Siirry pääsisältöön

Päivi Istala: Ristivetoa. Muistelmia (2012)



Päivi Istala on tuttu nimi radiosta, itse 70-luvun lapsena muistan legendaarisen Tänään iltapäivällä -ohjelman. Muuta en sitten naisesta tiennytkään ennen tämän kirjan lukemista mutta takakannen suljettuani olin syvästi liikuttunut. Ei ihme, että nämä muistelmat ovat vaatineet kokonaiset 532 sivua! Ja kuitenkin Istala toteaa lopussa ilkikurisesti, ettei suinkaan kerro kaikkea "vaikka lukijasta saattaa tuntua, että likeltä mennään".

Istala käy läpi laajasti isovanhempiensa ja vanhempiensa elämänhistoriaa. Kirjassa on myös paljon mielenkiintoista ajankuvaa sotavuosilta ja 50-luvun koululaisen elämästä. Tämän osan kirjaa uskon kiinnostavan vaikka Istalan elämänkaarta ei niin tuntisikaan. Mutta 70-luvulle tultaessa ja siitä eteenpäin Istala tiputtelee nimiä ja arvioi eri henkilöitä niin tiiviiseen tahtiin, että lukijalta saattaa sivuja jäädä lukematta jos aihe sinänsä ei kiinnosta. Varsinkin Yleä koskeva osuus tuntuu olevan tarkoitettu lähinnä entisille työkavereille. Tässä kirjassa turhan moni vanha kauna päästetään vielä päivänvaloon ja selostetaan aivan liian yksityiskohtaisesti. Lukija tuntee olonsa lähinnä vaivautuneen ulkopuoliseksi.

Istala ei tosin säästele edes itseään vaan kertoo aseistariisuvan rehellisesti omista harha-askelistaan ja erityisesti alkoholismistaan. Mutta samalla hän korostaa sitä, että matka tähän avoimuuden tilaan on ollut pitkä. Elämänkaaren kuvauksena tämä teos onkin juuri parhaimmillaan. Kun jo iäkkäämpi ihminen käy läpi elämäänsä ja osaa jopa ottaa siihen tervettä välimatkaa, tuloksena on teksti johon lukijakin voi peilata omia kokemuksiaan. Olisinko tehnyt samoin? Olisinko selvinnyt tuosta?

Kirja on harmi vain rakenteeltaan yllättävän sekava ja tekstiin on jäänyt myös toistoja, lähes sanasta sanaan. Oikolukijakin on tainnut hypätä muutaman rivin yli tästä tiiliskivestä. Toisaalta kuitenkin kun luen, että kustannustoimittajana on toiminut kokenut Liisa Steffa niin arvaan, että tässä on ehkä haluttu säilyttää Istalan oma ääni niin autenttisena kuin mahdollista ja siinä onkin onnistuttu. Viikon ajan matkustin kodin ja työpaikan väliä Istalan seurassa eikä aika käynyt pitkäksi. Helvi Juvosen säkeet runosta Tuohilippi ja lähde kirjan alussa ovat todella osuva motto tälle kirjalle - ja Istalan mutkikkaalle elämänpolulle.

Polkua koukeroista
metsä sinua vie.
Ihmettä tuskin moista
tarjosi tasainen tie.

**
Päivi Istala: Ristivetoa ja muita kertomuksia elämästä
Siltala 2012
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista

Kommentit

  1. Ei liene kovinkaan objektiivista analyysia 1970-luvun Ylestä, joka oli varsin pitkälle politisoitunut ja ilmeisen huono kanava. Itse asiassa Suomessa on puhuttu Atte Jääskeläiseen eroon asti Ylen asemasta suhteessa hallitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tulee esiin myös tässä kirjassa mutta Istala itse ruotii erityisesti 2000-luvun taitetta, jolloin Yleisradiota ryhdyttiin johtamaan "nokialaisittain". Objektiivisuuteen tässä ei liene edes pyritty vaan annetaan yksi näkökulma sen ajan tapahtumiin.

      Poista
    2. Varmasti tiedät Suomen mediatilanteen, mutta ehkä kaikki blogisi lukijat eivät tiedä. Tilatuille sanomalehdille tuli Suomessa arvonlisävero, mutta Ylen rahoitus tulee valtion budjetista. TV-lupamaksut korvattiin yleverolla, ja tätä kilpailuun vaikuttavaa asetelmaa on arvosteltu mediassa paljonkin. Yle on saanut rahansa. Hiljattain olleen kohun silmässä ollut Yle oli arvostelijoiden mukaan myötäillyt hallitusta. Itse en halua julkisesti ottaa kantaa netissä asioihin, mutta muiden mukaan Ylessä ohjattiin varsin voimakkaasti uutisointia.

      En tiedä, mitä tarkoittaa johtaa nokialaisittain, sillä juuri 2000-luvun Nokia tuli byrokraattiseksi, ja lopulta tuotteet eivät enää myyneet ja puhelintuotanto myytiin.

      Pidän Ylen uutisia korkeatasoisena, katson myös Pressiklubia ja A-talkia, ja ennen töihin lähtöä Aamu-tv:tä.

      En ole Istalan varhaistuotantoa kuunnellut, mutta ennen Ylessä oli Hannu Taanilaa, ja Päivi Istalaa ja taisi olla Esko Seppänenkin, värikkäitä toimittajia, mutta ehkä kaikkien äänet eivät päässeet 1970-luvulla eetteriin.

      Poista
    3. Tässä kirjassa käsitellään niin paljon muutakin kuin Yleisradiota enkä pelkästään tämän lukemani perusteella halua sanoa juuta enkä jaata. Istala kritisoi ennen kaikkea esimiehiään ja Ylen johtoa, joka on Istalan mukaan mennyt kritiikittä mukaan yleisesti vallitsevaan kvartaalitaloushysteriaan ja yleisölukujen metsästykseen. Olen toki tietoinen Ylen rahoitusmallista ja sen mukanaan tuomista ongelmista. Täällä Ruotsissahan Yle on mainittu nyt kevään aikana varoittavana esimerkkinä kun yleisradioyhtiöiden rahoitusmallia tarkistetaan parhaillaan. Istalan näkökulma on kuitenkin ohjelmantekijöiden ja -kuuntelijoiden puolella, joten sikäli tämä kirja ei vastaa esittämiisi näkökantoihin.

      Poista
    4. Ymmärrän, että tämä on subjektiivinen näkemys. Ihmettelen, miksi Yle saa kilpailla Nelosen ja Maikkarin kanssa kaikella hömpällä. Ylen resurssit ovat ylivertaiset verrattuna kilpailijoihinsa, niin välillä kummastuttaa ohjelmien kehno taso. Varsinkin Ylex-radiokanavan ohjelma on minusta luokattoman huonoa, myös muutkin radiokanavat ovat varsin ei-kiinnostavia.

      Poista
  2. Kaikki mikä avaa Ylen sidoksia ja sisäisiä käytäntöjä, on tervetullutta. Yle on etenkin ulkomaan uutisoinnissaan äärimmäisen valikoiva, se poimii (Suomen hallitukselle?) sopivia aiheita ja sulkee tiukasti silmänsä, korvansa ja suunsa sellaiselta, joka ei tähän kaavioon kuulu. Pidän Yleä hyvin epäluotettavana propagandakanavana, mitä tulee ulkomaan uutisiin. Paikallisuutisien suhteen tilanne on onneksi ihan toinen.
    Laitan kirjan korvan taakse, vaikka Istala on minulle ainakin nimenä vieras. Kiitos siis bloggauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kirjaa jo ihan pelkästään sen sisältämän ajankuvauksen vuoksi. Lisäksi Istala on koko elämänsä ollut yhteiskunta-aktivisti eikä arkaile kertoa mielipidettään nykymenostakaan ;)

      Poista
  3. Kiitos hienosta kirjan avauksesta. Kirja kuulostaa kiinnostavalta ja näkökulma Ylen sisältä tuo varmasti paljon uutta esille.
    Komppaan Anonyymia, että Yle on epäluotettava kanava mm. ulkomaan uutisten suhteen. Katsomme uutiset kansainvälisiltä uutiskanavilta, koska luotto Yleä kohtaan on huono. Komppaan myös Jokkea siitä, että Ylen ohjelmat ovat surkeita verrattuna siihen, miten paljon se imee rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi Istala on yllättäen paljon muutakin kuin Yleisradio vaikka elämänmittainen työnantaja saakin luonnollisesti ison osan tässä kirjassa. Mutta Istala on tehnyt uraa myös teatterin ja kirjallisuuden parissa ja sieltäkin löytyy paljon mielenkiintoista kerrottavaa. Joten ei tosiaan ihme, että kirjaan on mennyt yli 500 sivua :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Poimintoja kesäkirjapinosta - vuoden tähän mennessä paras, yllättävin sekä suurin pettymys

Lomatunnelmissa Nyt on kesä siinä vaiheessa, että loma on juuri alkanut ja edessä on ensimmäinen kesäreissu. Siitä lisää sitten myöhemmin. Mutta ennen kuin katoan lomakirjapinoni kanssa teille tietymättömille, lienee paikallaan käydä lyhyesti läpi mitä kirjapino on tähän mennessä tarjonnut. On hyvä saada lukemani kirjat tänne bloginkin arkistoihin koska, kuten olen jo niin monasti huomannut, muisti on lyhyt. Hämmästyn yhä vain useammin vanhoja blogipostauksiani lukiessani mitä kaikkea on tullutkaan luettua ja mitä ajatuksia kirjat minussa ovat herättäneet. Mukavaa kun saa yllättää itsensä näin jälkikäteen! *** Nautinnollinen elämäkerta taiteilijaparin elämästä ja rakkaudesta Aloitan tämän vuoden toistaiseksi parhaalla kirjalla: Siri Hustvedtin Ghost Stories . Se sai minulta Goodreadsin tilastoihin merkittynä peräti viisi tähteä. Täyttä tähtimäärää en usein anna, mutta tässä kirjassa osui kohdallani kaikki oikeaan: upea tarina ja vieläpä elämäkerta, hienosti kirjoitettu, mielenkiint...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...