Siirry pääsisältöön

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (2013)




Kävin viime jouluisen Suomen loman aikana aleostoksilla kirjakaupassa ja saavuttuani kassalle kirjapinoni kanssa, myyjä tempaisi vieressään olevasta kasasta kirjan ja kehoitti ottamaan senkin - "tästä hyvä dekkari edullisesti". Ja toden totta, hyvän dekkarin tulin ostaneeksi!

Samuel Bjørkin nimen taakse kätkeytyy norjalaiskirjailija Frode Sander Øien, joka tällä kirjalla avaa suunnitellun - omien sanojensa mukaan 10-15 dekkarin - sarjan. Päähenkilöt ovat hieman Oiva Lohtanderin tyyppinen Holger Munch ja - tämä yhteys on toki mainittu monessa muussakin arviossa - hyvinkin Lisbeth Salanderin oloinen Mia Krüger. Holger ja Mia ovat olleet työpari jo aiemmin, ja hyvin menestynyt sellainen, kunnes traagiset tapahtumat pakottivat parin jäähylle. Kirjassa tapahtuva murhasarja saattaa kuitenkin työparin jälleen yhteen sillä nyt tarvitaan maan parhaat poliisit tutkimaan työn alla olevaa murhatapausta.

Mia ymmärtää nopeasti, että murhaajan kohteena ovat kuusivuotiaat, pian koulunsa aloittavat tytöt ja että kyseessä on salakielinen peli, jolla murhaaja haluaa pitää yhteyttä Holgeriin ja Miaan. Holgerilla on sattumoisin kuusivuotias tyttärentytär, joka osoittautuu myös yhdeksi kohteeksi. Holgerin äiti puolestaan on vanhusten hoivakodissa, josta jäljet johtavat epämääräiseen uskonlahkoon. Mialla puolestaan on yhteyksiä huumemaailmaan kuolleen siskonsa huumeriippuvuuden takia ja yhtäkkiä kirjassa viliseekin väkeä kuin pipoa. Sekä Holger että lukija kokevat ymmärrettävästi hengenahdistusta. Kaiken tämän lisäksi tarina etenee hurjaa tahtia, luvut ovat lyhyitä ja lukija kohtaa cliffhangerin toisensa perään.

Tarina on rakennettu taitavasti ja koukuttavasti ja erityisesti symppishahmo Holger herättää mielenkiintoni myös tulevia jatko-osia kohtaan. Pidin myös siitä, että kirjailija ei mässäile väkivallalla. Harry Holeen verrattuna tästä sai tuttuja Hercule Poirot -sävytteisiä assosiaatioita. Mitään ennennäkemätöntä tarinassa ei kuitenkaan ollut, monet hahmoista olivat jopa aika stereotyyppisiä. Mutta se lienee osa dekkarigenren viehätystä? Kirjasta huokuu tosin hiukan sellainen ajatus, että tässä olisi samalla tehty elokuvakäsikirjoitusta. Lyhyet luvut (sopivan mittaisia filmikohtauksiksi?) ja elokuvaan istuva naseva dialogi herättivät epäilykseni. Toinen ihmetystä herättävä seikka oli eräs norjalainen lentoyhtiö, joka mainitaan tarinan kuluessa epäilyttävän useasti. Harkittua tuotesijoittelua...?

Osa sivujuonteista suorastaan hankaloitti tarinan seuraamista. Eräs sivujuonista johtaa iltapäivälehden toimitukseen ja ottaa esille toimituksen moraalin saamiensa tietojen pimityksessä. Tämä osuus meni aivan harakoille ja se olisikin kannattanut säästää toiseen kirjaan, jossa sille olisi voinut jättää enemmän tilaa. Toinen sivujuoni, kirjassa esiintyvä uskonlahko ja sen hahmot olivat mukana tietysti lukijan harhauttamiseksi mutta se osa tarinasta olisi ansainnut selkeämmän yhteyden itse tapaukseen. Lukijana liikutuin lahkon vankina olleesta Rakelin kohtalosta mutta sitä ei koskaan selvitetä. Uskonlahkon osuus kirjassa oli kuitenkin sen verran merkittävä, että pistän tämän kirjan Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan "Uskontoa tai uskonnollisuutta käsittelevä kirja".

Loppuarvioni Samuel Bjørkin esikoisdekkarista on ehdottomasti positiivinen ja sellaista "perusdekkaria" kaipaavalle suosittelen kirjaa lämpimästi. Sarjan toinen osa Yölintu on sekin jo suomennettu ja se menee tämän ykkösosan siivittämänä suoraan lukulistalleni.

**
Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin
Norjankielinen alkuteos:  Det henger en engel alene i skogen (2013)
Suomentanut Päivi Kivelä
Otava 2016

Helmet-lukuhaaste: 44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta

Kommentit

  1. Kumpikin dekkari on jo luettu. Ihan säpäkkää dekkaritoimintaa.

    VastaaPoista
  2. Kelpo dekkari oli kaikin puolin, laitoin jo kakkosesta varauksen kirjastoon.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa

Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liia…

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Tukholman tunnelbana suosittelee

Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. E…

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puo…

Helmikuun hiihtelyjä

Helmikuu mennä mätkähti niin nopeasti, että luettujen kirjojen listaan ei tullut kovinkaan monta merkintää. Kuukausi meni työn ja loppusuoralla olevan autokoulun parissa, lisäksi vielä hiihdettiin ystäväperheen kanssa. Lomareissulle mukaan ottamani kirjat pysyivät kassissa koko loman ajan...

Helmikuun ehdoton lukuhelmi oli J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Lapsi oli saanut kirjan joululahjaksi jo muutama vuosi sitten mutta aina kun yritimme aloittaa kirjan lukemisen, lapsi sanoi sen olevan liian pelottava. Mutta nyt 9-vuotiaana aika oli kypsä ja luimme kirjan ripeässä tahdissa. Omat iltalukemiseni jäivätkin sitten vähiin koska lapsi anoi aina muutamaa sivua lisää joten luimme suunnilleen siihen asti, että lukija nukahti.

Mutta nyt olemme siis vihdoinkin vihkiytyneitä Harry Potterin ja Tylypahkan maailmaan! Lapsi on jo tilannut seuraavan osan ja ensimmäisen elokuvankin olemme katsoneet. Elokuva olisi ollut hiukan liian jännä mutta koska olimme jo luk…