Siirry pääsisältöön

Päivi Istala: Ristivetoa. Muistelmia (2012)



Päivi Istala on tuttu nimi radiosta, itse 70-luvun lapsena muistan legendaarisen Tänään iltapäivällä -ohjelman. Muuta en sitten naisesta tiennytkään ennen tämän kirjan lukemista mutta takakannen suljettuani olin syvästi liikuttunut. Ei ihme, että nämä muistelmat ovat vaatineet kokonaiset 532 sivua! Ja kuitenkin Istala toteaa lopussa ilkikurisesti, ettei suinkaan kerro kaikkea "vaikka lukijasta saattaa tuntua, että likeltä mennään".

Istala käy läpi laajasti isovanhempiensa ja vanhempiensa elämänhistoriaa. Kirjassa on myös paljon mielenkiintoista ajankuvaa sotavuosilta ja 50-luvun koululaisen elämästä. Tämän osan kirjaa uskon kiinnostavan vaikka Istalan elämänkaarta ei niin tuntisikaan. Mutta 70-luvulle tultaessa ja siitä eteenpäin Istala tiputtelee nimiä ja arvioi eri henkilöitä niin tiiviiseen tahtiin, että lukijalta saattaa sivuja jäädä lukematta jos aihe sinänsä ei kiinnosta. Varsinkin Yleä koskeva osuus tuntuu olevan tarkoitettu lähinnä entisille työkavereille. Tässä kirjassa turhan moni vanha kauna päästetään vielä päivänvaloon ja selostetaan aivan liian yksityiskohtaisesti. Lukija tuntee olonsa lähinnä vaivautuneen ulkopuoliseksi.

Istala ei tosin säästele edes itseään vaan kertoo aseistariisuvan rehellisesti omista harha-askelistaan ja erityisesti alkoholismistaan. Mutta samalla hän korostaa sitä, että matka tähän avoimuuden tilaan on ollut pitkä. Elämänkaaren kuvauksena tämä teos onkin juuri parhaimmillaan. Kun jo iäkkäämpi ihminen käy läpi elämäänsä ja osaa jopa ottaa siihen tervettä välimatkaa, tuloksena on teksti johon lukijakin voi peilata omia kokemuksiaan. Olisinko tehnyt samoin? Olisinko selvinnyt tuosta?

Kirja on harmi vain rakenteeltaan yllättävän sekava ja tekstiin on jäänyt myös toistoja, lähes sanasta sanaan. Oikolukijakin on tainnut hypätä muutaman rivin yli tästä tiiliskivestä. Toisaalta kuitenkin kun luen, että kustannustoimittajana on toiminut kokenut Liisa Steffa niin arvaan, että tässä on ehkä haluttu säilyttää Istalan oma ääni niin autenttisena kuin mahdollista ja siinä onkin onnistuttu. Viikon ajan matkustin kodin ja työpaikan väliä Istalan seurassa eikä aika käynyt pitkäksi. Helvi Juvosen säkeet runosta Tuohilippi ja lähde kirjan alussa ovat todella osuva motto tälle kirjalle - ja Istalan mutkikkaalle elämänpolulle.

Polkua koukeroista
metsä sinua vie.
Ihmettä tuskin moista
tarjosi tasainen tie.

**
Päivi Istala: Ristivetoa ja muita kertomuksia elämästä
Siltala 2012
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista

Kommentit

  1. Ei liene kovinkaan objektiivista analyysia 1970-luvun Ylestä, joka oli varsin pitkälle politisoitunut ja ilmeisen huono kanava. Itse asiassa Suomessa on puhuttu Atte Jääskeläiseen eroon asti Ylen asemasta suhteessa hallitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tulee esiin myös tässä kirjassa mutta Istala itse ruotii erityisesti 2000-luvun taitetta, jolloin Yleisradiota ryhdyttiin johtamaan "nokialaisittain". Objektiivisuuteen tässä ei liene edes pyritty vaan annetaan yksi näkökulma sen ajan tapahtumiin.

      Poista
    2. Varmasti tiedät Suomen mediatilanteen, mutta ehkä kaikki blogisi lukijat eivät tiedä. Tilatuille sanomalehdille tuli Suomessa arvonlisävero, mutta Ylen rahoitus tulee valtion budjetista. TV-lupamaksut korvattiin yleverolla, ja tätä kilpailuun vaikuttavaa asetelmaa on arvosteltu mediassa paljonkin. Yle on saanut rahansa. Hiljattain olleen kohun silmässä ollut Yle oli arvostelijoiden mukaan myötäillyt hallitusta. Itse en halua julkisesti ottaa kantaa netissä asioihin, mutta muiden mukaan Ylessä ohjattiin varsin voimakkaasti uutisointia.

      En tiedä, mitä tarkoittaa johtaa nokialaisittain, sillä juuri 2000-luvun Nokia tuli byrokraattiseksi, ja lopulta tuotteet eivät enää myyneet ja puhelintuotanto myytiin.

      Pidän Ylen uutisia korkeatasoisena, katson myös Pressiklubia ja A-talkia, ja ennen töihin lähtöä Aamu-tv:tä.

      En ole Istalan varhaistuotantoa kuunnellut, mutta ennen Ylessä oli Hannu Taanilaa, ja Päivi Istalaa ja taisi olla Esko Seppänenkin, värikkäitä toimittajia, mutta ehkä kaikkien äänet eivät päässeet 1970-luvulla eetteriin.

      Poista
    3. Tässä kirjassa käsitellään niin paljon muutakin kuin Yleisradiota enkä pelkästään tämän lukemani perusteella halua sanoa juuta enkä jaata. Istala kritisoi ennen kaikkea esimiehiään ja Ylen johtoa, joka on Istalan mukaan mennyt kritiikittä mukaan yleisesti vallitsevaan kvartaalitaloushysteriaan ja yleisölukujen metsästykseen. Olen toki tietoinen Ylen rahoitusmallista ja sen mukanaan tuomista ongelmista. Täällä Ruotsissahan Yle on mainittu nyt kevään aikana varoittavana esimerkkinä kun yleisradioyhtiöiden rahoitusmallia tarkistetaan parhaillaan. Istalan näkökulma on kuitenkin ohjelmantekijöiden ja -kuuntelijoiden puolella, joten sikäli tämä kirja ei vastaa esittämiisi näkökantoihin.

      Poista
    4. Ymmärrän, että tämä on subjektiivinen näkemys. Ihmettelen, miksi Yle saa kilpailla Nelosen ja Maikkarin kanssa kaikella hömpällä. Ylen resurssit ovat ylivertaiset verrattuna kilpailijoihinsa, niin välillä kummastuttaa ohjelmien kehno taso. Varsinkin Ylex-radiokanavan ohjelma on minusta luokattoman huonoa, myös muutkin radiokanavat ovat varsin ei-kiinnostavia.

      Poista
  2. Kaikki mikä avaa Ylen sidoksia ja sisäisiä käytäntöjä, on tervetullutta. Yle on etenkin ulkomaan uutisoinnissaan äärimmäisen valikoiva, se poimii (Suomen hallitukselle?) sopivia aiheita ja sulkee tiukasti silmänsä, korvansa ja suunsa sellaiselta, joka ei tähän kaavioon kuulu. Pidän Yleä hyvin epäluotettavana propagandakanavana, mitä tulee ulkomaan uutisiin. Paikallisuutisien suhteen tilanne on onneksi ihan toinen.
    Laitan kirjan korvan taakse, vaikka Istala on minulle ainakin nimenä vieras. Kiitos siis bloggauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kirjaa jo ihan pelkästään sen sisältämän ajankuvauksen vuoksi. Lisäksi Istala on koko elämänsä ollut yhteiskunta-aktivisti eikä arkaile kertoa mielipidettään nykymenostakaan ;)

      Poista
  3. Kiitos hienosta kirjan avauksesta. Kirja kuulostaa kiinnostavalta ja näkökulma Ylen sisältä tuo varmasti paljon uutta esille.
    Komppaan Anonyymia, että Yle on epäluotettava kanava mm. ulkomaan uutisten suhteen. Katsomme uutiset kansainvälisiltä uutiskanavilta, koska luotto Yleä kohtaan on huono. Komppaan myös Jokkea siitä, että Ylen ohjelmat ovat surkeita verrattuna siihen, miten paljon se imee rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi Istala on yllättäen paljon muutakin kuin Yleisradio vaikka elämänmittainen työnantaja saakin luonnollisesti ison osan tässä kirjassa. Mutta Istala on tehnyt uraa myös teatterin ja kirjallisuuden parissa ja sieltäkin löytyy paljon mielenkiintoista kerrottavaa. Joten ei tosiaan ihme, että kirjaan on mennyt yli 500 sivua :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Henkiin herätetyt

  Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni! Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita. Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kalta...