Lokakuussa luin kaksi mielenkiintoista kirjaa, jotka molemmat osoittautuivat omaelämäkerroiksi. Kirjoittajat ovat omissa maissaan tunnettuja mutta itselleni lähes tulkoon tuntemattomia nimiä. Olin lukenut kirjoista myönteiset arviot omasta aamulehdestäni Dagens Nyheteristä ja pistin niistä varaukset kirjastoon. Molemmat kirjat ovat selkeästi kaunokirjallisia teoksia mutta kirjoja yhdistää myös kirjoittajan pyrkimys laajentaa yksittäinen elämänkohtalo osaksi jotain suurempaa ja antaa sille osittain poliittinenkin yhteys.
Ruotsalais-brittiläinen Sigrid Rausing on Lontoossa asuva kustantaja ja kirjallisuusjulkaisu Grantan omistaja ja päätoimittaja. Ruotsissa hänet tunnetaan myös Tetra Pakin perustajaperheen perijättärenä ja monimiljönäärinä. Rausingin kirja Mayhem käsittelee murhenäytelmää, joka ainakin täällä Ruotsissa oli paljon otsikoissa. Heinäkuussa 2012 poliisi löysi Rausingin kälyn Evan kuolleena kotoaan, peitettynä patjojen ja täkkien alle omasta makuuhuoneestaan. Kävi pian ilmi, että hän oli kuollut jo kaksi kuukautta aikaisemmin huumeiden yliannostuksen aiheuttamaan sydäninfarktiin ja että niinikään huumeriippuvuudesta kärsivä aviomies Hans Rausing oli shokkitilassa piilottanut vaimonsa ruumiin ja teipannut makuuhuoneen oven kiinni.
Sigrid Rausing yrittää tässä kirjassaan ymmärtää mistä veljen ja tämän vaimon huumeriippuvuus on alunperin saanut alkunsa. Rausing ei kaunistele mutta Evan perheen oikeustoimilla uhkailu näkyy tekstissä sillä lukijakin ymmärtää, että paljon jää kertomatta. Rausing on erityisen huolissaan riippuvuuden perinnöllisyydestä ja mainitsee useaan otteeseen kuinka hän varoittaa sekä omaa poikaansa että Hansin ja Evan neljää lasta päihderiippuvuuden periytyvyyden riskistä.
Rausing ottaa esille myös julkisesti paljon esillä olleen kysymyksen - käynnistikö miljardiominaisuus huumeiden käytön? Rausing on varma, että pari olisi ajautunut riippuvuuteen joka tapauksessa mutta että juuri rahojensa ansiosta Hans lienee kuitenkin yhä elossa. Rausing viittaa kirjan alussa Amy Winehouseen ja tämän lukuisiin katkohoitoyrityksiin. Myös Rausingin pariskunta oli useasti katkohoidossa, muun muassa samassa paikassa jossa Winehouseakin hoidettiin, mutta hoidot jäivät aina kesken, lukuunottamatta Hansin viimeistä johon hänet määrättiin Evan kuoleman jälkeen osana oikeuden langettamaa rangaistusta.
Ymmärsin kuitenkin kirjan kuluessa, että perimmäinen motiivi kirjan kirjoittamiseen on jossain muualla kuin yrityksessä ymmärtää huumeriippuvuuden "logiikkaa". Rausing kertoo kuinka hän oikeudenkäynnin lopputuloksena saa veljen ja kälyn neljä alaikäistä lasta huollettavakseen. Lasten vanhemmat eivät tätä päätöstä hyväksy ja erityisesti Eva lähettää uhkailevia ja katkeria viestejä Sigridille. Myös Evan perhe syyttää Rausingia ja väittää, että lasten huostaanotto olisi peräti aiheuttanut Evan kuoleman. Mutta vaikka lukija ei saakaan selville kuin murto-osan pariskunnan edesottamuksista on aivan selvää, että he eivät ole kykeneviä huolehtimaan lapsistaan. Rausing puhuu kirjassa paljon syyllisyydentunnosta ja se kulminoituu juuri tähän huoltajuuskiistaan.
Kirja ei ole mikään skandaalinhöyryinen huumekuvaus vaan hämmästyttävän neutraalisti tehty kuvaus siitä miten kahden ihmisen riippuvuussairaus levittää vaikutuspiirinsä alle koko perheen ja suvun. Rausing kertoo Evan ja Hansin tarinan ohella koko perheensä historiasta ja muistelee lämmöllä omaa lapsuuttaan, jolloin yhteys veljeen toimi vielä. Rausingilla on selvästi ikävä lapsuutensa pikkuveljeä. Tässä tarinassa ei ole voittajia, vain eloonjääneitä.
Jos Sigrid Rausing antaa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia niin amerikkalainen Ariel Levy puolestaan tekee ihailtavan itseanalyysin kirjansa The Rules Do Not Apply kuluessa. Koska Levy ei ole minulle tuttu nimi minulta meni hiukan aikaa ennen kuin tajusin, että kyseessä on todella omaelämäkerta. New Yorkissa asuva ja The New Yorker -lehteen kirjoittava Levy aloittaa kertomuksensa dramaattisesti toteamalla, että hän on menettänyt lapsensa, puolisonsa ja talonsa. Lukija pääsee mukaan purkamaan vyyhteä joka alkaa Lena Dunhamin Girls-sarjan henkisesti nuoruuden ihmissuhdesekoilusta ja päättyy monien mutkien kautta Joan Didionin tyyliseen pohdiskeluun elämän ja surun yhteydestä.
Tarina on sekava - aivan kuin itse elämäkin - mutta Levy pääsee lopussa sopuun itsensä kanssa. Nuoren harhaluulo, että elämä veisi eteenpäin on vaihtunut ymmärrykseen siitä, että elämä johtikin takaisin pisteeseen A. Levyn tekstissä on monia teemoja - juutalaisuus, homoseksuaalisuus, alkoholismi - mutta tärkeimmäksi nousee Levyn halu tulla äidiksi. Hän seuraa lähipiirinsä naisia, jotka ovat odottaneet liian kauan ja kuluttavat nyt suuria summia hedelmöityshoitoihin. Levy itse tulee kuitenkin nopeasti raskaaksi löydettyään spermanluovuttajan ystäväpiiristään.
Mutta ollessaan viidennellä kuukaudella raskaana Levy haluaa vielä kerran maistaa vapaan elämän huumaa ja hän lähtee reportaasimatkalle Mongoliaan. Levy saa matkalla keskenmenon ja synnyttää hotellihuoneessa Ulan Batorissa poikavauvan, joka on elossa. Lyhyt hetki, jolloin hän saa pitää poikaansa sylissä, muuttaa lopullisesti Levyn maailmankuvan. Kotiin saavuttuaan hän ilmoittaa haluavansa erota puolisostaan, joka lupauksistaan huolimatta ei ole pysynyt raittiina. Eron yhteydessä heidän täytyy myös myydä maaseudulla sijaitseva talonsa. Levy on jälleen yksin mutta hänellä on muistona arvokas kokemus siitä kuinka hän on ollut 20 minuuttia poikansa äiti.
Sekä Rausing että Levy kirjoittavat nykyajastamme tavalla, joka liikuttaa ja koskettaa. Kirjoissa tulee esille sekä yhteisön että yksilön vastuu merkittävien elämänvalintojen kohdalla. Molemmat nivoutuvat väistämättä toisiinsa, valintamme vaikuttavat lähipiiriimme ja päinvastoin. Minua liikutti kuitenkin erityisesti Levyn lopussa esittämä katharsistinen oivallus, että kaikkea elämässä ei voi suunnitella ja että se saattaa olla jopa vapauttavaa. Tämän asian kanssa taistelen itse lähes päivittäin! Niin, miten se nyt menikään - "life is what happens when you're busy making other plans"...
Någonting håller på att hända. Någonting väldigt litet och väldigt nytt håller på att skjuta skott inom mig. Det är en grodd av kapitulation som av någon anledning känns omöjlig att skilja från trygghet. Den har inte sitt ursprung i en plan. För första gången i livet har jag ingen plan.
**
Sigrid Rausing: Mayhem
Penguin 2017
Helmet-lukuhaaste: 11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
Ariel Levy: När reglerna slutat gälla
The Rules Do Not Apply, 2017
Ruotsinkielinen käännös Anna Lindberg
Natur & Kultur 2017
Helmet-lukuhaaste: 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
Kirjat ovat mukana myös Naisen tie -lukuhaasteessa.
Mielenkiintoinen kirjoitus, kuten sinulla aina! Ja eikö vaan ole niin osuvasti muotoiltu tuo John Lennonin lause life is what happens to you while you're busy making other plans. Tuommoinen carpe diemin jälkijättöinen oivallus.
VastaaPoistaKiitos, Leena!! Osuikin nyt kaksi peräkkäistä kirjaa jotka herättivät paljon ajatuksia. Elämää ei tosiaankaan voi hallita vaikka kuinka suunnittelisi etukäteen. /Mari
Poista