Siirry pääsisältöön

Peter Franzén: Särkyneen pyörän karjatila (2017)


Talven ensimmäisen lumisateen laskeutuessa kotimaisemiini työmatkalukemisenani oli Peter Franzénin "Särkyneen pyörän karjatila". Tapahtumat keskittyvät yhteen kesäiseen päivään ja yöhön, joten kontrasti ulkona vallitsevaan valkeuteen oli melkoinen!

Talon vanha emäntä Kaino täyttää 80 vuotta ja vieraita odotellaan sekä läheltä että kaukaa. Nuorin poika Eemeli pyörittää tilaa nuorikkonsa Marin kanssa ja muut sisarukset ovat tulossa perheineen. Naapuristakin tullaan onnittelemaan. Tähän asti kaikki hyvin paitsi, että parin ensimmäisen sivun jälkeen tapahtumat lähtevät vyörymään hallitsemattomalla voimalla. Kun olen lukenut viimeisen rivin voin vain hengästyneenä todeta, että Peter Franzén on onnistunut keikauttamaan ylösalaisin koko klassisen suomalaisen Ihmiset suviyössä -teeman.

"Äiti", Maire sanoi ovensuusta.
"Voi Maire", Liisa huokaisi.
"Tämä on ollut ihan kauhia ilta. Onko niillä aina tämmöistä?" Maire kysyi.

Kirja osui eteeni ns.kiintiökirjana. Helmet-lukuhaasteesta puuttui vielä muutama kohta, mm. yhdenpäivänromaani, jota en millään osannut keksiä. Franzénin uusinta vinkattiinkin monelta taholta juuri tähän kohtaan. Lisäksi Franzén täyttää myös toisen kiintiökohdan eli on mieskirjailija. Yritän nimittäin oikeasti pitää jonkinlaista sukupuolista tasapainoa lukemieni kirjailijoiden listassa vaikka useimmin sinne tiensä löytävätkin naiskirjailijat.

Ensimmäiset 50 sivua olin jo muutaman kerran heittämässä urakan kesken. Oliko tässä nyt muka joku uusi wanna-be-paasilinna vai kenties valmis käsikirjoitus ensi kesän kesäteattereiden vetonaulaksi? Viinaa, bensaa ja ruumiin eritteitä kului siihen tahtiin, että en pysynyt enää perässä kuka ketä ja missä. Mutta sitten alkoi tulla täkyjä. Vaiettu trauma. Salaisuus. Sota. Kielletty rakkaus. Petos. Franzén veti kaltaistani uteliasta lukijaa kuin pässiä narussa. Kaiken sekamelskan keskeltä alkoi paljastua koko sodan käyneen sukupolven traaginen kohtalo.

"(---) Jokasessa päivässä olis mahollisuus alottaa uus elämä, mutta me koitetahan vain pitää kynsin hampain kiinni siitä vanahasta ajatuksesta, että pietään suut kiinni ja kärsitähän omista ja muitten virheistä, iteksemme. Painaahan se mieltä, kun kenellekään ei voi puhua. (---)"

Alun epäilyistä huolimatta on pakko todeta, että pidän kirjasta! Mikä on yllätys, sillä tämä ei ole todellakaan mikään minulle "tyypillinen" kirja. En pidä puskahuumorista ja ei minua tätäkään lukiessa hirveästi naurattanut mutta tyylikeinona ja kontrastina sodan traumojen käsittelyyn Franzénin valitsema huumori sopi yllättävän hyvin.

Kirjan henkilöt ovat kuin luotuja minkä tahansa kesäteatterin repertuaariin. Varsinkin talon nuorikko Mari saa loistaa tässä draamassa sekä eroottisesti että vähemmän eroottisesti. Vanha emäntä Kaino on klassinen Suomi-Filmin matroona, joka saa näyttää myös herkän puolensa. Lopun saunakohtaus herkisti lukijankin kun vanha äiti halusi "vielä kerran" pestä poikiensa selät, kuin aavistaen tulevan lähtönsä.

Franzén kirjoittaa pehmeän muheaa dialogia murteella, jota en itse hallitse mutta joka käsittääkseni sijoittuu jonnekin Pohjois-Suomeen. Tarinan rytmi on kiihkeä ja luvut lyhyitä, kuin valmiita elokuvan kohtauksia joten uskallan povata tästä jonkin sortin filmatisointia. Tämä oli ensimmäinen Peter Franzénilta lukemani kirja ja olen iloisesti yllättynyt. Muissa blogeissa esimerkiksi Tuijata ja Tuhat elämää-blogin Mia kehuvat kirjan äänikirjaversiota, jossa saa kuulla romaanin kirjailijan itsensä lukemana. Kirja saattaakin päästä vielä uudestaan lukulistalleni...

**
Peter Franzén: Särkyneen pyörän karjatila
Tammi 2017
323 sivua
Helmet-lukuhaaste: 19. Yhdenpäivänromaani

Kommentit

  1. Ai, sinulle tuli mieleen kesäteatteri, minä pidin tekstiä elokuvakäsikirjoitustyylisenä. Draamarakennetta siis aistimme. Kuten manitsitkin, äänikirjana juttu toimi kirjailijan äänisävytyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuosta voisin povata myös filmatisointia mutta tyylilaji viittaa mielestäni vahvasti kesäteatteriin :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...