Siirry pääsisältöön

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (2013)




Kävin viime jouluisen Suomen loman aikana aleostoksilla kirjakaupassa ja saavuttuani kassalle kirjapinoni kanssa, myyjä tempaisi vieressään olevasta kasasta kirjan ja kehoitti ottamaan senkin - "tästä hyvä dekkari edullisesti". Ja toden totta, hyvän dekkarin tulin ostaneeksi!

Samuel Bjørkin nimen taakse kätkeytyy norjalaiskirjailija Frode Sander Øien, joka tällä kirjalla avaa suunnitellun - omien sanojensa mukaan 10-15 dekkarin - sarjan. Päähenkilöt ovat hieman Oiva Lohtanderin tyyppinen Holger Munch ja - tämä yhteys on toki mainittu monessa muussakin arviossa - hyvinkin Lisbeth Salanderin oloinen Mia Krüger. Holger ja Mia ovat olleet työpari jo aiemmin, ja hyvin menestynyt sellainen, kunnes traagiset tapahtumat pakottivat parin jäähylle. Kirjassa tapahtuva murhasarja saattaa kuitenkin työparin jälleen yhteen sillä nyt tarvitaan maan parhaat poliisit tutkimaan työn alla olevaa murhatapausta.

Mia ymmärtää nopeasti, että murhaajan kohteena ovat kuusivuotiaat, pian koulunsa aloittavat tytöt ja että kyseessä on salakielinen peli, jolla murhaaja haluaa pitää yhteyttä Holgeriin ja Miaan. Holgerilla on sattumoisin kuusivuotias tyttärentytär, joka osoittautuu myös yhdeksi kohteeksi. Holgerin äiti puolestaan on vanhusten hoivakodissa, josta jäljet johtavat epämääräiseen uskonlahkoon. Mialla puolestaan on yhteyksiä huumemaailmaan kuolleen siskonsa huumeriippuvuuden takia ja yhtäkkiä kirjassa viliseekin väkeä kuin pipoa. Sekä Holger että lukija kokevat ymmärrettävästi hengenahdistusta. Kaiken tämän lisäksi tarina etenee hurjaa tahtia, luvut ovat lyhyitä ja lukija kohtaa cliffhangerin toisensa perään.

Tarina on rakennettu taitavasti ja koukuttavasti ja erityisesti symppishahmo Holger herättää mielenkiintoni myös tulevia jatko-osia kohtaan. Pidin myös siitä, että kirjailija ei mässäile väkivallalla. Harry Holeen verrattuna tästä sai tuttuja Hercule Poirot -sävytteisiä assosiaatioita. Mitään ennennäkemätöntä tarinassa ei kuitenkaan ollut, monet hahmoista olivat jopa aika stereotyyppisiä. Mutta se lienee osa dekkarigenren viehätystä? Kirjasta huokuu tosin hiukan sellainen ajatus, että tässä olisi samalla tehty elokuvakäsikirjoitusta. Lyhyet luvut (sopivan mittaisia filmikohtauksiksi?) ja elokuvaan istuva naseva dialogi herättivät epäilykseni. Toinen ihmetystä herättävä seikka oli eräs norjalainen lentoyhtiö, joka mainitaan tarinan kuluessa epäilyttävän useasti. Harkittua tuotesijoittelua...?

Osa sivujuonteista suorastaan hankaloitti tarinan seuraamista. Eräs sivujuonista johtaa iltapäivälehden toimitukseen ja ottaa esille toimituksen moraalin saamiensa tietojen pimityksessä. Tämä osuus meni aivan harakoille ja se olisikin kannattanut säästää toiseen kirjaan, jossa sille olisi voinut jättää enemmän tilaa. Toinen sivujuoni, kirjassa esiintyvä uskonlahko ja sen hahmot olivat mukana tietysti lukijan harhauttamiseksi mutta se osa tarinasta olisi ansainnut selkeämmän yhteyden itse tapaukseen. Lukijana liikutuin lahkon vankina olleesta Rakelin kohtalosta mutta sitä ei koskaan selvitetä. Uskonlahkon osuus kirjassa oli kuitenkin sen verran merkittävä, että pistän tämän kirjan Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan "Uskontoa tai uskonnollisuutta käsittelevä kirja".

Loppuarvioni Samuel Bjørkin esikoisdekkarista on ehdottomasti positiivinen ja sellaista "perusdekkaria" kaipaavalle suosittelen kirjaa lämpimästi. Sarjan toinen osa Yölintu on sekin jo suomennettu ja se menee tämän ykkösosan siivittämänä suoraan lukulistalleni.

**
Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin
Norjankielinen alkuteos:  Det henger en engel alene i skogen (2013)
Suomentanut Päivi Kivelä
Otava 2016

Helmet-lukuhaaste: 44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta

Kommentit

  1. Kumpikin dekkari on jo luettu. Ihan säpäkkää dekkaritoimintaa.

    VastaaPoista
  2. Kelpo dekkari oli kaikin puolin, laitoin jo kakkosesta varauksen kirjastoon.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Vielä muutama kirjalupaus!

  Tämä viikko on mennyt vielä uuden vuoden tunnelmissa. En ole mitään kummempia lupauksia mennyt tekemään, mutta totta kai tuleva mietityttää. Ja myös tämän kirjablogini tuleva vuosi! Innostuin Kartanon kruunaamaton lukija -blogin vuosikatsauksesta , Elegia on nimittäin ehtinyt lukea viime vuoden aikana kirjoja peräti 21 eri maasta! Pakkohan se oli tarkistaa myös oma tilanne.  20: Ruotsi 18: Suomi 7: USA 5: Iso-Britannia 5: Saksa 4: Norja 2: Irlanti 1: Tanska, Viro, Espanja Ylsin siis kymmeneen maahan, mikä on yllättävän hyvä tulos mutta kun listaa katsoo niin huomaa, että aika tutuilla alueilla liikun. Suurimman määrän kirjoja luin tietysti näistä kahdesta kotimaastani, Ruotsista ja Suomesta. Mutta mitäpä jos pistäisin tämän kaksi kertaa paremmaksi eli tänä vuonna lukisinkin kirjoja 20 eri maasta! Ja joku vieraampikin maa siellä saisi mielellään olla. Toinen ajatukseni alkavaa vuotta ajatellen on, etten enää välttämättä haluaisi kirjoittaa kirjakohtaisia postauksia vaan sen s...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...