Siirry pääsisältöön

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (2013)




Kävin viime jouluisen Suomen loman aikana aleostoksilla kirjakaupassa ja saavuttuani kassalle kirjapinoni kanssa, myyjä tempaisi vieressään olevasta kasasta kirjan ja kehoitti ottamaan senkin - "tästä hyvä dekkari edullisesti". Ja toden totta, hyvän dekkarin tulin ostaneeksi!

Samuel Bjørkin nimen taakse kätkeytyy norjalaiskirjailija Frode Sander Øien, joka tällä kirjalla avaa suunnitellun - omien sanojensa mukaan 10-15 dekkarin - sarjan. Päähenkilöt ovat hieman Oiva Lohtanderin tyyppinen Holger Munch ja - tämä yhteys on toki mainittu monessa muussakin arviossa - hyvinkin Lisbeth Salanderin oloinen Mia Krüger. Holger ja Mia ovat olleet työpari jo aiemmin, ja hyvin menestynyt sellainen, kunnes traagiset tapahtumat pakottivat parin jäähylle. Kirjassa tapahtuva murhasarja saattaa kuitenkin työparin jälleen yhteen sillä nyt tarvitaan maan parhaat poliisit tutkimaan työn alla olevaa murhatapausta.

Mia ymmärtää nopeasti, että murhaajan kohteena ovat kuusivuotiaat, pian koulunsa aloittavat tytöt ja että kyseessä on salakielinen peli, jolla murhaaja haluaa pitää yhteyttä Holgeriin ja Miaan. Holgerilla on sattumoisin kuusivuotias tyttärentytär, joka osoittautuu myös yhdeksi kohteeksi. Holgerin äiti puolestaan on vanhusten hoivakodissa, josta jäljet johtavat epämääräiseen uskonlahkoon. Mialla puolestaan on yhteyksiä huumemaailmaan kuolleen siskonsa huumeriippuvuuden takia ja yhtäkkiä kirjassa viliseekin väkeä kuin pipoa. Sekä Holger että lukija kokevat ymmärrettävästi hengenahdistusta. Kaiken tämän lisäksi tarina etenee hurjaa tahtia, luvut ovat lyhyitä ja lukija kohtaa cliffhangerin toisensa perään.

Tarina on rakennettu taitavasti ja koukuttavasti ja erityisesti symppishahmo Holger herättää mielenkiintoni myös tulevia jatko-osia kohtaan. Pidin myös siitä, että kirjailija ei mässäile väkivallalla. Harry Holeen verrattuna tästä sai tuttuja Hercule Poirot -sävytteisiä assosiaatioita. Mitään ennennäkemätöntä tarinassa ei kuitenkaan ollut, monet hahmoista olivat jopa aika stereotyyppisiä. Mutta se lienee osa dekkarigenren viehätystä? Kirjasta huokuu tosin hiukan sellainen ajatus, että tässä olisi samalla tehty elokuvakäsikirjoitusta. Lyhyet luvut (sopivan mittaisia filmikohtauksiksi?) ja elokuvaan istuva naseva dialogi herättivät epäilykseni. Toinen ihmetystä herättävä seikka oli eräs norjalainen lentoyhtiö, joka mainitaan tarinan kuluessa epäilyttävän useasti. Harkittua tuotesijoittelua...?

Osa sivujuonteista suorastaan hankaloitti tarinan seuraamista. Eräs sivujuonista johtaa iltapäivälehden toimitukseen ja ottaa esille toimituksen moraalin saamiensa tietojen pimityksessä. Tämä osuus meni aivan harakoille ja se olisikin kannattanut säästää toiseen kirjaan, jossa sille olisi voinut jättää enemmän tilaa. Toinen sivujuoni, kirjassa esiintyvä uskonlahko ja sen hahmot olivat mukana tietysti lukijan harhauttamiseksi mutta se osa tarinasta olisi ansainnut selkeämmän yhteyden itse tapaukseen. Lukijana liikutuin lahkon vankina olleesta Rakelin kohtalosta mutta sitä ei koskaan selvitetä. Uskonlahkon osuus kirjassa oli kuitenkin sen verran merkittävä, että pistän tämän kirjan Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan "Uskontoa tai uskonnollisuutta käsittelevä kirja".

Loppuarvioni Samuel Bjørkin esikoisdekkarista on ehdottomasti positiivinen ja sellaista "perusdekkaria" kaipaavalle suosittelen kirjaa lämpimästi. Sarjan toinen osa Yölintu on sekin jo suomennettu ja se menee tämän ykkösosan siivittämänä suoraan lukulistalleni.

**
Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin
Norjankielinen alkuteos:  Det henger en engel alene i skogen (2013)
Suomentanut Päivi Kivelä
Otava 2016

Helmet-lukuhaaste: 44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta

Kommentit

  1. Kumpikin dekkari on jo luettu. Ihan säpäkkää dekkaritoimintaa.

    VastaaPoista
  2. Kelpo dekkari oli kaikin puolin, laitoin jo kakkosesta varauksen kirjastoon.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...