Siirry pääsisältöön

Naisen tie - Janis Winehouse: Loving Amy (2014)


Amy Winehouse ei lakkaa askarruttamasta mieltäni. Luin viime vuonna Amyn isän Mitch Winehousen kirjan tyttärestään ja Asif Kapadian loistavan Amy-filminkin olen nähnyt jo kaksi kertaa. Nyt sain käsiini Amyn äidin Janis Winehousen kertomuksen tyttärestään ja täytyykin heti tunnustaa, että omat tunteeni Amya kohtaan ovat myös varsin...no, äidilliset. Monet kerrat olen katsonut Amyn varhaisia esiintymisiä ja kyynelsilmin miettinyt mihin hävisi se nuori, kaunis ja superlahjakas tyttö. Mikä sai Amyn suistumaan niin täysin raiteiltaan?

Janis Winehousen näkökulma on myös juurikin "Mummyn": mihin hävisi äidin pieni tyttö? Janis Winehouse toteaa kirjassaan useaan otteeseen, että Amy ei ollut viimeisinä vuosina oma itsensä vaan näytteli eri rooleja. Veli Alex kysyikin välillä, että ketä mahdat tällä kertaa esittää. Äiti hämmästyi myös nähtyään Amyn ensimmäisen tv-haastattelun, jossa tytär puhuu vahvaa cockneyn murretta mikä ei ollut ollenkaan hänen normaali puhetapansa. Äidin mielestä tytär itse asiassa "kuoli" jo paljon ennen fyysistä kuolemaansa.

It happened more around Mitchell than me, but she would often sit on a knee or suck her thumb and talk in a babyish voice. The child was another of her many characters. I couldn't always work it out, but it seemed to me that childlike interactions were uncomplicated for her and they fed her deep need for love.

Jos Mitch Winehousen kirja tuntui aukkoiselta Amyn lapsuuden suhteen niin selitys löytyy Janis Winehousen kirjasta. Mitch teki paljon töitä eikä osallistunut niinkään lastensa arkielämään. Osat kääntyivät kun Amyn ensimmäinen albumi "Frank" ilmestyi. Mitch löysi itselleen luontevan roolin tyttärensä edunvalvojana ja äiti Janis jäi enemmän sisäpiirin ulkopuolelle. Suuri syy tähän oli Janisin oma terveys, hän oli nimittäin monien vuosien epätietoisuuden jälkeen saanut tietää sairastavansa MS-tautia. Janis myös mainitsee kirjassaan olleensa kiitollinen, ettei hänelle kerrottu kaikkea. Äidin sydäntä raastoi seurata tyttärensä huumeriippuvuutta.

Janis Winehousen kirja keskittyy siis luontevasti juuri Amyn lapsuuteen ja onkin todella hurjaa seurata kuinka "Hurrikaani-Amy" kulkee omaa polkuansa. On ilmiselvää, että Amy oli sekä kielellisesti että musiikillisesti superlahjakas. Hänellä oli kuitenkin vaikeuksia keskittyä tai asettaa itselleen järjestelmällisiä päämääriä. Upeat laulunsa hän teki "hetken huumassa", inspiraation iskiessä. Amylle olikin järkytys huomata kuinka paljon oheistyötä hänen odotettiin tekevän - haastatteluja, valokuvauksia, sopimusneuvotteluja... Hänhän halusi vain esittää omaa musiikkiansa!

Janis Winehouse kirjoittaa todella koskettavasti ja elävästi ja hän onnistuu luomaan todentuntuisen kuvan nuoren Amyn persoonasta. Kirjan loppu keskittyy kuitenkin enemmän Janisin omiin tuntemuksiin, sillä Amy oli siinä vaiheessa jo tavoittamattomissa. Apteekkarin koulutuksen saanut Janis oli varsin realistinen ja tiesi huumeriippuvuuden koukerot. Hänelle oli selvää se, että Amya ei voinut pelastaa huumeilta muut kuin Amy itse. Kirja on luonnollisesti myös puolustuspuhe sekä Janisin itsensä että ex-miehen Mitchin osalta. Vanhempien roolia ja kykenemättömyyttä auttaa tytärtään on nimittäin analysoitu moneen otteeseen.

Janis Winehouse kritisoi myös - mielestäni oikeutetusti - median toimintaa. Kaikki ne kuvat Amyn alamäestä, joita iltapäivälehdet kilvan julkaisivat - jossakin vaiheessa median pitäisi itse osata ymmärtää, että kuvilla ei ole enää minkäänlaista uutisarvoa. Janis kertoo kuinka Amy vielä uransa alkuvaiheessa tarjoili ystävällisesti teetä kotinsa ulkopuolella päivystäville valokuvaajille kunnes huomasi olevansa täysin median armoilla. Amya harmitti, ettei voinut enää matkustaa metrossa tai käydä kaupassa ilman joka puolelta kuuluvaa kameroiden ääntä.

Jos itse elättelin vielä sellaista harhaluuloa, että Amy olisi tarvinnut uransa alussa tiukempaa ohjausta niin se karisi tämän kirjan myötä. Amy ei sietänyt kenenkään paimentamista. Ja olisiko Amyn musiikkia ollut edes olemassa jos hän olisi elänyt tavallisen perhetytön elämää? Janis Winehouse toteaa, että Amy kirjoitti laulunsa aina omasta elämästään ja molemmat albumitkin perustuvat Amyn kokemiin sydänsuruihin.

She needed something to happen in her life to spark her creativity, yet it was becoming clear that such happenings were usually catastrophes rather than positive experiences.

Kalliit olivat Amyn laulujen lunnaat...

**
Janis Winehouse: Loving Amy. A mother's story.
Thomas Dunne Books. St. Martin Press. New York 2016

Helmet-lukuhaaste: 30. Kirjan nimessä on tunne
Osallistun tällä kirjalla myös Naisen tie-lukuhaasteeseen.


Kommentit

  1. Voin samaistua tunteisiisi, sillä kun olin katsonyt Amy-dokumentin se pyöri monta päivää jatkuvasti päässäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Filmi on taitavasti leikattu ja editoitu ja tuo Amyn aivan "iholle", olin todella järkyttynyt nähtyäni sen ensimmäistä kertaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...