttöä, jolle myös paloi kadunylittämisvihreä. Espoo oli kaupunki, jossa vain muutos oli pysyvää, ja vaikka metro joskus valmistuisikin, tilanne tuskin korjaantuisi.

Kirjan kannessa kuvattu käärme muuten hämmensi mieltäni. Lehtolainen omistaa sille yhden kirjan mieleenpainuvimmista kohtauksista ja kirjoittaa Maria Kallion ja boakäärmeen kohtaamisesta niin elävästi, että näin käärmeestä painajaisunta lukemista seuraavana yönä. Mutta - ja nyt tulee juonipaljastus - käärmeellä ei ole mitään tekemistä itse murhan kanssa. Kekseliäs harhautus kirjailijalta, sillä ehdin kehitellä jo muutamankin teorian kuinka käärme on osallisena jutussa.

Hienoa nähdä, että Leena Lehtolainen on saanut uutta puhtia Maria Kallio -sarjaansa! Teksti on taitavan sujuvasti kirjoitettua (vaikkakin välillä turhan jaarittelevaa) ja henkilöhahmot pääosin uskottavia. Osa juonenkäänteistä ja "sattumista" tuntuivat tosin vähän epäuskottavilta mutta luotetaan nyt taas siihen vanhaan toteamukseen, että totuus on tarua ihmeellisempää.



**
Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu
Tammi 2017
457 sivua
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 41. Kirjan kannessa on eläin

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Laura / Bibobook13/11/17 09:54

    Minä kuuntelin kirjan äänikirjana, joten katseeni ei osunut kovin usein kansikuvaan. Jännä huomata, miten eri formaatit kiinnittävät huomiota niin eri asioihin. Tämä oli myös mun mielestä todella onnistunut Maria Kallio -kirja, ehkä juuri tuon työtehtävään keskittymisen vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee13/11/17 14:30

      Se käärme pyörii mielessä vieläkin! Symboloiko se sitten Maria Kalliolle itsensä voittamista tai jotain muuta henkistä kehittymisen paikkaa, sitä jäin miettimään... /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...
9 kommenttia
Lue lisää

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...
17 kommenttia
Lue lisää

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...
12 kommenttia
Lue lisää

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...
10 kommenttia
Lue lisää

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaise...
11 kommenttia
Lue lisää